Vanhin Ronald A. Rasband, “Ystäväsi seisovat rinnallasi”
Kirkon koululaitoksen takkavalkeailta nuorille aikuisille • 7. maaliskuuta 2010 • Brigham Youngin yliopisto
Rakkaat nuoret ystäväni, on suuri etuoikeus ja kunnia, että saan puhua teille tässä kirkon koululaitoksen takkavalkeaillassa. Olen kiitollinen siitä, että voin olla täällä Marriott Centerissä Brigham Youngin yliopiston kampuksella ja puhua teille, jotka olette kokoontuneina eri paikoissa kautta koko maailman monissa eri olosuhteissa ja puhutte monia eri kieliä. Kiitos, että olette tulleet. Osoitatte kunniaa Herralle Jeesukselle Kristukselle siirtämällä sivuun muita asioita elämässänne ollaksenne tänä hetkenä yhdessä. Olen kiitollinen siitä, että voin olla täällä vaimoni Melanien sekä monien perheemme jäsenten ja rakkaiden ystävien kanssa.
Rukoilen, että Pyhä Henki johtaa minua puhuessani ja että te tunnette omassa sydämessänne, että sanottavallani on merkitystä sen kannalta, mitä teillä on edessänne ja mitä koette tällä hetkellä elämässänne.
Vanhurskaiden ystävien suuri merkitys
Monia vuosia sitten, maaliskuussa 1839, profeetta Joseph Smith oli yhdessä muutamien tovereidensa kanssa kuukausia laittomasti vangittuna Libertyn vankilassa. Monet kirkon historian kirjoittajat ovat sanoneet, että tämä kokemus oli Joseph Smithille varmastikin yksi vaikeimmista ja synkimmistä ajanjaksoista koko hänen elämässään. Hänen sanansa ”Oi Jumala, missä olet” (OL 121:1) – Opin ja liittojen luvussa 121 – kertovat epätoivoisesta yksinäisyydestä mitä kurjimmissa oloissa.
Herra ei ilmestynyt eikä lähettänyt enkeleitä. Hän ei iskenyt maahan vartijoita eikä heilauttanut tuon kostean, likaisen sellin ovea levälleen. Lyhyesti sanottuna Hän ei muuttanut olosuhteita – mutta Hän puhui lohdun ja tyynnyttelyn sanoja Josephille toisin kuin kukaan muu pystyisi: ”Poikani, rauha olkoon sielullesi; vastoinkäymisesi ja ahdinkosi kestävät vain pienen hetken” (OL 121:7). Oli kuin Herra olisi kietonut kätensä Josephin ympärille sanoessaan: ”Poikani.” Nuo ovat kallisarvoisia ja helliä sanoja. Ja sitten Hän asetti aikarajan Josephin vaikeuksille – ”vain pienen hetken”. Mikä opetus se onkaan meille kaikille muistettavaksi. Vaikeutemme kestävät vain hetken – iankaikkisuuden näkökulmasta – ja Herra on kanssamme.
Sitten Herra sanoi näin: ”Ystäväsi seisovat rinnallasi, ja he tervehtivät sinua jälleen lämpimin sydämin ja ystävällisin käsin” (OL 121:9).
Siellä Joseph oli lukittuna vankilaan petollisten ihmisten vuoksi, joista muutamat olivat kerran olleet hänen läheisiä kumppaneitaan. Herra teki tämän seikan kuitenkin hyvin selväksi – ”ystäväsi seisovat rinnallasi”. Kuinka lohdullinen tuo julistus olikaan profeetta Josephille, ja kuinka lohdullinen meille. Ajatelkaa hetki, mitä teille merkitsee tieto, että joku seisoo siinä rinnallanne, joku, jonka voitte luottaa olevan ystävänne hyvinä ja huonoina päivinä, joku, joka arvostaa teitä ja tukee teitä silloinkin, kun te kaksi olette erossa.
Arvostetuin ystävämme on itse Jeesus Kristus. Onko mitään ihanampaa vakuutusta kuin Hänen sanansa: ”Minä olen teidän oikealla puolellanne ja vasemmalla, – – ja minun enkelini teidän ympärillänne tukeakseen teitä” (OL 84:88). Hyvin usein nuo enkelit ympärillämme ovat ystäviämme.
