"Ruoki minun lampaitani" Vanhin Ben B. Banks seitsemänkymmenen koorumin johtokunnasta Uskon, että jokainen aktiivinen kirkon jäsen tuntee jonkun eksyneen lampaan, joka tarvitsee huolehtivan paimenen huomiota ja rakkautta. Useita vuosia sitten vaimollani Susanilla ja minulla oli tilaisuus tehdä tutustumiskierros Christchurchin lähetyskentällä Uudessa-Seelannissa lähetysjohtaja Melvin Taggin ja hänen vaimonsa kanssa. Lähetysjohtaja Tagg ehdotti, että sisällyttäisimme lähetyskentän tutustumiskierrokseen valmistautumispäivän ja tekisimme linja-autoretken nähdäksemme kauniin Milford Soundin. Retkeen kuului pysähdyksiä useilla matkan varrella sijaitsevilla luonnonkauniilla paikoilla. Kun eräällä näistä pysähdyksistä kävelimme takaisin linja-autolle, uteliaisuuteni herätti eräs ryhmä matkustajia, jotka seisoivat piirissä valokuvia ottaen. Tähyillessäni ihmisten yli näin piirin keskellä pelästyneen pienen karitsan tutisevine jalkoineen. Karitsa tuntui olevan korkeintaan muutaman tunnin ikäinen. Olen nähnyt paljon lampaita elämäni aikana, koska appeni kasvatti lampaita. Minua ei siis lainkaan kiinnostanut valokuvan ottaminen yhdestä yksinäisestä karitsasta, joten nousin linja-autoon odottamaan. Kun kaikki matkustajat olivat vihdoin nousseet linja-autoon, sen kuljettaja nosti pelästyneen pienen karitsan käsivarsilleen, piti sitä hellästi rintaansa vasten ja toi sen linja-autoon. Hän istuutui, sulki oven, tarttui mikrofoniinsa ja sanoi meille: "Epäilemättä tästä on varmaankin tänä aamuna kulkenut jokin lammaslauma ja tämä pieni karitsa on eksynyt. Jos otamme sen mukaamme, saattaisimme ehkä löytää tuon lammaslauman vähän edempää matkan varrelta ja palauttaa tämän pikkukaritsan sen emon hoiviin." Ajoimme useita kilometrejä ohi kauniiden metsien ja tulimme lopulta kauniille niitylle, missä kasvoi korkeaa, huojuvaa ruohoa. Ja tosiaankin sillä niityllä oli lammaslauma ruohoa syömässä. Linja-autonkuljettaja pysäytti linja-auton ja poistui anteeksi pyytäen. Me kaikki luulimme, että hän laskisi karitsan tien varteen ja sitten palaisi, mutta hän ei tehnytkään niin. Karitsa käsivarsillaan hän käveli hiljaa ja varovasti halki ruohikon kohti lammaslaumaa. Kun hän pääsi niin lähelle kuin mahdollista ilman että lampaat olisivat häiriytyneet, hän laski karitsan hellästi maahan ja jäi sitten niitylle varmistuakseen siitä, että karitsa palaisi lauman suojiin. Kun linja-autonkuljettaja palasi autoon, hän tarttui jälleen mikrofoniinsa ja sanoi: "Voi, ettekö tekin kuule tuon emolampaan kiittävän: 'Voi, kiitos, kiitos, kiitos siitä, että toitte eksyneen karitsani takaisin kotiin luokseni!'" Ajatellessani tätä ihmeellistä opetushetkeä, jonka linja-autonkuljettaja meille tarjosi, ajatukseni kääntyvät vertaukseen, jonka Herra antoi meille eksyneestä lampaasta. "Publikaanit ja muut syntiset tulivat Jeesuksen luo kuullakseen häntä. Fariseukset ja lainopettajat sanoivat paheksuen: 'Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan.' Silloin Jeesus esitti heille vertauksen: 'Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen. Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen, ja kotiin tultuaan hän kutsuu ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: 'Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.' Minä sanon teille: näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa.'" (Luuk. 15:1­7.) Nykyinen profeettamme presidentti Gordon B. Hinckley kertoo samalla tavoin meille eksyneitä lampaita kohtaan tuntemastaan huolesta: "On monia nuoria, jotka vaeltelevat päämäärättä ja kulkevat huumeiden, jengien, siveettömyyden ja kaikenkaltaisen näihin liittyvän pahan murheellisia polkuja. On leskiä, jotka kaipaavat ystävällisiä ääniä ja sitä innokkaan huolehtimisen henkeä, joka kertoo rakkaudesta. On niitä, jotka olivat joskus palavia uskossaan mutta joiden usko on kylmennyt. Monet heistä haluavat