Skip to Content Skip to Navigation

Kuinka saada rauhaa ja onnea

Vanhin Richard G. Scott
kahdentoista apostolin koorumista


Vanhin Richard G. Scott,  “Kuinka saada rauhaa ja onnea” 

Kirkon koululaitoksen takkavalkeailta nuorille aikuisille • 12. syyskuuta 2010 • Brigham Youngin yliopisto

Olen valmistanut rukoillen sanoman, jonka tarkoituksena on tuoda sinulle rauhaa ja onnea levottomassa maailmassa. Tiedän, että sen sisältämät totuudet tuovat ratkaisuja, koska rakas vaimoni Jeanene ja minä olemme osoittaneet niiden arvon todeksi omassa elämässämme.

Jotta saisit mahdollisimman paljon hyötyä yhteisestä ajastamme, ehdotan, että kirjoitat tarkoin muistiin mahdolliset vaikutelmat, joita mieleesi tulee. Ne ovat juuri sinulle tarkoitettuja viestejä, jotka Herra lähettää Pyhän Hengen kautta oppaaksesi.

Temppelitoimitukset vahvistavat perhettä ja kotia

Kaksi niistä tärkeistä pilareista, jotka kannattelevat taivaallisen Isän onnensuunnitelmaa, ovat perhe ja koti. Niiden ylevää merkitystä korostaa se, että Saatana pyrkii armotta pirstomaan perhettä ja heikentämään niiden temppelitoimitusten tärkeyttä, jotka sitovat perheen yhteen iankaikkisuudeksi. Hän tekee sen yllyttämällä koko ajan lisäämään siveettömyyttä ja häpäisemään sitä pyhää, intiimiä miehen ja vaimon välistä rakkauden ilmausta, joka johtaa lasten syntymiseen.

57 vuotta sitten, 16. heinäkuuta 1953, rakastettuni Jeanene ja minä polvistuimme nuorena parina alttarin ääreen Mantin temppelissä Utahissa. Temppelinjohtaja Lewis R. Anderson julisti meidät sinetöimisvaltuudella aviomieheksi ja vaimoksi, jotka on vihitty avioliittoon ajaksi ja koko iankaikkisuudeksi. En pysty kuvailemaan sitä rauhaa ja tyyneyttä, joka tulee siitä varmuudesta, että kun elän jatkuvasti kelvollisena, voin olla ikuisesti rakkaan Jeaneneni ja kuuliaisten lastemme kanssa tuon pyhän toimituksen ansiosta, joka suoritettiin asianmukaisella pappeuden valtuudella Herran huoneessa.

Meidän seitsemän lastamme on sidottu meihin pyhin temppelitoimituksin. Rakas vaimoni Jeanene ja kaksi lapsistamme ovat verhon tuolla puolen. He motivoivat voimallisesti jokaista jäljellä olevaa perheemme jäsentä elämään niin, että me voimme yhdessä saada kaikki temppelissä luvatut iankaikkiset siunaukset.

Sinetöimisellä temppelissä on suurempi merkitys, kun elämäsi etenee ja huomaat, miten hienoa on se, että sinulla, puolisollasi ja lapsillanne on erilaisia luonteenpiirteitä. Voitte osoittaa rakkautta toisianne kohtaan ja tuntea kiitollisuutta siitä siunauksesta, että saatte olla yhdessä. Voitte päästä entistä lähemmäs toisianne ja kokea suurempaa täyttymystä kuolevaisuudessa.

Kun vaimoni odotti kolmatta lastamme, toinen lapsemme oli vakavasti sairaana. Jeanene piteli häntä sylissään aina kun hänelle tehtiin röntgentutkimuksia. Hän sai liikaa säteilyä, ja sen vuoksi hän ei voinut saada lisää lapsia, ja lapsi, jota hän odotti, menehtyi ennenaikaisesti. Mutta he ovat meidän. He syntyivät meille liitossa. Se on temppelitoimitusten siunaus. Vaikka tämän kuolevaisuuden koetusajan pituus vaihtelisikin, niin ne, jotka oli sinetöity meihin pyhällä pappeudella pyhän temppelin toimituksin, ovat meidän ikuisesti.

Tiedän, että minulla on etuoikeus saada olla kauniin vaimoni kanssa, jota rakastan koko sydämestäni, ja niiden lasten kanssa, jotka ovat hänen kanssaan verhon tuolla puolen, niiden mahdollisuuksien ansiosta, jotka Mantin temppelissä suoritetut iankaikkiset toimitukset ovat tehneet mahdolliseksi. Mikä siunaus, että meillä on jälleen kerran maan päällä sinetöimisvaltuus, joka vaikuttaa paitsi tämän kuolevaisen elämän myös iankaikkisuuden ajan. Olen kiitollinen siitä, että Herra on palauttanut evankeliuminsa sen täyteydessä, mukaan lukien ne toimitukset, jotka meiltä vaaditaan, jotta voimme olla onnellisia maailmassa ja elää ikuisesti onnellista elämää tuonpuoleisessa.

Minulle erittäin tärkeäksi osaksi temppelin tuomien siunausten muistamista on tullut se, että rakastan vaimoani enemmän joka päivä. Ymmärrän, ettei meidän sinetöimisemme mieheksi ja vaimoksi ole eräässä mielessä vielä iankaikkisesti lopullinen. Me olemme eläneet käskyjen mukaan. Me olemme saaneet temppelitoimitusten siunaukset. Me olemme kunnioittaneet noita käskyjä, mutta sekä hänet että minut on havaittava kelvollisiksi verhon tuolla puolen, niin että lupauksen Pyhä Henki voi sinetöidä nuo toimitukset.

