Jumalan valtasuuruus VANHIN JEFFREY R. HOLLAND kahdentoista apostolin koorumista Jeesus yritti sanoin ja teoin ilmoittaa meille ja tehdä meille henkilökohtaiseksi Isänsä, meidän taivaallisen Isämme, todellisen luonteen. Yksi iso osa-alue niistä monista suurenmoisista tarkoitusperistä, joita Herran Jeesuksen Kristuksen elämä ja tehtävä palveli, jää usein vaille ansaitsemaansa huomiota. Hänen seuraajansa eivät aikanaan ymmärtäneet sitä täysin, eivätkä monet nykyisestä kristikunnastakaan sitä liioin ymmärrä, mutta Vapahtaja itse puhui siitä useaan otteeseen ja painokkaasti. Se on se ylevä totuus, että kaikessa, mitä Jeesus tuli sanomaan ja tekemään, mukaan luettuna ja nimenomaan sovituskärsimyksessään ja-uhrissaan, Hän näytti meille lisää siitä, kuka ja millainen Jumala, iankaikkinen Isämme, on, kuinka täysin Hän on omistautunut lapsilleen kaikkina aikoina ja kaikkien kansojen keskuudessa. Jeesus yritti sanoin ja teoin ilmoittaa meille ja tehdä meille henkilökohtaiseksi Isänsä, meidän taivaallisen Isämme, todellisen luonteen. Hän teki sen ainakin osittain siksi, että silloin ja nyt meidän kaikkien täytyy tuntea Jumala täydellisemmin, jotta rakastaisimme Häntä syvemmin ja tottelisimme Häntä täydellisemmin. Sekä Vanha että Uusi testamentti julistaa: ”Tärkein on tämä: – – Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein.”1 Ei olekaan ihme, että profeetta Joseph Smith opetti: ”Evankeliumin ensimmäisenä periaatteena on tuntea varmasti Jumalan luonne. – – Haluan teidän kaikkien tuntevan Hänet ja pääsevän Häntä lähelle.”2 Meillä on oltava ”oikea käsitys Hänen – – täydellisyyksistään ja ominaisuuksistaan”, ihailua ”Hänen luonteensa ylivertaisuutta kohtaan”.3 Siten ensimmäinen asia, jonka lausumme uskonjulistuksessamme, on: ”Me uskomme Jumalaan, iankaikkiseen Isään.”4 Niin teki Jeesuskin, painokkaasti. Vaikka Vapahtaja tunnustikin oman ainutlaatuisen roolinsa jumalallisessa suunnitelmassa, Hän pitäytyi kuitenkin tiukasti näissä rukouksen alkusanoissa: ”Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan.”5 Sen jälkeen kun monien sukupolvien profeetat olivat yrittäneet opettaa ihmissuvulle Isän tahtoa ja teitä, yleensä huonolla menestyksellä, Jumala viimeisenä yrityksenään saada meidät tuntemaan itsensä lähetti maan päälle ainoan ja täydellisen Poikansa, joka oli luotu Hänen kuvak-seen ja kaltaisekseen, elämään ja palvelemaan kuolevaisten joukossa elämän ankarassa arjessa. Tulla maan päälle täyttämään sellaista tehtävää, olemaan Elohimin asemassa, puhumaan niin kuin Hän puhuisi, tuomitsemaan ja palvelemaan, rakastamaan ja varoittamaan, kärsimään ja antamaan anteeksi niin kuin Hän tekisi – sellaisen vastuun mittasuhteet ovat niin tyrmistyttävät, että te ja minä emme voi sellaista käsittää. Mutta jumalalliselle lapselle ominaisella uskollisuudella ja päättäväisyydellä Jeesus pystyi sen käsittämään ja Hän teki sen. Kun sitten kiitosta ja kunniaa alkoi tulla, Hän suuntasi kaiken ihailun nöyrästi Isälle. ”Minun tekoni ovat hänen [Isän] tekojaan”, Hän sanoi vilpittömästi. ”Ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika.”6 Toisen kerran Hän sanoi: ”Minä puhun, mitä olen Isäni luona nähnyt.” ”Enkä tee mitään omin neuvoin, vaan puhun niin kuin Isä on minua opettanut.” ”Enhän minä ole tullut taivaasta tekemään oman tahtoni mukaan, vaan täyttämään lähettäjäni tahdon.”7 Lausun tänä aamuna sydämeni pohjasta oman julistukseni Jumalasta, iankaikkisesta Isästämme, koska jotkut nykymaailmassa kärsivät ahdistavasta väärinkäsityksestä Hänen suhteensa. Heidän keskuudessaan on vallalla suuntaus tuntea olevansa etäällä Isästä, jopa vieraantuneita Hänestä, mikäli he lainkaan uskovat Häneen. Ja monet nykyajan ihmiset, jos he uskovat, sanovat, että he saattaisivat viihtyä Jeesuksen sylissä, mutta heistä on epämukavaa ajatella ankaran Jumalan