1 Mutta katso, on monia – sinä aikana, kun minä ryhdyn tekemään ihmeellistä tekoa heidän keskuudessaan, jotta muistaisin liittoni, jotka olen tehnyt ihmislasten kanssa, jotta vielä toisen kerran ojentaisin käteni voittaakseni takaisin kansani, joka on Israelin huonetta;

2 ja myös, jotta muistaisin lupaukset, jotka olen antanut sinulle, Nefi, sekä sinun isällesi, että minä muistaisin teidän jälkeläisiänne ja että teidän jälkeläistenne sanat lähtisivät minun suustani teidän jälkeläisillenne; ja minun sanani kuuluvat vihellyksenä maan ääriin, viirinä kansalleni, joka on Israelin huonetta;

3 ja koska minun sanani kuuluvat vihellyksenä – monet pakanoista sanovat: Raamattu! Raamattu! Meillä on Raamattu, eikä voi olla muuta Raamattua.

4 Mutta näin sanoo Herra Jumala: Oi mielettömiä, he saavat Raamatun; ja se on lähtevä juutalaisilta, minun ikivanhalta liittokansaltani. Ja mitenkä he kiittävät juutalaisia Raamatusta, jonka he heiltä saavat? Niin, mitä pakanat tarkoittavat? Muistavatko he juutalaisten vaivannäköä ja työtä ja tuskia ja heidän uutteruuttaan minua kohtaan pelastuksen tuomisessa pakanoille julki?

5 Oi te pakanat, oletteko muistaneet juutalaisia, minun ikivanhaa liittokansaani? Ette, vaan te olette kironneet heitä ja olette vihanneet heitä, ettekä ole yrittäneet tuoda heitä takaisin. Mutta katso, minä annan kaiken tämän tulla takaisin teidän itsenne päälle, sillä minä, Herra, en ole unohtanut kansaani.

6 Sinä mieletön, joka sanot: Raamattu, meillä on Raamattu, emmekä tarvitse muuta Raamattua. Oletteko saaneet Raamattua muilta kuin juutalaisilta?

7 Ettekö tiedä, että kansakuntia on enemmän kuin yksi? Ettekö tiedä, että minä, Herra, teidän Jumalanne, olen luonut kaikki ihmiset ja että minä muistan ne, jotka ovat meren saarilla, ja että minä hallitsen ylhäällä taivaissa ja alhaalla maassa; ja minä tuon julki sanani ihmislapsille, niin, vieläpä kaikille maan kansakunnille?

8 Minkä vuoksi nurisette siksi, että saatte enemmän minun sanaani? Ettekö tiedä, että kahden kansakunnan todistus on teille todisteena siitä, että minä olen Jumala, että minä muistan yhden kansakunnan niin kuin toisenkin? Sen vuoksi minä puhun samat sanat yhdelle kansakunnalle kuin toisellekin. Ja kun ne kaksi kansakuntaa kohtaavat, niiden kahden kansakunnan todistuksetkin kohtaavat.

9 Ja minä teen tämän osoittaakseni monille, että minä olen sama eilen, tänään ja ikuisesti ja että minä puhun julki sanani oman mieleni mukaan. Ja koska olen puhunut yhden sanan, teidän ei pidä luulla, että en voi puhua toista; sillä minun työni ei ole vielä tullut valmiiksi, eikä tule ennen ihmisen loppua, eikä siitä vastedes ja ikuisesti.

10 Niinpä, koska teillä on Raamattu, teidän ei pidä luulla, että se sisältää kaikki minun sanani, eikä teidän pidä luulla, etten ole kirjoituttanut enempää.

11 Sillä minä käsken kaikkia ihmisiä, sekä idässä että lännessä ja pohjoisessa ja etelässä ja meren saarilla, että heidän tulee kirjoittaa ne sanat, jotka minä heille puhun; sillä niistä kirjoista, jotka kirjoitetaan, minä tuomitsen maailman, jokaisen ihmisen tekojensa mukaan, sen mukaisesti, mitä on kirjoitettu.

12 Sillä katso, minä puhun juutalaisille, ja he kirjoittavat sen; ja minä puhun myös nefiläisille, ja he kirjoittavat sen; ja minä puhun myös muille Israelin huoneen heimoille, jotka olen johdattanut pois, ja ne kirjoittavat sen; ja minä puhun myös kaikille maan kansakunnille, ja ne kirjoittavat sen.

13 Ja tapahtuu, että juutalaiset saavat nefiläisten sanat, ja nefiläiset saavat juutalaisten sanat, ja nefiläiset ja juutalaiset saavat Israelin kadonneiden heimojen sanat, ja Israelin kadonneet heimot saavat nefiläisten ja juutalaisten sanat.

14 Ja tapahtuu, että minun kansani, joka on Israelin huonetta, kootaan kotiin omiin maihinsa; ja myös minun sanani kootaan yhteen. Ja minä osoitan niille, jotka taistelevat minun sanaani vastaan ja minun kansaani vastaan, joka on Israelin huonetta, että minä olen Jumala ja että minä tein Abrahamin kanssa liiton, että muistaisin hänen jälkeläisensä ikuisesti.