Vaatimus lupauksen Pyhän Hengen sinetöimisestä on se tapa, jolla taivaallinen Isä ja Vapahtaja varmistavat sen, ettei kukaan saa noita siunauksia olematta kelvollinen. Ihminen voi kenties pettää kuolevaisia näyttämällä vanhurskaalta, mutta Pyhää Henkeä ei voi pettää sillä tavoin.

Keskustelu hiljattain vihityn nuoren parin kanssa

Olen pyytänyt vastavihittyä avioparia Rebecca ja Ben Marlowea auttamaan, kun yritän auttaa teitä valmistautumaan iankaikkiseen avioliittoon.

Vanhin Scott: Ben Marlowe, sinä olet harvinaisen siunattu mies. Kuinka onnistuit valloittamaan enkelin sydämen?

Ben Marlowe: Tiedän. Hän on ihana.

Rebecca Marlowe: Asia on juuri päinvastoin.

Vanhin Scott: Hän on paitsi kaunis myös hyvin älykäs.

Ben: Niin on.

Vanhin Scott: Tiedän, että huomaat sen olevan siunauksena elämässäsi, kun edelleen suunnittelette tulevaisuuttanne. Saanen esittää teille joitakin kysymyksiä. Rebecca, onko sinetöiminen Beniin tuonut kaikkea sitä onnea, jota haaveilit sen tuovan?

Rebecca: Se on tuonut kaikkea sitä onnea ja enemmänkin, ja se johtuu siitä, että nyt kun meidät on sinetöity, voimme tehdä kaiken yhdessä. Se on jotakin, mitä en täysin ymmärtänyt ennen kuin meidät sinetöitiin. Se, että voimme tehdä kaiken yhdessä ja käydä kaiken läpi yhdessä, on ollut suuri siunaus. Jo pelkkä tieto siitä, että tapahtuipa mitä hyvänsä, me olemme yhdessä ikuisesti, on ihana siunaus.

Vanhin Scott: Kuinka Ben näyttää kiitollisuutensa sinua kohtaan?

Rebecca: Ben on todella hyvä siinä, että hän tekee pieniä asioita, ja minun mielestäni se kertoo kiitollisuudesta. Ei ole kyse mistään suurista asioista, mutta hän tekee jatkuvasti pieniä asioita osoittaakseen, että hän on kiitollinen minusta.

Vanhin Scott: Millä tavoin Rebecca tekee elämästäsi onnellisen?

Ben: Kaikki, mitä hän tekee, saa minut onnelliseksi.

Vanhin Scott: Miehet, muistakaa nuo sanat, kun teistä tulee aviomiehiä! Se on erinomaista. Teettekö ratkaisevat päätökset yhdessä? Kuinka teette sen?

Ben: Teemme. Sen jälkeen kun meidät sinetöitiin, meillä on ollut paljon tilaisuuksia puhua ja keskustella asioista, joita ilmaantuu kummankin tulevaisuuteen liittyen. Joskus emme ehkä ole aivan yhtä mieltä, mutta siinä on suurenmoista se, että silloin tiedämme, että voimme luottaa taivaalliseen Isään. Siitä me olemme kumpikin aina yhtä mieltä

Vanhin Scott: Jos siis mielipiteenne eroavat, silloin työstätte niitä yhdessä rukoilemalla taivaallista Isää.

Rebecca: Ehdottomasti.

Vanhin Scott: Se on loistava, suurenmoinen malli elämää varten. Kuinka päätätte, minkä tulee olla tärkeimmällä sijalla avioliitossanne?

Rebecca: Yksi asia, joka on ollut suurena siunauksena meille, on se, että aina siitä asti kun olemme tunteneet toisemme, meillä on kummallakin ollut samanlainen tärkeysjärjestys elämässämme. Se on auttanut suuresti avioliitossamme, koska pyrimme kumpikin samoihin tavoitteisiin. Olemme päättäneet, että tärkeimpiä asioita meille ovat ensimmäiseksi Herra ja evankeliumi – ja se on todella auttanut avioliitossamme – sitten toinen toisemme, lapsuudenperheemme ja oma perheemme. Kun nuo asiat laittaa ensimmäisiksi, sitten kaikki muu tavallaan järjestyy paikoilleen

Vanhin Scott: Kun on rukouksessa kysynyt Herran tahtoa ja sitten pyytää Häneltä apua sen täyttämiseen, ei voi epäonnistua. Kuulostaa siltä, että siinä on onnellisen, antoisan, ilontäyteisen elämän kaava. Kiitos. Oletteko koskaan olleet eri mieltä mistään asiasta avioliitossanne?

Ben: Olemme. Kuten aiemmin sanoin, meillä on ollut joitakin tilaisuuksia, joissa olemme voineet oppia ja kasvaa yhdessä.

Rebecca: Luulen, että koska meillä on erilaiset taustat ja erilaiset näkökulmat, niin tietenkin avioliitossa ilmenee erimielisyyttä, mutta mielestäni juuri se, kuinka ne ratkaistaan, on tärkeää. Kuten Ben sanoi aiemmin, olimmepa eri mieltä mistä tahansa asiasta, niin olemme aina yhtä mieltä siitä, että käännymme Herran puoleen. Joten sillä tavoin ratkaisemme kaikki mahdolliset erimielisyydet.