Sanomani tänä iltana keskittyy siihen, miten tärkeää on, että meillä on elämässämme vanhurskaita ystäviä. Kun olin nuori, innoitettu patriarkka pani kätensä pääni päälle ja ilmoituksen avulla auttoi minua ymmärtämään mahdollisuuteni – kuka todella olen – ja antoi elämälleni suuntaa aivan kuten patriarkka on tehnyt useimpien teidän kohdallanne. Minulle sanottiin, ettei minulta tulisi puuttumaan ystäviä ja tovereita, että heidän ystävyytensä olisi minulle erityinen siunaus sekä ajallisesti että hengellisesti. Minua neuvottiin valitsemaan läheisimmiksi ystävikseni sellaisia, jotka olivat vanhurskaita ja joilla oli halu pitää Jumalan käskyt.
Tuo osa patriarkallista siunaustani ja luvun 121 jae ovat olleet kuin turvaa antava peite minulle kautta elämäni. Toisinaan, etenkin silloin kun olen asunut poissa kotoa, nuo sanat ovat antaneet minulle rauhaa ja voimaa – ystäväni seisoivat rinnallani, vaikka olimmekin monien mailien päässä toisistamme. Sellaisina aikoina opin yhden elämän tärkeimmistä opetuksista: että olinpa poissa kuinka kauan tahansa, olipa etäisyys kuinka suuri hyvänsä, niin aina kun tapasin ystäväni jälleen, oli kuin mikään ei olisi muuttunut. Suhteemme jatkui kuin emme olisi koskaan erossa olleetkaan, ja oli kuin aika olisi ollut pysähdyksissä.
Miksi tähdennän sitä? Koska nykyisessä maailmassa hyvin monet ihmiset vaihtavat auliisti nuo ystävyyssuhteet videohahmoihin ja nopeisiin tekstiviesteihin. He viettävät aikaansa samaistumalla televisiohahmoihin, jotka ovat heille vain kasvoja ruudussa. He päättävät ”hengailla” ennemmin kuin omistautuvat syvälle ja merkitykselliselle ihmissuhteelle, joka voidaan sinetöidä temppelissä iankaikkisuudeksi. Ajatelkaa sitä. Tosi ystävyys perustuu Jumalan rakkauteen ja siihen, että jakaa tuon rakkauden muiden kanssa. Se oli yksi sanomista Libertyn vankilassa.
Varhaislapsuudestani asti varttuessani Cottonwoodin vaarnassa Suolajärven laaksossa ystävät ovat olleet minulle erityinen siunaus. Parhaimmat ystävät, joita sain nuorena, ovat ystäviäni tänäkin päivänä. Jotkut ovat täällä kanssamme tänä iltana. Niin on ollut aina: olemme aina olleet tukemassa toisiamme. Ja olen ollut kiitollinen siitä, että olen saanut uusia ystäviä, jotka ovat myös olleet minulle vahvuutena ja siunauksena.
Kun ajattelen ystävyyttä, ajattelen presidentti Thomas S. Monsonin esimerkkiä. Pohtikaa tätä rakkaan profeettamme opetusta. Hän on sanonut:
”Ystävät auttavat päättämään tulevaisuudestanne. Teillä on taipumus olla heidän kaltaisiaan ja olla siellä, minne he päättävät mennä. Muistakaa, että se polku, jota kuljemme tässä elämässä, johtaa polulle, jota kuljemme seuraavassa.
Tutkimuksesta, joka tehtiin tietyissä kirkon seurakunnissa ja vaarnoissa, saimme selville mitä merkityksellisimmän seikan: Ne, joiden ystävät solmivat avioliiton temppelissä, solmivat itsekin yleensä avioliiton temppelissä, kun taas ne, joiden ystävät eivät solmineet avioliittoa temppelissä, eivät itsekään yleensä solmineet avioliittoa temppelissä. Tämä sama tosiasia koski myös kokoaikaista lähetystyöpalvelua. Ystävien vaikutus osoittautui erittäin määrääväksi tekijäksi – jopa yhtä tärkeäksi kuin vanhempien kehotukset, luokkaopetus tai temppelin läheisyys.
