Profeettojemme usko Vanhin David B. Haight kahdentoista apostolin koorumista "Se, mitä me tarvitsemme, on Brigham Youngin uskoa ja Gordon B. Hinckleyn uskoa ja niiden ihmisten uskoa, jotka ovat meidän profeettojamme ja johtajiamme." Toivon teidän tunteneen sydämessänne lämpimän tunteen samoin kuin minäkin tunsin, kun kohotin käteni osoittaakseni tukevani presidentti Hinckleyä kirkon presidenttinä ja profeettana, näkijänä ja ilmoituksensaajana sekä muita virkailijoita, jotka teille on esitetty. Kuinka ihana ja erinomainen mahdollisuus meille kaikille onkaan pystyä tukemaan elävää profeettaamme maan päällä tänä päivänä – eikä vain istua siellä ja kohottaa kätenne sattumanvaraisesti, vaan tuntea sydämessänne ja sielussanne sen, että te paitsi tuette häntä, te myös hyväksytte sen, mitä hän on tehnyt meidän hyväksemme edustaessaan meitä maailman edessä. Olemme kiitollisia siitä ihmeellisestä ja innoitetusta tavasta, jolla hän on ollut yhteydessä maailmaan ja puhunut maailmalle, varsinkin näiden muutamien viime päivien ja viikkojen aikana. Muutamia vuosia sitten, kun Arturo Toscanini oli New Yorkin filharmonisen orkesterin musiikillinen johtaja, hänellä oli radiolähetys aina lauantai-iltapäivisin. Eräänä päivänä hän sai postissa rypistyneen, rusehtavalle paperille kirjoitetun pienen viestin, jossa luki: "Arvoisa herra Toscanini, olen yksinäinen lammaspaimen Wyomingin vuoristossa. Minulla on kaksi rakasta esinettä: vanha viulu ja paristoilla toimiva radio. Paristot ovat jo käymässä loppuun eikä radio enää kuulu oikein hyvin, ja viuluni on niin epävireessä, etten voi enää soittaa sillä. Voisitteko ystävällisesti soittaa A-nuotin ensi lauantain ohjelmassanne?" Seuraavan viikon ohjelmassa Arturo Toscanini ilmoitti: "Uudelle ystävälleen Wyomingin vuoristossa New Yorkin filharmoninen orkesteri soittaa nyt kaikki yhdessä ja yksiäänisesti puhtaan A:n." Ja he soittivat puhtaan A:n. Silloin tuo yksinäinen pieni mies pystyi virittämään viulunsa A-kielen, ja sitten sen puhtaan A:n avulla hän pystyi virittämään E-kielen ja sitten D:n ja G:n. Eikö ole mielenkiintoista pohtia omassa elämässämme ja niiden monien ihmisten elämässä, jotka ehkä kuulevat minua tällä hetkellä – niiden, joiden viulu eli elämä on ehkä vähän epävireessä – että voimme tulla kirkon yleiskonferenssiin ja kuunnella ihania puheita, joita täällä puhutaan? Ne meistä, joilla on tilaisuus puhua täällä, rukoilevat voimallisesti, että meillä olisi voimia ja tarmoa ja elinvoimaa, kuten minullakin lähestyessäni elämäni ehtoota, seistä ja todistaa tämän työn totuudesta – koska minä olen sen todistaja. Minulla on ollut mahdollisuus – kuten monilla teistäkin on ollut ja kuten monet teistä toivovat, että heillä olisi ollut mahdollisuus – kasvaa mormonikodissa ja kirkon piirissä, ja mahdollisuus lähteä kotoa ja elää maailmassa ja olla kanssakäymisissä ihmisten kanssa monissa paikoissa, joko julkisella sektorilla tai yritysmaailmassa tai missä tahansa, mutta joka tapauksessa olla tekemisissä ihmisten kanssa ja pystyä kertomaan heille niistä tunteista, joita itsellä on sydämessä. Presidentti Hinckley on usein sanonut meille eräissä kokouksissamme, ja luulen, että hän