Parannus ja muutos VANHIN DALLIN H. OAKS kahdentoista apostolin koorumista Parannuksen tekeminen tarkoittaa luopumista kaikista niistä tavoistamme – henkilökohtaisista, sukuun, syntyperään ja kansallisuuteen liittyvistä – jotka ovat Jumalan käskyjen vastaisia. Tuon teille terveisiä Filippiinien vyöhykkeeltä, jossa on yli 520 000 jäsentä 80 vaarnassa ja 80 jäsenpiirissä sekä 2 200 lähetyssaarnaajaa 13 lähetyskentällä. Huolimatta niistä haasteista, joita kirkko kohtaa siellä, missä se ei ole vielä täysin vakiintunut, me edistymme. Näillä kehittyvillä alueilla turvaudumme lujasti vanhempiin lähetyssaarnaajapariskuntiin. Tähdennän sitä, koska puheeni kuulijoiden joukossa on monia, joiden tarvitsee tietää, kuinka paljon heidän palvelutyötään arvostetaan, ja on muita, joiden rukoilemme päättävän, että he ovat valmiita tähän erittäin tärkeään palvelutyöhön. I Aloitan kertomalla siitä, mitä kuulin erään tällaisen uskollisen lähetyssaarnaajan sanovan. ”Kun mietin elämääni taaksepäin”, hän sanoi, ”voin tuskin kuvitella havaijilaisen paljasjalkaisen lainelautailijan olleen kolme kertaa lähetystyössä. Mutta kun tunsin Vapahtajan lämpimän rakkauden, halusin palvella Häntä ja muutuin.” Niin hän tekikin! Stanley Y. Q. Ho kertoi minulle, että kolmekymmentävuotiaaksi asti hän ei ollut tehnyt mitään muuta kuin ”hengaillut Waikikin hiekkarannoilla”. Sitten hän löysi evankeliumin, meni naimisiin myöhempien aikojen pyhiin kuuluvan tytön kanssa ja muuttui. Hän on siitä lähtien toiminut monissa tehtävissä, muun muassa piispana ja vaarnanjohtajana. Nyt vanhin Ho ja hänen rakas kumppaninsa Momi, joka on saanut aikaan niin monia muutoksia miehensä elämässä, ovat palvelleet kolme kertaa täysiaikaisessa lähetystyössä. Esittääkseni toisen esimerkin käännyn Luukkaan evankeliumin puoleen. ”Jeesus tuli Jerikoon ja kulki kaupungin halki. Siellä asui mies, jonka nimi oli Sakkeus. Hän oli publikaanien esimies ja hyvin rikas. Hän halusi nähdä, mikä mies Jeesus oli, mutta ei pienikokoisena ylettynyt kurkistamaan väkijoukon takaa. Niinpä hän juoksi jonkin matkaa edemmäs ja kiipesi metsäviikunapuuhun nähdäkseen Jeesuksen, joka oli tulossa sitä tietä. Mutta tultuaan sille kohtaa Jeesus katsoi ylös ja sanoi: ’Sakkeus, tule kiireesti alas. Tänään minun on määrä olla vieraana sinun kodissasi.’ Sakkeus tuli kiireesti alas ja otti iloiten Jeesuksen vieraakseen.” (Luuk. 19:1-6.) Tässä kohtaa evankeliumissa sanotaan, että Jeesuksen seuraajat paheksuivat sitä, että Hän meni syntisen miehen kotiin (ks. jae 7). Mutta Jeesus ei välittänyt siitä. Hänen evankeliuminsa on kaikkia niitä varten, jotka hylkäävät vanhat tapansa ja tekevät tarvittavat muutokset tullakseen pelastetuksi Jumalan valtakuntaan. Palatkaamme kertomukseen miehestä, joka otti Herran vastaan kodissaan ja sydämessään: ”Mutta Sakkeus sanoi Herralle kaikkien kuullen: ’Herra, näin minä teen: puolet omaisuudestani annan köyhille, ja keneltä olen liikaa kiskonut, sille maksan nelinkertaisesti takaisin.’ Sen kuultuaan Jeesus sanoi häneen viitaten: ’Tänään on pelastus tullut tämän perheen osaksi – –. Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan.’” (Jakeet 8-10.) Jerikolainen Sakkeus ja havaijilainen Stanley edustavat meitä kaikkia. He ovat esimerkkejä siitä, mitä rukoilemme kaikkien meidän kokevan, kun päätämme ottaa Herran ”iloiten” vastaan ja seurata Häntä sinne, minne Hän meidät johtaa. II Jeesuksen Kristuksen evankeliumi haastaa meidät muuttumaan. ”Tehkää parannus” on sen yleisin sanoma, ja parannuksen tekeminen tarkoittaa luopumista kaikista niistä tavoistamme – henkilökohtaisista, sukuun, syntyperään ja kansallisuuteen liittyvistä-jotka ovat Jumalan käskyjen vastaisia. Evankeliumin tarkoitus on tehdä tavallisista olennoista taivaallisia kansalaisia, ja se edellyttää muutosta. Johannes Kastaja saarnasi parannusta. Hänen kuulijansa tulivat erilaisista ryhmistä, ja hän kertoi muutoksista, joita kunkin heistä tuli tehdä, tehdäkseen ”hedelmiä, joissa [heidän kääntymyksensä] näkyy” (Luuk. 3:8). Publikaanit, sotilaat ja tavallinen kansa-jokaisella oli perinteitä, joita täytyi muuttaa parannuksenteon yhteydessä. Myös Jeesuksen opetukset asettivat kyseenalaisiksi erilaisten ryhmien perinteet. Kun lainopettajat ja fariseukset valittivat, että Hänen opetuslapsensa rikkoivat isien perinnäissääntöjä laiminlyömällä rituaalisia pesuja, Jeesus vastasi, että lainopettajat ja fariseukset rikkoivat Jumalan käskyjä perinnäissäännöillään (ks. Matt. 15:2-3). Hän kuvaili, kuinka he ovat perinnäissäännöillään tehneet tyhjäksi Jumalan sanan (ks. jae 6). Hän kutsui tekopyhiksi niitä, joiden pitäytyminen perinteissä pidätteli heitä pitämästä Jumalan käskyjä (ks. jae 7). Nykyajan ilmoituksessa Herra julistaa, että ”Paha” vie Jumalan viattomat lapset pois valosta ja totuudesta ”tottelemattomuuden kautta – – ja heidän isiensä perimätiedon tähden” (OL 93:39). Kulttuurin perinteet tai kansan elämäntapa sisältävät väistämättä joitakin tapoja, joita niiden, jotka haluavat olla kelvollisia saamaan Jumalan parhaimpia siunauksia, täytyy muuttaa. Siveellisyys on yksi esimerkki. ”Älä tee aviorikosta”, Herra käski Siinailla (2. Moos. 20:14) ja toisti sen nykyajan ilmoituksessa (OL 42:24; ks. myös OL 59:6). Uudessa testamentissa käsketään: ”Pysykää erossa haureudesta” (1. Kor. 6:18; ks. myös Gal. 5:19; 1. Tess. 4:3). Jumalan profeetat ovat aina tuominneet ”haureuden”. Kuitenkin vahvat perinteet monissa maissa ovat usein jättäneet nämä iankaikkiset käskyt vaille huomiota tai vastustaneet tai pilkanneet niitä. Tämä on erityisesti nähtävissä tänä päivänä, jolloin yhden kansakunnan elokuvat, aikakauslehdet ja Internetyhteydet ovat välittömästi monien muidenkin tavoitettavissa. Monet suvaitsevat tai puolustavat avioliiton ulkopuolisia sukupuolisuhteita. Samoin on nopeasti leviävän pornografisen kulttuurin laita. Kaikkien niiden, jotka ovat kuuluneet tällaisiin synnin kulttuureihin, täytyy tehdä parannus ja muuttua, jos he aikovat tulla Jumalan kansaksi, sillä Hän on varoittanut, ettei ”mikään epäpuhdas voi päästä hänen valtakuntaansa” (3. Nefi 27:19). Viikoittainen kirkossa käyminen on toinen esimerkki yleisten perinteiden vastaisesta käskystä. Herra on käskenyt