• Print
• Listen
  • MP3
• Watch
  • Windows Media (WMV)
  • MP4
• E-mail

Rosemary M. Wixom,  “Me opimme tuntemaan,”  May 2011

Kirkon koululaitoksen takkavalkeailta nuorille aikuisille • 1. toukokuuta 2011 • Utahin osavaltiollinen yliopisto

Olen kiitollinen saadessani olla täällä Utahin Loganissa, Utahin osavaltiollisessa yliopistossa. Kun tänä iltana mieheni Jack ja minä ajoimme läpi Sardinekanjonin ja tulimme tähän laaksoon, tuntui jollakin tavoin siltä, kuin olisin palaamassa kotiin. Kerronpa teille syyn.

Täällä aloin oppia tuntemaan itse

Vuosia sitten eräänä kauniina syyspäivänä pakkasimme perheen autoon kaikki tavaramme. Olin nimittäin lähdössä opiskelemaan kaksoissisareni kanssa, ja äitimme aikoi saattaa meidät ja jättää meidät Loganiin, jotta voisimme käydä täällä Utahin osavaltiollista yliopistoa. Olimme nähneet kuvia tästä kauniista kampuksesta. Joissakin kuvissa oli vinossa kasvavia puita. Meille sanottiin, ettei Loganissa tuule – puut vain kasvavat sillä tavoin. Olimme kuitenkin innoissamme. Autoon oli ahdettu jokainen vaatekappaleemme, jokainen omistamamme kenkä ja lisäksi ruokaa kaappeihimme. Hädin tuskin näimme ulos ikkunoista. Minua jännitti, kun ajoimme tähän laaksoon. Maltoin tuskin odottaa edessä olevaa seikkailua.

Kampuksella ilmassa tuntui jännitystä, kun opiskelijat purkivat tavaroita autoistaan ja siirsivät niitä asuntoloihinsa ja asuntoihinsa. Sisarelleni ja minulle se oli ensimmäinen kerta, kun asuisimme poissa kotoa. Olimme voimaimme tunnossa ripustaessamme vaatteitamme komeroihin ja järjestellessämme huonettamme. Meillä oli kaksi julistetta seinillemme. Toisessa luki: ”Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan” (Sananl. 3:5). Toisen julisteen olimme saaneet vanhemmalta veljeltämme. Siinä luki: ”Huuliani eivät ikinä kosketa huulet, jotka koskevat viinaan.”

Kun auto oli tyhjä, seisoimme katukäytävällä Moen Hallin edessä käsissämme muutamat viimeiset tavarat takapenkiltä. Siinä me seisoimme säilykepersikkapurkit sylissämme ja vilkutimme äidillemme hyvästiksi. Sitten hänen ajaessaan pois iski todellisuus. Käännyimme toisiamme kohti ja kyynelten vieriessä pitkin poskiamme sanoimme: ”Mitä me olemme tehneet? Mitä oikein ajattelimme? Kuinka jokin sellainen, mitä kerran pidimme niin jännittävänä, tuntuikin nyt niin uhkaavalta ja pelottavalta?” Vähänpä minä tiesin siitä, että seuraavina päivinä ja vuosina tällä kampuksella tekisin päätöksiä, jotka määrittäisivät loppuelämäni. Juuri täällä huomasin, että minulla oli omat uskonkäsitykseni ja jouduin puolustamaan uskoani. Sain elinikäisiä ystäviä. Rukouksistani tuli vilpittömämpiä. Todistukseni alkoi kasvaa. Opin, että tasovaatimusteni puolustaminen sekä akateeminen ja hengellinen ponnistelu olivat henkilökohtaisia valintoja.

Kuka minä oikeastaan olin? Noiden vuosien aikana tunsin toisinaan olevani nujerrettu ja epäonnistunut – ja silloin tällöin sain kokea toivoa ja menestystä. Se oli kasvukokemus koti-ikävästä – voi, niin raastavasta koti-ikävästä – riemastuttavaan riippumattomuuteen. Olin kuin Ammon ja hänen veljensä Mormonin kirjassa, jotka kokivat samanaikaisesti sekä murheita ja ahdinkoja että käsittämätöntä iloa (ks. Alma 28:8). Ymmärrän nyt, että minun täytyi lähteä mukavasta kodistani, jotta edistyisin ja oppisin nämä elämän opetukset. Ei ihme, että tämä Cache Valley, tämä yliopisto, tämä kampus näyttävät minusta niin kauniilta. Sillä juuri täällä aloin oppia tuntemaan itseäni, ja samalla kun opin tuntemaan itseäni, aloin oppia tuntemaan Vapahtajaa. Mitä te olette oppineet tuntemaan omassa elämässänne, ja missä olette oppineet sen?