Ben: Minä en tosin tiedä, miten voi olla eri mieltä Rebeccan kanssa.

Vanhin Scott: Benistä tulee varmaan diplomaatti! Tutkitteko yhdessä pyhiä kirjoituksia?

Ben: Kyllä. Ja on aivan ihanaa, kun meillä on joka aamu tai joka ilta tämä tilaisuus tutkia yhdessä. Olemme kovasti pyrkineet siihen, että tutkittuamme ensin itseksemme yritämme miettiä kysymyksiä – ehkä jotakin, mitä emme ymmärtäneet. Kun sitten tutkimme yhdessä, puhumme niistä kysymyksistä. Rebecca kertoo oman näkemyksensä, koska häntä on siunattu ihanalla perheellä, joka on antanut hänelle niin paljon tietoa evankeliumista. Ja minun lähetystyöni ja perheeni ovat auttaneet minua saamaan hyvin paljon evankeliumin tietoutta, ja myös käytännön tietoa, jota jokainen tarvitsee.

Vanhin Scott: Te olette molemmat siunattuja, kun saatte tukea vanhemmiltanne, jotka rakastavat teitä ja hyväksyvät sen, mitä teette. Se on valtava siunaus elämässä.

Kun minä tutkin pyhiä kirjoituksia vaimoni kanssa, hän luki, minä luin, ja me kommentoimme. Emme välttämättä lukeneet kohtia yhdessä. Oletteko te huomanneet sellaisen kaavan hyödylliseksi, vai teettekö te sen jollakin muulla tavalla?

Rebecca: Me tutkimme aina pyhiä kirjoituksia itseksemme. Toisinaan tutkimme yhdessä ja, kuten Ben sanoi, esitämme toisillemme kysymyksiä, joita meillä ehkä on. Minulla on aina paljon enemmän kysymyksiä kuin hänellä. Toisinaan tarkastelemme elämämme tilannetta ja päätöksiä, joita olemme tekemässä, tai haasteita, joita meillä saattaa olla, ja keskitymme henkilökohtaisessa tutkimisessamme niihin asioihin, jotta voimme mahdollisesti löytää pyhistä kirjoituksista vastauksia kysymyksiimme.

Vanhin Scott: Onko teillä mitään neuvoja tätä kuunteleville naimattomille ja naimisissa oleville nuorille siitä, kuinka olette löytäneet onnen yhteisestä avioliitostanne?

Ben: Luulen, että itselleni tärkeintä on se, että voin viettää kahdenkeskistä aikaa Rebeccan kanssa. Siirrän aina syrjään työn tai opiskelun varmistaakseni, että meillä on vähän yhteistä aikaa niin että voimme jutella, voimme keskustella, ja me vain yhä uudestaan rakastumme toisiimme.

Vanhin Scott: Onko teillä jokin ilta, jolloin yleensä seurustelette, jolloin menette ulos ja teette jotakin?

Rebecca: On, perjantai-ilta. Ben työskentelee lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksessa lauantai-iltaisin. He luultavasti pyytävät naimisissa olevia työskentelemään viikonloppuisin, jotta naimattomat voivat seurustella. Joten perjantai-ilta on meidän treffi-iltamme.

Vanhin Scott: Se on varmaan hauskaa. Mitä te teette treffi-iltoinanne?

Ben: Pidämme elokuvista, joten se on luultavasti yksi suosikeistamme – vain istua nauttimaan elokuvasta – koska se vie ajatukset pois niistä asioista, joista kannamme huolta ja stressaamme, ja saamme ihan vain olla yhdessä.

Vanhin Scott: Avioparin kohdalla se saattaa toimia hyvin, mutta luulen, että se on tyhmä ajatus kahdelle sellaiselle, jotka pyrkivät tutustumaan toisiinsa! Jos olet nuori mies ja yrität tutustua johonkuhun nuoreen naiseen, niin älä ihmeessä vie häntä elokuviin! Jos olet naimisissa enkelin kanssa, pystyn kyllä ymmärtämään, miksi katsoisitte elokuvaa.

Rebecca: Olen siitä kyllä samaa mieltä.

Vanhin Scott: Tehkää mielenkiintoisia asioita. Keksikää jotakin sellaista, mikä tekee illasta kiinnostavan. Mutta älkää tehkö niin kuin minä tein. Kun eräänä iltana olin treffeillä vaimoni kanssa, ohitin poliisiauton väärältä puolelta. He veivät meidät poliisiasemalle. Osaatteko kuvitella sitä, että yrittää tehdä vaikutuksen nuoreen naiseen joutumalla poliisiasemalle?

Rebecca: Se on kiehtovampaa kuin elokuvissa!

Vanhin Scott: Juuri Rebeccan tapaista. Hän kääntää kaiken aina myönteiseksi ja saa elämän onnelliseksi. Oletteko suunnitelleet omaa perhettä?

Rebecca: Kyllä, ehdottomasti. Se on meillä jatkuvasti mielessämme, koska ymmärrämme, että se on taivaallisen Isän käsky. Koska meillä on ollut niin ihanat perheet, me ymmärrämme, miksi se on evankeliumissa niin tärkeää, ja me haluamme perheen itsellemmekin.

Vanhin Scott: Aiotteko päättää, kuinka monta lasta tulee, vai aiotteko antaa Herran päättää siitä?

Ben: Rebeccalla on lukumäärä. Minä annan Herran päättää.

Rebecca: Annamme Herran päättää.