meitä käymään kirkossa ja antamaan uhriksi sakramenttimme Hänen pyhänä päivänään (ks. OL 59:9). Se tarkoittaa muutakin kuin passiivista läsnäoloa. Meitä käsketään osallistumaan jumalanpalvelukseen ja palvelutyöhön, ja se edellyttää rankkaa muutosta useimmilta ei-kristityiltä ja myös niiltä kristityiltä, jotka ovat käyneet kirkossa vain satunnaisena yleisönä. Herran käsky olla käyttämättä alkoholia, tupakkaa, teetä ja kahvia (ks. OL 89) on myös vastoin monien perinteitä. Pitkäaikaisista riippuvuuksista tai tavoista ei ole helppo päästä eroon, mutta Jumalan käsky on selvä, ja luvatut siunaukset ovat suurempia kuin muutoksen tuomat haasteet. Yksi esimerkki on rehellisyys. Joissakin kulttuureissa suvaitaan valehtelua, varastamista ja muita epärehellisiä tapoja. Mutta kaikenlainen epärehellisyys – olipa se sitten tehty toisen lepyttämiseksi, kasvojen säilyttämiseksi tai hyödyn saamiseksi – on suoranaisessa ristiriidassa evankeliumin käskyjen ja kulttuurin kanssa. Jumala on totuuden Jumala, eikä Jumala muutu. Meidän täytyy muuttua. Ja siitä tulee suuri muutos kaikille niille, joiden perinteet ovat totuttaneet heidät ajatuk-seen, että he voivat valehdella vähän, petkuttaa vähän tai huijata aina kun siitä koituu henkilökohtaista etua eikä siitä todennäköisesti jää kiinni. Eräs vähemmän vakava evankeliumin kanssa ristiriidassa oleva maailmallinen perinne on ajatus siitä, että ihmisten asema nousee tai laskee. Maailmassa puhumme virassa ylenemisestä ja aseman alenemisesta. Mutta kirkon tehtävissä ei ole suuntaa ylös-tai alaspäin. Piispa, joka vapautetaan tehtävästään oikealla valtuudella ja kutsutaan opettamaan Alkeisyhdistyksessä, ei alene asemaltaan. Hän edistyy ottaessaan vapautuksensa vastaan kiitollisena ja täyttäessään uuden tehtävänsä velvollisuudet – vaikka tuo tehtävä olisikin paljon vähemmän näkyvä. Näin mieleenpainuvan esimerkin tästä muutama kuukausi sitten Filippiineillä. Vierailin eräässä Pasigin vaarnan seurakunnassa lähellä Manilaa. Tapasin siellä Augusto Limin, jonka olin tuntenut aiempina vuosina vaarnanjohtajana, lähetysjohtajana, johtavana auktoriteettina ja Manilan temppelin esimiehenä. Nyt näin hänen palvelevan nöyrästi ja kiitollisena seurakuntansa piispakunnassa paljon nuoremman ja vähemmän kokeneen miehen toisena neuvonantajana. Siirtyminen temppelin esimiehestä toiseksi neuvonantajaksi seurakunnan piispakuntaan on kaunis esimerkki evankeliumin kulttuurista toiminnassa. En vertaile näiden esimerkkien avulla keskenään eri puolilla maailmaa olevia kulttuureita tai perinteitä. Vertailen Herran tapaa ja maailman tapaa-Jeesuksen Kristuksen evankeliumin kulttuuria jokaisen kansakunnan tai kansan kulttuuriin tai perinteisiin. Millään ryhmällä ei ole yksinoikeutta hyvyyteen tai immuniteettia muuttumiskäskyä vastaan. Jeesus ja hänen apostolinsa eivät yrittäneet tehdä pakanoista juutalaisia (ks. Room. 2:11; Gal. 2:11-16, 3:1-29, 5:1-6, 6:15). He opettivat pakanoita sekä juutalaisia yrittäen tehdä heistä kustakin Kristuksen seuraajia. Samalla tavoin nykyajan Herran palvelijat eivät yritä tehdä filippiiniläisistä