Mahdollisuuksien aika Piispa H. David Burton johtava piispa Nyt aika kurkottaa koskettamaan jonkun elämää, aika sitoutua pyhittämään lepopäivä ja aika pitää temppeliemme valot kirkkaina palamassa. Eräs ihastuttava nuori nainen suositteli hiljattain sakramenttikokouksessa, että hyvän puheen pitäisi alkaa pienellä määrällä hyvää makua osoittavaa huumoria tai suurella valheella. Kykyni välittää huumoria on miltei olematon, mutta voin sanoa vilpittömästi, että olen kuin kotonani enkä pelkää yhtään seistessäni tällä korokkeella. Kun hiljattain vietetty 150-vuotisjuhlavuotemme päättyi, rakas profeettamme sai meidät katsomaan uuteen suuntaan sanoessaan: "Nyt on tullut aika kääntyä ympäri ja kohdata tulevaisuus. Tämä on lukemattomien mahdollisuuksien aikaa. Me voimme käyttää sen hyväksemme ja siirtyä eteenpäin. Mitä ihmeellistä aikaa tämä onkaan meille itse kullekin tehdä oma vähäinen osamme Herran työn viemisessä sen loistavaan päätökseen." (Gordon B. Hinckley, "Katsokaa tulevaisuuteen", Valkeus, tammikuu 1998, s. 69.) Meillä kaikilla on haasteita jokapäiväisessä elämässämme. Mutta haasteissa ovat myös suurimmat mahdollisuutemme. Kun huomaamme mahdollisuutemme ja toimimme niiden mukaan, siitä seuraa edistystä, onnea ja hengellistä kasvua. Meille on tarpeen olla mukana Herran työn eteenpäin viemisessä. Vaikka meillä on lukemattomia avoimia mahdollisuuksia, saanen ehdottaa niistä muutamaa. Meitä on muistutettu tältä korokkeelta yhä uudestaan lepopäivän pyhittämisestä. Jos me emme pidä sapatin päivää pyhänä, nyt on suurenmoinen tilaisuus päättää tarttua tilaisuuteen ja saada luvatut siunaukset, jotka tulevat lepopäivän pyhittämisestä. Monien mielestä "lepopäivä" ja "pelipäivä" ovat synonyymejä. Eräs ystävä, joka hoitaa useaa pientä vähittäiskauppaa pääasiassa myöhempien aikojen pyhien asuttamilla paikkakunnilla, sanoo voivansa sanoa tarkalleen, milloin sunnuntain kokoukset päättyvät, koska asiakkaiden määrä lisääntyy voimakkaasti. Kaikenlaisesta vapaa-ajan vietosta on tullut "lepopäivän kuningas". Kun sisar Burton ja minä menimme naimisiin, asuimme aluksi Suolajärven laakson kaakkoiskolkassa. Kun kävimme ruokaostoksilla pienessä lähikaupassa, näimme toisinaan presidentti ja sisar Joseph Fielding Smithin samassa kaupassa omia ostoksiaan tekemässä. Muutaman sellaisen näkemisen jälkeen keräsin viimein rohkeutta ja kysyin presidentti Smithiltä, miksi hän matkusti koko matkan keskikaupungilta ohi tusinan muun kaupan juuri tähän kauppaan. Katsoen lasiensa yli hän vastasi painokkaasti: "Poikani! (Huomiokykyni terästyi heti.) Sisar Smith ja minä tuemme liikkeitä, jotka pyhittävät lepopäivän." Lepopäivän kunnioittamisen tarpeellisuus ei ole uusi neuvo. Meille sanotaan nykyisin vain sitä samaa, mitä profeetat ovat sanoneet omana aikanaan ja minkä nykyajan profeetat ovat vahvistaneet lukuisia kertoja. Myöhempien aikojen pyhissä kirjoituksissa on seuraava kehotus: "Ja jotta voisit varjella itsesi täydellisemmin, niin ettei maailma saastuta, mene rukoushuoneeseen antamaan sakramenttiuhrisi minun pyhänä päivänäni, sillä totisesti tämä on päivä, joka on määrätty sinulle levätäksesi työstäsi ja omistaaksesi hartautesi Korkeimmalle" (LK 59:9­10). Tiedän, että etenkin nuorillemme