on sanonut sen julkisestikin, että hänen työpöytänsä takana on kuva Brigham Youngista. Joskus kun presidentti Hinckleyllä on ollut kiireinen päivä ja rankka päivä ja hän on joutunut tekemään monia, monia vaikeita päätöksiä, hän kääntyy tuolillaan ja katsoo takanaan olevaa Brighamin kuvaa ja kysyy joko ääneen tai mielessään: "Veli Brigham, mitä sinä olisit tehnyt?" tai "Mitä neuvoja antaisit minulle?" Ajatelkaapa, mitä näiden muutamien viime vuosien aikana on tapahtunut. Te kaikki tiedätte erittäin hyvin kaikesta siitä innoituksesta ja ohjauksesta, jota presidentti Hinckley on saanut kirkon laajetessa – temppeleiden rakentaminen ja entisen hotelli Utahin uudistaminen tuoksi ihanaksi rakennukseksi, Joseph Smithin muistorakennukseksi, jolla on hänen nimensä, ja tämä harvinaislaatuinen rakennus, konferenssikeskus, jossa olemme tänään – sen kaltaista ei todennäköisesti ole koko maailmassa. Ja ne meistä, jotka ovat työskennelleet nyt jo koko joukon vuosia presidentti Hinckleyn kanssa ja hänen rinnallaan ja kuunnelleet häntä ja olleet kanssakäymisissä hänen kanssaan, kuinka suurenmoinen kokemus meillä onkaan ollut ja millainen siunaus elämässämme, kun olemme nähneet ja tunteneet ja olleet osa innoitettua laajenemista, joka on mennyt eteenpäin. Kun katsomme Brigham Youngia ja pohdimme sitä innoitusta ja ohjausta, jota tämä mitä harvinaislaatuisin mies sai, me muistamme, kuinka hän kykeni täyttämään sen traagisen tyhjyyden, jonka profeetta Joseph Smithin kuolema aiheutti; kuinka hän astui esiin ja pystyi innoituksen ja ilmoituksen alaisuudessa opastamaan ja ohjaamaan Nauvoosta lähtemisen ja länteen suuntautuvan matkan suunnittelemisen. Muistamme sen, kuinka sinä aikana jatkettiin työtä Nauvoon temppelin valmiiksi saamiseksi ja kuinka työ Nauvoossa organisoitiin samalla kun vankkurikaravaanit lähtivät kohti länttä ja Suolajärven laaksoon, josta tulisi Siion, jossa he voisivat palvella Jumalaa ja opettaa ja saarnata ja rakentaa kokouspaikkoja ja tehdä kaikkea sitä, mitä tarvittaisiin tätä sivilisaatiota varten ja tätä kulttuuria varten, joka meillä on, levittäytyäksemme ja kasvaaksemme täällä. Ajatelkaapa sitä innoitusta, jota profeetta Brigham Young sai niitä ihmisiä varten, etteivät he rakentaisi pelkästään suurkaupunkia Suolajärven laaksoon, vaan että he perustaisivat näitä muitakin siirtokuntia. Hänellä oli näkemystä lähettää ihmisiä Salt Lake Cityn ulkopuolelle etsimään laaksoja ja alueita, joille tähän laaksoon tulvivat pioneerit voisivat mennä ja asettua asumaan ja perustaa kotinsa ja rakentaa kaupunkeja ja asuinyhteisöjä sekä kasvattaa persoonallisuuttaan ja luonnettaan ja kehittää niitä lahjoja, joita he saisivat. Siis sen sijaan että Suolajärven laaksossa olisi ollut yksi suurkaupunki, niin hänen johdollaan perustettiin noin 360 asuinyhteisöä Wyomingiin ja Nevadaan ja Arizonaan ja Etelä-Idahoon samoin kuin Utahiin. Kun ihmiset muuttivat pois Suolajärven laaksosta ja asettuivat asumaan näihin pieniin asuinyhteisöihin, he kehittivät lahjojaan ja kykyjään toimimalla koululautakunnissa ja kaupunginvaltuustoissa tai heistä tuli johtohenkilöitä pikkukaupunkeihin. Heistä tuli asuinpaikkakuntiensa jäseniä, ja he