tai aasialaisista tai afrikkalaisista amerikkalaisia. Vapahtaja kutsuu kaikkia tulemaan luokseen (ks. 2. Nefi 26:33; OL 43:20), ja Hänen palvelijansa pyrkivät kehottamaan kaikkia – mukaan lukien amerikkalaiset – tulemaan myöhempien aikojen pyhiksi. Sanomme kaikille: hylätkää perinteenne ja kulttuuriin kuuluvat tapanne, jotka ovat Jumalan käskyjen ja Hänen evankeliuminsa kulttuurin vastaisia ja liittykää Hänen kansaansa rakentamaan Jumalan valtakuntaa. Jos lakkaamme kulkemasta pimeydessä, opetti apostoli Johannes, ”me vaellamme valossa, – – meillä on yhteys toisiimme ja Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä” (1. Joh. 1:7). III Kaikilla Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenillä on ainutlaatuinen evankeliumin kulttuuri, yhteiset arvot ja odotukset ja tavat. Tämä evankeliumin elämäntapa juontaa juurensa pelastussuunnitelmasta, Jumalan käskyistä ja elävien profeettojen opetuksista. Se tulee ilmi tavasta, jolla kasvatamme perhettämme ja elämme henkilökohtaista elämäämme. Perhejulistuksessa luetellut periaatteet ovat kaunis esimerkki evankeliumin kulttuuristamme. Ne, jotka kastetaan Jeesuksen Kristuksen kirkon jäseniksi, tekevät liittoja. Nykyajan ilmoituksessa Herra julisti: ”Kun ihmisiä kutsutaan minun ikuiseen evankeliumiini ja he tekevät ikuisen liiton, heitä pidetään maan suolana ja ihmisten makuna” (OL 101:39). Tehdäksemme liittoon kuuluvan velvollisuutemme maan suolana meidän on oltava erilaisia kuin ne, jotka ovat ympärillämme. Kuten Jeesus opetti: ”Minä panen teidät maan suolaksi; mutta jos suola menettää makunsa, millä maa suolataan? Suola ei sen jäl-keen kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten jalkoihin tallattavaksi.” (3. Nefi 12:13; ks. myös Matt. 5:13; OL 101:40.) Tämä edellyttää, että teemme joitakin muutoksia perheemme kulttuuriin, syntyperämme kulttuuriin tai kansalliseen kulttuuriimme. Meidän on muutettava kaikkia käyttäytymisemme osa-alueita, jotka ovat ristiriidassa evankeliumin käskyjen, liittojen ja kulttuurin kanssa. Evankeliumin suunnitelma perustuu henkilökohtaiseen vastuullisuu-teen. Uskonkappaleissamme ilmaistaan iankaikkinen totuus, että ”ihmiset saavat rangaistuksen omista synneistään eivätkä Aadamin rikkomuksesta” (UK 2). Tämä henkilökohtaisen vastuullisuuden vaatimus, joka ilmaistaan monin tavoin opissamme, on täysin vastakkainen Saatanan suunnitelmalle lunastaa koko ihmissuku, niin ettei yksikään sielu huku (ks. Moos. 4:1). Isän ja Vapahtajan suunnitelma perustuu henkilökohtaiseen valintaan ja henkilökohtaiseen ponnisteluun. Henkilökohtaisen vastuun ja henkilökohtaisen ponnistelun oppi ja harjoittaminen törmää yhteen henkilökohtaisten perinteiden ja monien maiden paikallisten kulttuurien kanssa. Elämme maailmassa, jossa on suuria tuloeroja ja eroja aineellisen omaisuuden määrässä ja jossa on paljon yleisiä ja yksityisiä pyrkimyksiä kaventaa näitä eroja. Vapahtajan seuraajia on käsketty antamaan köyhille, ja monet tekevät niin. Mutta jotkin lahjat ovat edistäneet riippuvuuden kulttuuria vähentäen saajien maallisen ruoan tai suojan tarvetta mutta