Ystävät, joita valitsette, joko edesauttavat tai estävät menestymistänne.”1 Ne ovat vakavoittavia sanoja.
Kukapa ei valitsisi presidentti Monsonia ystäväksi? Hän antaa pois leikkijunansa joulunaikana, hän antaa vaatteet päältään ja kengät jalastaan ihmisille, joilla niitä ei ole, hän antaa lukemattomia tunteja niiden hyväksi, jotka kovin usein unohdetaan hoitolaitoksiin tai jotka kamppailevat hengestään sairaalassa, ja hän jakaa elämänilonsa meidän kaikkien kanssa heiluttaessaan korviaan. Mistäpä hänessä ei pitäisi? Kun erästä lähetyssaarnaajaryhmää pyydettiin mainitsemaan yksi presidentti Monsonin parhaimmista piirteistä, miltei kaikki valitsivat hänen rakkautensa ihmisiä kohtaan. Yksi jopa esitti, että hän haluaisi asua profeetan naapurina, koska hän tiesi, että heistä tulisi sitten hyviä ystäviä.
Olen huomannut, että johtavien veljien neuvot ystävyydestä pitävät yhtä omien kokemusteni kanssa ja ovat erityisen käyttökelpoisia nykyään. Vanhin Neal A. Maxwell on sanonut: ”Olimmepa nuoria tai vanhoja, meidän tulee olla hyviä ystäviä, mutta myös valita ystävämme huolellisesti. Kun valitsemme ensiksi Herran, on ystävien valitseminen sen jälkeen helpompaa ja paljon turvallisempaa. Miettikää, miten toisenlaisia olivat ystävyydet Henokin kaupungissa verrattuina Sodomaan ja Gomorraan! Henokin kaupungin asukkaat valitsivat Jeesuksen ja elämän tien, sitten heistä tuli ikuisia ystäviä. Hyvin paljon riippuu siitä, ketä ja mitä me etsimme ensiksi.”2
Opastavat ystävät
Jotkut ystävät ovat viisaita ja luotettavia opastajia. He ovat erityisiä ystäviä; he ovat varttuneet ennen meitä ja tuntevat tien. Hekin ”seisovat rinnallamme”. Keitä olivat Joseph Smithin opastajat? Moroni tulee heti mieleen, muinaiset opetuslapset, Johannes Kastaja, Pietari, Jaakob ja Johannes, Paavali, Josephin äiti ja isä, hänen veljensä Alvin – luettelo on vaikuttava. On kohtuullista sanoa, että Joseph oli hyvässä seurassa.
Miettikää hetki niitä, jotka ovat opastaneet teitä kutakin. Haluatteko te opastaa muita, kun tilaisuuksia ilmaantuu tulevaisuudessa? Valmistaudutteko lausumaan todistuksenne evankeliumista ja käsityksenne siitä, kuinka menestyä jokapäiväisissä pyrkimyksissämme?
Historia ja pyhät kirjoitukset ovat täynnä esimerkkejä miehistä ja naisista, jotka ovat palvelleet vanhurskaina opastajina. Ehkäpä selvimpänä esimerkkinä on Herramme Jeesus Kristus, kun Hän perusti kirkkonsa ajan keskipäivänä. Palvelutyönsä alussa Hän valitsi 12 ilmeisen tavallista miestä, jotka jättivät tavalliset ammattinsa ja viettivät kolme vuotta Hänen seurassaan. He kulkivat Hänen kanssaan, kuuntelivat Hänen saarnojaan, söivät Hänen kanssaan, näkivät Hänen suorittamiaan ihmetekoja ja kokivat monia yksityisiä opetushetkiä. Mikä verraton siunaus heille olikaan saada henkilökohtaista opastusta Herraltamme ja Vapahtajaltamme Jeesukselta Kristukselta. Jokainen heistä muuttui tuon etuoikeutetun toveruuden johdosta.
Toinen esimerkki hivenen epätavallisesta roolien vaihtumisesta on Joseph Smith, josta tuli vanhemman veljensä Hyrumin hengellinen opastaja. Nöyrä ja opetusta vastaanottava Hyrum seisoi Josephin rinnalla. Hän oli paikalla Libertyn vankilassa, ja Carthagessa hän kuoli ensin. Hyrum valitsi opastajakseen Jumalan profeetan. Hän teki hyvän valinnan.