kohtaamista.8 Raamatun virheellisen lukemisen (ja joissakin tapauksissa varmasti virheellisen käännöksen) johdosta he näkevät Isä Jumalan ja Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen toimivan hyvin eri tavoin, huolimatta siitä, että sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa Jumalan Poika on yksi ja sama ja toimii niin kuin Hän aina toimii Isän alaisuudessa, joka itse on ”sama eilen, tänään ja ikuisesti”.9 Näitä väärinkäsityksiä pohtiessamme oivallamme, että yksi Mormonin kirjan huomionarvoinen anti on sen saumaton, täysin johdonmukainen näkemys jumaluudesta läpi koko tuon majesteettisen kirjan. Siinä ei ole Malakian ja Matteuksen välistä aukkoa, ei taukoa vaihtaessamme toiselle teologiselle vaihteelle, ei väärää käsitystä Jumalasta, joka tekee kiihkeästi, rakastaen ja uskollisesti työtä jokaisella sivulla tuota kirjaa, joka alkaa Vanhan testamentin aikana ja päättyy Uuden testamentin aikana. Tosiaankin, pyrittäessä antamaan maailmalle takaisin sen Raamattu ja sen myötä oikea näkemys jumaluudesta, niin Mormonin kirjassa meillä on yhtenäinen näkemys Jumalasta kaikessa kunniassaan ja hyvyydessään, kaikessa rikkaudessaan ja moninaisuudessaan – mukaan luettuna ja varsinkin, kuten on jälleen osoitettu, Hänen ainoan Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, henkilökohtaisen ilmestymisen kautta. Kuinka kiitollisia me olemmekaan kaikista pyhistä kirjoituksista, varsinkin palautuksen pyhistä kirjoituksista, jotka opettavat meille jumaluuden jokaisen jäsenen majesteettisuutta. Kuinka meitä sykähdyttäisikään, jos koko maailma ottaisi vastaan ja omaksuisi esimerkiksi sen näkemyksen Isästä, jota kuvataan niin liikuttavasti Kallisarvoisessa helmessä. Siinä, keskellä valtaisaa näkyä ihmiskunnasta, jonka taivas oli avannut hänen silmilleen, Henok, katsellessaan sekä kuolevaisuuden siunauksia että haasteita kääntää katseensa kohti Isää ja joutuu ymmälleen nähdessään tämän itkevän. Hän sanoo ihmeissään ja kummastellen tälle maailmankaikkeuden voimallisimmalle Olennolle: ”Kuinka sinä voit itkeä – – sinä olet – – oikeudenmukainen – – armollinen ja hyvä ikuisesti; – – rauha – – [on] sinun valtaistuimesi maja; ja armo käy sinun kasvojesi edellä eikä lopu; kuinka sinä voit itkeä?” Katsoen miltei minkä tahansa päivän tapahtumia Jumala vastaa: ”Katso näitä veljiäsi; he ovat minun omien kätteni tekoa – – minä olen – – antanut käskyn, että heidän tulee rakastaa toisiansa ja että heidän tulee valita minut, Isänsä; mutta katso, he ovat rakkaudettomia, ja he vihaavat omaa vertansa – –. Miksi eivät taivaat itkisi nähdessään näiden kärsivän?”10 Tämä yksi mukaansatempaava näkymä opettaa Jumalan todellisesta luonteesta enemmän kuin mikään teologinen tutkielma voisi milloinkaan välittää. Se auttaa meitä myös ymmärtämään paljon selvemmin sen elävän hetken Mormonin kirjan oliivipuuvertauksessa, jolloin viinitarhan suuri isäntä käännettyään ja ravittuaan, kasteltuaan ja kitkettyään, leikattuaan, istutettuaan ja oksastettuaan laskee lapionsa ja leikkuusaksensa maahan ja itkee, huutaen ääneen jokaiselle, joka haluaa kuunnella: ”Mitä muuta olisin voinut tehdä viinitarhalleni?”11 Mikä lähtemätön kuva Jumalan mukanaolosta elämässämme! Mikä tuska Vanhemmalla, kun Hänen lapsensa eivät valitse Häntä eivätkä Hänen lähettämäänsä ”Jumalan evankeliumia”!12 Kuinka helppoa onkaan rakastaa Häntä, joka rakastaa meitä niin tavattoman paljon! Satoja vuosia kestäneeseen ajautumiseen pois uskosta sellaiseen täydelliseen ja huolehtivaan Isään ei ole lain-kaan ollut apua harhautuneiden sukupolvien ihmisten keksimistä uskontunnustuksista, jotka kuvaavat Jumalaa eri tavoin tuntemattomaksi ja mahdottomaksi tuntea – muodottomaksi, intohimottomaksi, saavuttamattomaksi, aineettomaksi, samanaikaisesti kaikkialla olevaksi ja missään olemattomaksi. Se ei varmastikaan