köyhdyttäen samalla heitä heidän iankaikkisessa henkilökohtaisen kasvun tarpeessaan. Evankeliumin suunnitelman edellyttämää kasvua tapahtuu vain henkilökohtaisen ponnistelun ja vastuullisuuden kulttuurissa. Sitä ei voi tapahtua riippuvuuden kulttuurissa. Kaikki sellainen, mikä tekee meistä riippuvaisia jostakusta toisesta päätöksenteon tai voimavarojen suhteen, joista voisimme itsekin olla vastuussa, heikentää meitä hengellisesti ja hidastaa kasvuamme sellaiseksi, mitä meistä olisi tarkoitus tulla evankeliumin suunnitelman mukaan. Evankeliumi nostaa ihmisiä köyhyydestä ja riippuvuudesta, mutta vain sil-loin kun evankeliumin kulttuuri, johon kuuluu kaikkein köyhimpienkin uskollinen kymmenysten maksaminen, voittaa riippuvuuden perinteet ja kulttuurin. Se on opetus, jonka voimme oppia Israelin lapsilta, jotka pääsivät Egyptistä satoja vuosia kestäneestä orjuudesta ja jotka seurasivat profeettaa omaan maahansa ja joista tuli suuri kansa. Tuo opetus voidaan oppia myös mormonipioneereilta, jotka eivät koskaan käyttäneet vainoja tai köyhyyttään verukkeena, vaan kulkivat eteenpäin uskossa tietäen, että Jumala siunaisi heitä, kun he pitäisivät Hänen käskynsä, niin kuin Hän tekikin. Muutokset, joita meidän on tehtävä tullaksemme osaksi evankeliumin kulttuuria, vaativat pitkäaikaisia ja toisinaan tuskallisia ponnisteluja, ja meidän erilaisuutemme täytyy näkyä. Kuten ”maan suola”, olemme myös ”maailman valo”, eikä valomme saa olla piilossa (ks. Matt. 5:13-16). Apostoli Johannes varoitti, että sen vuoksi maailma vihaa meitä (ks. 1. Joh. 3:13). Siksi niillä, jotka ovat tehneet liiton muuttua, on pyhä velvollisuus rakastaa ja auttaa toinen toistaan. Tuon kannustuksen täytyy ulottua jokaiseen sieluun, joka pyrkii pois maailman kulttuurista Jeesuksen Kristuksen evankeliumin kulttuuriin. Apostoli Johannes sanoi lopuksi: ”Älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa” (1. Joh. 3:18). Kukaan muu ei osoita rakkauttaan lähimmäisiään kohtaan vakuuttavammin kuin ne tämän kirkon jalot miehet ja naiset, jotka jättävät mukavat kotinsa ja asuinympäristönsä palvellakseen lähetyssaarnaajapariskuntana. He antavat aidointa ja arvokkainta apua niille, jotka pyrkivät muuttumaan. Jumala siunatkoon meidän lähetyssaarnaajapariskuntiamme! IV Jeesus käski meitä rakastamaan toinen toistamme, ja me osoitamme tuota rakkautta tavalla, jolla me palvelemme toisiamme. Meitä on käsketty myös rakastamaan Jumalaa, ja me osoitamme tuota rakkautta tekemällä jatkuvasti parannusta ja pitämällä Hänen käskynsä (ks. Joh. 14:15). Ja parannuksenteko tarkoittaa enemmän kuin syntiemme hylkäämistä. Laajimmassa mielessään se edellyttää muutosta, kaikkien sellaisten perinteidemme hylkäämistä, jotka ovat Jumalan käskyjen vastaisia. Kun me kuulumme kokonaan Jeesuksen Kristuksen evankeliumin kulttuuriin, meistä tulee pyhien kansaa ja Jumalan perhettä (ks. Ef. 2:19). Todistan, että meidän Herramme ja Vapahtajamme haluaisi meidän tekevän juuri niin, jotta me voi tulla sellaisiksi kuin Hänen evankeliuminsa on meidät tarkoittanut. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.