Vanhin Scott: Haluan todella kiittää teitä kumpaakin siitä, että ystävällisesti tulitte tänne tänä iltana. Se on suuri ilo. Aina kun näen jommankumman teistä, se rikastaa elämääni. Tiedätkö, Ben, kun vuosia sitten tämä enkeli oli vasta pieni tyttö ja vaimoni oli kuollut, hän tiesi, että henkeni kaipasi kohotusta. Hän soitti minulle, ja sydäntäni sykähdytti aina, kun kuulin nuo sanat: ”Hei, vanhin Scott. Täällä on Rebecca.” Ja siitä asti on ollut ihana siunaus tuntea sinut ja nyt nähdä teidät kumpikin naimisissa hyvin, hyvin onnellisina.

Ben: Me olemme tosiaan hyvin, hyvin onnellisia.

Vanhin Scott: Onko vielä jotakin, mitä haluaisitte sanoa? Maailma kuuntelee teitä. Onko teillä joitakin ehdotuksia?

Rebecca: Luulenpa, että yksi asia, jossa Ben on todella hyvä ja josta olen ollut kiitollinen avioliitossamme, on se, että hän tekee niitä pieniä asioita. Tehkää sellaisia pieniä asioita, jotka vahvistavat suhdettanne – myös hengellisesti – lukekaa pyhiä kirjoituksia joka päivä ja rukoilkaa yhdessä ja erikseen joka päivä ja käykää temppelissä ja tehkää niitä pieniä asioita. Tiedän, että Benin lähetystyö on ollut meille suurena siunauksena, koska hän pystyi luomaan ne tavat lähetystyönsä aikana ja hän on voinut tuoda niitä avioliittoomme ja tehnyt siitä paljon paremman.

Vanhin Scott: Kiitos.

Ben: Ainoa neuvoni olisi se, että sanokaa joka päivä: ”Minä rakastan sinua.” Se on yksi asia, jonka olen tehnyt avioliitossamme ja joka on ollut meille suurena siunauksena – eikä vain sanoa sitä vaan myös tarkoittaa sitä koko sydämestään.

Vanhin Scott: Kiitos teille kummallekin oikein, oikein paljon.

Keskittykää perhesuhteiden rakentamiseen

Sain kerran tärkeän opetuksen vaimoltani. Matkustin paljon ammattini vuoksi. Olin ollut matkoilla melkein kaksi viikkoa ja palasin kotiin yhtenä lauantaiaamuna. Minulla oli neljä tuntia aikaa ennen kuin lähtisin erääseen kokoukseen. Huomasin, että pieni pesukoneemme oli mennyt rikki ja vaimoni pesi vaatteita käsin. Koska minulla on insinööritausta, aloin korjata konetta.

Jeanene tuli luokseni ja sanoi: ”Rich, mitä sinä teet?”

Vastasin: ”Korjaan pesukonetta, niin ettei sinun tarvitse pestä pyykkiä käsin.”

Hän sanoi: ”Ei, mene leikkimään lasten kanssa.”

Minä sanoin: ”Voin leikkiä heidän kanssaan milloin tahansa. Minä haluan auttaa sinua.”

Hän sanoi: ”Richard, ole kiltti ja mene leikkimään lasten kanssa.”

Kun hän puhui minulle niin käskevästi, tein kunniaa ja tottelin.

Minulla oli ihana tuokio lastemme kanssa. Ajoimme toisiamme takaa ja kieriskelimme syksyn lehdissä. Myöhemmin lähdin kokoukseeni. Olisin luultavasti unohtanut tuon kokemuksen, ellen olisi saanut sitä opetusta, jonka vaimoni halusi antaa minulle.

Seuraavana aamuna noin neljän aikoihin heräsin siihen, kun tunsin kahden pienen käsivarren kietoutuvan kaulalleni, sain suukon poskelleni ja korvaani kuiskattiin nämä sanat, joita en koskaan unohda: ”Isi, minä rakastan sinua. Sinä olet ihan paras ystäväni.”

Onko sinulla vastaavia kokemuksia lastesi kanssa? Ellei ole, jäät vaille yhtä elämän jumalallisista iloista. Jos et ole vielä naimisissa, voit päättää nyt, että kun sinulla on lapsia, lastesi onni tulee olemaan hyvin tärkeällä sijalla elämässäsi.

Kuuliaisuus tekee meidät kelvollisiksi saamaan Herran johdatusta

Kun elät Jeesuksen Kristuksen käskyjen mukaan, olet kelvollinen saamaan Herran johdatusta. Siksi et osallistu siihen väärään, mitä tapahtuu ympärilläsi. Voit löytää iankaikkisen kumppanin, jonka kanssa sinulla tulee olemaan ihmeellinen elämä, kun te molemmat osoitatte uskoa Vapahtajaan ja Hänen voimaansa ja seurustelunne aikana elätte kelvollisina.

Tee paikasta, jossa asut – olipa se kuinka vaatimaton tai väliaikainen hyvänsä – sellainen, että se ilmentää puhdasta, vanhurskasta ympäristöä, jossa Henki voi vallita. Pidä se rauhan satamana, jossa ei ole ristiriitoja tai erimielisyyttä. Tämä neuvo koskee sekä niitä, jotka ovat naimisissa, että niitä, jotka eivät ole. Jos alat nyt tehdä kodistasi ympäristön, jossa Henki voi vallita, on hyvin paljon todennäköisempää, että kykenet tekemään niin sitten, kun sinulla on oma perhe.