tulla takaisin mutta eivät oikein tiedä miten. He tarvitsevat ystävällisiä käsiä, jotka auttavat. Monet heistä voidaan tuoda pienellä vaivannäöllä takaisin nauttimaan jälleen Herran pöydän antimia. Veljeni ja sisareni, minä toivon, minä rukoilen, että jokainen meistä ­ ­ päättäisi etsiä apua tarvitsevia, jotka ovat epätoivoisissa ja vaikeissa olosuhteissa, ja nostaisi heidät rakkauden hengessä kirkon syliin, missä voimakkaat kädet ja rakastavat sydämet lämmittävät heitä, lohduttavat heitä, tukevat heitä ja saattavat heidät onnellisen ja yritteliään elämän tielle." ("Ojenna auttava käsi", Valkeus, tammikuu 1997, s. 83.) Profeettamme huolen valossa saattaisimme kysyä itseltämme: "Mistä johtuu, että joidenkin ihmisten usko on kylmennyt, vaikka he joskus olivat palavia uskossaan?" Jos haluamme onnistua profeetallisessa tehtävässämme tehdä pyhät täydellisiksi, meidän täytyy onnistua myös tehtävässämme vahvistaa niitä, joiden usko on kylmennyt. Tämän pyrkimyksemme aluksi meidän olisi hyvä tietää niistä tunteista ja syistä, joiden vuoksi he eivät käy kokouksissa ja osallistu pyhien yhteyteen. Useimmat aktiiviset jäsenet uskovat, että vähemmän aktiiviset jäsenet menettelevät toisin, siksi että he eivät usko kirkon oppiin. Kirkon tutkimusjaoston tekemä tutkimus ei tue tätä olettamusta. Tutkimus osoittaa, että miltei kaikki haastatellut vähemmän aktiiviset jäsenet uskovat, että Jumala on olemassa, että Jeesus on Kristus, että Joseph Smith oli profeetta ja että kirkko on totta. Eräässä toisessa tutkimuksessa eräältä sellaiselta ryhmältä aktiivisia jäseniä, jotka olivat aikaisemmin olleet vähemmän aktiivisia, kysyttiin, miksi he eivät olleet käyneet kirkossa. Yleisimpinä syinä annettiin seuraavia: kelvottomuuden tunne henkilökohtaiset tai perheen ongelmat vanhemmat tai puoliso olivat vähemmän aktiivisia teini-iän kapinointi tai laiskuus työaikojen aiheuttamat ristiriidat kirkko liian kaukana, puutteelliset kulkumahdollisuudet. Sitten näiltä jäseniltä kysyttiin, mikä oli saanut heidät tulemaan uudelleen aktiivisiksi kirkossa. Yleisimmät vastaukset olivat seuraavia: kohtasi elämässä kriisin voitti henkilökohtaiset ongelmat puolison, tyttö- tai poikaystävän esimerkki perheenjäsenten esimerkki halusi evankeliumin vaikuttavan perheessään seurakunnan jäsenten suorittama perehdyttäminen, muutti uuteen seurakuntaan, jossa ihmiset välittivät heistä. (Ks. tutkimusjaoston tekemä vertailu, syyskuu 1999.) Uskon, että jokainen aktiivinen kirkon jäsen tuntee jonkun eksyneen lampaan, joka tarvitsee huolehtivan paimenen huomiota ja rakkautta. Presidentti Hinckley on kertonut meille, mitä jokainen uusi käännynnäinen tarvitsee pysyäkseen aktiivisena kirkossa: ystävän, tehtävän ja jatkuvaa ravitsemista Jumalan hyvällä sanalla. Eksyneet lampaat tarvitsevat täsmälleen samaa huolenpitoa ja välittämistä, joka auttaa heidät takaisin lauman suojiin. Tunnen erään perheen, jonka poika eksyi erään telttaretken aikana. Kun alkuvaiheen etsintäyritykset eivät tuottaneet tulosta, pyydettiin lisää apua, ja sadat vastasivat tähän pyyntöön, kunnes poika oli taas turvallisesti äitinsä ja isänsä sylissä. Tänä aamuna vetoan teihin, että meillä kaikilla olisi tätä samanlaista aitoa välittämisen ja rakkauden tunnetta tehdä kaikki voitavamme tuodaksemme takaisin ne kallisarvoiset pojat ja tyttäret, jotka ovat eksyneet kirkon aktiivisesta toiminnasta. Edessämme oleva haaste on valtava. Se vaatii meitä harjoittamaan voimakkaampaa uskoa, käyttämään enemmän voimia ja sitoutumaan lujemmin, jotta tavoittaisimme nämä veljet ja sisaret. Mutta meidän täytyy tehdä se. Herra luottaa siihen, että teemme sen. Meidän on muistettava, että muutos tapahtuu hitaasti. Meillä kaikilla täytyy olla kärsivällisyyttä, meidän täytyy olla valmiita perehdyttämään ja ystävystymään, oppia kuuntelemaan ja rakastamaan ja olemaan varovaisia, ettemme tuomitsisi. Jokaisessa