Juuri ”tuntemaan oppimisesta” haluaisin puhua teille tänä iltana.

Etsikää paikka, jossa voitte oppia tuntemaan itse

Kun lähdimme taivaallisen Isämme luota ja mukavasta kodistamme kuolevaisuutta edeltävässä elämässä tullaksemme tänne maan päälle, olimme valmiita oppimaan ja tulemaan koetelluiksi. Nyt täällä maan päällä saatamme huomata sanovamme: ”Mitä olenkaan tehnyt?” Kuljemme täällä tietämme. Me elämme taivaallisen Isämme suunnitelman mukaan – pelastussuunnitelman, tämän evankeliumin täyteyden mukaan. Ja se on onnensuunnitelma! Joseph Smith sanoi, että pelastussuunnitelma on ”yksi taivaan parhaista lahjoista ihmiskunnalle.”1

Tämä kuolevaisuuden kokemus, jota kerran pidimme niin jännittävänä, voi toisinaan olla uhkaava ja pelottava – ja suorastaan rankka! Väliverho estää meitä muistamasta sitä, minkä kerran tunsimme. Nyt kuljemme uskon varassa, mutta me kuljemme tietäen, että Herran avulla voimme oppia tuntemaan sen, minkä kerran tunsimme. Taivaallinen Isämme rakastaa meitä hyvin paljon. Meidät luotiin juuri siinä tarkoituksessa, ettemme ainoastaan palaisi Hänen luokseen vaan itse asiassa tulisimme Hänen kaltaisikseen. Nyt opettelemme uudelleen sitä, kuinka hyvin tunsimme Hänet. Brigham Young on sanonut: ”Te tunnette hyvin Jumalan, taivaallisen Isämme, – – sillä keskuudessanne ei ole sieluakaan, joka ei olisi asunut Hänen kodissaan ja ollut Hänen kanssaan vuodesta toiseen [kuolevaisuutta edeltävässä elämässä]; ja kuitenkin te [nyt täällä maan päällä] pyritte tuntemaan Hänet, vaikka tosiasia on, että olette vain unohtaneet sen, mikä oli tuttua.”2

Tunsimme Hänet silloin, mutta täällä voimme oppia tuntemaan Hänet vain omien ponnistelujemme kautta. Emme ole pyrkimyksessämme yksin, sillä Hän on sanonut: ”Minä olen teidän oikealla puolellanne ja vasemmalla, ja minun Henkeni on teidän sydämessänne ja minun enkelini teidän ympärillänne tukeakseen teitä” (OL 84:88).

Alma oppi tuntemaan Vapahtajan ja opetti sen jälkeen ihmisiä Mormonin vesien äärellä. Hän ”saarnasi heille parannusta ja lunastusta ja uskoa Herraan” (Moosia 18:7). Juuri siellä ihmiset tekivät kasteessa liiton olla ”Jumalan todistajina kaikkina aikoina ja kaikessa ja kaikkialla – – jotta [he saisivat] iankaikkisen elämän” (Moosia 18:9). He kasvoivat uskossa, he oppivat pyhittämään sapatinpäivän, he oppivat tekemään työtä omin käsin elatuksekseen ja he ”vaelsivat oikeamielisesti Jumalan edessä antaen toisilleen sekä ajallisesti että hengellisesti” (Moosia 18:29; ks. jakeet 20–29).

Luemme edelleen: ”Ja nyt tapahtui, että kaikki tämä tehtiin Mormonissa, eli Mormonin vesien äärellä, metsässä, joka oli lähellä Mormonin vesiä; niin, kuinka kauniita ovatkaan Mormonin paikka, Mormonin vedet ja Mormonin metsä niiden silmissä, jotka siellä tulivat tuntemaan Lunastajansa” (Moosia 18:30).

Miksi meidät viedään tässä pyhien kirjoitusten kohdassa Mormonin vesien äärelle ympäröivän maiseman kautta? Mitä tunteita tämä kuvaus herättää meissä siitä paikasta – Mormonin vesistä? Ehkä meidän pitäisi pohtia ympärillämme olevaa maisemaa ja sitä, minkälainen rooli sillä on omassa pyrkimyksessämme oppia tuntemaan Lunastajamme.

Aika on nyt. Jos ette ole vielä tehneet sitä, nyt on aika etsiä paikka, jossa voitte oppia tuntemaan Lunastajanne. Missä teidän Mormonin vetenne sijaitsevat? Kuinka kaunis se paikka on teidän silmissänne?

Löytääksenne tuon kauniin paikan voitte esittää itsellenne nämä neljä kysymystä.

1. Oppia tuntemaan Pyhän Hengen läsnäolo

Kysymys numero 1: Kuinka voin oppia tuntemaan Pyhän Hengen läsnäolon?

