Sovitus, parannus ja likapyykki

VANHIN LYNN A. MICKELSEN
seitsemänkymmenen koorumista

Herra on luvannut, että Hän puhdistaa vaatteemme omassa veressään. – – Hän voi lunastaa meidät henkilökohtaisesta lankeemuksestamme.

VANHIN LYNN A. MICKELSEN Ajaessaan meksikolaisen pikkukaupungin läpi eräs mies ajoi eteensä rynnänneen koiran yli, ja se kuoli. Siitä päivästä lähtien hänet tunnettiin kylässä nimellä mata perros. Nimen alkuperää ei sen kummemmin mietitty tai ajateltu; hän oli yksinkertaisesti ”koirantappaja”. Myöhemmin ne, jotka eivät tienneet näistä aiemmista tapahtumista mitään, antoivat mielikuvituksensa loihtia silmiensä eteen kauheita kuvia siitä, mitä hän oli tehnyt.

Huhuun tai todellisuuteen perustuvasta tai lisänimen aikaansaamasta maineesta voi olla käytännöllisesti katsoen mahdotonta päästä eroon. Sanonta ”älä pese likapyykkiäsi kaikkien nähden” sisältää viisaan neuvon. Ei ole tarpeen, ei soveliasta eikä terveellistäkään paljastaa henkilökohtaisia tai perheemme jäsenten virheitä ja syntejä julkisesti tutkisteltaviksi. Mitä laajemmin synti tunnetaan, sitä vaikeampaa on parannuksenteko tai muutos.

Tämä ei tarkoita sitä, että syntiä pitäisi peitellä, vaikka se luontaisesti tuleekin mieleen kenelle tahansa, joka tekee syntiä. Parannuksenteon sijaan me haluamme piilotella tekemiämme virheitä tai syntejä. Mutta kuten Kain huomasi surmattuaan Abelin, hän ei pystynytkään piilottamaan syntejään Herralta,¹ sillä kaikki on Hänen edessään.² Herra tietää jokaisen asian, jossa me olemme tottelemattomia, mutta – toisin kuin suuri yleisö – Hänen tietonsa meidän synneistämme tuo mukanaan erityisen lupauksen siitä, ettei Hän muista niitä enää, jos me teemme parannuksen.³

Likapyykin peseminen ja parannus liittyvät läheisesti toisiinsa. Synti tekee ihmisestä epäpuhtaan Herran edessä, ja asia täytyy selvittää. Tunnustamiselle ja anteeksipyytämiselle on kuitenkin aikansa ja paikkansa. Näiden element-tien mittakaava riippuu synnin luonteesta ja suuruudesta. Kun rikkomus on kohdistunut ihmisryhmää tai julkista luottamusta vastaan, kyseinen rikkomus tulisi tuoda julki ja pyytää anteeksiantoa. Parannuksentekoon liittyvä vastuumme ulottuu koskemaan Herraa, Hänen palvelijoitaan ja niitä, keitä vastaan olemme rikkoneet.

Siitä, kuinka vaatteemme pestään puhtaiksi Karitsan veressä ja kuinka me pesemme omaa likapyykkiämme, löytyy yhtäläisyyksiä. Meidän vaatteemme puhdistuvat nimenomaan Hänen sovitusuhrinsa ansiosta. Pyhien kirjoitusten viittaus vaatteisiin tarkoittaa koko olemustamme. Tarve puhdistumiseen syntyy, kun me tahriudumme syntiin. Tuomitseminen ja anteeksiantaminen ovat Vapahtajan etuoikeuksia,⁴ sillä vain Hän voi antaa meidän syntimme anteeksi ja pestä ne pois.

