Että me yhtä olisimme Vanhin Henry B. Eyring kahdentoista apostolin koorumista Maailman Vapahtaja puhui sekä tästä ykseydestä että siitä, kuinka meidän on muutettava luonnettamme, jotta se olisi mahdollista. Maailman Vapahtaja, Jeesus Kristus, sanoi niille, jotka kuuluisivat Hänen kirkkoonsa: "Olkaa yhtä; ja ellette te ole yhtä, te ette ole minun." (LK 38:27) Ja miestä ja naista luotaessa heidän ykseyttään avioliitossa ei esitetty vain toiveena vaan käskynä! "Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi." (1. Moos. 2:24) Taivaallinen Isämme haluaa sydämemme olevan yhteenliittyneet. Tämä yhteenliittyminen rakkaudessa ei ole pelkästään ihanne. Se on välttämättömyys. Vaatimusta ykseydestä ei ole tarkoitettu vain tätä elämää varten. Sen on määrä olla ilman loppua. Jumala toimitti ensimmäisen avioliittoon vihkimisen Eedenin puutarhassa, kun Aadam ja Eeva olivat kuolemattomia. Hän asetti miehiin ja naisiin alusta asti halun liittyä yhteen miehenä ja vaimona ikuisesti ja elää perheinä täydellisessä, vanhurskaassa ykseydessä. Hän asetti lapsiinsa halun elää rauhassa kaikkien ympärillään olevien kanssa. Mutta lankeemuksen kautta selvisi, ettei eläminen ykseydessä olisi helppoa. Murhenäytelmä iski varhain. Kain tappoi veljensä Abelin. Aadamin ja Eevan lapsista oli tullut Saatanan kiusausten alaisia. Taidolla, vihalla ja oveluudella Saatana pyrkii tavoitteeseensa. Se on vastakohta taivaallisen Isämme ja Vapahtajan tavoitteelle. He antaisivat meille täydellisen ykseyden ja iankaikkisen onnen. Saatana, heidän ja meidän vihollisemme, on tuntenut pelastussuunnitelman jo ennen luomista. Hän tietää, että perheen pyhä, riemullinen yhteiselo voi jatkua vain iankaikkisessa elämässä. Saatana haluaa erottaa meidät rakkaistamme ja tehdä elämämme kurjaksi. Ja juuri hän kylvää epäsovun siemenet ihmissydämeen siinä toivossa, että me eroaisimme ja hajaantuisimme. Kaikki meistä ovat tunteneet sekä ykseyttä että erossaoloa. Joskus perheissä ja joskus muissa yhteyksissä olemme nähneet vilaukselta hetkiä, jolloin ihminen panee toisen toiveet omiensa edelle rakkaudessa ja uhrautumalla. Ja kaikki meistä tietävät jotakin siitä surusta ja yksinäisyydestä, jota erossaolo ja yksinäisyys tuovat. Meille ei tarvitse kertoa, kumpi meidän pitäisi valita. Me tiedämme. Mutta me tarvitsemme toivoa, että me voimme kokea ykseyttä tässä elämässä ja olla kelvollisia nauttimaan siitä ikuisesti tulevassa maailmassa. Ja meidän on tiedettävä, kuinka me saamme tämän suuren siunauksen, niin että me voimme tietää, mitä meidän on tehtävä. Maailman Vapahtaja puhui sekä tästä ykseydestä että siitä, kuinka meidän on muutettava luonnettamme, jotta se olisi mahdollista. Hän opetti tämän selkeästi rukouksessaan viimeisessä tapaamisessaan apostoleidensa kanssa ennen kuolemaansa. Tämä taivaallisen kaunis rukous on merkitty muistiin Johanneksen evankeliumiin. Hän oli pian antava kauhistuttavan uhrinsa meidän kaikkien puolesta, niin että iankaikkinen elämä olisi mahdollinen. Hän oli jättämässä apostolit, jotka Hän oli asettanut, joita Hän rakasti ja joille Hän jättäisi avaimet johtaa Hänen kirkkoaan. Ja niinpä Hän rukoili Isäänsä, täydellisen Isän täydellinen Poika. Löydämme Hänen sanoistaan tavan, jolla perheet voivat olla yhtä, samoin kuin kaikki taivaallisen Isämme lapset, jotka seuraavat Vapahtajaa ja Hänen palvelijoitaan: "Niin kuin sinä lähetit minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät. Minä pyhitän itseni uhriksi heidän tähtensä, että heistäkin tulisi totuuden pyhittämiä. Minä en rukoile vain heidän puolestaan, vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat minuun. Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut." (Joh. 17:18­21) Näillä muutamalla sanalla Hän teki selväksi, kuinka Jeesuksen Kristuksen evankeliumi voi saada sydämet yhdistymään. Hän opetti, että ne, jotka uskoisivat totuuden, ottaisivat vastaan toimitukset ja liitot, joita Hänen valtuutetut palvelijansa tarjoaisivat. Sitten kun he olisivat kuulisia noille toimituksille ja liitoille, heidän luonteensa muuttuisi. Siten meidät voidaan Vapahtajan sovituksen ansiosta pyhittää. Sitten me voimme elää ykseydessä, sillä meidän on saatava rauha tässä elämässä ja elettävä Isän ja Hänen Poikansa kanssa iankaikkisuudessa. Apostoleiden ja profeettojen palvelutyönä silloin aivan kuten nykyäänkin oli tuoda Aadamin ja Eevan lapset yhteen samaan uskoon Jeesuksessa Kristuksessa. Heidän ­ kuten meidänkin ­ opetuksensa perimmäinen tarkoitus on yhdistää perheet ­ aviomiehet, vaimot, lapset, lastenlapset, esivanhemmat ja viimein kaikki Aadamin ja Eevan perheen jäsenet ­ jotka sitä haluavat. Muistattehan, kuinka Vapahtaja rukoili apostolien puolesta: "Minä pyhitän itseni uhriksi heidän tähtensä, että heistäkin tulisi totuuden pyhittämiä." (Joh. 17:19) Pyhä Henki on pyhittäjä. Me voimme saada Hänet kumppaniksemme, koska Herra palautti Melkisedekin pappeuden profeetta Joseph Smithin kautta. Sen pappeuden avaimet ovat maan päällä tänä aikana. Sen voimalla me voimme solmia liittoja, joiden avulla voimme saada Pyhän Hengen kumppaniksemme jatkuvasti. Kun keskuudessamme on tämä Henki, me voimme odottaa sopusointua. Henki tuo totuuden todistuksen sydämeemme, ja se yhdistää ne, joilla on sama todistus. Jumalan Henki ei koskaan synnytä riitaa. (Ks. 3. Ne. 11:29.) Se ei koskaan synnytä ihmisten välisiä eriarvoisuuden tunteita, jotka johtavat kiistoihin. (Ks. Joseph F. Smith, Evankeliumin oppi [1980], s. 124­125.) Se johtaa henkilökohtaiseen rauhaan ja ykseyden tunteeseen muiden kanssa. Se yhdistää sieluja. Ykseydessä elävä perhe, ykseydessä elävä kirkko ja rauhan maailma ovat riippuvaisia ykseydessä elävistä sieluista. Lapsikin kykenee ymmärtämään, mitä meidän on tehtävä, että saamme Pyhän Hengen kumppaniksemme. Se kerrotaan sakramenttirukouksessa. Me kuulemme sen joka viikko, kun osallistumme sakramenttikokoukseemme. Noina pyhinä hetkinä me uudistamme kasteessa solmimamme liitot. Ja Herra muistuttaa meitä lupauksesta, jonka saimme, kun meidät konfirmoitiin kirkon jäseniksi, lupauksesta, että saisimme Pyhän Hengen. Näin kuuluvat sakramenttirukouksen sanat: "­ ­ he ovat valmiit ottamaan Poikasi nimen päällensä ja aina muistamaan hänet ja pitämään hänen käskynsä, jotka hän on antanut heille, jotta hänen Henkensä aina olisi heidän kanssansa." (LK 20:77) Me voimme saada Hänen Henkensä, jos pidämme tämän liiton. Ensinnäkin me lupaamme ottaa päällemme Hänen nimensä. Se tarkoittaa sitä, että meidän on nähtävä itsemme Hänen ominaan. Me asetamme Hänet ensimmäiselle sijalle elämässämme. Me haluamme sitä, mitä Hän haluaa, ennemmin kuin sitä, mitä itse haluamme tai mitä maailma opettaa meidät haluamaan. Niin kauan kuin me rakastamme enemmän sitä, mikä on maailmasta, meillä ei ole rauhaa. Jos pidämme ihanteenamme perheenä tai kansakuntana hankkia mukavuutta aineellisin esinein, niin nämä lopulta erottavat meidät. (Ks. Harold B. Lee, Stand Ye in Holy Places [1974], s. 97.) Ihanne tehdä toiselle sitä, mitä Herra haluaa meidän tekevän ­ mikä on luonnollinen seuraus Hänen nimensä päälleen ottamisesta ­ voi viedä meidät sellaiselle hengelliselle tasolle, joka on pala taivasta maan päällä. Toiseksi, me lupaamme muistaa Hänet aina. Me teemme niin joka kerta, kun me rukoilemme Hänen nimessään. Me muistamme