Varoituksen ääni Vanhin Henry B. Eyring kahdentoista apostolin koorumista Kykymme koskettaa muita varoituksen äänellämme on merkittävä kaikille niille, jotka ovat Jeesuksen Kristuksen kanssa liiton tehneitä opetuslapsia. Koska Herra on hyväntahtoinen, Hän pyytää palvelijoitaan varoittamaan ihmisiä vaarasta. Varoituspyynnön tekee vaikeammaksi ja tärkeämmäksi se seikka, että arvokkaimmat varoitukset koskevat vaaroja, joita ihmiset eivät vielä pidä todellisina. Muistelkaa Joonaa. Hän pakeni ensin Herran pyyntöä varoittaa Niniven ihmisiä, jotka synti oli sokaissut vaaralta. Hän tiesi, että jumalattomat ovat kautta aikojen hylänneet profeetat ja joskus surmanneet heidät. Mutta kun Joona toimi uskossa, Herra siunasi häntä suojeluksella ja menestyksellä. Mekin voimme oppia kokemuksistamme vanhempina ja lapsina. Me, jotka olemme olleet vanhempia, olemme tunteneet levottomuutta aistiessamme vaaran, jota lapsemme eivät vielä voi nähdä. Harvat rukoukset ovat yhtä hartaita kuin vanhemman, joka kysyy, kuinka koskettaa lasta niin, että saa tämän välttämään vaaran. Useimmat meistä ovat tunteneet siunauksen, jonka vanhemman varoittavan äänen kuuleminen ja noudattaminen tuo. Voin vieläkin muistaa, miten lempeästi äitini puhui minulle eräänä lauantai-iltapäivänä, kun poikasena pyysin häneltä lupaa tehdä jotakin, mitä pidin täysin järkevänä ja minkä hän tiesi vaaralliseksi. Hämmästelen vieläkin sitä voimaa, jonka hän uskoakseni sai Herralta, saada mieleni muuttumaan niin vähin sanoin. Mikäli muistan oikein, hän sanoi: "Kaipa sinä voisit tehdä niin. Mutta valinta on sinun." Ainoa varoitus oli painotus, jonka hän antoi sanoille "voisit" ja "valinta". Silti se riitti minulle. Hänen voimansa varoittaa niin vähin sanoin juonsi juurensa kolmesta seikasta, jotka tiesin hänestä. Ensinnäkin tiesin hänen rakastavan minua. Toiseksi tiesin, että hän oli jo tehnyt niin kuin hän halusi minun nyt tekevän ja että häntä oli siunattu sen vuoksi. Ja kolmanneksi hän oli välittänyt minulle varman todistuksensa siitä, että valinta, joka minun oli tehtävä, oli niin tärkeä, että Herra kertoisi minulle mitä tehdä, jos kysyisin Häneltä. Rakkaus, esimerkki ja todistus; nämä olivat avaimet sinä päivänä ja ne ovat olleet aina, kun olen siunauksekseni saanut kuunnella Herran palvelijan varoitusta ja noudattaa sitä. Kykymme koskettaa muita varoituksen äänellämme on merkittävä kaikille niille, jotka ovat Jeesuksen Kristuksen kanssa liiton tehneitä opetuslapsia. Tämä on käsky, joka on annettu jokaiselle Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenelle: "Katso, minä lähetin teidät todistamaan ja varoittamaan kansaa, ja jokaisen, jota on varoitettu, tulee varoittaa lähimmäistään" (LK 88:81). Tämä käsky ja varoitus vaarasta annettiin niille, jotka kutsuttiin lähetyssaarnaajiksi palautuksen alkuvaiheissa. Mutta velvollisuus varoittaa lähimmäistämme koskettaa meitä jokaista, jotka olemme ottaneet vastaan kasteenliiton. Meidän on puhuttava kirkkoon kuulumattomien ystäviemme ja sukulaistemme kanssa evankeliumista. Tarkoituksemme on pyytää heitä saamaan opetusta kokoaikaisilta lähetyssaarnaajilta, jotka on kutsuttu ja erotettu opettamaan. Kun henkilö on tehnyt valintansa vastata kutsuumme saada opetusta, on syntynyt hyvin lupaava "nimiviite"; hyvin todennäköisesti