Kun kuningas Benjamin piti suurenmoisen saarnansa Sarahemlan maassa,⁵ pyhien sydämissä tapahtui muutos,⁶ ja kaikkialla maassa vallitsi rauha ja hyvinvointi. Aika kului, ja Alma kutsuttiin johtamaan kirkkoa. Vaurautensa lumoissa jotkut kirkon jäsenet lankesivat syntiin. Kun heidät tuotiin Alman eteen, tämä kantoi huolta sydämessään. Koska Alma ei tiennyt, kuinka menetellä ongelman kanssa, hän vei heidät kuningas Moosian eteen. Kuningas lähetti heidät kuitenkin takaisin Alman tuomittaviksi.

Koska Alma pelkäsi tekevänsä väärin Jumalan silmissä, hän vuodatti koko sielunsa Jumalalle ja pyysi Häneltä vastausta siihen, kuinka menetellä rikkojien suhteen. Koska Alma tunsi suurta rakkautta lähimmäisiään kohtaan ja palavaa halua tehdä Jumalan tahdon mukaisesti, Herra siunasi häntä suuresti ja jopa lupasi hänelle iankaikkisen elämän. Sitten Herra selitti hänelle, miksi hänen pyyntönsä saada ymmärrystä tuomitsemiseen oli niin tärkeä: ”Tämä on minun kirkkoni. Minun nimeni kautta he pelastuvat. Minun uhrini kautta. Minä tuomitsen.”⁷

Kuinka usein unohdamme, kenellä on oikeus tuomita? Synnin anteeksianto riippuu Hänestä, ei meistä. Joten seuraavan kerran, kun tunnemme houkutusta ripustaa likapyykkiä julkisesti esille, muistakaamme seuraavaa:

Ensimmäiseksi, kääntykää Herran puoleen.

Toiseksi, kääntykää sen puoleen, jota vastaan olette rikkoneet.

Kolmanneksi, mikäli tarpeen, kääntykää Israelin tuomarin puoleen.

Ja neljänneksi, antakaa sitten asian olla.

Likapyykin esille tuomiseen liittyvä toinen puoli on se lihallinen, pohjaton halu, joka joillakuilla on paljastaa muiden vikoja. Herra kysyi Jobilta tämän kärsiessä taakkansa alla: ”Syytätkö minua vääryydestä, jotta itse saisit olla oikeassa?”⁸ Näin voi käydä jopa perheen kanssakäymisessä, kun joku olettaen suojelevansa omaa hyvää nimeään tuo julki tarkkaan harkitun yksityiskohtaisesti sisarustensa, lastensa tai vanhempiensa vikoja ja virheitä pyrkien siten puolustamaan itseään ja lievittämään omaa henkilökohtaista tuskaansa.

Kertomuksessa tuhlaajapojasta tuon tuhlaajapojan otti takaisin tykönsä uskollinen isä, joka puhui poikansa arvosta, ei tämän vioista.

Aina kun me puhumme toisten synneistä tai virheistä, me itse asiassa tuomitsemme heidät. Kuulin erään miehen kertovan pojalleen, ettei hän enää ottaisi työhön erästä tiettyä henkilöä, koska hänestä tuntui, että tämä henkilö oli laskuttanut häntä epäoikeudenmukaisesti. Poika vastasi: ”Onpa yllättävää kuulla sinun, isä, sanovan noin, sillä olet opettanut meitä toisella tavalla.”

Isä tuomitsi ilman perusteita. Mitä hänen olisi pitänyt tehdä? Jos hänellä oli kysymyksiä työn kustannuksista, hänen olisi pitänyt keskustella niistä miehen kanssa. He olisivat selvittäneet erimielisyytensä, ja hän olisi jättänyt asian rauhaan eikä olisi nurissut siitä muille. Vapahtaja on opettanut: ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan.”⁹

Kun lainopettajat ja fariseukset toivat aviorikoksesta kiinni joutuneen naisen Jeesuksen luo, Jeesus kumartui ja kirjoitti sormellaan hiekkaan, jotta muut eivät voisi nähdä tai kuulla. Sitten Hän sanoi: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.” Kun kaikki naista syyttäneet olivat omat syntinsä tuntien vetäytyneet pois, Jeesus sanoi naiselle: ”Mene, äläkä enää tee syntiä.”¹⁰

Mitä meidän tulee tehdä, kun me tiedämme muiden ongelmista?