Nuoret miehet, älkää tuhlatko aikaa tyhjänpäiväisyyksiin. Palvelkaa kelvollisesti lähetystyössä. Asettakaa sitten kelvollisen iankaikkisen kumppanin löytäminen tärkeimmälle sijalle elämässänne. Jatkakaa elämäänne ja tehkää työtä sen eteen. Älkää tyytykö ajelehtimaan tämän elämänvaiheen läpi. Se menee ohi liian nopeasti. Kun huomaat, että alat kiinnostua vakavasti jostakusta nuoresta naisesta, osoita hänelle, että olet harvinaislaatuinen ihminen, johon hänestä olisi kiinnostavaa tutustua paremmin. Vie hänet paikkoihin, joissa kannattaa käydä. Osoita hieman luovuutta. Elokuvissa voi hyvin käydä sen jälkeen kun olette naimisissa, mutta on tyhmää tehdä niin liian aikaisin. Tutustukaa toisiinne. Jos haluat ihanan vaimon, sinun on oltava hänen mielestään puoleensavetävä.

Jos olet jo löytänyt jonkun, alkakaa yhdessä vanhurskaasti kasvattaa noita tunteita. Voitte muodostaa harvinaislaatuisen ihanan seurusteluajan ja avioliiton ja olla hyvin, hyvin onnellisia iankaikkisesti pysymällä niissä kelvollisuuden rajoissa, jotka Herra on asettanut.

Kuinka kaksi rakastunutta ihmistä voi välttää rajan ylittämisen ja kiusaukseen lankeamisen? Määritelkäämme, mitä on rakkaus. Se, että rakastaa toista vanhurskaasti, tarkoittaa suojelemista, kohottamista, puhtaana ja tahrattomana pitämistä ja uhrautumista toisen hyväksi. Rakastaminen tarkoittaa sitä, että säästää pyhät, intiimit kokemukset pyhään avioliittoon. Kun nämä kokemukset jaetaan sopivalla tavalla avioliitossa, ne yhdistävät miehen ja vaimon ja vahvistavat heitä vanhemmuuden kasvaviin velvollisuuksiin. Nämä pyhät teot johtavat fyysisen ruumiin luomiseen niille henkilapsille, jotka taivaallinen Isä uskoo äidille ja isälle. Niissä pyhissä puitteissa sopivan intiimiyden ilmaiseminen on kaunista ja merkityksellistä. Kun muistat nämä tosiasiat, haluat pitää seurustelunne puhtaana ja viattomana.

Neuvoja aviopareille

Nyt haluan puhua teille, jotka olette jo löytäneet iankaikkisen puolisonne. Kehotan niitä, jotka eivät ole vielä naimisissa, kuuntelemaan tarkoin, niin että kun se aika tulee, voitte tehdä avioliitostanne parhaan mahdollisen.

Perhejulistuksessa sanotaan, että aviomiehen ja vaimon tulee olla tasavertaisia kumppaneita (ks. ”Perhe – julistus maailmalle”, Liahona, lokakuu 2004, s. 49). Monet aviopuolisot pitävät kumppaniaan tasavertaisena molempien hyväksi ja lastensa siunaukseksi. Monet eivät kuitenkaan pidä. Kehotan jokaista, joka on haluton kehittämään tasavertaista kumppanuutta puolisonsa kanssa, olemaan kuuliainen Herran innoitetulle neuvolle ja tekemään niin. Tasavertainen kumppanuus tuottaa suurimman hyödyn, kun sekä aviomies että vaimo etsivät Herran tahtoa tehdessään tärkeitä itseään ja perhettään koskevia päätöksiä, kuten Ben ja Rebecca ovat kertoneet meille tekevänsä.

Jos olet naimisissa, oletko uskollinen puolisollesi mieleltäsi yhtä hyvin kuin fyysisestikin? Oletko uskollinen avioliittosi liitoille, niin että et milloinkaan ryhdy toisen henkilön kanssa sellaiseen keskusteluun, jota et haluaisi puolisosi vahingossa kuulevan? Oletko ystävällinen puolisoasi ja lapsianne kohtaan ja annatko heille tukesi?

Veljet, autatteko vaimoanne tekemällä kotiaskareita? Teettekö aloitteen sellaisiin perheen toimintoihin kuin pyhien kirjoitusten tutkiminen, perherukous ja perheilta, vai täyttääkö vaimonne aukon, jonka teidän huomion puutteenne jättää kotiinne? Kerrotteko vaimollenne usein, kuinka tavattoman paljon rakastatte häntä?

Ilmaiskaa kiitollisuutta siitä, mitä puolisonne tekee hyväksenne. Ilmaiskaa tuota rakkautta ja kiitollisuutta usein. Se tekee elämästä paljon rikkaampaa, miellyttävämpää ja merkityksellisempää. Monet naiset kuulevat kovin harvoin kohteliasta kommenttia tai saavat kiitosta kaikesta siitä hyvästä, mitä he tekevät. Se on murheellista. Kun sinä, aviomies, tunnet, että vaimosi on piristyksen tarpeessa, ota hänet syliisi ja kerro hänelle, kuinka tavattoman paljon rakastat häntä. Olkoon jokainen meistä aina hellä ja arvostava sitä erityistä kumppania kohtaan, joka rikastaa elämäämme.

