"Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista" Presidentti Gordon B. Hinckley Näistä yksinkertaisista sanoista ­ "Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista" ­ on tullut kaiken kirjallisuuden syvällisimmät. ­ ­ Ne täyttivät kaiken, mitä Hän oli puhunut ylösnousemuksesta. Veljeni ja sisareni, tunnen syvää kiitollisuutta seistessäni teidän edessänne. Tunnen itseni hyvin runsaasti siunatuksi kaikkien ihmisten joukossa. Teidän rakkautenne on minulle siunaus. Minne menenkin, te olette niin kovin ystävällisiä minua kohtaan. Teidän uskonne on minulle siunaus. Teidän suurenmoinen palvelunne, omistautumisenne, uskollisuutenne tulevat kaikki osaksi omaa uskoani. Kuinka todella suurenmoisia te olettekaan. On ilmiselvää, että kun ihmiset elävät evankeliumin mukaan, se tekee heistä parempia kuin he muuten olisivat. Kuinka epäitsekkäästi käytättekään aikaanne ja varojanne. Kautta tämän suuren maailman te palvelette rakentaaksenne Isämme valtakuntaa ja edistääksenne Hänen työtään. Soitin eräälle miehelle viime viikolla. Hän on eläkkeellä. Hän on palvellut lähetysjohtajana, ja hän ja hänen vaimonsa palvelevat nyt lähetyssaarnaajina. Kysyin häneltä, haluaisivatko he mennä johtamaan erästä uutta temppeliä. Hän joutui tunteidensa valtaan. Hän liikuttui. Hän ei pystynyt puhumaan. Hän ja hänen vaimonsa lähtevät jälleen pitkähköksi aikaa lastensa ja lastenlastensa luota palvelemaan Herraa uudessa tehtävässä. Kaipaavatko he lastenlapsiaan? Kaipaavat tietenkin. Mutta he lähtevät ja he palvelevat uskollisesti. Kuinka syvästi kiitollinen olenkaan niiden kirkon jäsenten omistautumisesta ja uskollisuudesta, jotka kautta maailman ottavat vastaan jokaisen kutsun siitä huolimatta, mitä hankaluuksia se aiheuttaa ja mistä mukavuuksista heidän täytyy luopua. Mutta kaikkein kiitollisin kaikesta siitä, mistä olen kiitollinen, olen tänä pääsiäisaamuna Herrani ja Lunastajani lahjasta. Tämä on pääsiäinen, jolloin me yhdessä koko kristikunnan kanssa vietämme Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen muistojuhlaa. Se ei ollut mikään tavanomainen asia. Se oli koko ihmiskunnan historian suurin tapahtuma. En emmi sanoa sitä. "Voiko ihminen herätä eloon, kun hän on kuollut?" Job kysyi (Job 14:14). Sen tärkeämpää kysymystä ei ole olemassakaan. Ne meistä, jotka elävät mukavuuden ja turvallisuuden ympäröiminä, uhraavat harvoin ajatustakaan kuolemalle. Mielemme on muissa asioissa. Kuitenkaan ei ole mitään varmempaa, mitään useampia koskevaa, mitään lopullisempaa kuin kuolevaisen elämän päättyminen. Kukaan ei voi sitä välttää, ei kukaan. Olen seissyt Napoleonin haudalla Pariisissa, Leninin haudalla Moskovassa ja monien muiden maailman suurten johtajien hautapaikkojen edessä. He komensivat aikoinaan armeijoita, he hallitsivat miltei kaikkivaltiaalla vallalla, heidän sanansakin herättivät kauhua ihmisten sydämissä. Olen kulkenut kunnioitusta tuntien joidenkin suurenmoisten hautausmaiden läpi maailmassa. Olen pohdiskellut hiljaa ja mietiskellen Filippiineillä Manilan sotilashautausmaalla, jonne on haudattu noin 17 000 amerikkalaista, jotka antoivat henkensä toisessa maailmansodassa. Siellä muistellaan myös 35 000 muuta, jotka kuolivat hirveissä Tyynenmeren taisteluissa mutta joiden maallisia jäännöksiä ei löydetty. Olen kävellyt sydän täynnä kunnioitusta brittiläisen hautausmaan läpi Rangoonin laitamilla Burmassa ja kiinnittänyt huomiota satojen sellaisten nuorten miesten nimiin, jotka olivat lähtöisin Brittein saarten kylistä sekä pienistä ja suurista kaupungeista ja jotka antoivat henkensä kuumissa ja kaukaisissa paikoissa. Olen kävellyt vanhojen hautausmaiden poikki Aasiassa ja Euroopassa ja muissakin paikoissa ja mietiskellyt sellaisten ihmisten elämää, jotka