on vaikeaa tehdä päätös lepopäivän pyhittämisestä, kun urheilujoukkueet, joihin he niin mieluusti haluaisivat kuulua, järjestävät pelinsä säännöllisesti sunnuntaiksi. Tiedän myös, että monesta, joka tarvitsee sunnuntaina vain jotakin pientä, on pikkuasia pysähtyä lepopäivänä nopeasti lähikauppaan ostoksille. Mutta tiedän myös, että käsky muistaa pyhittää lepopäivä on yksi tärkeimmistä käskyistä, joita voimme noudattaa valmistautuessamme ottamaan vastaan Hengen kuiskauksia. Tämä on mahdollisuuksien aikaa perheille ryhdistäytyä ja tulla luetuksi niihin uskollisiin, jotka noudattavat neljättä suurta käskyä: "Muista pyhittää lepopäivä. Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi, mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti." (2. Moos. 20:8­10.) Muutama vuosi sitten kun presidentti Hinckleylle mainittiin, monenko temppelin vihkimiseen ja uudelleenvihkimiseen hän oli osallistunut johtavana auktoriteettina, hän sanoi haluavansa edelleenkin olla mukana vihkimässä temppeleitä ainakin siihen asti, kun meillä on sata toimivaa temppeliä. Sen kuultuani en voinut olla suorittamatta yksinkertaista laskutehtävää, ja käsitin, että käytössä olevien temppeleiden ja silloin suunnittelu- tai rakennusvaiheessa olleiden temppeleiden summa oli paljon pienempi kuin sata. Koska ensimmäisen piispakunnan velvollisuutena on valvoa temppeleiden rakentamista, kun niistä on ilmoitettu, muistan hyvin elävästi sanoneeni profeetalle: "Presidentti, rukoilen, että Herra siunaa sinua pitkällä iällä." Vähänpä tuolloin tiesin siitä, että kenties jo silloin profeettamme sai taivaasta innoitusta harkita keinoja suoda kelvollisille myöhempien aikojen pyhille lisää mahdollisuuksia osallistua temppelipalvelukseen liittyviin siunauksiin. Minä itkin ilosta kuten tekin viime huhtikuussa yleiskonferenssissa, kun kuulimme presidentti Hinckleyn sanovan: "Olemme viime kuukausina matkustaneet laajalti kirkon jäsenten keskuudessa. Olen vieraillut monien sellaisten luona, joilla on hyvin vähän tämän maailman varallisuutta. Sydämessään heillä on kuitenkin voimakas ja palava usko tätä myöhempien aikojen pyhien työtä kohtaan. He rakastavat kirkkoa. He rakastavat evankeliumia. He rakastavat Herraa ja haluavat tehdä Hänen tahtonsa. He maksavat kymmenyksensä, niin vaatimattomia kuin ne ovatkin. He tekevät suunnattomia uhrauksia käydäkseen temppelissä. He matkustavat päiväkausia halvoilla linja-autoilla ja vanhoilla aluksilla. He säästävät rahansa ja tulevat toimeen ilman sitä, jotta heidän tavoitteensa toteutuisi. He tarvitsevat lähellä sijaitsevia temppeleitä ­ ­. Näin ollen käytän tätä tilaisuutta ilmoittaakseni koko kirkolle ohjelmasta, jonka mukaan rakennetaan välittömästi noin 30 pienempää temppeliä ­ ­. Nämä temppelit tulevat niiden 17 temppelin lisäksi, jotka tällä hetkellä ovat joko rakenteilla tai suunnitteilla ­ ­. Tämän hankkeen ansiosta uusia temppeleitä tulee olemaan 47 nyt toiminnassa olevien 51 temppelin lisäksi. Luulen, että meidän olisi parasta lisätä tuohon määrään vielä kaksi, jotta temppeleitä olisi kaikkiaan tasan 100 tämän vuosisadan loppuun mennessä." ("Uusia temppeleitä tarjoamaan evankeliumin 'kruunaavia siunauksia'", Valkeus, heinäkuu 1998, s. 99­100.) Tämän