Hänet etenkin silloin, kun me pyydämme Hänen anteeksiantoaan, kuten meidän on tehtävä usein. Sillä hetkellä me muistamme Hänen uhrinsa, jonka ansiosta parannus ja anteeksianto ovat mahdollisia. Kun me rukoilemme, me muistamme Hänet Puolustajanamme Isän edessä. Kun saamme anteeksiannon ja rauhan tunteen, me muistamme Hänen kärsivällisyytensä ja loputtoman rakkautensa. Ja tämä muisto täyttää sydämemme rakkaudella. Me myös pidämme lupauksemme muistaa Häntä, kun me perheinä rukoilemme yhdessä ja kun luemme pyhiä kirjoituksia. Perherukouksessa aamiaispöydän ympärillä yksi lapsista voi rukoilla, että toista siunataan niin, että senpäiväinen koe tai esitys menee hyvin. Kun siunaukset tulevat, siunatuksi tullut lapsi muistaa aamullisen rakkauden ja ystävällisen Puolustajan, jonka nimessä rukous pidettiin. Sydämet yhdistyvät rakkaudessa. Me pidämme liittomme muistaa Häntä joka kerta, kun kokoonnumme perheenä lukemaan pyhiä kirjoituksia. Ne todistavat Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta, sillä se on ja on aina ollut profeettojen sanoma. Vaikka lapset eivät muistaisikaan sanoja, he muistavat todellisen Aikaansaajan, joka on Jeesus Kristus. Kolmanneksi, me lupaamme sakramentin nauttiessamme pitää Hänen käskynsä, kaikki käskyt. Kun presidentti J. Reuben Clark jr vetosi yleiskonferenssissa ykseyden puolesta ­ kuten hän teki monta kertaa ­ hän varoitti meitä valikoivasta kuuliaisuudesta. Hän esitti asian näin: "Herra ei ole antanut meille mitään hyödytöntä tai tarpeetonta. Hän on täyttänyt pyhät kirjoitukset niillä asioilla, joita meidän tulee tehdä, jotta saisimme pelastuksen." Presidentti Clark jatkoi: "Kun me nautimme sakramentin, me teemme liiton olla kuuliaisia ja pitää Hänen käskynsä. Poikkeuksia ei ole. Ei ole erikoistapauksia, ei eroavuuksia." (julkaisussa Conference Report, huhtikuu 1955, s. 10­11) Presidentti Clark opetti, että aivan kuten me teemme parannuksen kaikista synneistä emmekä vain yhdestä synnistä, me lupaamme pitää kaikki käskyt. Niin kovalta kuin se kuulostaakin, se ei ole monimutkaista. Me yksinkertaisesti alistumme Vapahtajan johdettaviksi ja lupaamme olla kuuliaisia kaikessa, mitä Hän käskee. (Ks. Moosia 3:19.) Juuri alistumalla Jeesuksen Kristuksen johdettaviksi me voimme yhdistyä perheinä, kirkkona ja taivaallisen Isämme lapsina. Herra siirtää johtamisvaltuutensa profeettansa kautta nöyrille palvelijoille. Usko muuttaa kutsumuksemme kotiopettajina tai kotikäyntiopettajina Herralta saaduksi tehtäväksi. Me edustamme Häntä, Hänen käskystään. Tavallinen mies ja nuorempana toverina toimiva nuorukainen menevät koteihin odottaen, että taivaan voimat auttavat heitä vakuuttamaan, että perheet yhdistyvät ja ettei ole mitään vihamielisyyttä, valhettelua, panettelua eikä pahaa puhetta. Sama usko ­ että Herra kutsuu palvelijansa ­ auttaa meitä olemaan välittämättä heidän rajoituksistaan, kun he nuhtelevat meitä, kuten he tekevät. Me näemme heidän hyvän tarkoituksensa selkeämmin kuin heidän inhimilliset rajoituksensa. Me emme niin helposti loukkaannu ja tunnemme alttiimmin kiitollisuutta Mestaria kohtaan, joka kutsui heidät. On olemassa käskyjä, jotka tuhoavat ykseyden, jos niitä rikotaan. Muutamat liittyvät siihen, mitä sanomme, ja muutamat siihen, kuinka reagoimme siihen, mitä muut sanovat. Me emme saa puhua pahaa kenestäkään. Meidän on nähtävä hyvää toinen toisissamme ja puhuttava hyvää toisistamme aina kun vain voimme. (Ks. David O. McKay julkaisussa Conference Report, lokakuu 1967, s. 4­11.) Samaan aikaan meidän on vastustettava niitä, jotka puhuvat halveksuvasti pyhistä asioista, sillä tuollaisen loukkauksen vaikutus loukkaa