alkoivat rakentaa kouluja ja laajentaa näitä asuinyhteisöjä. Näemme, mitä on tapahtunut näillä alueilla, jotka Brigham Young näki mielessään ja jotka hän auttoi panemaan alulle. Ajatelkaapa vain, kuinka ne ovat kehittyneet – siirtokunnan kehittäminen esimerkiksi Las Vegasiin Nevadaan, jotta ihmiset saattoivat matkustaa San Bernardinoon Kaliforniaan. Ihmiset saattoivat tulla laivalla San Pedroon Kaliforniassa, matkustaa San Bernardinoon varustautumaan ja saamaan apua tarvikkeiden kanssa, jotka olivat välttämättömiä tähän laaksoon pääsemistä varten, ja sitten jatkaa matkaa edelleen syrjäisiin asuinyhteisöihin Sanpeten piirikuntaan etelässä tai pohjoisemmaksi Idahoon tai jonnekin muualle. Minä olen sen ajan lapsi, koska kun äitini perhe saapui tänne Salt Lake Cityyn, heidät lähetettiin asumaan Tooeleen. Sitten myöhemmin heidät lähetettiin Idahoon, jonne piti rakentaa saha ja mylly. Isäni perhe oli asettunut asumaan Farmingtoniin Utahiin. He olivat osa tätä siirtokuntien perustamista, johon viittaan – joka teki ihmisistä vahvempia ja antoi heille mahdollisuuksia. Sen sijaan että he olisivat hukkuneet suurkaupungin massaan, heitä pyydettiin siirtymään pienempään asuinyhteisöön, jossa he pystyisivät kehittämään kykyjään ja jonne rakennettaisiin lisää kouluja ja jossa tarvittaisiin lisää opettajia ja jossa kyvykkäät ihmiset voisivat kehittää lahjojaan. Kaiken tämän jälkeen perhettäni pyydettiin lähtemään Farmingtonista ja Tooelesta, myymään vehreät eekkerinsä ja menemään Etelä-Idahoon, missä ei ollut siihen aikaan mitään muuta kuin marunapensaita. Sen kaltaisessa pienessä siirtokunnassa äitini ja isäni rakastuivat toisiinsa. Kun he olivat täyttäneet 20 vuotta ja valmiita solmimaan avioliiton, missä he solmisivat sen? Loganin temppelissä Utahissa. Kuinka he pääsisivät sinne? Hevosella ja rattailla. Kuinka pitkä matka olisi? No, viisi tai kuusi tai seitsemän päivää. Valtateitä ja hyviä päällysteitä? Ei tietenkään. He kulkivat pitkin vankkuripolkuja marunapensaiden yli ja niitä kiertäen ja yli kallioiden. Missä he solmisivat avioliiton? Missä heidät sinetöitäisiin? Vain yhdessä paikassa – temppelissä. He menivät rattailla. Siitä tuli osa perintöäni. Ja niin ihmiset varttuivat näissä pikkukaupungeissa. Sitten kirkko päätti perustaa akatemioita, ja näille kauempana oleville seuduille niitä perustettiin suunnilleen 30. Yksi näistä oppilaitoksista perustettiin meidän kaupunkiimme, ja tuosta pikkukaupungista tuli alue, jolle monet naapuriseuduilta muuttivat saadakseen korkeampaa koulutusta. Tuo korkeampi koulutus oli tietenkin vain high school -tasoista, mutta oppilaitosta kutsuttiin akatemiaksi. Tarkoitan sitä innoitusta, jota profeetta Brigham Young sai vuosia sitten asuttamisen suhteen, tämän nykyistä Salt Lake Cityä ympäröivän vuorten välisen alueen kehittämisen suhteen. Ja ajatelkaapa, keitä me olemme nykyään ja kuinka tämä on kasvanut ja millainen siunaus on tullut meidän elämäämme, kun meillä on presidentti Hinckley profeettanamme, näkijänämme ja ilmoituksensaajanamme ja johtajanamme, ja kun kuvittelemme, mitä tällä hetkellä tapahtuu ja mitä tulee tapahtumaan tulevaisuudessa, jos meillä vain on uskoa niin että