Pyhät kirjoitukset
Oppi ja liitot 63


Luku 63

Ilmoitus, joka annettiin profeetta Joseph Smithin kautta Kirtlandissa Ohiossa 30. elokuuta 1831. Profeetta, Sidney Rigdon ja Oliver Cowdery olivat saapuneet Missourin-matkaltaan Kirtlandiin 27. elokuuta. Joseph Smithin historiassa tätä ilmoitusta kuvataan: ”Näinä kirkon lapsuusaikoina oli suuri into saada Herran sana jokaiseen asiaan, joka jotenkin koski meidän pelastustamme; ja koska Siionin maa oli nyt tärkein ajallinen tavoite näköpiirissä, pyysin Herralta lisää tietoa pyhien kokoamisesta ja maan ostamisesta ja muista asioista.”

1–6 Vihan päivä kohtaa jumalattomia. 7–12 Merkit tulevat uskon kautta. 13–19 Sydämeltään avionrikkojat kieltävät uskon, ja heidät heitetään tuliseen järveen. 20 Uskolliset saavat perintöosan kirkastetun maan päällä. 21 Täyttä kertomusta Kirkastusvuoren tapahtumista ei ole vielä ilmoitettu. 22–23 Kuuliaiset saavat valtakunnan salaisuudet. 24–31 Siionista tulee ostaa perintöosia. 32–35 Herra säätää sotia, ja jumalattomat tappavat jumalattomia. 36–48 Pyhien tulee kokoontua Siioniin ja antaa rahaa sen rakentamiseen. 49–54 Uskollisille luvataan siunauksia toisessa tulemisessa, ylösnousemuksessa ja tuhatvuotisen valtakunnan aikana. 55–58 Tämä on varoituksen päivä. 59–66 Herran nimeä käyttävät väärin ne, jotka käyttävät sitä ilman valtuutta.

1 Kuule, oi kansa, ja avatkaa sydämenne ja kallistakaa korvanne kaukana; ja kuunnelkaa te, jotka kutsutte itseänne Herran kansaksi, ja kuulkaa Herran sana ja hänen tahtonsa teihin nähden.

2 Niin, totisesti minä sanon: Kuulkaa hänen sanansa, jonka viha on syttynyt jumalattomia ja kapinallisia vastaan

3 ja joka ottaa juuri ne, jotka hän tahtoo ottaa, ja säilyttää elossa ne, jotka hän tahtoo säilyttää;

4 ja joka rakentaa oman tahtonsa ja mielensä mukaan ja hävittää, milloin mielii, ja pystyy syöksemään sielun alas helvettiin.

5 Katso, minä, Herra, annan ääneni kuulua, ja sitä on toteltava.

6 Sen tähden, totisesti minä sanon: Jumalattomat ottakoot varteen, ja kapinalliset pelätkööt ja vapiskoot; ja epäuskoiset pidättäkööt huulensa, sillä vihan päivä kohtaa heitä kuin pyörretuuli, ja kaikki liha on tietävä, että minä olen Jumala.

7 Ja se, joka etsii merkkejä, saa nähdä merkkejä mutta ei pelastukseksi.

8 Totisesti minä sanon teille, että teidän keskuudessanne on niitä, jotka etsivät merkkejä, ja sellaisia on ollut aina alusta asti;

9 mutta katso, usko ei tule merkkien kautta, vaan merkit seuraavat niitä, jotka uskovat.

10 Niin, merkit tulevat uskon kautta, eivät ihmisten tahdosta eivätkä heidän mielensä mukaan vaan Jumalan tahdosta.

11 Niin, merkit tulevat uskon kautta voimateoiksi, sillä ilman uskoa ei kukaan ole Jumalan mielen mukainen; ja johon Jumala on vihastunut, se ei ole hänelle mieleen; sen tähden hän ei näytä merkkejä sellaisille, paitsi vihassa heidän tuomiokseen.

12 Ja nyt, minä, Herra, en ole mieltynyt niihin teidän keskuudessanne, jotka ovat etsineet merkkejä ja ihmeitä uskon tähden eivätkä ihmisten hyväksi, minun kunniakseni.

13 Kuitenkin minä annan käskyjä, ja monet ovat kääntyneet pois minun käskyistäni eivätkä ole pitäneet niitä.

14 Teidän keskuudessanne on ollut avionrikkojia ja avionrikkojattaria, joista toiset ovat kääntyneet pois teistä, ja teidän keskuudessanne on edelleen toisia, jotka paljastetaan tämän jälkeen.

15 Varokoot sellaiset ja tehkööt parannuksen joutuin, jottei tuomio kohtaa heitä kuin ansa ja heidän järjettömyytensä paljastu ja heidän tekonsa seuraa heitä ihmisten silmissä.

