Hoosianna Jumalalle

Hyvää joulua, rakkaat veljeni ja sisareni. Ilmaisen kiitollisuuteni ensimmäiselle presidenttikunnalle tästä erityisestä tilaisuudesta kertoa ajatuksiani pyhästä joulunajasta ja Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen syntymästä.

En koskaan väsy kuulemaan joulusta, joka sai alkunsa Jeesus-vauvan syntymästä Juudean Betlehemissä.

Jesaja puhui tuosta tapahtumasta yli 700 vuotta aikaisemmin: ”Neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel.”¹

Kuningas Benjamin profetoi: ”Hänen nimensä on oleva Jeesus Kristus, Jumalan Poika, taivaan ja maan Isä, kaiken Luoja alusta asti; ja hänen äitinsä nimi on oleva Maria.”²

Profeetta Nefi kuuli äänen sanovan: ”Huomispäivänä minä tulen maailmaan.”³

Seuraavana päivänä, valtamerien takana, syntyi Kristus-lapsi. Epäilemättä Hänen äitinsä Maria katseli ihmeissään vastasyntynyttä poikaansa, Isän Ainosyntyistä lihassa.

Luukas kertoo meille, että Betlehemiä ympäröivillä Juudean kukkuloilla oli paimenia kedoillaan.⁴ He eivät olleet tavallisia paimenia vaan vanhurskaita ja pyhiä miehiä, jotka todistaisivat Kristus-lapsesta.⁵

”Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet,

mutta enkeli sanoi heille: ’Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle.

Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.’ – –

Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:

– Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.”⁶

Kuvitelkaa tuo näkymä Juudeassa – taivas täynnä suurenmoisen tähden loistoa ja taivaan kuorot juhlistamassa tätä ainutlaatuista tapahtumaa. Sitten paimenet ”lähtivät kiireesti”⁷ katsomaan seimessä olevaa lasta. Ja myöhemmin he kertoivat kaikkialla, mitä olivat nähneet⁸.

Joka vuosi jouluna me lisäämme oman todistuksemme paimenien todistukseen siitä, että Jeesus Kristus, elävän Jumalan kirjaimellinen Poika, tuli maailmankolkkaan, jota kutsumme Pyhäksi maaksi.

Paimenet lähestyivät kunnioittavasti tallia palvellakseen kuninkaiden Kuningasta. Kuinka me palvelemme Häntä tänä joulun aikana? Loputtomilla ostoksilla? Hoppuilemalla ja koristelemalla kotiamme? Onko se kunnianosoituksemme Vapahtajallemme? Vai tuommeko me rauhaa levottomiin sydämiin, hyvää tahtoa niille, jotka kaipaavat elämäänsä ylevämpää tarkoitusta, kunniaa Jumalalle auliudessamme tehdä Hänen tahtonsa? Jeesus ilmaisi sen yksinkertaisesti: ”Tule [ja] seuraa minua.”⁹

Jeesuksen Kristuksen evankeliumi, joka palautettiin profeetta Joseph Smithin kautta, on koskettanut uskovia ympäri maailman. Olen nähnyt itse niiden palavan innon, jotka ovat ottaneet vastaan Hänen pyhän sanansa aina meren saarilta valtavaan Venäjään.

Muutamat esivanhemmistani olivat niiden varhaisten pyhien joukossa, jotka kokoontuivat Siioniin. Yksi nainen, Hannah Last Cornaby, asettui Spanish Forkiin Utahiin. Noina vaikeina aikoina joulua juhlistettiin toisinaan kallisarvoisella appelsiinilla tai puusta veistetyllä lelulla tai kenties vain räsynukella – mutta ei aina. Hannah kirjoitti joulukuun 25. päivästä vuonna 1856:

”Jouluaatto tuli, ja rakkaat pienokaiseni lapsenuskossaan ripustivat joulusukkansa miettien, täyttyisivätkö ne. Kivistävin sydämin, minkä salasin heiltä, vakuutin heille, ettei heitä unohdettaisi, ja he nukahtivat odottaen iloisina aamua.