Te aviomiehet, olkaa tietoisia siitä, mitä saatatte tiedostamattanne viestittää sillä, kuinka kohtelette vaimoanne julkisesti. Kun kättelen jäseniä kokouksen päätteeksi, huomaan toisinaan, että mies on jonossa vaimonsa edessä. Se on sopimatonta – itse asiassa se on aivan yksinkertaisesti tyhmää. Se on vaimolle nöyryyttävää. Pienet eleet kuten auton tai huoneen oven avaaminen naiselle kertoo siitä, että haluat osoittaa hänelle kunnioitusta, jonka hän ansaitsee.

Mies ja vaimo, toimikaa kumppaneina rakentaaksenne toistenne vahvuuksien varaan. Kuunnelkaa toisianne ja auttakaa toisianne. Olen nähnyt miesten torjuvan neuvon vaimolta, joka on todennäköisesti pitkän aikaa koettanut löytää juuri oikean hetken mainita jostakin, mitä aviomiehen pitäisi muuttaa. Älkää toimiko niin.

Kerron esimerkin havainnollistaakseni, mitä tarkoitan. Avioliittomme alkuaikoina Jeanene löysi täsmälleen oikean hetken puhua minulle jostakin, minkä hän oli luultavasti pannut merkille heti ensitapaamisestamme saakka. Hän sanoi: ”Rich, kun puhut ihmisille, katso heitä silmiin. Sinä katsot kattoon ja seinille ja lattiaan mutta et koskaan katso heitä silmiin.” Se ehdotus muutti elämäni merkittävällä tavalla. Rakas kumppanini rakasti minua niin paljon että auttoi minua kertomalla minulle, mitä minun piti tietää.

Opin vaimoltani, miten tärkeää on jättää toisilleen kirjelappusia. Avioliittomme alkuvaiheissa kun avasin pyhät kirjoitukset esittääkseni jonkin sanoman, näin usein sivujen väliin asetetun rakastavan, tukea antavan viestin. Joskus ne olivat niin helliä, että menin aivan sanattomaksi. Nuo kallisarvoiset viestit rakastavalta vaimolta olivat ja ovat korvaamaton, lohtua tuova aarre.

Aloin tehdä samoin hänelle tajuamatta, kuinka paljon ne todella merkitsivät hänelle. Kun hän kuoli, sain hänen henkilökohtaisesta jäämistöstään selville, kuinka paljon hän oli arvostanut yksinkertaisia viestejä, joita annoimme toisillemme. Huomasin, ettei hän ollut ainoastaan säilyttänyt viestejä, vaan hän oli suojannut ne muovikansin aivan kuin ne olisivat arvokas aarre. On vain yksi, jota hän ei ollut pannut muiden joukkoon. Se on yhä keittiön kellomme lasin takana. Siinä lukee: ”Jeanene, on aika kertoa sinulle, että rakastan sinua.” Se pysyy siellä muistuttamassa minua jatkuvasti tuosta harvinaislaatuisesta taivaallisen Isän tyttärestä.

Hänen sairautensa viimeisinä päivinä yritin löytää vahvistavia pyhien kirjoitusten kohtia, jotka auttaisivat häntä. Tulostin niitä ja sijoittelin niitä ympäri taloa. Löysin jokaisen noista viesteistä huolellisesti suojeltuna, aivan kuin ne olisivat hyvin arvokkaita. Samalla tavoin minä olen pitänyt tallessa ne kallisarvoiset viestit, joita hän on antanut minulle.

Kun olen ajatellut yhteistä elämäämme, tajuan, kuinka siunattuja me olemme olleet. Kotonamme ei koskaan riidelty, emmekä koskaan lausuneet toisillemme epäystävällistä sanaa. Tajuan nyt, että se siunaus johtui hänestä. Se johtui hänen auliudestaan antaa, jakaa ja olla koskaan ajattelematta itseään. Myöhemmässä yhteiselämässämme yritin jäljitellä hänen esimerkkiään. Ehdotan, että te aviomiehet ja vaimot teette samoin kodissanne, ja kun te naimattomat solmitte avioliiton, suunnitelkaa tekevänne samoin aviopuolisonne kanssa.

Puhdas rakkaus tuo onnea

Nyt haluan puhua jostakin, mikä on mitä pyhintä. Kun meidät luotiin, taivaallinen Isä antoi kehoomme kyvyn herättää voimakkaita tunteita. Kun noita tunteita käytetään asianmukaisesti sekä aviomiehen että vaimon ja Herran hyväksymällä tavalla avioliitossa, ne avaavat lapsille mahdollisuuden tulla maan päälle. Sellaiset pyhät rakkauden ilmaukset ovat oleellinen osa avioliittoa. Avioliiton suojissa noita tunteita tulee käyttää niin, että aviopari voi lähentyä ykseydessä, kun näitä tunteita ilmaistaan kauniisti ja sopivalla tavalla aviomiehen ja vaimon kesken. Veljet, vaimonne elämässä on aikoja, jolloin teidän täytyy hillitä noita tunteita. On aikoja, jolloin teidän täytyy sallia täysin niiden ilmaiseminen. Ottakaa aina huomioon vaimonne tunteet. Johdattakoon Herra teitä tavoilla, jotka rikastavat avioliittoanne.

On miehiä, ja valitettavasti joitakuita naisia, jotka kokeilevat noiden tunteiden herättämistä avioliiton ulkopuolisilla vaikutteilla. Rakkauden ja himon välillä on vaikuttava ero. Puhdas rakkaus luo onnea ja synnyttää luottamusta. Se on iankaikkisen ilon perusta. Himo tuhoaa sen, mikä on antoisaa ja kaunista. Aviopuolisoilla ei saa olla mitään yksityisiä, salaisia puuhia, jotka pidetään salassa toiselta. Sellainen elämänmalli antaa voimallisen hengellisen turvan. Kun matkustat, ota mukaan kuva vaimostasi. Aseta se eteesi, niin että voit jatkuvasti nähdä sen muistaaksesi, että sinua rakastetaan ja sinuun luotetaan. Et tunne kiusausta saastuttaa mieltäsi tai rikkoa liittojasi.