olivat kerran täynnä elämäniloa ja onnea, jotka olivat luovia ja merkittäviä, jotka antoivat paljon maailmalle, jossa he elivät. He kaikki ovat siirtyneet haudan hämärään. Kaikki, jotka ovat eläneet maan päällä ennen meitä, ovat nyt poissa. He ovat jättäneet kaiken taakseen astuessaan hiljaisen kuoleman kynnyksen yli. Kukaan ei ole välttynyt siltä. Kaikki ovat kulkeneet tiensä "maassa, ­ Tuoss' salatussa, jost' ei matkamiesi Palaja ykskään" (William Shakespearen draamat I, 1953, Hamlet, III, 1, s. 63, suomennos Paavo Cajander). Shakespeare kuvasi sen niin. Mutta Jeesus Kristus muutti tuon kaiken. Vain Jumala saattoi tehdä sen, mitä Hän teki. Hän mursi kuoleman kahleet. Hänenkin oli kuoltava, mutta kolmantena päivänä kuolemansa jälkeen Hän nousi haudasta "esikoisena niiden joukosta jotka ovat kuolleet" (1. Kor. 15:20) ja toi siten ylösnousemuksen siunauksen meille jokaiselle. Tätä ihmeellistä asiaa mietiskellen Paavali julisti: "Missä on voittosi, kuolema? Missä on pistimesi, kuolema?" (1. Kor. 15:55.) Kaksi viikkoa sitten olin Jerusalemissa, tuossa suurenmoisessa ja muinaisessa kaupungissa, jossa Jeesus kulki 2 000 vuotta sitten. Korkealla paikalla seisten katselin alas vanhaan kaupunkiin. Ajattelin Betlehemiä, joka on muutaman mailin päässä etelään päin ja jossa Hän syntyi vaatimattomassa seimessä. Hän, joka oli Jumalan Poika, ainosyntyinen Poika, lähti Isänsä selestisiltä asuinsijoilta pukeutuakseen kuolevaisuuteen. Enkelit lauloivat Hänen syntyessään ja tietäjät tulivat tuomaan lahjoja. Hän varttui muiden Galilean Nasaretin poikien tavoin. Siellä Hänelle "karttui ikää ja viisautta; Jumalan ja ihmisten suosio seurasi häntä" (Luuk. 2:52). Marian ja Joosefin kanssa Hän kävi 12-vuotiaana Jerusalemissa. Kotimatkalla he kadottivat Hänet. He palasivat Jerusalemiin ja löysivät Hänet temppelistä keskustelemasta opettajien kanssa. Kun Maria nuhteli Häntä siitä, ettei Hän ollut heidän mukanaan, Hän vastasi: "Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?" (Luuk. 2:49.) Hänen sanansa olivat enne Hänen tulevasta palvelutyöstään. Tuo palvelutyö alkoi siitä, kun Hänen serkkunsa Johannes kastoi Hänet Jordanissa. Kun Hän nousi vedestä, Pyhä Henki laskeutui Hänen päällensä kyyhkysen muodossa ja Hänen Isänsä äänen kuultiin sanovan: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt" (Matt. 3:17). Nuo sanat vahvistivat Hänen jumalallisuutensa. Hän paastosi 40 päivää, ja Häntä kiusasi Perkele, joka halusi riistää Häneltä Hänen tehtävänsä, jonka Jumala oli Hänelle antanut. Hän vastasi vastustajan kehotukseen: "Älä kiusaa Herraa, Jumalaasi" (Matt. 4:7) julistaen taaskin olevansa Hänen jumalallinen Poikansa. Hän vaelsi Palestiinaan tomuisia teitä. Hänellä ei ollut kotia, jota olisi voinut kutsua omakseen, eikä paikkaa, mihin päänsä kallistaisi. Hänen sanomansa oli rauhan evankeliumi. Hän opetti anteliaisuutta ja rakkautta. "Jos joku yrittää oikeutta käymällä viedä sinulta paidan, anna hänelle viittasikin" (Matt. 5:40). Hän opetti käyttäen vertauksia. Hän suoritti ihmetekoja, jonka kaltaisia ei ollut nähty milloinkaan ennen eikä ole nähty sen jälkeen. Hän paransi kauan sairastaneita. Hän saattoi sokeat näkemään, kuurot kuulemaan, rammat kävelemään. Hän herätti kuolleita, ja he elivät jälleen ylistääkseen Häntä. Sellaista ei kukaan ollut ennen tehnyt. Muutama seurasi Häntä, mutta useimmat vihasivat Häntä. Hän puhui lainopettajista ja fariseuksista kalkilla valkaistujen hautojen kaltaisina teeskentelijöinä. He juonittelivat Häntä vastaan. Hän ajoi rahanvaihtajat pois Herran huoneesta. Epäilemättä he liittyivät niihin, jotka suunnittelivat Hänen tuhoaan. Mutta se ei Häntä estänyt. "Hän kulki ympäri maata, teki hyvää" (Ap. t. 10:38). Eikö kaikki tämä