1. Älkää tuomitko. Jättäkää tuomitseminen Herralle, täydelliselle tuomarille. Älkäämme tarkastelko tai etsikö muiden syntejä, vaan etsikäämme heissä olevaa jumalallisuutta. Ei meidän tehtävämme ole penkoa muiden ongelmia vaan pikemminkin käsittää heidän hyvyytensä mittavuus.

2. Meidän täytyy antaa anteeksi. Vaikka meitä itseämme ehkä onkin loukattu, Herra on sanonut: ”Minä, Herra, annan anteeksi kenelle tahdon, mutta teiltä vaaditaan, että annatte anteeksi kaikille ihmisille.”¹¹

3. Unohtakaa. Säälimätön muisto voi tuhota sitkeimmänkin sielun. Laittakaa asia syrjään, jättäkää se sikseen, heittäkää se pois mielestänne.

Jos houkutus paljastaa toisten syntejä valtaa mielenne, älkää kertoko niistä naapurillenne tai edes parhaalle ystävällenne. Menkää piispanne luo. Jättäkää taakka hänen huomaansa. Jos tilanne edellyttää, niin ilmoittakaa asiasta paikalliselle viranomaiselle tai poliisille, ja jättäkää sitten asia sik-seen. Uskon, että saman kallisarvoisen lupauksen saaminen, jonka Alma sai, edellyttää samaa henkeä ja samanlaisia tekoja, joita hän teki oman ja muiden likapyykin suhteen.

Mutta entä jos me olemme oikeassa ja he väärässä? Eikö meidän tule ilmaista kantamme julkisesti, jotta muut eivät luule meidän tehneen virhettä? Herra on antanut tämän pulman suhteen selkeät ohjeet. Meidän oikeutemme ei ole tuomita. Meidän tehtävämme ei ole arvioida roskaa, sillä omassa silmässämme oleva hirsi estää näkökykyämme. Mikään kolikko ei ole niin ohut, että sillä olisi vain yksi puoli. Asiassa tarvitaan empatiaa, kykyä eläytyä toisten tuntemuksiin ja ymmärtää, mitä toiset kokevat. Empatia on lähimmäisenrakkauden luonnollinen seuraus. Se herättää ja kasvattaa kykyämme palvella. Empatia ei ole sääliä, vaan ymmärtämistä ja välittämistä. Se on perusta todelliselle ystävyydelle. Empatia johtaa kunnioituk-seen, ja se avaa oven opettamiselle ja oppimiselle. Sioux-intiaanit ymmärtävät tämän suuren periaatteen rukoillessaan näin: ”Suuri Henki, auta minua, etten tuomitsisi ketään, ennen kuin olen kulkenut kaksi viikkoa hänen mokkasiineissaan.”

Miten meidän tulee siis menetellä likapyykin suhteen? Prosessi alkaa parannuksesta. Vapahtaja seisoo ovella ja kolkuttaa. Hän on valmis heti ottamaan meidät vastaan.¹² Meidän tehtävämme on tehdä parannus. Meidän täytyy hylätä syntimme, jotta puhdistuminen voi alkaa. Herra on luvannut, että Hän puhdistaa vaatteemme omassa veressään.¹³ Hän antoi henkensä ja kärsi meidän kaikkien syntien vuoksi. Hän voi lunastaa meidät henkilökohtaisesta lankeemuksestamme. Sovituksensa ansiosta ja antaen itsensä syntiemme lunnaaksi Vapahtaja valtuuttaa Pyhän Hengen puhdistamaan meidät tulen kautta tapahtuvassa kasteessa. Kun Pyhä Henki asuu meissä, Hänen puhdistava läsnäolonsa polttaa synnin saastan. Sitoutumisen myötä puhdistumisprosessi alkaa heti.

