Pyhät kirjoitukset
Abraham 5


Luku 5

Jumalat päättävät suunnitelmansa kaiken luomisesta. He toteuttavat luomisen suunnitelmiensa mukaan. Aadam antaa nimen jokaiselle elävälle olennolle.

1 Ja näin teemme valmiiksi taivaat ja maan ja kaikki niiden joukot.

2 Ja Jumalat sanoivat keskenänsä: Seitsemäntenä aikana päätämme työmme, josta olemme neuvotelleet; ja lepäämme seitsemäntenä aikana kaikesta työstämme, mistä olemme neuvotelleet.

3 Ja Jumalat päättivät työnsä seitsemäntenä aikana, sillä seitsemäntenä aikana he lepäsivät kaikista töistänsä, joiden muovaamisesta he (Jumalat) olivat keskenään neuvotelleet; ja he pyhittivät sen. Ja näin he olivat päättäneet aikana, jolloin he neuvottelivat keskenänsä taivaiden ja maan muovaamisesta.

4 Ja Jumalat tulivat alas ja muovasivat nämä, taivaiden ja maan syntyvaiheet, kun ne muovattiin sinä päivänä, jona Jumalat muovasivat maan ja taivaat,

5 kaiken sen mukaisesti, mitä he olivat sanoneet jokaisesta maan kasvista, ennen kuin se oli maassa, ja jokaisesta maan ruohosta, ennen kuin se kasvoi; sillä Jumalat eivät olleet antaneet sataa maan päällä, kun he neuvottelivat tekevänsä ne, eivätkä olleet muovanneet ihmistä viljelemään maata.

6 Mutta maasta nousi sumu, ja se kasteli koko maan pinnan.

7 Ja Jumalat muovasivat ihmisen maan tomusta ja ottivat hänen henkensä (toisin sanoen ihmisen hengen) ja panivat sen häneen ja henkäisivät hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen, ja ihmisestä tuli elävä sielu.

8 Ja Jumalat istuttivat puutarhan itään Eedeniin, ja sinne he asettivat ihmisen, jonka hengen he olivat panneet ruumiiseen, jonka he olivat muovanneet.

9 Ja maasta Jumalat kasvattivat jokaisen puun, joka on mieluisa katsella ja hyvä ravinnoksi; myös elämän puun keskelle puutarhaa sekä hyvän- ja pahantiedon puun.

10 Eedenistä virtasi joki, joka kasteli puutarhan, ja sieltä se jakautui ja siitä tuli neljä haaraa.

11 Ja Jumalat ottivat ihmisen ja asettivat hänet Eedenin puutarhaan viljelemään sitä ja varjelemaan sitä.

12 Ja Jumalat käskivät ihmistä sanoen: Jokaisesta puutarhan puusta saat vapaasti syödä,

13 mutta hyvän- ja pahantiedon puusta, älä syö siitä, sillä aikana, jona sinä siitä syöt, sinusta tulee kuoleman oma. Nyt minä, Abraham, ymmärsin, että se oli Herran ajan mukaan, joka oli Kolobin ajan mukainen; sillä Jumalat eivät olleet vielä asettaneet Aadamille hänen ajanlaskuaan.

14 Ja Jumalat sanoivat: Tehkäämme miehelle sopiva apu, sillä miehen ei ole hyvä olla yksinään, sen tähden muovaamme hänelle sopivan avun.

15 Ja Jumalat vaivuttivat Aadamin syvään uneen; ja hän nukkui, ja he ottivat yhden hänen kylkiluistaan ja täyttivät sen kohdan lihalla.

16 Ja kylkiluusta, jonka Jumalat olivat ottaneet miehestä, muovasivat he naisen ja toivat hänet miehen luo.

17 Ja Aadam sanoi: Tämä oli luu minun luistani ja liha minun lihastani; nyt häntä sanottakoon miehettäreksi, sillä hänet on otettu miehestä;

18 siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.

19 Ja he olivat molemmat alasti, mies ja hänen vaimonsa, eivätkä tunteneet häpeää.

20 Ja maasta Jumalat muovasivat kaikki maan eläimet ja kaikki ilman linnut ja toivat ne Aadamin luo nähdäkseen, minkä nimen hän niille antaisi; ja minkä nimen Aadam antaisikin kullekin elävälle olennolle, se olisi sen nimi.

21 Ja Aadam antoi nimet kaikille karjaeläimille, ilman linnuille, kaikille maan eläimille; ja Aadamille löytyi sopiva apu.