Eräs teini-ikäinen nuori mies sai kokea jotakin ollessaan vielä lapsi, hyvin pieni lapsi, alle kolmevuotias. Hänet oli adoptoitu perheeseen, joka kuului Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon. Hänen elinympäristönsä muuttui ratkaisevasti. Hän lähti itäisessä Euroopassa olevasta kodistaan ja tuli asumaan Yhdysvaltojen itäosaan – maahan, jossa oli uusi perhe, uusi kieli ja uusia tuntemuksia. Sunnuntaisin hänen uusi perheensä vei hänet lastenhuoneeseen. Juuri kirkossa, siinä käytävän päässä olevassa lastenhuoneluokassa hän tunsi sen – kun hän oppi tuntemaan turvallisuuden ja rakkauden, jota hän ei ollut koskaan aiemmin tuntenut. Se oli hänen ensimmäinen kokemuksensa Hengen läsnäolon todellisesta tunnistamisesta. Nyt, teini-iässä, hän menee joskus siihen samaan käytävän päässä olevaan lastenhuoneluokkaan kuullakseen niitä ääniä, nähdäkseen niitä näkymiä ja tunteakseen sen Hengen, jonka hän aikanaan tunsi siellä. Kuinka kaunis se lastenhuone onkaan sen lapsen silmissä, joka oppi siellä tuntemaan Pyhän Hengen läsnäolon.

Mormon sanoo meille: ”Sydämen sävyisyyden ja nöyryyden tähden tulee Pyhä Henki, joka Lohduttaja täyttää toivolla ja täydellisellä rakkaudella” (Moroni 8:26).

Mormon kuvaili sitä, mitä Vapahtaja kuvaili näin: ”Sinä saat minun Henkeni, Pyhän Hengen, nimittäin Lohduttajan, joka opettaa sinulle rauhaa tuovia valtakunnan asioita” (OL 36:2).

Alman kirjasta saamme tietää, kuinka Moosian pojat oppivat tuntemaan Pyhän Hengen läsnäolon. Siinä sanotaan:

”He olivat tutkineet tarkoin kirjoituksia tunteakseen Jumalan sanan.

Mutta ei tässä ole kaikki; he olivat omistautuneet paljolle rukoukselle ja paastolle.” (Alma 17:2–3.)

Sitten he lähtivät opettamaan. Nämä olivat tavallisia nuoria miehiä, jotka olivat huomattavan rohkeita Pyhän Hengen ansiosta ja siksi, että he halusivat tuntea Jumalan sanan.

Ammon sanoi: ”Minussa asuu osa siitä Hengestä, joka antaa minulle tietoa ja myös voimaa uskoni ja haluni mukaisesti, jotka ovat Jumalaan” (Alma 18:35).

Lamonin isä tunsi Hengen Aaronin opetusten välityksellä ja sanoi: ”Minä jätän kaiken, mitä omistan, niin, minä luovun kuninkuudestani, jotta saisin tämän suuren ilon” (Alma 22:15).

Sekä Lamoni että Lamonin isä tunsivat Pyhän Hengen läsnäolon, kun heille opetettiin pelastussuunnitelma. Nykyajan lähetyssaarnaajat opettavat täynnä Pyhää Henkeä sitä samaa sanomaa eri puolilla maailmaa. Te, jotka olette palvelleet lähetystyössä: Muistatteko, kuinka tunsitte Hengen voiman ryhtyessänne todistamaan Jeesuksen Kristuksen evankeliumin totuudesta?

Eräs sisarlähetyssaarnaaja sanoi matkalla lentokentälle: ”Minua pelottaa mennä kotiin. Mitä, jos en tunnekaan Henkeä näin voimakkaana lähetystyöni jälkeen?”

Sanoin hänelle: ”Kun kutsut Pyhän Hengen elämääsi ja elät sen arvoisena, se tulee aina olemaan kanssasi.”

2. Oppia tuntemaan, että Mormonin kirja on totta

Kysymys numero 2: Kuinka opin tuntemaan, että Mormonin kirja on totta?