sellainen, joka johtaa kasteenvesiin astumiseen ja sitten uskollisena pysymiseen. Kirkon jäsenenä voitte odottaa, että kokoaikaiset tai vaarnalähetyssaarnaajat pyytävät tilaisuutta käydä kodissanne. He auttavat teitä laatimaan luettelon ihmisistä, joille voisitte kertoa evankeliumista. He saattavat ehdottaa, että ajattelette sukulaisia, naapureita ja tuttuja. He saattavat pyytää teitä asettamaan päivämäärän, johon mennessä yritätte saada tämän henkilön tai perheen valmistettua opetettavaksi, ehkä jopa niin valmiiksi, että hän pyytää lähetyssaarnaajat luokseen. Minulla on ollut tällainen kokemus. Koska me otimme perheessämme vastaan lähetyssaarnaajien esittämän kehotuksen, sain siunauksen kastaa sisarlähetyssaarnaajien opettaman noin kahdeksankymmenvuotiaan leskirouvan. Kun asetin käteni hänen päänsä päälle konfirmoidakseni hänet kirkon jäseneksi, tunsin innoitusta sanoa, että hänen päätöksensä mennä kasteelle siunaisi sekä häntä edeltäneitä että häntä seuraavia sukupolvia hänen perheessään. Hän on nyt kuollut, mutta menen muutaman viikon kuluttua temppeliin hänen poikansa kanssa, kun tämä sinetöidään äitiinsä. Ehkä teillä on ollut tällaisia kokemuksia ihmisten kanssa, joita olette pyytäneet ottamaan vastaan opetusta, ja niinpä tiedätte, että harvat hetket elämässä ovat suloisempia. Herran sanat ovat totta niin lähetyssaarnaajien kuin kaikkien meidän kohdalla: "Ja vielä, jos te tulette iloitsemaan suuresti yhden sielun kanssa, jonka olette johdattaneet minun tyköni Isäni valtakuntaan, kuinka suuri teidän ilonne olisikaan, jos johdattaisitte monta sielua minun tyköni" (LK 18:16). Lähetyssaarnaajat auttavat ja kannustavat meitä, mutta se, koemmeko useammin tällaisia hetkiä kastealtaalla ja temppelissä, riippuu suurelta osalta siitä, kuinka näemme vastuumme ja mitä päätämme tehdä sen suhteen. Herra ei käyttäisi sanaa varoittaa, ellei vaaraa olisi. Silti monetkaan tutuistamme eivät tiedä sitä. He ovat oppineet olemaan välittämättä yhä lisääntyvistä todisteista yhteiskunnan rappeutumisesta ja siitä, että heidän elämästään ja perheestään puuttuu se rauha, jota he kerran pitivät mahdollisena. Halu olla välittämättä vaaran merkeistä voi saada meidät helposti ajattelemaan: "Miksi minun pitäisi puhua evankeliumista kenellekään, joka vaikuttaa tyytyväiseltä? Mitä vaaraa siitä on heille tai minulle, ellen tee tai sano mitään?" Vaaraa on ehkä vaikea nähdä, mutta se on todellinen sekä heidän kohdallaan että meidän. Esimerkiksi jonakin hetkenä tulevassa maailmassa jokainen, jonka koskaan kohtaatte, tietää sen, mitä te tiedätte nyt. He tietävät, että ainoa keino elää ikuisesti yhdessä perheemme kanssa ja taivaallisen Isämme ja Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen luona on astua sisään kasteen portista niiden käsien kautta, jotka ovat Jumalan valtuuttamia. He tietävät, että ainoa keino, jolla perheet voivat olla yhdessä ikuisesti, on ottaa vastaan ja pitää ne pyhät liitot, jotka tarjotaan Jumalan temppeleissä tämän maan päällä. Ja he tietävät, että te tiesitte. Ja he muistavat, tarjositteko heille sitä, mitä joku toinen oli tarjonnut teille. On helppo sanoa: "Hetki ei ole oikea." Mutta viivyttelyssä on vaaransa. Vuosia sitten tein töitä eräälle miehelle Kaliforniassa. Hän palkkasi minut, oli minulle ystävällinen