armotalouden alkuaikoina esi-isillämme oli siunauksena mahdollisuus uhrata paljon temppelien rakentamiseksi. He antoivat runsaskätisiä uhreja vähistä rahavaroistaan samoin kuin ruumiillisen työnsä hedelmiä. Kun Kirtlandiin ja myöhemmin Nauvooseen rakennettiin temppeli, pyhien uhri oli suuri. Sitä antaessaan he saivat siunauksia. Pyhien muutettua vuorten huipuille, temppeleitä alkoi ilmaantua sinne tänne länteen. Jokainen temppelihanke oli suuri uhraus. Jumalan lupaamat siunaukset odottivat niitä, jotka soivat itselleen mahdollisuuden osallistua temppeleiden rakentamiseen. Se mahdollisuuksien aika, joka odottaa meitä nykyisin temppelipalveluksessa, on erilainen kuin ennen. Meidän ei odoteta vasaroivan nauloja, kaivertavan kiviä, sahaavan tukkeja, valavan sementtiä eikä osallistuvan konkreettisesti temppeleiden rakentamiseen. Meille on kuitenkin suotu suurenmoinen mahdollisuus maksaa uskollisesti kymmenyksemme, niin että temppeleiden rakentaminen voi jatkua ja Herran työ voi edistyä. Meitä on myös kehotettu olemaan kelvollisia antamaan uhrimme palvelemalla, suomaan pyhät pelastavat toimitukset niille, jotka ovat eläneet ennen meitä. Aivan yksinkertaisesti sanottuna myöhempien aikojen pyhien perheiden suuri mahdollisuus on huolehtia siitä, että temppeleidemme valot palavat aamuvarhain ja iltamyöhään. Voisimme ehkä luoda sellaisen tarpeen, että ne palaisivat läpi yön, kuten nyt tapahtuu viikonloppuisin monessa temppelissä. Muutama vuosi sitten eräs suuri puhelinyhtiö julisti mainoksissaan: "Ota yhteyttä ja välitä." Presidentti Hinckley on muistuttanut meitä toistuvasti monista mahdollisuuksistamme pitää yhteyttä ja välittää. Puhuessaan niistä, jotka ovat hiljattain liittyneet joukkoomme, hän sanoi, että meidän tulee ojentautua heitä kohti ja koskettaa heitä rakkaudella ja ystävyydellä, meidän tulee välittää vieraantuneista rohkaisten ja osoittaen ehdotonta rakkautta ja tarvittaessa täydellistä anteeksiantoa, olla siunaukseksi naapureillemme, työtovereillemme ja ystävillemme, jotka eivät ole meidän uskoamme, Hengen kosketuksella sanojemme ja tekojemme muodossa. Eräässä hiljattain pidetyssä vaarnan ja seurakunnan neuvostojen koulutustilaisuudessa erään vaarnakonferenssin yhteydessä, johon osallistuin, hyvin pidetyt esitykset keskittyivät mahdollisuuksiin olla "avosylisiä" eikä "valikoivia" kurkottaessamme uusien jäsenten, vähemmän aktiivisten jäsenten samoin kuin kirkkoon kuulumattomien puoleen. Sisar Laura Chipman, erään vaarnan Nuorten Naisten johtaja, esitti viisi seikkaa, jotka auttavat meitä olemaan avosylisiä. Ne ovat: 1. Omien asenteiden tutkisteleminen ­ henkiikö viestinnästämme tahattomasti valikoiva asenne? 2. Tunnistaminen ­ tunnemmeko hiljattain kastettuja, vähemmän aktiivisia tai lähellämme ja paikkakunnallamme asuvia kirkkoon kuulumattomia? 3. Yksilöllinen tutustuminen ­ Pyrimmekö tuntemaan niiden henkilöiden harrastuksia, kykyjä ja taitoja, joita haluamme perehdyttää? 4. Kutsuminen ­ Kutsummeko naapureita ja ystäviä mukaan sopivaan toimintaan? 