Vanhin Clayton M. Christensen, joka on professori Harvard Business Schoolissa, kertoi Brigham Youngin yliopiston Idahon kampuksen hartaustilaisuudessa kesäkuussa 2004 päätöksestä, jonka hän teki saadakseen tietää, onko Mormonin kirja totta. Valmistuttuaan Brigham Youngin yliopistosta hän sai stipendin Oxfordin yliopistoon Englantiin. Silloin hän huomasi, ettei edes tiennyt, oliko Mormonin kirja totta. Siihen mennessä hän oli lukenut Mormonin kirjan seitsemän kertaa elämänsä aikana, ja jokaisella seitsemällä kerralla hän oli päässyt kirjan loppuun ja polvistunut rukoukseen ja pyytänyt Jumalaa kertomaan hänelle, oliko se totta, eikä hän ollut saanut vastausta. Pohtiessaan sitä, miksi hän ei ollut saanut vastausta, hän tajusi, että jokaisella aiemmasta seitsemästä kerrasta hän oli lukenut kirjan saatuaan sen tehtäväksi – joko vanhemmiltaan tai Brigham Youngin yliopiston opettajalta tai lähetysjohtajaltaan tai seminaarinopettajalta, ja hänen tavoitteenaan oli ollut lukea kirja läpi. Mutta tällä kertaa hänen oli ehdottomasti saatava omakohtaisesti tietää, oliko Mormonin kirja totta. Siihen pisteeseen asti hän oli selviytynyt elämässään uskomalla moniin kirkon oppeihin sekä luottamalla vanhempiinsa, koska hän tiesi heidän tietävän kirjan olevan totta, ja hän luotti vanhempiinsa. Mutta lopulta, kun hän saapui Oxfordiin, hänen täytyi ensimmäisen kerran elämässään ehdottomasti saada tietää, oliko kirja totta.

Oxford on yksi maailman vanhimmista yliopistoista. Hän asui rakennuksessa, joka oli valmistunut vuonna 1410. Hän sanoi, että se oli kaunis katsella mutta hirveä asua. Siellä oli vain pieni paikka, jonne oli kaiverrettu kolo kiviseinään ja asennettu siihen lämmityslaite. Hän päätti omistautua joka ilta klo 23–24 Mormonin kirjan lukemiselle saadakseen selville, onko se totta. Hän sanoi miettineensä, uskaltaisiko hän käyttää niin paljon aikaa, koska hänellä oli hyvin vaativa opinto-ohjelma, sovelletun ekonometrian opinnot – ja hän yrittäisi suorittaa opinnot kahdessa vuodessa, kun suurin osa ohjelmaan osallistuvista suorittaisi sen kolmessa – eikä hän todellakaan tiennyt, olisiko hänellä varaa käyttää tunti päivässä tähän yritykseen. Mutta hän teki niin. Hän aloitti kello 23.00 polvistumalla rukoukseen lämmityslaitteen lähellä olevan tuolin ääreen, ja hän rukoili ääneen. Hän kertoi Jumalalle, kuinka epätoivoisesti hän halusi saada selville, onko tämä tosi kirja, ja hän sanoi Jumalalle, että jos Hän ilmoittaisi hänelle sen olevan totta, niin hän omistaisi sitten elämänsä Hänen valtakuntansa rakentamiseen. Ja hän sanoi Herralle, että jos se ei ollut totta, hänen piti tietää sekin varmasti, koska silloin hän omistaisi elämänsä sen selville saamiseen, mikä on totta. Ja sitten hän istuutui tuolille ja – – luki Mormonin kirjan ensimmäisen sivun, ja päästyään sivun loppuun hän pysähtyi, ja hän ajatteli lukemaansa ja kysyi itseltään: ”Voisiko tämä olla sellaisen huijarin kirjoittama, joka yritti huiputtaa ihmisiä, vai onko tämän todella kirjoittanut Jumalan profeetta? Ja mitä se merkitsee minulle minun elämässäni?” Sitten hän laski kirjan käsistään ja polvistui rukoukseen ja pyysi Jumalalta uudelleen: ”Kerrothan minulle, onko tämä tosi kirja.” Ja sitten hän istuutui tuoliin ja otti kirjan käsiinsä ja käänsi sivua ja luki toisen sivun, pysähtyi sen lopussa ja teki samoin. Näin hän teki tunnin ajan joka ilta, ilta toisensa jälkeen siinä kylmässä, kosteassa huoneessa Queen’s Collegessa Oxfordissa.

Kun hän oli päässyt 2. Nefin kirjan lopussa oleviin lukuihin, niin eräänä iltana kun hän oli rukoillut ja istuutunut tuoliinsa ja avannut kirjan, aivan yhtäkkiä huoneeseen tuli ihana, lämmin, rakastava henki, joka yksinkertaisesti ympäröi hänet ja lävisti hänen sielunsa ja kietoi hänet sellaiseen rakkauden tunteeseen, jota hän ei ollut kuvitellutkaan voivansa tuntea. Ja hän alkoi itkeä eikä lakannut itkemästä, sillä kun hän katsoi kyynelten läpi Mormonin kirjan sanoja, hän näki niissä sanoissa totuuden, jollaista hän ei ollut aiemmin voinut kuvitella ymmärtävänsä. Hän näki iankaikkisuuden kirkkaudet. Hän näki, mitä Jumala oli varannut hänelle, yhdelle pojistaan. Eikä hän halunnut lakata itkemästä. Henki pysyi hänen luonaan koko tunnin ajan, ja sen jälkeen joka ilta kun hän rukoili ja istui Mormonin kirjoineen huoneessaan lämmityslaitteen ääressä, tuo sama henki palasi, ja se muutti hänen sydämensä ja hänen elämänsä ikuisiksi ajoiksi.