ja näytti pitävän minua suuressa arvossa. Olen ehkä ollut ainoa myöhempien aikojen pyhä, jonka hän tuli koskaan tuntemaan hyvin. En tiedä, mitä kaikkia syitä löysin odottaessani parempaa hetkeä puhua hänen kanssaan evankeliumista. Muistan vain surun tunteeni, kun kuulin, että sen jälkeen, kun hän oli jäänyt eläkkeelle ja minä muuttanut kauas pois, hän ja hänen vaimonsa olivat saaneet surmansa ajaessaan myöhään illalla kotiinsa Carmeliin Kaliforniaan. Hän rakasti vaimoaan. Hän rakasti lapsiaan. Hän rakasti vanhempiaan. Hän rakasti lastenlapsiaan ja hän tulee rakastamaan heidän lapsiaan ja haluaa olla heidän kanssaan ikuisesti. En tiedä, kuinka väkijoukkoja käsitellään tulevassa maailmassa. Mutta luulen, että tapaan hänet, että hän katsoo minua silmiin ja näen niissä kysymyksen: "Hal, sinä tiesit. Miksi et kertonut minulle?" Kun ajattelen häntä ja kun ajattelen leskirouvaa, jonka kastoin, ja hänen perhettään, joka nyt sinetöidään häneen ja toisiinsa, haluan toimia paremmin. Haluan lisätä voimaani pyytää ihmisiä ottamaan vastaan opetusta. Kun meillä on tällainen halu ja usko siihen, että Jumala auttaa meitä, me toimimme paremmin. Ei ole vaikeaa tajuta miten. Rakkaus tulee aina ensin. Yksittäinen ystävällinen teko riittää harvoin. Herra kuvaili seuraavanlaisin sanoin rakkautta, jota meidän on tunnettava, ja jota niiden, joille me esitämme pyyntömme, tulee tunnistaa meissä: "Rakkaus on kärsivällinen", ja "kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii" (1. Kor. 13:4, 7). Olen nähnyt, mitä kärsivällisyys ja kaiken kärsiminen tarkoittavat. Eräs perhe muutti naapuriimme. Talo oli uusi, joten olin yhdessä muiden myöhempien aikojen pyhien kanssa auttamassa siellä useana iltana pihatöissä. Muistan viimeisen illan, jolloin seisoin perheen isän vieressä lopetettuamme työt. Hän tarkasteli työtämme ja sanoi meille, jotka seisoimme lähellä: "Tämä on kolmas piha, jonka te mormonit olette kunnostaneet meille, ja mielestäni tämä on paras." Ja sitten hän hiljaa mutta lujasti kertoi minulle siitä suuresta tyydytyksestä, jonka hän sai jäsenyydestään omassa kirkossaan. Saman keskustelun kävimme usein niinä vuosina, jotka hän asui naapurinamme. Koko tuona aikana hänelle ja hänen perheelleen osoitetut ystävälliset teot eivät lakanneet, koska naapurit todella oppivat rakastamaan heitä. Tullessani eräänä iltana kotiin näin heidän pihallaan kuorma-auton. Minulle oli kerrottu, että he olivat muuttamassa toiseen osavaltioon. Menin lähemmäksi nähdäkseni, voisinko auttaa. En tunnistanut miestä, jonka näin lastaavan muuttotavaroita autoon. Tullessani lähemmäksi hän sanoi hiljaa: "Hei, veli Eyring." En ollut tunnistanut häntä, koska hän oli naapurissamme asunut poika, tosin nyt varttunut vanhemmaksi, mennyt naimisiin ja muuttanut pois. Ja sen vuoksi, että niin monet olivat rakastaneet häntä, hänet oli nyt kastettu kirkon jäseneksi. En tunne kertomuksen loppua, koska sillä ei ole loppua. Mutta tiedän, että se alkaa rakkaudesta. Toiseksi meidän on oltava parempia esimerkkejä siitä, mitä me pyydämme muita tekemään. Yhä synkemmäksi muuttuvassa maailmassa tästä Vapahtajan käskystä tulee entistä tärkeämpi: "Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa" (Matt. 5:16). Useimmat meistä ovat liian vaatimattomia ajatellen, että