Omana aikanamme ja palvelutyössäni johtavana auktoriteettina kahdentoista koorumin jäsenet ovat olleet syvällisen kiinnostuneita elämästämme välittäen auliisti meille kokemuksiaan ja opettaen meille tehokkaasti, kuinka täytämme pyhän kutsumme tähän palvelutyöhön. Muistan myös erään kommentin, jonka Brigham Young esitti puhuessaan profeetta Josephista: ”Mieleni tekee huutaa ’hallelujaa’ aina kun ajattelen, että tunsin profeetta Joseph Smithin.”3 Minä olen ajatellut samalla tavoin lukuisista meidän aikamme johtajista.
Jokaisessa tapauksessa kokeneempi, luotettu henkilö palvelee tehokkaana opastajana ja neuvojana kokemattomammalle auttaen muovaamaan tämän ymmärrystä ja opettaen periaatteita, jotka tekevät tästä tehokkaamman, voimakkaamman, viisaamman ja hyödyllisemmän Jumalan palvelijan.
Pysähtykää nyt hetkeksi miettimään: Kuka on opastanut teitä? Mitä sellaista olette heiltä oppineet, mikä muuttaa elämäänne? Kuinka he ovat huolehtineet teistä? Kuinka otatte esimerkkiä heistä ja olette itse opastajia nuoremmille veljille ja sisarille, ystäville ja työtovereille – niille, jotka kenties tarvitsevat ja haluavat sellaisen suhteen?
Esimerkki opastavasta ystävästä
Saanen esittää teille esimerkin omasta elämästäni. Minulla on ollut elämässäni siunauksena sellainen rakas ystävä ja opastaja, vanhin Jon M. Huntsman. Hän on vyöhykeseitsenkymmen, filantrooppi, hyväntekijä, nimeään kantavan yritysryppään perustaja ja ystäväni.
Tapasin Jon Huntsmanin ensimmäisen kerran vuonna 1975, kun olin 24-vuotias. Olin vanhinten koorumin johtaja Utahin yliopiston eräässä naimisissa olevien opiskelijoiden seurakunnassa, ja Jon Huntsman oli meistä vastaava korkean neuvoston jäsen. Me ystävystyimme, ja viimeisenä opiskeluvuotenani valmistautuessani päättämään opiskeluni yliopistossa veli Huntsman palkkasi minut myyntiedustajaksi muovialan yritykseensä.
Yksi aivan ensimmäisistä minulle uskotuista asiakkaista oli kosmetiikkajätti Avon, jonka päätoimisto on New York Cityssä. Auttaakseen minut alkuun tuon tärkeän asiakkaan kanssa veli Huntsman lähti kanssani New York Cityyn esittelemään minut. Innoissani aloittamaan uuden työn, halukkaana antamaan hyvän vaikutelman olin pukeutunut parhaaseen ruskeaan yliopistopukuuni, ruskeaan solmioon ja ruskeisiin kenkiin. Kun tapasimme lentoasemalla, huomasin, että veli Huntsman katsoi minua omituisesti, Hän ei kuitenkaan sanonut mitään.
Kun saavuimme New York Cityyn, hän sanoi minulle, että meidän piti käydä yhdessä paikassa ennen kuin menisimme Avonille. Menimme suoraan kuuluisaan miesten vaatetusliikkeeseen nimeltä Brooks Brothers huippumuodikkaalla Madison Avenuella. Muistan hänen sanoneen matkalla minulle: ”Ron, jos aiot olla myyntiedustaja yhtiössäni ja jos aiot edustaa minua Avonille, saat oppia pukeutumaan, toimimaan ja käyttäytymään tämän uuden roolin mukaisesti.” Ja sitten hän lisäsi: ”New York Cityn liikemaailmassa ei käytetä ruskeaa pukua!” Ei ainakaan Jon Huntsmania edustettaessa!
Jon tunsi ihmisiä Brooks Brothersilla ja seurasi sivusta, kun minulle sovitettiin tyylikästä tummanharmaata liituraitapukua. Se oli hienoin, mitä olin ikinä nähnyt, ja aivan varmasti hienoin, mitä olin ikinä omistanut. Kun se vietiin räätälöitäväksi niin että se sopisi täydellisesti, valitsimme paidan, muutamia solmioita, vyön ja kaikki muut tykötarpeet. Seuraavaksi menimme kenkäosastolle, missä Jon esitteli minulle ihka ensimmäisen parini mustia koristerei’itettyjä pukukenkiä.