Hän sanoo muistavansa sen ristiriidan, jonka hän oli kokenut miettiessään, olisiko hänellä opiskelunsa ohessa varaa käyttää tunti joka päivä sen selville saamiseen, onko Mormonin kirja totta. Hän kertoo, että kaikesta siitä opiskelusta, mitä hän on suorittanut, se on hyödyllisin yksittäinen tieto, mitä hän on koskaan saanut.

Nykyään hän palaa mielellään Oxfordiin. Hän sanoo, että useimmat ihmiset siellä ovat joko opiskelijoita tai matkailijoita, jotka ovat tulleet katsomaan kaunista yliopistoa. Mutta hän palaa sinne mielellään siksi, että se on pyhä paikka ja hän voi katsoa sen huoneen ikkunoita, jossa hän asui, ja hän ajattelee: ”Tämä on se paikka, jossa sain tietää, että Jeesus on Kristus ja että Hän on minun elävä Lunastajani ja että Joseph Smith oli tosi kirkon palautuksen profeetta.”

Vanhin Christensen sanoi niille Brigham Youngin yliopiston Idahon kampuksen opiskelijoille: ”Jotkut teistä ehkä tulitte tänne Rexburgiin saatuanne jo henkilökohtaisesti tietää, että tämä on Jumalan kirkko. Mutta niitä teistä, jotka elätte ehkä vielä muiden todistuksen varassa, kehotan varaamaan tunnin joka päivä ja ottamaan itse selville, onko tämä totta, koska se muuttaa teidän sydämenne niin kuin se on muuttanut minun sydämeni.”3

Kohdasta Joh. 5:39 voimme lukea: ”Te kyllä tutkitte kirjoituksia, koska luulette niistä löytävänne ikuisen elämän – ja nehän juuri todistavat minusta.”

Vanhin Bruce C. Hafen sanoi: ”Me voimme saada iankaikkisen elämän, jos sitä haluamme, mutta vain, ellei ole mitään muuta, mitä haluamme enemmän.”4

Se, että opimme tuntemaan totuuden, edellyttää ponnisteluja. Ja mitä enemmän ponnistelemme, sitä suurempi on palkinto. Moroni sanoi: ”Ja kun te nämä saatte, minä tahtoisin kehottaa teitä kysymään Jumalalta, iankaikkiselta Isältä, Kristuksen nimessä, eivätkö nämä asiat ole totta; ja jos te kysytte vilpittömin sydämin, vakain aikein, Kristukseen uskoen, hän ilmoittaa niistä teille totuuden Pyhän Hengen voimalla” (Moroni 10:4).

3. Oppia tuntemaan taivaallisen Isän suunnitelma

Kysymys numero 3: Kuinka voin oppia tuntemaan henkilökohtaisen suunnitelman, joka taivaallisella Isällä on minua varten?

Me kukin teemme valintoja matkallamme takaisin taivaallisen Isän luokse. Hänen suunnitelmansa meitä varten on onnensuunnitelma. Joseph Smith sanoi: ”Onni on olemassaolomme päämäärä ja tarkoitus.”5 Taivaallinen Isämme haluaa meidän olevan onnellisia. Jokainen meistä kartoittaa omaa reittiään. Me olemme erilaisia. Meidän persoonallisuutemme, kykymme sekä fyysiset ja emotionaaliset ominaisuutemme ovat erilaisia. Jotkin tulevat Jumalalta. Paljon on peräisin itsekurista. Meidän halumme voivat voittaa meidän heikkoutemme.

Tässä on esimerkki: Eräällä kakkosluokkalaisella tytöllä diagnosoitiin näkömuistiin liittyvä oppimisvaikeus. Koulupsykologi sanoi: ”Koska hän ei pysty muistamaan eikä oppimaan ulkoa, hän tulee aina olemaan luokkansa heikoimmassa päässä.” Tytön vanhemmat päättivät olla kertomatta tytölle tämän erityisestä vaikeudesta. Yrittäessään yksinkertaisesti vain menestyä koulussa tytön täytyi työskennellä ahkerasti suorittaakseen sen, mikä useimmilta sujui helposti. Hänen ympärillään oli hyviä ystäviä, jotka menestyivät koulussa hyvin. Se omalta osaltaan vauhditti häntä. Häneltä vei kauemmin oppia kertotaulu kolmannella luokalla ja Yhdysvaltojen pääkaupungit viidennellä luokalla. Hän ilmoittautui lukiossa edistyneimpien kursseille ja menestyi hyvin. Lukuisat tunnit, jotka hän käytti opiskeluun, olivat todisteena hänen päättäväisyydestään. Nykyään hän on sydänsairauksien tehohoitoon erikoistunut sairaanhoitaja. Ja hyvä työssään! Hänellä ja hänen taivaallisella Isällään oli suunnitelma.