pieni esimerkin kynttilämme on ehkä niin himmeä, ettei sitä huomata. Mutta teitä ja perhettänne seurataan enemmän kuin käsitättekään. Minulla oli tämän vuoden keväällä mahdollisuus osallistua kokouksiin, joissa oli lähes 300 muiden kirkkojen pappia ja johtajaa, ja puhua heille. Keskustelin mahdollisimman monen kanssa kahden kesken. Kysyin heiltä, miksi he olivat olleet niin kiinnostuneita sanomastani, jossa kerroin kirkon alkuperästä, nuoren Joseph Smithin ensimmäisestä näystä ja elävistä profeetoista. Jokaisessa tapauksessa sain pääpiirteissään saman vastauksen. He kertoivat kertomuksen ihmisestä tai perheestä ­ kertomuksen jostakusta teistä. He kertoivat toistuvasti naapurissa asuvasta myöhempien aikojen pyhiin kuuluvasta perheestä: "Se on hienoin perhe, jonka olen koskaan tuntenut." He puhuivat usein jostakin yhteiskuntaan liittyvästä hankkeesta tai julkisesta avusta katastrofitilanteessa, jossa kirkon jäsenet olivat työskennelleet tavalla, joka tuntui heistä merkittävältä. Noissa kokouksissa tapaamani ihmiset eivät voineet vielä tunnistaa opin totuudellisuutta, mutta he olivat jo nähneet sen hedelmät teidän elämässänne, ja siksi he olivat valmiita kuuntelemaan. He olivat valmiita kuuntelemaan palautuksen totuuksia ­ että perheet voidaan sinetöidä ikuisuudeksi ja että evankeliumi voi muuttaa meidän koko luonteemme. He olivat valmiita teidän esimerkkinne ansiosta. Kolmas asia, joka meidän on tehtävä paremmin, on kutsua todistamalla. Rakkaus ja esimerkki avaavat tien. Mutta meidän on vielä avattava suumme ja todistettava. Meitä auttaa yksinkertainen tosiasia. Totuus ja valinnat liittyvät erottamattomasti toisiinsa. Jokaisen on tehtävä eräitä valintoja, jotta olisimme kelvollisia saamaan todistuksen hengellisistä totuuksista. Ja meidän jokaisen, sitten kun tunnemme hengellisen totuuden, on valittava, muovaammeko elämämme sen mukaiseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että meidän on tehtävä jotakin ennen kuin kutsumme ystäviämme tekemään valintoja. Ja kun me todistamme totuudesta heille, meidän on ilmaistava heille ne valinnat, jotka heidän on tehtävä sen jälkeen, kun he tuntevat totuuden. On olemassa kaksi tärkeää esimerkkiä: pyytää joku lukemaan Mormonin Kirja ja pyytää joku suostumaan lähetyssaarnaajien opetettavaksi. Jotta me tietäisimme, että Mormonin Kirja on tosi, meidän on luettava se ja tehtävä Moronin kohdasta löytyvä valinta: rukoiltava tietääksemme, onko se totta. Kun olemme tehneet sen, voimme todistaa omasta kokemuksestamme ystävillemme, että he voivat tehdä saman valinnan ja tietää saman totuuden. Kun he tietävät, että Mormonin Kirja on Jumalan sanaa, he joutuvat uuden valinnan eteen: hyväksyvätkö he kutsumme ottaa vastaan opetusta lähetyssaarnaajilta. Jotta voisitte esittää pyyntönne todistuksen avulla, teidän on tiedettävä, että lähetyssaarnaajat kutsutaan Jumalan palvelijoiksi. Voitte saada tämän todistuksen päättämällä pyytää lähetyssaarnaajat kotiinne opettamaan perhettänne tai ystäviänne. Lähetyssaarnaajat iloitsevat tästä mahdollisuudesta. Kun istutte heidän kanssaan heidän opettaessaan kuten minä olen istunut, tiedätte, että heitä innoittaa voima, joka on heidän ikäänsä ja koulutustaan suurempi. Kun sitten kutsutte muita ottamaan vastaan opetusta lähetyssaarnaajilta, voitte