Koska minulla ei ollut mitään makeaa, en tiennyt, mitä tehdä. He eivät saisi kuitenkaan pettyä. Sitten mieleeni tuli, että meillä oli vähän kurpitsoita. Keitin ne ja sitten siivilöin niistä mehun, josta muutaman tunnin hauduttamisella tuli makeaa siirappia. Sen ja muutamien mausteiden avulla tein piparkakkutaikinaa, jonka leikkasin kaikkiin mahdollisiin muotoihin ja paistoin pannulla (sillä minulla ei ollut uunia). Niillä piparkakuilla täytin heidän joulusukkansa ja ilahdutin heitä yhtä paljon kuin mitä hienoimmilla leivonnaisilla.”¹⁰

Tämän kertomuksen rivien välissä on kertomus äidistä, joka teki työtä läpi yön, vaikkei hänellä ollut edes uunia helpottamassa vaivannäköään. Silti hän oli sitoutunut tuomaan iloa lapsilleen, vahvistamaan heidän uskoaan, vakuuttamaan heidän kotonaan, että ”Kaikki on parhain päin!”¹¹ Eikö se ole joulun sanoma?

Presidentti Monson opettaa: ”Mahdollisuutemme antaa itsestämme ovat tosiaankin rajattomia, mutta ne ovat myös katoavia. On sydämiä, joita ilahduttaa. On ystävällisiä sanoja, joita lausua. On lahjoja, joita antaa.”¹²

Aina kun toimimme yhteistyössä Herran kanssa – tehden, mitä Hän pyytää, kohottaen lähellämme olevia – me todistamme, että Hän elää ja että Hän rakastaa meitä, olivatpa ajalliset haasteemme mitä tahansa.

Eräs toinen suuri sielu kirkon historiassa on skotlantilainen käännynnäinen John Menzies Macfarlane. Hän liittyi kirkkoon leskiäitinsä ja veljensä kanssa, ja nämä kolme matkasivat Suolajärven laaksoon vuonna 1852. John oli 18-vuotias. Vuosien edetessä hänestä tuli maanmittari, rakentaja ja jopa piirituomari, mutta hän ansaitsi eniten tunnustusta musiikistaan.

Hän perusti ensimmäisen kuoronsa Cedar Cityssä ja kiersi sen kanssa eteläistä Utahia. Kuoron esiinnyttyä St. Georgessa vanhin Erastus Snow, joka oli apostoli ja tuon siirtokunnan johtaja, kannusti häntä muuttamaan tuohon eteläutahilaiseen yhteisöön ja tuomaan perheensä ja musiikkinsa mukanaan.

Ajat olivat hyvin vaikeat vuonna 1869, ja vanhin Snow pyysi veli Macfarlanea järjestämään jouluohjelman, joka kohottaisi ihmisten mielialaa. Veli Macfarlane halusi tilaisuuteen uuden ja mukaansatempaavan kappaleen. Vaikka hän yritti yrittämistään säveltää, mitään ei syntynyt. Hän rukoili innoitusta, ja hän rukoili uudelleen. Sitten yhtenä yönä hän herätti vaimonsa ja huudahti: ”Minulla on sanat lauluun, ja luulen, että minulla on sävelkin!” Hän kiiruhti heidän pienen urkuharmoninsa luo ja soitti sävelmän kirjoittaen sen muistiin samalla kun hänen vaimonsa piteli hänen edessään öljykulhossa kelluvan flanellinpalan aikaansaamaa lepattavaa valoa. Sanat ja sävel virtasivat esiin:

Veli Macfarlane ei ollut koskaan käynyt Juudeassa eikä ollut nähnyt, että siellä on enemmänkin kallioisia kukkulanrinteitä eikä tasankoa, kuten laulun englanninkieliset sanat antaisivat ymmärtää, mutta hänen laulunsa innoittava sanoma kumpusi hänen sielustaan todistuksena Vapahtajan syntymästä Juudean Betlehemissä alkuna, joka muuttaisi maailman ikuisesti.¹⁴

Lausun todistukseni, että iankaikkinen Isämme elää. Hänen onnensuunnitelmansa siunaa syvästi jokaisen Hänen lapsensa elämää kaikissa sukupolvissa. Tiedän, että Hänen rakas Poikansa, Jeesus Kristus, Betlehemissä syntynyt lapsi, on maailman Vapahtaja ja Lunastaja, ja että rakas presidentti Thomas S. Monson on Hänen profeettansa maan päällä tänä aikana. Nämä ylistyksen sanat vakuuttavat korvissani totuutta: ”Hoosianna Jumalalle – – korkeudessa, hyvä tahto ihmisten, rauha maassa kansojen.”¹⁵

Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.