Toinen kertomus: Noin vuosi sitten vierailin eräässä Nuorten Naisten luokassa. Opettaja pyysi meitä kirjoittamaan luettelon kymmenestä tärkeimmästä tavoitteestamme. Aloin kirjoittaa nopeasti. Minun on myönnettävä, että ensimmäinen ajatukseni alkoi: ”Numero 1: siivoa keittiön kynälaatikko.” Kun luettelomme olivat valmiina, Nuorten Naisten johtaja pyysi meitä kaikkia kertomaan, mitä olimme kirjoittaneet. Vieressäni istui Abby, joka oli hieman aiemmin täyttänyt 12 vuotta. Abbyn luettelo oli tällainen:

• 1. Mene opiskelemaan Utahin osavaltiolliseen yliopistoon.

• 2. Valmistu sisustussuunnittelijaksi.

• 3. Lähde lähetystyöhön Intiaan.

• 4. Solmi avioliitto temppelissä kotiin palanneen lähetyssaarnaajan kanssa.

• 5. Saa viisi lasta ja perusta koti.

• 6. Lähetä lapset lähetystyöhön ja yliopistoon.

• 7. Tule sellaiseksi isoäidiksi, joka antaa pikkuleipiä.

• 8. Hemmottele lastenlapsia.

• 9. Opi lisää evankeliumista ja nauti elämästä.

• 10. Palaa taivaallisen Isän luokse asumaan.

Voitteko uskoa sitä! Minä sanon: ”Kiitos, Abby, että opetit minulle, että meillä voi olla näkemys taivaallisen Isän suunnitelmasta meitä jokaista varten.” Teet suunnitelman ja elät sen mukaisesti niin hyvin kuin vain voit. Tulee kiertoteitä. Silta saattaa olla tuolla, mutta tiellä saattaa olla tilapäisiä esteitä täällä, tai saatat harhailla ja joutua eksyksiin, mutta voit palata polulle.

Presidentti Thomas S. Monson on sanonut: ”Jos teet jotakin, mikä ei suju aivan niin kuin – – olit suunnitellut, voit melkein aina korjata asian, päästä sen yli, oppia siitä.”6 Saatatte ajatella, ettei paluutietä ole. Vastustaja hymyilee sellaiselle ajatukselle. Haluan vakuuttaa teille, että paluutie on olemassa. Vapahtaja sanoi: ”Minun käsivarteni on ojennettuna kaiken päivää” (2. Nefi 28:32). Hän sanoi: ”Tämä on minun työni ja kirkkauteni – ihmisen kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän toteuttaminen” (Moos. 1:39). Ajattelenkin mielelläni, että Jumala tekee työtä vielä enemmän kuin me saadakseen meidät takaisin.

Ensiksi Hän odottaa meidän löytävän oman paikkamme Hänen suunnitelmassaan ja tekevän kaiken voitavamme elääksemme sen mukaan noudattamalla käskyjä ja seisomalla pyhissä paikoissa. Jos perimmäisin tavoitteemme on korotus, suunnitelmamme päästä sinne alkaa johtaa jokaista tekemäämme päätöstä. Me emme kulje yksin. Hän rakastaa meitä ja Hän tuntee meidät henkilökohtaisesti. Hän on mukana pienissäkin yksityiskohdissa elämässämme, ja toisinaan voimme tuntea Hänen kosketuksensa selässämme, kun kuljemme polkua pitkin.

4. Oppia tuntemaan Isä ja Poika

Kysymys numero 4: Kuinka opin tuntemaan Isän ja Hänen rakkaan Poikansa?

Se, että opimme tuntemaan Isän ja Hänen Poikansa, on olemassaolomme tarkoitus.

Vapahtaja sanoi rukoillessaan Isää: ”Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen” (Joh. 17:3).

