Ted E. Davis
kirkon tilintarkastuskomitean puheenjohtaja
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon ensimmäiselle presidenttikunnalle
Rakkaat veljet,
Kirkon tilintarkastuskomitea koostuu kolmesta jäsenestä ja on riippumaton kaikista kirkon virkamiehistä, työntekijöistä, osastoista ja kirkon omistamista tai valvomista liikeyrityksistä. Me raportoimme suoraan ensimmäiselle presidenttikunnalle ja olemme saaneet käyttöömme kaikki tehtävämme edellyttämät asiakirjat ja henkilökunnan.
Kirkolla on myös tilintarkastusosasto, joka on riippumaton kaikista muista kirkon toiminnoista ja osastoista. Kirkon tilintarkastusosasto toimii erillään ja itsenäisenä kirkon tilintarkastuskomiteasta. Kirkon tilintarkastusosaston henkilökuntaan kuuluu valantehneitä julkisia ja vastaavan pätevyyden saaneita tilintarkastajia. Kirkon tilintarkastusosasto on vahvistanut kirkon toimintojen tilintarkastusmenetelmät hyvien tilintarkastustapojen ammattimaisten vaatimusten mukaisiksi. Tähän kuuluu paikallisyksiköiden lahjoitusten ja varainkäytön seuraaminen.
Kirkon tilintarkastuskomitea on tarkastanut ne taloudelliset menettelytavat, jotka antavat valvontaoikeuden kirkon lahjoituksiin ja varainkäyttöön ja turvaavat kirkon varat. Olemme myös tarkastaneet budjetointi-, kirjanpito-, raportointi- ja tilintarkastusmenetelmät 31. joulukuuta 1997 päättyneeltä vuodelta. Kirkon yleisiä varoja on vuonna 1997 käytetty kymmenystenkäyttöneuvoston valtuutuksella kirjallisten menettelytapojen mukaisesti. Neuvoston muodostavat ensimmäinen presidenttikunta, kahdentoista apostolin koorumi ja johtava piispakunta, kuten ilmoituksen kautta on määrätty. Hyväksytyn talousarvion käyttöä valvoo talousarvio-osasto varainkäyttökomitean ja talousarviokomitean johdolla.
Kirkon omistamia liikelaitoksia johtavat ammatillisen pätevyyden saaneet, jotka raportoivat itsenäisille hallintoneuvostoille. Näillä liikelaitoksilla on omat hyväksytyn käytännön mukaiset kirjanpito- ja raportointijärjestelmänsä, joiden tilintarkastukset suorittaa kirkon tilintarkastusosasto ja/tai riippumattomat julkiset kirjanpitoyritykset. Brigham Youngin yliopiston ja muiden korkeakoulujen tilintarkastuksista huolehtivat riippumattomat julkiset tilintarkastusyritykset.
Tarkastettuamme varainhoidon valvonnan ja kaikki tilintarkastusraportit ja vastineet vuodelta 1997 kirkon tilintarkastuskomitean mielestä kirkon varojen hoito on 31. joulukuuta 1997 päättyneenä tilivuonna ollut kaikin olennaisin osin ilmoituksen ja kirkon vakiintuneiden sääntöjen ja menettelytapojen mukaista.
Kunnioittavasti,
KIRKON TILINTARKASTUSKOMITEA
Ted E. Davis, puheenjohtaja
Donald D. Salmon
Frank M. McCord