seurakunnassa on hyviä, rehellisiä miehiä ja naisia. Monet eivät osaa tulla kirkkoon takaisin. Heidän joukossaan on hyviä isiä ja äitejä. Monille on yhteistä yksi asia: he eivät ole kotinsa hengellisiä johtajia. Kun näiden ihmisten luona käy uskon veljiä ja sisaria ja kun nämä ystävystyvät heidän kanssaan ja rakastavat heitä ja opettavat heille evankeliumia, uskon heidän ja heidän perheidensä tulevan takaisin. Muutaman seuraavan minuutin ajan haluaisin puhua niille, jotka ovat eksyneet pois laumasta. Toivon tänä aamuna, että ehkä muutamat teistä, jotka ette ole täysin aktiivisia kirkossa, saatatte kuunnella tämän konferenssikokouksen puheita. Olette monissa tapauksissa solmineet uusia tuttavuuksia ettekä enää elä kirkon tasovaatimusten mukaisesti. Monet lapsistanne kulkevat teidän polkuanne ja seuraavat esimerkkiänne. Lapset eivät ole riippuvaisia suuressa määrin ainoastaan vanhempiensa fyysisestä ja emotionaalisesta tuesta vaan myös näiden hengellisestä tuesta. "Kun Jeesus kertoi vertauksen ei eksynyt karitsa, vaan harhautui lammas aikuinen satapäisestä laumasta.   Ja miksi pitäisi lammasta käydä rukoillen noutamaan? Jos lammas eksyy pois laumasta, se vie karitsat mukanaan.   Sillä karitsat seuraavat lampaita minne lampaat vain kulkevat. Kun lampaat eksyvät, eksyksissä ovat kohta myös karitsat.   Kanssa lampaiden eestä karitsoiden käymme hartaasti rukoilemaan. Eksyneen lampahan hinnan kauhistavan joutuu karitsat maksamaan." (C. C. Miller, "The Echo", julkaisussa: Hugh B. Brown, The Abundant Life 1965, s. 166­167.) Herra sanoi: "Minun lampaani kuulevat minun ääneni"(Joh. 10:27). Samalla tavoin lapsenne vastaavat teidän kutsuunne. Kukaan ei voi täysin korvata teidän paikkaanne isänä ja äitinä. Kerrotaan "eräästä kuusivuotiaasta, joka eksyi äidistään suuressa valintamyymälässä [ja] alkoi huutaa hädissään: 'Martha, Martha!' Kun äiti löytyi ja lapsi pääsi hänen luokseen, äiti sanoi: 'Kultaseni, ei sinun pitäisi kutsua minua Marthaksi. Minähän olen sinulle "äiti".' Tähän pieni ystävämme totesi: 'Niin, kyllä minä tiedän, mutta tämä kauppa oli täynnä äitejä ja minä halusin omani.'" (Spencer W. Kimball, Faith Precedes the Miracle, 1972, s.117.) Mikä siunaus perheellenne olisikaan, jos te eläisitte sopusoinnussa evankeliumin kanssa. Päätös muuttaa elämäänne ja ruveta uudelleen aktiiviseksi ja tulla Kristuksen tykö on kaikkein tärkein päätös, mitä voisitte tämän elämänne aikana tehdä. Lopuksi vielä viimeiset sanat niille, jotka laumaa paimentavat. Itse Vapahtaja kertoo meille profeetta Joseph Smithille antamassaan ilmoituksessa hyvin henkilökohtaisella tavalla, kuinka arvokas jokainen sielu on: "Muistakaa, että sielut ovat kallisarvoiset Jumalan silmissä. Sillä katso, Herra, teidän Lunastajanne, kärsi kuoleman lihassa; hän siis kärsi kaikkien ihmisten vaivan, jotta kaikki ihmiset voisivat tehdä parannuksen ja tulla hänen tykönsä. Ja hän on noussut kuolleista voidakseen johdattaa kaikki ihmiset tykönsä, jos he tekevät parannuksen. Ja kuinka suuri onkaan hänen ilonsa sielusta, joka tekee parannuksen. Sen tähden te olette kutsutut huutamaan parannusta tälle kansalle. Ja jos niin tapahtuisi, että te tekisitte työtä koko elinaikanne, huutaen parannusta tälle kansalle ja johdattaisitte vaikka vain yhden sielun minun tyköni, kuinka suuri teidän ilonne olisikaan hänen kanssaan minun Isäni valtakunnassa." (LK 18:10­15.) Hyvä paimen antoi auliisti henkensä lampaidensa puolesta, teidän puolestanne ja minun puolestani, niin, meidän kaikkien puolesta, jotta me voisimme elää iankaikkisesti taivaallisen Isämme luona. Rukoilen, että me kaikki seuraisimme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kehotusta, jonka Hän antoi Pietarille kolmesti: "Ruoki minun karitsoitani. ­ ­ Kaitse minun lampaitani. ­ ­ Ruoki minun lampaitani." (Joh. 21:15­17.) Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.