todistaa, että he opettavat totuutta ja että he tarjoavat valintoja, jotka johtavat onneen. Joidenkuiden meistä on ehkä vaikeaa uskoa, että me rakastamme riittävästi tai että elämämme on riittävän hyvä tai että voimamme todistaa on riittävä, jotta lähimmäisemme ottaisivat kutsumme vastaan. Mutta Herra tiesi, että meistä saattaisi tuntua tällaiselta. Kuunnelkaa Hänen rohkaisevia sanojaan, jotka Hän opasti sijoittamaan Opin ja Liittojen Kirjan alkuun antaessaan meille tehtävämme: "Ja varoituksen ääni on kuuluva kaikelle kansalle, minun opetuslasteni suusta, jotka minä olen valinnut näinä viimeisinä päivinä" (LK 1:4). Ja kuunnelkaa sitten Hänen kuvaustaan näiden opetuslasten pätevyysvaatimuksista: "Se, mikä on heikkoa maailmassa, tulee esille ja musertaa mahtavat ja voimakkaat ­ ­" (LK 1:19). Ja edelleen myöhemmin ­ "jotta minun evankeliumini täyteys julistettaisiin heikkojen ja vähäisien kautta aina maailman ääriin saakka ­ ­" (LK 1:23). Ja sitten jälleen ­ "ja sikäli kuin he ovat nöyriä, heitä vahvistettaisiin ja siunattaisiin ylhäältä ­ ­" (LK 1:28). Tämä vakuutus annettiin kirkon ensimmäisille lähetyssaarnaajille ja nykyajan lähetyssaarnaajille. Mutta se annetaan myös meille kaikille. Meidän on uskottava, että me voimme rakastaa riittävästi ja että evankeliumi on koskettanut elämäämme riittävästi, niin että kutsumme voidaan kuulla aivan kuin se tulisi Mestarilta, jonka kutsu se on. Hän on täydellinen esimerkki siitä, mitä meidän on tehtävä. Olette tunteneet Hänen rakkautensa ja Hänen huolenpitonsa silloinkin, kun ette ole vastanneet siihen. Samoin voi käydä niiden, joita lähestytte evankeliumin asioissa: he eivät ehkä vastaa. Kerta toisensa jälkeen Hän on pyytänyt teitä ottamaan vastaan opetusta Hänen palvelijoiltaan. Ette ehkä ole oivaltaneet sitä kotiopettajien tai kotikäyntiopettajien käynnillä tai piispan puhelinsoitossa, mutta ne ovat olleet Hänen pyyntöjään ottaa vastaan apua ja opetusta. Ja Herra on aina tehnyt seuraukset selviksi ja antanut meidän sitten valita itse. Hänen palvelijansa Lehi opetti pojilleen sen, mikä on aina ollut totta meidän kaikkien kohdalla: "Ja nyt minä tahtoisin, poikani, että te panisitte toivonne suureen Välimieheen ja kuulisitte hänen suuria käskyjään; ja että olisitte uskolliset hänen sanoilleen ja valitsisitte iankaikkisen elämän hänen Pyhän Henkensä tahdon mukaisesti" (2. Ne. 2:28). Ja sitten Jaakobilta tämä rohkaisu kohdata velvoituksenne todistaa, kuten teidän täytyy, että valinta ottaa vastaan opetusta lähetyssaarnaajilta on tie kohti iankaikkista elämää, suurinta kaikista Jumalan lahjoista: "Rohkaiskaa siis mielenne ja muistakaa, että te olette vapaita toimimaan oman tahtonne mukaan ­ valitsemaan ikuisen kuoleman taikka iankaikkisen elämän tien" (2. Ne. 10:23). Todistan, että vain ottamalla vastaan Jeesuksen Kristuksen palautetun evankeliumin ja elämällä sen mukaan me saamme Herran lupaaman rauhan tässä elämässä ja iankaikkisen elämän toivon tulevassa maailmassa, jossa me voimme elää perheinä. Todistan, että meille on annettu etuoikeus ja velvollisuus tarjota tämä totuus ja näihin siunauksiin johtavat valinnat taivaallisen Isämme lapsille, jotka ovat veljiämme ja sisariamme. Jeesus on Kristus ja tämä on Hänen työtään. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.