Sitoutumisemme Herraa kohtaan alkaa siitä, että keskitymme Häneen. Olimme hiljattain vaarnakonferenssissa Nauvoossa Illinoisin osavaltiossa. Kuoron esittämä musiikki oli tavallisuudesta poikkeavaa. Kuoron johtaja, joka on musiikin ammattilainen ja opettaa paikallisessa yliopistossa, sai mestarillisesti kuoron ja yleisön mukaan musiikkiin. Hänen kehonsa jokainen liike liittyi läheisesti esitettävään musiikkiin. Halusimme laulaa juuri sen mukaan kuin hän johti. Kaikkien katseet olivat kohdistuneet häneen. Ajattelin Vapahtajaa. Hän on kehottanut meitä olemaan Hänen kaltaisiaan. Jos me antaisimme Vapahtajalle saman haltioituneen huomion kuin me annoimme veli Nelsonille, meistä tulisi hyvin pian Vapahtajan kaltaisia.

Muutos, jonka koimme laulaessamme, oli hetkellinen. Me olimme siellä, missä meidän kuuluikin olla, ja kaikilla oli suuri halu seurata. Jos olemme siellä, missä meidän kuuluukin olla, ja meillä on palava halu seurata Herraa, niin Hän on koskettava elämäämme ja puhdistava meidät, jotta me voimme asua pysyvästi Hänen kasvojensa edessä. Kuoron johtaja ei millään tavalla pakottanut meitä laulamaan, hän vain sai meihin yhteyden. Todelli-seen parannuksentekoon liittyy se, että pääsemme yhteyteen Vapahtajan kanssa. Pohtikaamme omia henkilökohtaisia rukouksiamme ja päivittäisiä ajatuksiamme. Meillä kaikilla on työtä tehtävänä saavuttaaksemme sen yhteyden, jota Herra edellyttää.

Kysyin veli Nelsonilta, kuinka hän pystyi houkuttelemaan meistä esiin niin paljon. Hän vastasi nöyrästi: ”Koska heidän sydämensä ovat puhtaat.”

”Mitä muuta?” minä kysyin.

Hän vastasi: ”Se tapahtuu Hengen kautta. Se on ainoa tapa kommunikoida sillä tasolla.”

Mihin meidän tulee siis keskittyä? ”Ja jos teidän silmämääränänne on vain minun kunniani, koko teidän ruumiinne täytetään valolla, eikä teissä ole pimeyttä; ja se ruumis, joka on täynnä valoa, käsittää kaiken.”¹⁴ Näin voi tapahtua, jos parannuksenteon avulla otamme vastuun omasta likapyykistämme ja pidämme huolta siitä, että se tulee puhtaaksi.

Nauttikaamme Vapahtajan Moronille antamasta lupauksesta: ”Nouse – – ja pukeudu kauniisiin vaatteisiisi, – – tulkaa Kristuksen luokse – – ja [rakastakaa] Jumalaa koko väkevyydestänne, mielestänne ja voimastanne, – – niin että te hänen armostaan voitte olla täydellisiä Kristuksessa – – Kristuksen veren vuodattamisen kautta, mikä kuuluu Isän liittoon teidän syntienne anteeksiantamiseksi, niin että teistä tulee pyhiä, tahrattomia.”¹⁵ Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

VIITTEET

1. Ks. 1. Moos. 4:9-10; Moos. 5:34-35.

2. Ks. Moos. 1:6.

3. Ks. OL 58:42.

4. Ks. Alma 5:21-27; OL 64:10.

5. Ks. Moosia 2-5.

6. Ks. Moosia 5:2.

7. Ks. Moosia 26:10-24.

8. Job 40:8.

9. Matt. 7:1-2.

10. Joh. 8:7, 11.

11. OL 64:10, kursivointi lisätty.

12. Ks. Ilm. 3:20.

13. Ks. Ilm. 7:14.

14. OL 88:67.

15. Moroni 10:31-33.