riittänyt tekemään Hänen muistostaan kuolematonta? Eikö se riittänyt siihen, että Hänen nimensä olisi asetettu niiden suurten miesten nimien joukkoon ja jopa yläpuolelle, jotka ovat vaeltaneet maan päällä ja jotka on muistettu sanoistaan ja teoistaan? Varmastikin Hänen olisi katsottu kuuluvan kaikkien aikojen suurten profeettojen joukkoon. Mutta kaikki tämä ei riittänyt Kaikkivaltiaan Pojalle. Se oli vasta alkuna kaikelle suurelle, joka oli tuleva. Se tuli oudolla ja kauhealla tavalla. Hänet kavallettiin, vangittiin, tuomittiin kuolemaan, kuolemaan hirvittävän tuskallisella tavalla ristiinnaulittuna. Hänen elävä ruumiinsa naulittiin puiseen ristiin. Hän kärsi sanoin kuvaamatonta tuskaa Hänen elinvoimansa ehtyessä vähitellen. Kun Hän vielä hengitti, Hän huusi: "Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät." (Luuk. 23:34.) Maa järisi, kun Hän antoi henkensä. Kaiken nähnyt sadanpäällikkö julisti vakaasti: "Tämä oli todella Jumalan Poika!" (Matt. 27:54.) Ne, jotka rakastivat Häntä, ottivat Hänen ruumiinsa ristiltä. He käärivät sen pellavavaatteeseen ja panivat sen arimatialaisen Joosefin tarjoamaan hautaan. Haudan oviaukko suljettiin suurella kivellä, ja paikalle asetettiin vartija. Hänen ystävänsä varmastikin itkivät. Apostolit, joita Hän rakasti ja jotka Hän oli kutsunut jumalallisuutensa todistajiksi, itkivät. Häntä rakastaneet naiset itkivät. Kukaan ei ollut ymmärtänyt, mitä Hän oli sanonut ylösnousemisesta kolmantena päivänä. Kuinka he olisivat voineet ymmärtää? Sellaista ei ollut tapahtunut koskaan ennen. Se oli täysin ennen kuulumatonta. Se oli uskomatonta, jopa heillekin. Heidän on täytynyt tuntea itsensä hirveällä tavalla hyljätyiksi ja toivottomiksi ja onnettomiksi, kun he ajattelivat, että heidän Herransa oli otettu heiltä kuolemassa. Mutta se ei ollut kaiken loppu. Kolmannen päivän aamuna Magdalan Maria ja toinen Maria palasivat haudalle. Heidän suureksi hämmästyksekseen kivi oli vieritetty pois ja hauta oli auki. He katsoivat sisään. Kaksi valkoisiin puettua olentoa istui hautapaikan kumpaisessakin päässä. Heille ilmestyi enkeli, joka sanoi: "Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista. Muistakaa, mitä hän sanoi teille ollessaan vielä Galileassa: ­ ­ 'Ihmisen Poika annetaan syntisten ihmisten käsiin ja ristiinnaulitaan, mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.'" (Luuk. 24:5­7.) Näistä yksinkertaisista sanoista ­ "Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista" ­ on tullut kaiken kirjallisuuden syvällisimmät. Ne ovat tyhjän haudan julistus. Ne täyttivät kaiken, mitä Hän oli puhunut ylösnousemuksesta. Ne ovat voitokas vastaus kysymykseen, joka kohtaa jokaista ihmistä, joka koskaan on syntynyt maan päälle. Ylösnoussut Herra puhui Marialle, ja tämä vastasi. Hän ei ollut ilmestys. Se ei ollut kuviteltua. Hän oli todellinen, yhtä todellinen kuin Hän oli ollut kuolevaisessa elämässä. Hän ei sallinut Marian koskettaa itseään. Hän ei ollut vielä noussut Isänsä luokse taivaaseen. Se tapahtuisi pian. Kuinka suurenmoinen jälleennäkeminen se varmastikin oli, kun Hän pääsi Isän syleilyyn, Isän, joka rakasti Häntä ja joka oli varmasti myös itkenyt Hänen tähtensä Hänen tuskanhetkinään. Hän ilmestyi kahdelle miehelle Emmauksen tiellä. Hän keskusteli heidän kanssaan ja söi heidän kanssaan. Hän tapasi apostolinsa suljettujen ovien takana ja opetti heitä. Tuomas ei ollut läsnä ensimmäisellä kerralla. Toisella kerralla Herra pyysi häntä tunnustelemaan Hänen käsiään ja kylkeään. Suuren ihmetyksen vallassa hän huudahti: "Minun Herrani ja Jumalani!" (Joh. 20:28.) Hän puhui viidensadan kanssa yhdellä kertaa. Kuka voi kiistää todistukset näistä tositapahtumista? Ei ole olemassa mitään merkintää siitä, että kukaan