Laman ja Lemuel ”[eivät] tunteneet sen Jumalan tekoja, joka oli heidät luonut” (1. Nefi 2:12). C. S. Lewis on sanonut: ”Niin kauan kuin olet ylpeä, et voi tuntea Jumalaa.”7 Vastustaja haluaa, ettemme opi tuntemaan Jumalaa. Hän haluaa myös, että olemme tunteettomia, hämmentyneitä ja melun, häiriötekijöiden ja kaiken sellaisen ympäröimiä, mikä estää kokemasta niitä hiljaisia hetkiä, jolloin henkilökohtaisesti etsimme Herraa. Missä tahansa mukana oleminen äärimmäisyyksiin asti on yksi Saatanan työkaluista. Vain me voimme järjestää tarpeeksi aikaa tunteaksemme Herran.

Kun olemme nöyriä, alistuvia tai sävyisiä, voimme lähestyä Häntä. Francis Webster, joka kulki ankealla Wyomingin reitillä Martinin käsikärrykomppanian kanssa vuonna 1856, sanoi ryhmän puolustukseksi: ”Me kaikki saimme ehdottoman tiedon siitä, että Jumala elää, sillä Hän tuli meille tutuksi meidän äärimmäisessä hädässämme.”8

Opimme tuntemaan Vapahtajan, kun sallimme Hänen tulla elämäämme. Olemme innokkaampia antamaan anteeksi ja auliimpia palvelemaan, kun Hän on osa elämäämme. Kun sydämemme on avoin ja vastaanottavainen, meistä tulee enemmän Hänen kaltaisiaan. Juuri silloin huomaamme, että Hän on ollut meidän kanssamme koko ajan. Me tunnemme rauhaa. Meidän koetuksemme eivät ole enää taakkoja vaan siunauksia, koska ne ovat päällystäneet polun, joka on johtanut meidät Hänen luokseen.

”Me riemuitsemme jopa ahdingosta”, Paavali sanoi, ”sillä tiedämme, että ahdinko saa aikaan kestävyyttä,

kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa.

Eikä toivo ole turha, sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen.” (Room. 5:3–5.)

C. S. Lewis sanoi niitä, jotka ovat oppineet tuntemaan Kristuksen, ”uusiksi ihmisiksi”. Hän sanoi: ”Uusia ihmisiä on jo siellä täällä eri puolilla maapalloa. – – Heitä tapaa silloin tällöin. Heidän äänensä ja kasvonsakin ovat erilaiset kuin meidän muiden – voimakkaammat, onnellisemmat, säteilevämmät. He aloittavat siitä, mihin me useimmat muut lopetamme. – – He eivät vedä huomiota itseensä. Sinulle jää helposti sellainen vaikutelma, että olet ollut ystävällinen heille, vaikka tosiasiassa he ovat olleet ystävällisiä sinulle. He välittävät sinusta enemmän kuin muut mutta tarvitsevat sinua vähemmän. – – Heillä tuntuu yleensä olevan paljon aikaa; ihmettelet, mistä se tulee. – –

Uudeksi ihmiseksi muuttuminen merkitsee omasta itsestämme luopumista. Meidän on hylättävä oma minämme ja samastuttava Kristukseen. Hänen tahdostaan on tultava meidänkin tahtomme ja meidän on ajateltava hänen ajatuksiaan.”9

Tapahtumaketju, jonka avulla opimme tuntemaan itse

Se, että opimme tuntemaan Pyhän Hengen, opimme tuntemaan Mormonin kirjan totuuden, opimme tuntemaan taivaallisen Isän suunnitelman meitä jokaista varten ja opimme tuntemaan Isän ja Pojan, on kaunis tapahtumaketju.

On olemassa malli, joka vastaa jokaiseen haluun oppia tuntemaan. Näettekö sen?

Nefi määritteli mallin sanoessaan: ”Ettekö muista, mitä Herra on sanonut? – Jos ette paaduta sydäntänne ja pyydätte minulta uskossa, uskoen saavanne ja pitäen tunnollisesti minun käskyni, varmasti nämä asiat ilmaistaan teille.” (1. Nefi 15:11.)

Näettekö tapahtumaketjun?

Nefi sanoo meille, että tapahtumaketjuun kuuluu

• • nöyrä sydän

• • Herran avun pyytäminen uskossa rukoilemalla

• • uutterasti toimiminen pitämällä käskyt ja tekemällä Herran tahdon mukaan

• • Herran vaikutuksen tunnistaminen. Sillä tavoin se tehdään tiettäväksi teille. Kun näette Hänen vaikutuksensa elämässänne, se on vahvistus Hänen rakkaudestaan. Mitä enemmän tunnistatte Hänen vaikutuksensa, sitä enemmän Hän on mukana elämässänne. Ja sillä tavoin opitte tuntemaan sen Vapahtajan, jonka tunsitte kerran.