Arvelen, että veli Huntsmanin tili Brooks Brothersilla soi hänelle erityisoikeuksia, koska kun lounaan jälkeen palasimme myymälään, uusi työpuvustoni oli valmiina Jon M. Huntsmanin maksamana.
Muistelen kiitollisuudella Jonia siitä, että hän säästi minut tarpeettomalta häpeältä enkä ilmaantunut Avonille yliopistovaatteissani. Kun sulloin – ja juuri niin minä tein – ruskean asuni laukkuun, tajusin hänen varmistaneen, että olin asianmukaisesti pukeutunut! Sitten lähdimme Avonille, jossa hän esitteli minut yhtiönsä uutena yritysasiakkaiden edustajana. Jon opetti minulle paljon muutakin kuin sen, että on tärkeää pukeutua asianmukaisesti. Hän esitteli minulle aivan uuden tavan ajatella, toimia ja esittäytyä muille. Se oli ensimmäinen monista sellaisista arvokkaista opetuksista, joita sain häneltä.
Kun palvelin vuosia myöhemmin johtotehtävissä veli Huntsmanin yhtiössä, minulla oli paljon velvollisuuksia, jotka veivät minut ympäri maapalloa. Kun olimme palaamassa yhdeltä tällaiselta työmatkalta, veli Huntsman, joka oli tuolloin vaarnanjohtaja, kysyi minulta, mitä tein kirkossa. Kerroin hänelle, että minulla oli mieluisa tehtävä opettaa Evankeliumin oppi -luokkaa pyhäkoulussa. Hän kysyi minulta, millaisia kokemuksia minulla oli ollut johtamisesta kirkossa. Kerroin hänelle, että olin nauttinut palvelemisesta monissa johtokunnissa, mutta suurin osa palvelutyöstäni kirkossa oli onnekseni ollut opetustehtävissä.
Selitettyäni tämän veli Huntsmanille hän kertoi minulle samankaltaisesta tilanteesta omassa elämässään, kun hänet oli kutsuttu palvelemaan opiskelijavaarnassa ensin korkean neuvoston jäsenenä ja myöhemmin piispana. Hän piti sitä kiireiselle aikataululleen ihanteellisena tehtävänä. Itse asiassa kuten olen aiemmin tässä puheessa maininnut, juuri tuolloin tapasin Jon Huntsmanin ensimmäisen kerran.
Hän sanoi, että Utahin yliopistossa oli veli, joka palveli vaarnanjohtajana yhdessä yliopiston naimisissa olevien vaarnoista ja voisi käyttää kirkon tehtäviin veljiä eri puolilta Suolajärven laaksoa. Veli Huntsman kysyi, voisiko hän soittaa tälle vaarnanjohtajalle ja mainita tälle nimeni. Suostuin, enkä oikeastaan ajatellut sitä sen enempää tietäen, kuinka kiireinen veli Huntsman oli.
Jonkin ajan kuluttua sain puhelinsoiton Robert Fotheringhamilta, Utahin yliopiston silloisen 1. vaarnan johtajalta. Hän kysyi, voisivatko hän ja hänen neuvonantajansa tulla kotiimme keskustelemaan sisar Rasbandin ja minun kanssa. Muutamaa päivää myöhemmin kaikki kolme vaarnan johtokunnan jäsentä istuivat olohuoneemme sohvalla kysellen tilanteestamme ja muodostaen käsitystä todistuksestamme. Kun nämä kolme miestä olivat perusteellisesti puhutelleet meitä kumpaakin, he katsoivat toisiaan tietäväisen näköisinä, ja sitten vaarnanjohtaja esitti minulle kutsun palvella Utahin yliopiston 1. vaarnan korkean neuvoston jäsenenä. He sanoivat, että he olivat jo puhuneet asuinvaarnani johtajan kanssa ja että hän oli kutsun kannalla – mikäli he haluaisivat edetä siinä.