16 Ja totisesti minä sanon teille, kuten olen sanonut ennen, että se, joka katsoo naista himoiten tätä, eli jos jotkut tekevät aviorikoksen sydämessään, heillä ei ole Henkeä, vaan he kieltävät uskon ja pelkäävät.

17 Sen tähden minä, Herra, olen sanonut, että pelkurit ja epäuskoiset ja kaikki valehtelijat ja jokainen, joka rakastaa valhetta ja noudattaa sitä, ja irstailijat ja noidat saavat osansa siinä järvessä, jossa palaa tuli ja tulikivi, mikä on toinen kuolema.

18 Totisesti minä sanon, että he eivät pääse osallisiksi ensimmäisestä ylösnousemuksesta.

19 Ja nyt, katso, minä, Herra, sanon teille, että te ette ole syyttömiä, koska tällaista on teidän keskuudessanne.

20 Kuitenkin se, joka kestää uskossa ja tekee minun tahtoni, se voittaa ja saa perintöosan maan päällä, kun kirkastumisen päivä tulee,

21 kun maa kirkastetaan, tosiaankin sen mallin mukaan, joka näytettiin minun apostoleilleni vuorella, mistä te ette ole vielä saaneet täyttä kertomusta.

22 Ja nyt, totisesti minä sanon teille, että niin kuin minä sanoin teille, että minä ilmaisisin teille tahtoni, katso, minä ilmaisen sen teille, en käskynä, sillä on monia, jotka eivät pyri pitämään minun käskyjäni.

23 Mutta sille, joka pitää minun käskyni, minä annan valtakuntani salaisuudet, ja ne ovat hänessä elävän veden lähde, joka kumpuaa ikuiseen elämään.

24 Ja nyt, katso, tämä on Herran, teidän Jumalanne, tahto hänen pyhiinsä nähden, että he kokoontuvat Siionin maahan yhteen, eivät kiireesti, ettei tulisi sekaannusta, mikä aiheuttaa onnettomuutta.

25 Katso, Siionin maa – minä, Herra, pidän sen omissa käsissäni;

26 kuitenkin minä, Herra, annan keisarille, mitä keisarille kuuluu.

27 Ja nyt, minä, Herra, tahdon, että te ostatte maat, jotta teillä olisi edullinen asema maailmaan nähden, jotta voisitte vaatia oikeuksianne maailmalta, niin ettei sitä kiihotettaisi vihaan.

28 Sillä Saatana panee heidän sydämeensä vihan teitä vastaan ja veren vuodatuksen.

29 Ja nyt, Siionin maata ei hankita muuten kuin ostamalla tai verellä; muuten teille ei ole mitään perintöosaa.

30 Ja jos ostamalla, katso, te olette siunattuja;

31 ja jos verellä, niin koska teitä on kielletty vuodattamasta verta, katso, teidän vihollisenne ovat teidän kimpussanne ja teitä ajetaan kaupungista kaupunkiin ja synagogasta synagogaan, ja vain muutama jää jäljelle saaden perintöosan.

32 Minä, Herra, olen vihastunut jumalattomiin; minä pidätän Henkeni maan asukkailta.

33 Minä olen vannonut vihassani ja säätänyt sotia maan päälle, ja jumalattomat surmaavat jumalattomia, ja pelko valtaa jokaisen;

34 ja pyhätkin vaivoin välttyvät; kuitenkin minä, Herra, olen heidän kanssansa ja tulen alas taivaasta Isäni luota ja poltan jumalattomat sammumattomalla tulella.

35 Ja katso, tämä ei tapahdu vielä mutta pian.

36 Ja nyt, koska minä, Herra, olen säätänyt kaiken tämän maan päälle, minä tahdon, että minun pyhäni kokoontuvat Siionin maahan

37 ja että jokainen ottaa vanhurskauden käsiinsä ja uskollisuuden uumilleen ja korottaa varoittavan äänen maan asukkaille ja julistaa sekä sanoin että pakenemalla, että hävitys kohtaa jumalattomia.

38 Ja nyt, opetuslapseni, jotka asuvat Kirtlandissa tällä maatilalla, järjestäkööt ajalliset asiansa.

39 Palvelijani Titus Billings, jonka huostassa maa on, myyköön sen, niin että hän olisi tulevana keväänä valmis matkaamaan ylös Siionin maahan niiden kanssa, jotka asuvat tilalla, lukuun ottamatta niitä, jotka minä varaan itselleni ja jotka eivät saa lähteä, ennen kuin minä käsken heitä.

40 Ja kaikki rahat, jotka voidaan säästää – minulle ei ole väliä, onko niitä vähän vai paljon – lähetettäköön ylös Siionin maahan niille, jotka minä olen nimittänyt vastaanottamaan.

41 Katso, minä, Herra, annan palvelijalleni Joseph Smith nuoremmalle voiman, että hän kykenee tietämään Hengen avulla ne, joiden tulee mennä ylös Siionin maahan, ja minun opetuslapsistani ne, joiden tulee jäädä.