Puhdas rakkaus on verraton, väkevä, hyvää tuottava voima. Vanhurskas rakkaus on onnistuneen avioliiton perusta. Se on pääasiallisin syy siihen, että lapset ovat tyytyväisiä ja kehittyvät hyvin. Kuka voi mitata oikein äidinrakkauden vanhurskasta vaikutusta? Mitä kestäviä hedelmiä versoo niistä totuuden siemenistä, joita te äiteinä voitte huolella kylvää ja rakastaen hoivata oman lapsenne luottavaisen mielen ja sydämen hedelmällisessä maaperässä? Teille äideille on annettu jumalallisia vaistoja, jotka auttavat teitä aistimaan lapsenne erityisiä lahjoja ja ainutlaatuisia kykyjä. Aviomiehenne kanssa voitte ravita ja vahvistaa noita ominaisuuksia ja saada ne kukoistamaan.

Veljet, aviomiehet, kertokaa jatkuvasti vaimollenne, kuinka paljon rakastatte häntä. Se tuo hänelle suurta onnea. Kun sanon niin, olen kuullut miesten vastaavan minulle: ”Kyllä hän sen tietää.” Teidän täytyy sanoa se hänelle. Nainen tarvitsee sitä vakuutusta. Hän kukoistaa ja kasvaa ja saa siitä suuria siunauksia. Älkää pidätelkö noita luonnollisia rakkauden ilmaisuja. Ja ne toimivat paljon paremmin, jos pidätte häntä lähellänne silloin kun kerrotte sen hänelle. Ja kertokaa myös omalle äidillenne, kuinka paljon rakastatte häntä. Se tuo hänelle suurta iloa.

Olkaamme kiitollisia taivaalliselle Isällemme Hänen kallisarvoisista tyttäristään. Auttakaamme heitä niin paljon kuin voimme. Rohkaiskaamme jokaista naista, joka epäilee omaa arvoaan kääntyä taivaallisen Isänsä ja Hänen kirkastetun Poikansa puoleen, jotta saisi jumalallisen vahvistuksen suunnattomasta yksilöllisestä arvostaan. Todistan, että kun kukin nainen tavoittelee tuota vahvistusta uskossa ja kuuliaisuudessa, Vapahtaja antaa sitä jatkuvasti Pyhän Hengen kautta. Tuo opastus johtaa hänet täyttymykseen, rauhaan ja valtavaan iloon, kun hän pitää kunniassa Jumalalta saamansa pyhän naisen tehtävän.

Avioliiton siunaukset

Avioliitto on todella suurenmoinen asia. Olen pahoillani teidän puolestanne, jotka ette ole vielä tehneet sitä valintaa tai joilla ei ole ollut siihen tilaisuutta. Avioliitossa opitte tuntemaan toisenne erittäin hyvin. Aikanaan alatte ajatella samalla tavoin ja saatte samoja ideoita ja vaikutelmia. On aikoja, jolloin olette äärimmäisen onnellisia, ja koetusten aikoja ja koettelemusten aikoja, mutta Herra johdattaa teitä kaikkien niiden kasvukokemusten halki yhdessä. Muistan yhden tapauksen, kun pieni poikamme oli hyvin sairas. Hän oli sairaalassa ja menehtyi. Kun Jeanene ja minä ajoimme pois sairaalasta, pysähdyimme tien viereen. Pitelin vaimoani sylissäni. Kumpikin meistä itki vähän, mutta me ymmärsimme, että saisimme hänet verhon tuolla puolen, koska olimme tehneet nuo liitot temppelissä, ja se helpotti suuresti.

Jeanenen ystävällisyys opetti minulle hyvin monia arvokkaita asioita. Olin niin kypsymätön, ja hän oli niin kurinalainen, niin kypsä ja niin hengellinen.

On hyvin palkitsevaa olla naimisissa. Eräänä yönä pieni poikamme, jolla oli sydänvika, heräsi. Me kaksi kuulimme sen. Yleensä vaimoni nousi aina hoitamaan itkevää vauvaa, mutta tällä kertaa sanoin: ”Minä huolehdin hänestä.”

Tämä poikamme sydänvika aiheutti sen, että hänen itkiessään hänen pieni sydämensä löi erittäin taajaan. Hän oksensi kaiken ruoan, jonka hän oli syönyt, ja vuodevaatteet likaantuivat. Tiesin niin käyneen nytkin. Niinpä pidin häntä hyvin lähellä yrittäen rauhoittaa hänen kiivaasti pamppailevaa sydäntään ja saada hänet lopettamaan itkunsa, kun vaihdoin hänelle vaatteet ja laitoin vuoteeseen uudet lakanat. Pitelin häntä, kunnes hän nukahti. En tiennyt silloin, että vain muutama kuukausi myöhemmin hän kuolisi. Muistan aina, miten pitelin häntä sylissäni.

Jotkut vanhemmat eivät pysty saamaan lapsia, mitä he eniten haluavat muodostaakseen oman perheen. Todistan siitä, että adoptioprosessin avulla Herra voi ohjata sellaiset vanhemmat niiden henkien luo, jotka Hän haluaisi heidän kotiinsa. Kun nuo lapset myöhemmin sinetöidään heihin temppelissä pappeuden valtuudella, he ovat joka tavalla yhdenvertaisia niiden lasten kanssa, jotka ovat syntyneet liiton alaisuudessa tuolle avioparille.