kuvaa sitä Olentoa, jota saamme katsella näiden profeettojen silmin. Eikä se sovi elävään, hengittävään, ruumiilliseen Jeesus Nasaretilaiseen, joka oli ja on ”Jumalan sädehtivä kirkkaus, hänen olemuksensa kuva”.13 Siinä mielessä Jeesus ei tullut parantamaan Jumalan mielikuvaa ihmisistä läheskään siinä määrin kuin Hän tuli parantamaan ihmisten mielikuvaa Jumalasta ja pyytämään heitä rakastamaan taivaallista Isäänsä niin kuin Tämä on aina rakastanut ja tulee aina rakastamaan heitä. Heidän oli mahdollista ymmärtää Jumalan suunnitelmaa, Jumalan voimaa, Jumalan pyhyyttä ja vieläpä Jumalan vihaa ja tuomiota. Mutta Jumalan rakkautta, Hänen uskollisuutensa syvyyttä lapsiaan kohtaan he eivät vielä täysin tunteneet ennen kuin Kristus tuli. Niinpä ruokkimalla nälkäisiä, parantamalla sairaita, tuomitsemalla ulkokultaisuuden, rukoilemalla uskoa-siten Kristus näytti meille Isän tavan, Hänen joka on ”armelias ja laupias, hidas vihaan, kärsivällinen ja täynnä hyvyyttä”.14 Kristus julisti elämällään ja varsinkin kuolemallaan: ”Tämä, mitä teille osoitan, on Jumalan laupeutta, samoin kuin itseni.” Täydellisen Pojan osoittamassa täydellisen Isän huolenpidossa, heidän yhteisessä kärsimyksessään ja jaetussa surussaan meidän muiden syntien ja murheiden vuoksi, me näemme tämän julistuksen lopullisen merkityksen: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen.”15 Todistan henkilökohtaisesti tänä päivänä henkilökohtaisesta, elävästä Jumalasta, joka tietää nimemme, kuulee rukouksemme ja hoivaa meitä iankaikkisesti Henkensä lapsina. Todistan, että maailmankaikkeuden ihmeellisen monimutkaisten tehtävien keskellä Hän pyrkii meidän henkilökohtaiseen onneemme ja turvaamme ennen kaikkea muita jumalallisia huolenaiheita. Meidät on luotu Hänen kuvak-seen ja kaltaisekseen16, ja Jeesus Nasa-retilainen, Hänen ainoa Poikansa lihassa, tuli maan päälle Hänen valtasuuruutensa täydelliseksi kuolevaiseksi ilmentymäksi. Entisaikojen todistusten lisäksi meillä on myös oman aikamme Palmyran ihme, Isä Jumalan ja Hänen rakkaan Poikansa, maailman Vapahtajan, ilmestyminen poikaprofeetta Joseph Smithille. Todistan tuosta ilmestymisestä, ja minäkin julistan tuon profeetan sanoin: ”Taivaallisen Isämme suunnitelmat ovat jalomielisemmät ja Hänen laupeutensa ja siunauksensa rajattomammat kuin me olemme valmiit uskomaan tai vastaanottamaan. – – Jumala ei suvaitse syntiä [vähimmässäkään määrin], mutta – – mitä lähemmäksi pääsemme taivaallista Isäämme, sitä taipuvaisemmat olemme suhtautumaan myötätuntoisesti hukkuviin sieluihin; meistä tuntuu, että haluamme nostaa heidät harteillemme ja heittää heidän syntinsä selkämme taakse.”17 Todistan Jumalasta, jolla on sellaiset hartiat. Ja pyhän apostolinviran hengessä sanon, kuten sanoi eräs, jolla oli tämä virka muinaisina aikoina: ”Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Rakkaat ystävät! Kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme.”18 Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen. VIITTEET 1. Mark. 12:29-30; ks. myös Matt. 22:37-38; 5. Moos. 6:5. 2. Profeetta Joseph Smithin opetuksia, toim. Joseph Fielding Smith, 1985, s. 343, 344. 3. Lectures on Faith, 1985, s. 38, 42. 4. UK 1. 5. Joh. 17:3. 6. Joh. 14:10; 5:19. 7. Joh. 8:38, 28; 6:38. 8. Ks. William Barclay, The Mind of Jesus, 1961, erityisesti luku ”Looking at the Cross”, jossa on kirjoitettu tästä nykysuuntauksesta. 9. Esim. 1. Nefi 10:18; 2. Nefi 27:23; Moroni 10:19; OL 20:12. 10. Moos. 7:29-33, 37. 11. Jaak. 5:41, ks. myös jakeet 47, 49. 12. Room. 1:1. 13. Hepr. 1:3; Ks. myös 2. Kor. 4:4; Kol. 1:15. 14. Lectures on Faith, s. 42; ks. Jeffrey R. Holland, ”Opettaa, julistaa, parantaa”, Liahona, tammikuu 2003, s. 22. 15. Joh. 3:16-17. 16. Ks. 1. Moos. 1:26-27; Moos. 2:26-27. 17. Ks. Profeetta Joseph Smithin opetuksia, s. 255, 239. 18. 1. Joh. 4:10-11.