42 Palvelijani Newel K. Whitney pitäköön kauppansa eli toisin sanoen kaupan vielä vähän aikaa.

43 Hän antakoon kuitenkin kaiken rahan, minkä hän voi antaa, lähetettäväksi ylös Siionin maahan.

44 Katso, nämä asiat ovat hänen omissa käsissään, menetelköön hän viisaasti.

45 Totisesti minä sanon: Hänet asetettakoon edustajaksi opetuslapsille, jotka jäävät, ja hänet asetettakoon tähän valtuuteen;

46 ja nyt, käy joutuin seurakunnissa selittämässä näitä asioita niille palvelijani Oliver Cowderyn kanssa. Katso, tämä on minun tahtoni: hankkia rahaa, niin kuin minä olen käskenyt.

47 Se, joka on uskollinen ja kestää, voittaa maailman.

48 Se, joka lähettää rahaa ylös Siionin maahan, saa perintöosan tässä maailmassa – ja hänen tekonsa seuraavat häntä – sekä palkan tulevassa maailmassa.

49 Niin, ja siunattuja ovat kuolleet, jotka vastedes kuolevat Herran omina; kun Herra tulee ja vanha katoaa ja kaikki tulee uudeksi, he nousevat kuolleista eivätkä kuole sen jälkeen ja saavat perintöosan Herran edessä pyhästä kaupungista.

50 Ja se, joka elää, kun Herra tulee, ja on säilyttänyt uskon, siunattu on hän; kuitenkin hänen on määrä kuolla ihmisen iässä.

51 Ja nyt, lapset varttuvat, kunnes heistä tulee vanhoja; vanhat ihmiset kuolevat; mutta he eivät nuku tomussa, vaan heidät muutetaan silmänräpäyksessä.

52 Ja nyt, tämän vuoksi apostolit saarnasivat maailmalle kuolleiden ylösnousemusta.

53 Nämä asiat ovat asioita, joita teidän tulee odottaa; ja Herran tavan mukaan puhuen ne ovat nyt käsillä ja tapahtuvat tulevana aikana, nimittäin Ihmisen Pojan tulemisen päivänä.

54 Ja siihen aikaan asti on tyhmiä morsiusneitoja viisaiden joukossa; ja sinä aikana tulee vanhurskaiden ja jumalattomien täysi erotus, ja sinä päivänä minä lähetän enkelini kitkemään pois jumalattomat ja heittämään heidät sammumattomaan tuleen.

55 Ja nyt, katso, totisesti minä sanon teille: Minä, Herra, en ole mieltynyt palvelijaani Sidney Rigdoniin; hän korotti itsensä sydämessään eikä ottanut vastaan neuvoja vaan tuotti surua Hengelle;

56 sen tähden hänen kirjoituksensa ei ole otollinen Herralle ja hänen täytyy tehdä toinen; ja ellei Herra ota sitä vastaan, katso, hän ei ole enää virassa, johon minä olen hänet nimittänyt.

57 Ja vielä, totisesti minä sanon teille: Ne, jotka haluavat sydämessään lempeästi kehottaa synnintekijöitä parannukseen, heidät asetettakoon tähän valtuuteen.

58 Sillä tämä on varoituksen päivä eikä monien sanojen päivä. Sillä minä, Herra, en salli itseäni pilkattavan viimeisinä aikoina.

59 Katso, minä olen ylhäältä ja minun valtani on alhaalla. Minä olen kaiken yläpuolella ja kaikessa ja kaiken kautta ja tutkin kaiken, ja päivä tulee, jolloin kaikki on minulle alamaista.

60 Katso, minä olen Alfa ja Oomega, nimittäin Jeesus Kristus.

61 Ja nyt, kaikki ihmiset varokoot, kuinka he käyttävät minun nimeäni huulillaan –

62 sillä katso, totisesti minä sanon, että tämän tuomion alaisia ovat monet, jotka käyttävät Herran nimeä ja käyttävät sitä väärin, ilman valtuutta.

63 Ja nyt, kirkon jäsenet tehkööt parannuksen synneistään, niin minä, Herra, tunnustan heidät omikseni; muuten heidät erotetaan pois.

64 Muistakaa, että se, mikä tulee ylhäältä, on pyhää, ja siitä täytyy puhua varoen ja Hengen kehotuksen mukaan; ja tässä ei ole mitään tuomiota, ja te saatte Hengen rukouksen kautta; sen tähden ilman tätä tuomio jää.

65 Palvelijani Joseph Smith nuorempi ja Sidney Rigdon etsikööt itselleen kodin, niin kuin Henki neuvoo heitä rukouksen kautta.

66 Nämä asiat jäävät voitettaviksi kärsivällisyydellä, jotta ne, jotka voittavat, saisivat määrättömän suuren ja iankaikkisen kirkkauden, muuten suuremman tuomion. Aamen.