Ihmiset Mormonin vesien äärellä kasvoivat uskossa rukoilemalla. He toimivat uutterasti ja oppivat pyhittämään lepopäivän. He oppivat tekemään työtä omin käsin ja palvelemaan välittämällä toisistaan hengellisesti ja ajallisesti. Moosian pojat tutkivat pyhiä kirjoituksia ja omistautuivat paljolle rukoukselle ja paastolle. He myös maksoivat tuntemaan oppimisen hinnan.

Minuun teki vaikutuksen se, että vanhin Christensen rukoili ääneen ja lupasi Herralle, että jos Hän ilmoittaisi hänelle Mormonin kirjan olevan totta, hän omistaisi elämänsä valtakunnan rakentamiseen. Hän oli uuttera, ja jokailtaisen uhrauksensa kautta hän oppi tuntemaan.

Abby on tehnyt suunnitelman, ja hän elää tunnollisesti sen mukaan. Hänen tavoitteensa palata kotiin taivaallisen Isänsä luokse vahvistaa hänen päivittäisiä päätöksiään. Hän oppii tuntemaan, että Herralla on suunnitelma häntä varten.

Se, että opimme tuntemaan itse, on hyvin henkilökohtaista. Ja saatamme kokea tämän ”tuntemaan oppimisen” lukuisia kertoja elämässämme. Se on sen muistamista, minkä kerran tunsimme. Tietäkää vain tämä: te tunnette Hänet, ja jos koskaan epäilette, tunteeko Hän teidät, niin kysykää. Alkeisyhdistyksen laulu ”Lapsen rukous” alkaa: ”Oletko siellä, Isä taivahan? Kuuletko rukoukset joka lapsen?”10 Minä todistan: Kyllä! Hän kuulee! Herra voi opettaa meitä, kun kysymme. Polvistukaa rukoukseen ja kysykää ääneen: ”Olenko todella Sinun poikasi tai tyttäresi? Rakastatko Sinä minua?” Ja sitten kuunnelkaa. Kysymisessä on jotakin hyvin nöyräksi tekevää. Kysyminen on uskon osoitus.

Joseph Smith – ollessaan 14-vuotias nuori poika kauniilla seudulla New Yorkissa, Palmyran kaupungissa, pyhässä lehdossa – kysyi uskossa oppiakseen tuntemaan. Hän sanoi: ”Näin kaksi Persoonaa, ja he todella puhuivat minulle. – – Minä olin nähnyt näin; minä tiesin sen, ja minä tiesin, että Jumala tiesi sen, enkä voinut sitä kieltää.” (JS–H 25.) ”Ja nyt, niiden monien todistusten jälkeen, jotka hänestä on annettu, tämän todistuksen, kaikista uusimman, me annamme hänestä, että hän elää!” (OL 76:22.)

Jerusalemissa hautakammion äärellä sapatin päätyttyä viikon ensimmäisen päivän koittaessa kaksi enkeliä tervehti Magdalan Mariaa ja sitä toista Mariaa kauniilla paikalla puutarhassa. Enkelit sanoivat:

”Älkää te pelätkö. [Me tiedämme], että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta.

Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista.” (Matt. 28:5–6.)

Kun opimme tuntemaan ylösnousseen Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen, opimme tuntemaan, että sovituksensa kautta Hän lievittää kaiken tuskan. Hän tuo helpotusta ja lohtua jokaiseen huolenaiheeseen. Hän voi kantaa meidän taakkamme ja tuoda rauhaa jokaiseen riittämättömyyden tunteeseen ja jokaiseen muutoksen kaipuuseen.

Presidentti Ezra Taft Benson on sanonut: ”Eikä mikään tule hämmästyttämään meitä enemmän siirryttyämme verhon toiselle puolelle kuin se, kuinka hyvin me tunnemme Isämme ja kuinka tutut Hänen kasvonsa meille ovat.”11 Me tunnemme Hänet!

Täällä Utahin osavaltiollisessa yliopistossa ovat minun Mormonin veteni. Tämä kampus on kaunis minun silmissäni, sillä juuri täällä aloin oppia tuntemaan Lunastajani. Seison ylpeänä todistajana taivaallisesta Isästä ja Vapahtajasta. Pyhän Hengen voimasta tiedän, että He elävät. Te olette yksilöitä ja rakkaita Heille. Te tunsitte Heidät hyvin ennen kuin tulitte tänne maan päälle. Kun kuljette polulla, pysykää lujina. Taivaallisen Isän syleily odottaa teitä. Rakastan teitä. Rukoilen teidän, Hänen lastensa, puolesta. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

© 2011 Intellectual Reserve, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään. Hyväksytty englanniksi: 2/11. Hyväksytty käännettäväksi: 2/11. Alkuperäisjulkaisun nimi: Coming to Know. Finnish.  PD50031652 130

^ Back to top