Otin tuon kutsun vastaan ja aloitin palvelemisen Utahin yliopiston 1. vaarnassa. Tässä tehtävässä sisar Rasband ja nuori perheemme nauttivat hienosta tilaisuudesta solmia erityisen hyviä Kristus-keskeisiä suhteita nuoriin naimisissa oleviin opiskelijoihin. Kun olin palvellut jonkin aikaa korkeassa neuvostossa, minut kutsuttiin 10. seurakunnan piispaksi tuossa vaarnassa.
Sain myöhemmin tietää, että Jon Huntsman oli soittanut vaarnanjohtaja Fotheringhamille ja esittänyt vain tuntevansa jonkun, joka voisi luultavasti toimia hyvin yliopiston kampuksella. Näin pelkästään mainitsemalla minut nimeltä mahdolliseksi puhuteltavaksi rakas ystäväni ja opastajani Jon Huntsman tarjosi minulle uudenlaisen kokemuksen kirkon palvelutyössä.
Ajattelen niitä suurenmoisia nuoria, jotka tapasin siinä yliopistoseurakunnassa, ja tilaisuutta, joka minulla oli auttaa useita heistä löytämään työpaikka, ja yksi heistä on täällä kanssamme tänä iltana. Mikä tärkeintä, minulla on ollut myös etuoikeus todistaa Herrastamme ja Vapahtajastamme Jeesuksesta Kristuksesta ja luoda vanhurskaita ystävyyssuhteita samalla tavalla kuin veli Huntsman teki kohdallani.
Kun sisar Rasband ja minut myöhemmin kutsuttiin johtamaan New Yorkin pohjoista lähetyskenttää New Yorkissa, nautimme etuoikeudesta tehdä työtä monien uskollisten lähetyssaarnaajien kanssa. Saimme auttaa heitä olemaan tehokkaampia silloisessa kutsumuksessaan Herran Jeesuksen Kristuksen palvelijoina, ja sen lisäksi yhteydenpitomme on jatkunut tähän päivään asti auttaessamme heitä suosituksilla, neuvoilla, rohkaisuilla ja kaikella rakkaudellamme. Minun on kyllä myönnettävä, etten ole ostanut kenellekään uutta pukua enkä pukukenkiä… vielä!
Kuten nämä muutamat esimerkit osoittavat, uskon vahvasti ystävä-opastaja -suhteisiin.
Hyväksykää opastajien neuvot
Vanhin Neal A. Maxwell, joka palveli hyvin monien – myös minun – opastajana, on sanonut: ”Jokaista meitä on aika ajoin opastettu ja meillä on ollut mahdollisuuksia opastaa. Kokemukseni mukaan aidoilla ja välittämistä osoittavilla lausahduksilla, joita sanotaan sellaisessa hoivaavassa suhteessa, on pitkä käyttöikä! Voitte arvatenkin muistaa kolme tai neljäkin esimerkkiä siitä, kuinka ihmiset ovat sanoneet jotakin – luultavasti lauseen tai lauseenpuolikkaan – ja muistatte sen yhä. Se liikuttaa ja koskettaa teitä edelleen.”4
Ajattelen nuorta äitiä, joka sanoi aina lapsilleen, kun ajat olivat kovia: ”Me selviämme tästä.” Lapset uskoivat häntä. Tai lähetyssaarnaajaa, joka sanoi lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksesta juuri tulleelle uudelle toverilleen: ”Voit odottaa ihmettä joka päivä.” Uusi vanhin teki niin, ja tuo usko antoi suunnan hänen lähetystyölleen. Tai presidentti Monsonia, joka puhettaan päättäessään kiinnitti huomionsa nuorukaiseen, joka istui kahdeksannella rivillä 5 000 nuoren joukossa, jotka olivat kokoontuneet eräälle jamboreelle itärannikolla. Tuo nuorukainen oli 12-vuotias poikani, jonka hän oli tavannut monta kertaa. Voitte uskoa, ettei poikani koskaan unohda, että presidentti Monson kutsui häntä nimeltä ja sanoi: ”Chris Rasband, tule tänne tervehtimään.” Ja onko suurempaa esimerkkiä kuin Vapahtaja, joka katsoi nöyrää kalastajien joukkoa ja sanoi nämä yksinkertaiset sanat: ”Lähtekää minun mukaani” (Matt. 4:19).