Henkeä ja luo siten riitaa ja sekasortoa. Presidentti Spencer W. Kimball osoitti, kuinka voimme vastustaa tällaista olematta riitaisa, maatessaan sairaalavuoteella ja sanoessaan lääkintävahtimestarille, joka hetken ärtymyksessä lausui turhaan Herran nimen: "Älkää, älkää! Te herjaatte minun Herrani nimeä." (Dallin H. Oaks, "Kunnioittava ja puhdas", Valkeus, 1986, konferenssiraportti 156. huhtikuun vuosikonferenssista, s. 55) Seurasi haudanhiljaisuus, ja sitten hiljainen ääni kuiskasi: "Olen pahoillani." (The Teachings of Spencer W. Kimball, toim. Edward L. Kimball [1982], s. 198) Innoitettu, lempeä nuhtelu voi olla kutsu ykseyteen. Mikäli niin ei tapahdu, kun Pyhä Henki siihen kehottaa, seurauksena on epäsopu. Jotta me olisimme yhtä, on olemassa tunteisiimme liittyviä käskyjä, joita meidän on noudatettava. Meidän on annettava anteeksi emmekä saa kantaa kaunaa niitä kohtaan, jotka loukkaavat meitä. Vapahtaja antoi meille esimerkin ristillä: "Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät." (Luuk. 23:34) Me emme tunne niiden sydäntä, jotka loukkaavat meitä. Emmekä me tunne oman vihamme ja loukkaantumisemme kaikkia syitä. Apostoli Paavali kertoi meille, kuinka meidän tulee rakastaa sellaisten epätäydellisten ihmisten maailmassa kuten me itse, sanoessaan: "Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa." (1. Kor. 13:4­5) Ja sitten hän antoi vakavan varoituksen siitä, miten tulee suhtautua muiden virheisiin ja olla unohtamatta omiamme, kirjoittaessaan: "Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee." (1. Kor. 13:12) Sakramenttirukous voi muistuttaa meitä joka viikko siitä, kuinka ykseyden lahja tulee kuuliaisuudesta Jeesuksen Kristuksen evankeliumin laille ja toimituksille. Kun me pidämme liittomme ottaa Hänen nimensä päällemme, muistaa Hänet aina ja pitää kaikki Hänen käskynsä, me saamme Hänen Henkensä kumppanuuden. Se pehmentää sydämemme ja yhdistää meidät. Mutta tähän lupaukseen liittyy kaksi varoitusta. Ensinnäkin, Pyhä Henki jää luoksemme vain, jos me pysymme puhtaina ja vapaina rakkaudesta siihen, mikä on maailmasta. Valinta olla epäpuhdas karkottaa Pyhän Hengen. Henki viipyy vain niiden luona, jotka valitsevat Herran maailman sijasta. "Olkaa puhtaat" (3. Ne. 20:41; LK 38:42) ja "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi, kaikesta väkevyydestäsi, mielestäsi ja voimastasi" (LK 59:5) eivät ole ehdotuksia vaan käskyjä. Ja ne ovat välttämättömiä Hengen kumppanuudelle, jota ilman me emme voi olla yhtä. Toinen varoitus on varoa ylpeyttä. Ykseys, jonka Hengen pehmentämä perhe tai kansa saavuttaa, tuo suurta voimaa. Tämän voiman kautta tulee maailman tunnustus. Toipa tunnustus ylistystä tai kateutta, se voi johtaa meidät ylpeyteen. Se loukkaisi Henkeä. Ylpeyttä, tuota varmaa hajaannuksen lähdettä, vastaan on olemassa suojakeino. Jumalan päällemme vuodattamat runsaat siunaukset on nähtävä paitsi merkkinä Hänen mielisuosiostaan myös mahdollisuutena palvella yhä enemmän muiden kanssa. Mies ja hänen vaimonsa oppivat olemaan yhtä käyttämällä yhtäläisyyksiään ymmärtääkseen toisiaan ja eroavuuksiaan täydentämään toisiaan palvellessaan toinen toistaan ja läheisiään. Samalla tavoin me voimme olla yhtä niiden kanssa, jotka eivät hyväksy oppiamme mutta joilla on sama halu siunata taivaallisen Isämme lapsia. Meistä voi tulla rauhantekijöitä, kelvollisia olemaan siunattuja ja saamaan Jumalan lapsen nimen. (Ks. Matt. 5:9.) Jumala, Isämme, elää. Hänen rakas Poikansa, Jeesus Kristus, on tämän kirkon pää ja tarjoaa rauhan lipun kaikille niille, jotka ottavat sen vastaan. Todistan tästä Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.