pystymme jatkamaan sitä, mikä on pantu alulle. Ajatelkaapa sitä, mitä tällä hetkellä tehdään ja mitä tehdään tulevaisuudessa. Presidentti Hinckley puhuu usein meille siitä, miten jäsentemme tulee kehittää uskoaan vahvemmaksi. Tuo usko on seurausta siitä, että elämme evankeliumin periaatteiden mukaan, elämme niin kuin meidän tuleekin ja kasvatamme lapsemme niin kuin meidän tuleekin, ja näemme heidän varttuvan ja kehittävän luonnettaan ja persoonallisuuttaan niin, että heistä tulee esikuvia siitä, mihin me uskomme ja mitä me toivomme tekevämme ja saavuttavamme. Muistatte kaikki miehen, jolla oli poika, joka oli mielisairas. Mies meni Vapahtajan luo ja kysyi, siunaisiko Vapahtaja poikaa niin että paha henki lähtisi hänestä pois. Mies kertoi Vapahtajalle: "Olen pyytänyt opetuslapsiasi tekemään sen, mutta he eivät ole pystyneet." Vapahtaja siunasi tuon pienen pojan. Välittömästi paha henki väistyi pojasta, ja Vapahtajan opetuslapset tulivat Hänen luokseen ja kysyivät: "Miksi me emme pystyneet siihen? Miksi me emme kyenneet?" (Ks. Matt. 17:14–21.) Vapahtaja oli myös sanonut: "Te vähäuskoiset!" (Matt. 16:8.) Jos teillä vain olisi uskoa pienen – yritän muistaa sen pienen puun nimeä. [Presidentti Hinckley sanoo: "Sinappi."] Sinappi! Kiitos, presidentti. (Pidän presidentin aina lähelläni, jotta hän voi auttaa minua.) Jos teillä vain olisi uskoa sinapin siemenen verran. Kenties monetkaan teistä eivät ole nähneet sinapin siementä. Muutama vuosi sitten Jerusalemissa olimme autossa, jota ohjasi kuljettaja, ja tämä sanoi: "Hei, tuossa on sinappipuu." Ja minä sanoin: "Mennään katsomaan sitä." Nousimme autosta katsomaan sitä sinappipuuta, ja siinä oli pieni palko, ja minä saatoin avata sen palon, joka muistutti valeakaasiapuun palkoa, ja saatoin nähdä nuo pikkuruiset siemenet, jotka eivät olleet paljoakaan paprikan siemeniä isompia. Kuvitelkaapa mielessänne sitä vertausta, jota Vapahtaja opetti ihmisille. Jos teillä vain olisi yhtä paljon uskoa kuin tuo pikkuruinen sinapinsiemen – ja minulla oli siemen kädessäni ja pystyin tuskin näkemään sitä – jos teillä olisi sen verran uskoa, te voisitte sanoa vuorelle "siirry täältä", ja se siirtyisi, jos teillä olisi sen verran uskoa (ks. Matt. 17:20). "Te vähäuskoiset!" Hän sanoi meille. Siis se, mitä me tarvitsemme, on Brigham Youngin uskoa ja Gordon B. Hinckleyn uskoa ja niiden ihmisten uskoa, jotka ovat meidän profeettojamme ja johtajiamme. Jumala elää. Tiedän, että Hän on todellinen, että Hän on meidän Isämme, ja tiedän, että Hän rakastaa meitä. Tiedän sen. Ja tiedän, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika. Olen tuntenut siitä Hengen vaikutusta. Olen sen todistaja. Tiedän, että profeetta Joseph Smith ja kaikki ne historialliset kertomukset, joita meillä on siitä, mitä hän teki palautuksen välikappaleena, ovat tosia ja että profeetat näiden vuosien varrella, mukaan luettuna presidentti Hinckley, ovat Jumalan kutsumia. Työ on totta. Jätän teille rakkauteni ja todistukseni, joka palaa sydämessäni. Kaikkina elinpäivinäni toivon voivani kertoa jollekulle ja auttaa jotakuta ymmärtämään, että tämä työ on totta. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.