Näinä aikoina, joita apostoli Paavali kuvasi vaikeiksi ajoiksi (ks. 2. Tim. 3:1), jotka profeetta Joseph Smith merkitsi muistiin suuren onnettomuuden aikoina (ks. OL 136:35), joita Nefi kuvaili Mormonin kirjassa ajoiksi, jolloin vastustaja ”riehuu ihmislasten sydämessä” (2. Nefi 28:20), esitän teille kaikille, rakkaat nuoret ystäväni, että on tärkeää luoda vankkoja ja hienoja ystävyyssuhteita viisaiden ja luotettavien opastajien kanssa.
Joskus olemme haluttomia ottamaan vastaan neuvoja ja vastustamme jonkun tarjoamia ehdotuksia. Mieleemme pyrkii ajatus, että tiedämme jo, mitä meidän pitää tietää; ylpeys nousee esteeksi. Kun niin käy, menetämme viisauden, tiedon tai kokemuksen, jotka olisivat muutoin siunauksena elämässämme. Kuvitelkaa, miten suhteeseeni veli Huntsmaniin tai uraani olisi saattanut vaikuttaa se, että olisin ollut liian ylpeä ottamaan vastaan hänen anteliasta tarjoustaan uudesta puvusta.
Näin on usein laita nuoruudessa suhteissamme vanhempiimme, joita me joskus pidämme vanhanaikaisina, tietämättöminä tai pelkästään aikaansa seuraamattomina! Niinpä toisinaan on helppoa sivuuttaa heidän opetuksensa elämäämme kuulumattomina. Monet meistä ovat kuulleet sanat: ”Kun olin 14-vuotias poika, isäni oli niin tietämätön, että saatoin tuskin sietää isäukkoa lähelläni. Mutta kun ehdin 21-vuotiaaksi, hämmästyin, kuinka paljon isä oli oppinut seitsemässä vuodessa.” Vaikka emme tiedä, kuka nämä sanat kirjoitti, niiden sanoma on opettavainen meille kaikille. Äideillä ja isillä, isoäideillä ja isoisillä on paljon annettavaa. Älkää torjuko sitä, mitä heidän kokemuksensa ovat heille opettaneet, ja rakkautta, jota he tuntevat teitä kohtaan. He ovat kenties parhaimpia opastajianne maan päällä. Sisar Rasband ja minä arvostamme nyt saamaamme tilaisuutta olla isovanhempia. Mikä ilo onkaan, kun lastenlapsemme esittävät meille kysymyksen tai pyytävät opastusta jossakin tärkeässä asiassa elämässään.
Edelleen niitä, joilla voi olla arvokasta annettavaa mutta joista meillä on toisinaan tapana olla piittaamatta, ovat appivanhempamme. Heidän kokemuksensa ovat usein yhtä olennaisia kuin vanhempiemme. Meidän kannattaa kunnioittaa heidän mielipiteitään ja pohtia heidän neuvojaan. Monilla teistä ei vielä ole appivanhempia, mutta olen varma, että saatte kyllä joskus! Malttakaa oppia heiltä ja kysyä heidän mielipiteitään. Kun teette niin, saatte todella lisää viisautta.
Saanen ehdottaa jokaiselle teistä, jotka olette ääneni kuuluvilla, ja niille, jotka lukevat tämän sanoman myöhemmin, monia muita mahdollisia opastajia, joita voitte saada. Saanen mainita muutaman: piispat, vaarnanjohtajat, lähetysjohtajat, koorumien johtajat, yliopiston opettajat, seminaarin- ja instituutinopettajat, luotettavat ystävät ja työtoverit, Apuyhdistyksen sisaret ja niin monet muut. Olen saanut apua erittäin monien heidän esimerkistään ja opetuksistaan, ja niin saatte tekin! Hyödyntäkää täysin heidän ajatuksiaan ja antakaa heidän vaikutuksensa innoittaa ja siunata teidänkin elämäänne.