niistä, jotka kokivat nämä tapahtumat, olisi kiistänyt todistuksensa. On olemassa runsaasti todisteita siitä, että he todistivat näistä tapahtumista koko elämänsä ajan ja antoivat jopa henkensäkin vahvistuksena kokemiensa tapahtumien todellisuudesta. Heidän sanansa on selkeä, ja heidän todistuksensa on varma. Miljoonat ihmiset kautta vuosisatojen ovat hyväksyneet tuon todistuksen. Lukemattomat ihmiset ovat eläneet ja kuolleet vahvistaen sen totuutta, jonka varmuuden he ovat saaneet Pyhän Hengen voimasta ja jonka totuudellisuutta he eivät ole voineet kieltää. Mitään ihmiskunnan historian tapahtuman todenperäisyyttä ei todellakaan ole koeteltu laajemmin. Ja on vielä yksi todistaja. Tämä Raamatun kumppani Mormonin Kirja todistaa, ettei Hän ilmestynyt ainoastaan vanhan maailman asukkaille vaan myös uuden. Sillä eikö Hän ollutkin kerran julistanut: "Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa. Ne kuulevat minun ääneni, ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen." (Joh. 10:16.) Hän ilmestyi tämän pallonpuoliskon asukkaille ylösnousemuksensa jälkeen. Kun Hän laskeutui taivaan pilvien läpi, Jumalan, Iankaikkisen Isän äänen kuultiin jälleen julistavan vakaasti: "Nähkää minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt ja jossa minä olen kirkastanut nimeni. Kuulkaa häntä." (3. Ne. 11:7.) Täälläkin Hän kutsui kaksitoista apostolia, joista tulisi Hänen nimensä ja jumalallisuutensa todistajia. Hän opetti kansaa ja siunasi ja paransi ihmisiä, kuten Hän oli tehnyt Palestiinassakin, ja maassa vallitsi rauha 200 vuotta, kun ihmiset pyrkivät elämään sen mukaan, mitä Hän oli heille opettanut. Ja ellei kaikki tämä riitä, on olemassa tämän armotalouden suuren profeetan Joseph Smithin todistus, luja ja varma ja yksiselitteinen. Poikana hän meni metsään rukoilemaan sekä etsimään valoa ja ymmärrystä. Ja siellä hänen eteensä ilmestyi kaksi Persoonaa, joiden hohdetta ja kirkkautta on mahdoton kuvata ja jotka seisoivat hänen yläpuolellaan ilmassa. Toinen heistä puhui hänelle "kutsuen [häntä] nimeltä, ja sanoi, toista osoittaen: Tämä on minun rakas Poikani. Kuule häntä!" (Ks. KH J. S. Hist. 1:17.) Tämä sama Joseph julisti myöhemmin: "Me katselimme Pojan kirkkautta Isän oikealla puolella ja saimme hänen täyteydestään ­ ­. Ja nyt, niiden monien todistusten jälkeen, jotka hänestä on annettu, tämä on se todistus, kaikista viimeisin, jonka me hänestä annamme: että hän elää!" (LK 76:20, 22.) Ja niin tänä ihmeellisenä pääsiäisaamuna Kaikkivaltiaan palvelijoina, Hänen suuren asiansa profeettoina ja apostoleina me korotamme äänemme todistamaan ja todistukseksi kuolemattomasta Vapahtajastamme. Hän tuli maan päälle ikuisen Isän Poikana. Hän teki, mitä Jesaja oli profetoinut Hänen tekevän. "Hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. ­ ­ Meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet." (Jes. 53:4­5.) Kolmantena päivänä Hän nousi kallioon hakatusta haudasta ikuiseen kuolemattomuuteen. Hän puhui monien kanssa. Hänen Isänsä vahvisti toistuvasti, että Hän oli Hänen jumalallinen Poikansa. Kiitos olkoon Kaikkivaltiaalle. Hänen kirkastettu Poikansa mursi kuoleman kahleet, saavutti kaikista voitoista suurimman. Paavali julisti: "Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi" (1. Kor. 15:22). Hän on meidän voitokas Herramme. Hän on meidän Lunastajamme, joka sovitti meidän syntimme. Hänen lunastavan uhrinsa kautta kaikki ihmiset nousevat haudasta. Hän on avannut tien, jonka kautta me voimme saavuttaa paitsi kuolemattomuuden, myös iankaikkisen elämän. Herran Jeesuksen Kristuksen apostolina todistan näistä asioista tänä pääsiäispäivänä. Puhun vakaasti ja kunnioittavasti ja kiitollisena Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.