5. Mukaan ottaminen ­ Voimmeko käyttää hyväksi niiden ihmisten taitoja, kykyjä ja lahjoja, jotka haluamme ottaa mukaan toimintaan? Olin hiljattain erään lapsuudenystäväni hautajaisissa. Tällä veljellä oli ollut geneettisiä ongelmia syntymästä saakka. Hän ymmärsi asioita melko hyvin mutta ei osannut lukea eikä kirjoittaa. Hänen puheensa rajoittui muutamaan tunnistettavaan sanaan hänen kokonaan oman kielensä ohella. Osa ryhmäämme kuuluvista pystyi tunnistamaan muutaman sanan hänen puheestaan. Yleensä kuulimme kuitenkin hänen äänensävystään, ilmaisiko hän huoliaan vai suurta kykyään rakastaa. Lynn vietti suuren osan varhaisvuosistaan erityiskoulussa poissa kotoa. Kesät ja monet loma-ajat hän oli kotona perheensä parissa. Viimeiset 17 vuotta Lynn, joka eli pitempään kuin kukaan muu perheestään, asui laitoksessa, jossa hänen monet tarpeensa pystyttiin parhaiten täyttämään. Lynnin kuoltua eräs hänen erityisistä ystävistään järjesti hautajaiset kappeliin, jossa me lapsina kävimme. Läsnä hautajaisissa olivat hänen rakkaat ystävänsä ja laitoksen henkilökuntaa, muutama seurakunnan jäsen, joka muisti hänet monen vuoden takaa, ja noin tusina lapsuudenystävää perheineen. Useat veljet, jotka olivat pysyneet Lynnille läheisinä hänen pitkän, usein yksinäisen laitoksessa olonsa aikana, lausuivat liikuttavia sanoja. Muistomme virkistyivät tilaisuuden aikana. Eräs ystävä muisti, että kerran pyhänkoulunopettajamme oli pyytänyt meitä todistamaan luokassa. Kun hän pyysi meitä vuoronperään todistamaan, hän ohitti Lynnin kenties ajatellen, ettei Lynn pystyisi sanomaan mitään ymmärrettävää. Kaikella vanhurskaalla suuttumuksellaan, mihin pystyi, Lynn antoi opettajan tietää, että hänkin odotti tilaisuutta ilmaista itseään. Vaikka emme ymmärtäneetkään juuri mitään siitä, mitä hän sanoi, tunsimme hänen rakkautensa ja sen syvällisen hengen, joka oli murheellisella tavalla suljettu ruumiiseen, joka ei voinut toimia kunnollisesti. Henki tuossa luokassa oli hyvin vahva! Kun henkilökunta ja Lynnin erityiset ystävät laitoksesta ilmaisivat ehdottoman rakkautensa häntä kohtaan, oli hyvin ilmeistä, että Lynn oli omalla nöyrällä tavallaan pystynyt vaikuttamaan heidän elämäänsä. Hautajaisten kuluessa ilmeni, että ainakin kolme lapsuudenystävistämme ja heidän perheensä olivat palvelleet Lynniä käymällä säännöllisesti hänen luonaan, muun muassa viemällä hänet pitkille autoajeluille, kutsumalla hänet päivälliselle juhlapäivinä ja syntymäpäiville. Kun kertomukset oli kerrottu ja muistelut muisteltu, me kaikki käsitimme, että fyysisesti vammainen rakastava enkeliystävämme oli antanut meille ja suurenmoisen myötätuntoisille perheille, jotka olivat niin usein rakastavasti pitäneet yhteyttä, paljon enemmän sellaista, millä on todellista arvoa, kuin hän itse oli saanut. Niin, nyt on todellakin monien mahdollisuuksien aika. On aika kurkottaa koskettamaan jonkun elämää, aika sitoutua pyhittämään lepopäivä ja aika pitää temppeliemme valot kirkkaina palamassa, vain muutaman asian mainitakseni. Todistan elävästä taivaallisesta Isästä ja Hänen Pojastaan, meidän Vapahtajastamme ja Lunastajastamme, jotka rakastavat meitä ehdottomasti ja haluavat, että me tartumme heidän tarjoamiinsa moniin tilaisuuksiin. Tunnustan ja ilmaisen rakkauteni rakasta profeettaamme kohtaan, joka niin uskollisesti ja rohkeasti ja majesteetillisesti kantaa lippuamme. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.