Olkaa hyviä ystäviä
Ei voi liiaksi kiitellä sitä, miten tärkeää hyvä ystävyys on. Sellaisten ystävyyssuhteiden solmiminen ei ole aina helppoa. Ralph Waldo Emerson antoi hienon neuvon huomauttaessaan: ”Ystävän saa vain olemalla itse ystävä.”5 Ja vanha sanonta ”vakka kantensa valitsee” on yhä totta. Jotta teillä olisi ystäviä, jotka elävät korkeiden tasovaatimusten mukaan, jotka puolustavat hyveellisyyttä ja hyvyyttä, jotka ovat uskollisia ja tosia liitoilleen, teidän täytyy olla sellainen ihminen heille.
Tässä maailmassa, missä on niin paljon saastaa, sallivuutta ja moraalittomuutta, hyvät ystävät auttavat todella paljon vahvistamaan kykyämme vastustaa tämän meidän aikamme pahuutta. Hyvien ystävien ansiosta te, jotka olette vielä naimattomia, vedätte puoleenne sellaista iankaikkista kumppania, jonka toivotte vielä löytävänne. Niin oli sisar Rasbandinkin kohdalla. Olimme ensin hyviä ystäviä. Kosinta seurasi myöhemmin.
Jeesus Kristus on esikuvamme ystävyydestä
Kun ajattelemme ystävyyttä, ajatelkaa, mitä profeetta Joseph Smith näki näyssä ja kirjoitti muistiin Englannissa saarnanneista apostoleista: ”Näin Karitsan kaksitoista apostolia, jotka ovat nyt maan päällä, joilla on tämän vieraissa maissa tehtävän viimeisen palvelutyön avaimet, seisomassa yhdessä piirissä hyvin väsyneinä, vaatteet riekaleina ja jalat turvoksissa katse maahan luotuna, ja Jeesus seisoi heidän keskellään eivätkä he nähneet Häntä. Vapahtaja katsoi heitä ja itki.”6
Vaikka he eivät nähneet Jeesusta, Hän seisoi heidän rinnallaan. Hän tiesi heidän ahdingostaan ja tunsi myötätuntoa heidän vaikeuksiaan kohtaan, ja Hänen rakastava tukensa antoi heille voimaa heidän lähetystyössään ja toi kirkkoon satoja ja tuhansia uusia käännynnäisiä. Juuri Vapahtaja sanoi opetuslapsilleen: ”Te olette minun ystäviäni” (OL 84:63). Juuri Vapahtaja opetti: ”Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta.” (Joh. 15:13.) Juuri Vapahtaja kutsui: ”Tulkaa minun luokseni” (Matt. 11:28). Ystävyydessä kuten jokaisessa muussakin evankeliumin periaatteessa Jeesus Kristus on esikuvamme.
Rakkaat nuoret uudet ystäväni, jotka olette kokoontuneina kautta maailman, minä lausun teille nyt todistukseni, että tämä on Jeesuksen Kristuksen evankeliumi. Todistan, että hyvin tärkeänä tekijänä kokemuksissanne evankeliumissa ovat ystävät, joita saatte, ja opastajat, joita seuraatte, aivan kuten minulle 19-vuotiaana luvattiin patriarkallisessa siunauksessani.
Päätän siihen, mistä aloitin eli pyhien kirjoitusten jakeeseen, jonka Jumala sanoi profeetta Josephille, kun tämä oli Libertyn vankilassa, ja totean, että tämä voisi olla yhtä lailla sanottu teille ja minulle, olivatpa olosuhteemme tällä hetkellä millaiset tahansa. ”Ystäväsi seisovat rinnallasi, ja he tervehtivät sinua jälleen lämpimin sydämin ja ystävällisin käsin” (OL 121:9).
Vahvistan tämän lupauksen, jonka Herra antoi tämän kirkon palautuksen alkuaikoina. Rukoilen, että kullakin meistä on etuoikeus nauttia vanhurskaista ystävyyssuhteista ja opastavista ihmissuhteista varttuessamme yhdessä Jeesuksen Kristuksen evankeliumissa.
Nämä ajatukset ja sanat jätän teille tänä iltana Herran Jeesuksen Kristuksen, ystävämme nimessä. Amen.
© 2010 Intellectual Reserve, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään. Hyväksytty englanniksi: 10/09. Hyväksytty käännettäväksi: 10/09. Translation of Thy Friends Do Stand by Thee. Finnish. PD50020993 130
^ Back to top