Avioliitto auttaa sinua saamaan todella selville, kuka olet. Se luo ihanteelliset puitteet voittaa mahdolliset taipumukset itsekkyyteen tai itsekeskeisyyteen. Uskon, että yksi syy siihen, että sinua neuvotaan menemään naimisiin varhain elämässä, on se, että silloin sinulle ei ole kehittynyt sopimattomia luonteenpiirteitä, joita on vaikea muuttaa.

Kunnianosoitus vaimolleni Jeanenelle

Olen kiitollinen siitä, että taivaallinen Isä teki naisista herkempiä, kyvykkäämpiä ilmaisemaan rakkautta ja kykenevämpiä osoittamaan kärsivällisyyttä ja pitämään asiat tasapainossa. Naisille ero oikean ja väärän välillä on yhtä selkeä kuin mustan ja valkoisen, kun taas monet meistä miehistä näkevät laajan asteikon harmaata. Kodissamme ei riidelty, mutta se johtui myötätuntoisesta vaimosta, joka piti aina asiat sopivasti tasapainossa.

Rakas vaimoni Jeanene löysi jatkuvasti iloa elämässä, vaikka hän kärsikin aggressiivisesta parantumattomasta sairaudesta. Hän ymmärsi onnensuunnitelman, oli saanut temppelitoimitukset ja teki parhaansa ollakseen kelvollinen saamaan luvatut siunaukset. Hänen henkilökohtaisessa päiväkirjassaan lukee: ”On kaunis syyspäivä. Hain postin ja istuuduin keinuun. Olin hyvin onnellinen ja tyytyväinen lämpimässä auringonpaisteessa luonnon ja puiden suloinen tuoksu ympärilläni. Istuin vain ja nautin siitä, että olen yhä elossa täällä kauniissa maailmassa. – – Herra on minulle todella hyvä. Kuinka kiitänkään Häntä siitä, että olen yhä täällä ja että minusta tuntuu näin hyvältä. Olen niiiiiin onnellinen, että haluan vain huutaa ja tanssia läpi tämän kauniin talon, kun auringonvalo virtaa sisään suurista ikkunoista. On ihanaa olla elossa.”

Tiedän, mitä on rakastaa taivaallisen Isän tytärtä, joka eli viehkeästi ja omistautuneesti vanhurskaan naiseutensa täydessä naisellisessa loistossa. Rakastan kultaista vaimoani Jeanenea. Hän oli aina iloisen onnellinen, ja suurimmaksi osaksi se johtui muiden palvelemisesta. Vielä ollessaan hyvin sairas hän pyysi aina aamurukouksessaan, että taivaallinen Isä johdattaisi hänet jonkun sellaisen luo, jota hän voisi auttaa. Tuohon vilpittömään pyyntöön vastattiin kerta toisensa jälkeen. Monen taakka keveni, heidän elämänsä kirkastui. Häntä siunattiin jatkuvasti sen vuoksi, että hän oli välikappale, jota Herra johdatti.

Suonette anteeksi, että olen puhunut rakkaasta vaimostani Jeanenesta. Mutta me olemme iankaikkinen perhe. Vaikka hän on toisella puolen verhoa, tuo rakkaus ja arvonanto toisiamme kohtaan kasvaa ja kypsyy edelleen. Olen varma siitä, että kun tulevaisuudessamme näen hänet jälleen verhon tuolla puolen, me huomaamme rakastavamme toisiamme vieläkin syvemmin. Me arvostamme toisiamme vieläkin enemmän siksi, että olemme viettäneet tämän ajan verhon erottamina. Olemme kasvaneet lähemmäs toisiamme Herran hyvyyden ansiosta.

Herra pitää lupauksensa

Jotkut teistä tuntevat kenties itsensä yksinäisiksi ja kokevat, ettei teitä arvosteta ja ettette näe, kuinka teidän on mahdollista saada avioliiton siunauksia ja lapsia eli oma perhe. Kaikki on mahdollista Herralle, ja Hän pitää lupaukset, jotka Hän innoittaa profeettojaan julistamaan. Iankaikkisuus on pitkä aika. Uskokaa noihin lupauksiin ja eläkää niiden arvoisina, niin että Herra voi aikanaan toteuttaa ne elämässänne. Varmaa on, että saatte jokaisen luvatun siunauksen, johon olette kelvollisia. Rukoilen, että niin käy verhon tällä puolen.

Lopuksi mainitsen erään iankaikkisen periaatteen, joka takaa teille rikkaan, merkityksellisen elämän, olittepa naimattomia tai naimisissa. Olen havainnut, että paras tapa elää elämää on pyrkiä tuntemaan Herran tahto Pyhän Hengen johdatuksella. Hän tietää, mikä on teille parhaaksi. Kun olette kuuliaisia ja osoitatte uskoa Häneen, Hän auttaa teitä toteuttamaan tahtonsa elämässänne. Herra innoittakoon, opastakoon ja siunatkoon runsaasti teitä jokaista. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

© 2010 Intellectual Reserve, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään. Hyväksytty englanniksi: 10/09. Hyväksytty käännettäväksi: 10/09. Alkuperäisjulkaisun nimi: To Have Peace and Happiness. Finnish.  PD50021030 130

^ Back to top