Mitä tapahtui seuraavaksi?

Hyvää joulua!

Tämä on joulun aikaa, ja lapset tuovat joulun lumon sydämeemme. Me jäämme vaille jotakin, jos emme näe joulua lapsen silmin, sillä lapset näkevät valot, he kuulevat musiikin ja he haistavat joulukuusen ja joulumakeisten tuoksun todella toiveikkaina. Näemme heidän punaiset poskensa ja pienet nenänsä painautuneina kaupan ikkunoita vasten, kun he unelmoivat jouluaatosta, ja pikkuruisilla sormillaan he laskevat päiviä 24:nteen joulukuuta. Vanhemmatkin laskevat päiviä 24:nteen joulukuuta. He unelmoivat olevansa valmiita jouluaattoon suunnitellessaan ja valmistaessaan yllätyksiä lapsilleen.

Kun minä olin lapsi, äitini ompeli usein jouluyllätyksen minulle ja kaksoissiskolleni. Hän laittoi ompelukoneen valmiiksi makuuhuoneeseensa ja aloitti projektin kuukausi etukäteen pitäen työskennellessään makuuhuoneen oven tarkoin kiinni. Jouluaaton lähestyessä hän ompeli yleensä myöhään yöhön. Kun lahjat olivat melkein valmiit – lukuun ottamatta niiden sovittamista yllemme ja helmojen merkitsemistä – hänellä oli tapana keksiä jokin suunnitelma, jotta yllätys säilyisi. Niin sitten seurasi silmien sitominen. Äiti sitoi silmämme, vei sitten meidät yksi kerrallaan makuuhuoneeseen ja sujautti asun yllemme niin että side oli koko ajan silmillämme. Se toimi hyvin – paitsi kerran, kun puhelin soi toisessa huoneessa.

Lähtiessään hän sanoi: ”Tulen heti takaisin, äläkä uskallakaan kurkkia.” Saatatte kysyä: ”Mitä tapahtui seuraavaksi?”

Minäpä kerron: se oli punainen samettiliivihame.

Saanen nyt kertoa, kuinka tuossa kysymyksessä ”Mitä tapahtui seuraavaksi?” on todellinen joulun merkitys.

Oli joulukuun puoliväli, kun Amy Johnston, sudenpentujen laumanjohtaja Gilbertissä Arizonassa Yhdysvalloissa, tarttui tilaisuuteen opettaa ryhmälle tarmokkaita kahdeksanvuotiaita poikia Jeesuksen syntymästä. Hän sai innoitusta siirtää sivuun partiotoiminnan, jonka hän oli suunnitellut, ja kertoa sudenpennuilleen ensimmäisestä joulusta. Hän kokosi pojat ympärilleen olohuoneensa lattialle ja luki useita kohtia suoraan pyhistä kirjoituksista. Hän käytti kuvia apuna esittäessään pyhän kertomuksen Mariasta ja Joosefista, paimenista, tähdestä ja Jeesus-vauvan syntymisestä talliin Betlehemissä.

Hän luki:

”Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin – –.

Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. – –

Ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa.

Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet,

mutta enkeli sanoi heille: ’Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle.

Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.’”¹

Puhuessaan Jeesuksen syntymästä hän huomasi, että kaikki pojat kuuntelivat osan aikaa, mutta yksi poika, John, odotti jokaista sanaa. John oli riehakas poika, joka istui tuskin koskaan hiljaa, mutta Amyn kertoessa poika kuunteli tarkkaan ja kysyi sitten: ”No, mitä tapahtui seuraavaksi?”

Niinpä Amy jatkoi kertomalla pojille Jeesuksen lapsuudesta. Hän sanoi: ”Jeesus oli paljolti teidän kaltaisenne poika. Hän piti juoksemisesta ja leikkimisestä. Mutta Hän myös vahvistui hengessä.”² Amy kertoi heille, että Jeesuksen ollessa vasta 12-vuotias tämä matkusti perheensä kanssa Jerusalemiin. Maria ja Joosef olivat palaamassa kotiin, kun he huomasivat, ettei heidän poikansa ollut heidän kanssaan. He lähtivät kiireesti takaisin Jerusalemiin ja löysivät Jeesuksen temppelistä puhumassa kirjanoppineiden ja opettajien kanssa, jotka esittivät Hänelle kysymyksiään, ja pyhissä kirjoituksissa kerrotaan, että kaikki, jotka kuulivat Häntä, hämmästelivät Hänen ymmärrystään ja vastauksiaan.³

”No, mitä tapahtui seuraavaksi?” John kysyi. Amy kertoi pojille Jeesuksen Kristuksen palvelutyöstä ja siitä, kuinka Hän täyttyi Herran Hengellä. Raamatussa kerrotaan, että Hän opetti evankeliumia köyhille, Hän teki ihmeitä, Hän paransi sokeita ja sairaita ja Hän jopa herätti ihmisiä kuolleista. Jeesus opetti: ”Rakastakaa vihamiehiänne [ja] tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat.”⁴

Se, mitä sanottiin, teki selvästi vaikutuksen Johniin, ja hän halusi tietää lisää. Jälleen hän kysyi: ”No, mitä siis tapahtui seuraavaksi?” Amy kertoi pojille, että jotkut ihmiset torjuivat Jeesuksen eivätkä pitäneet Hänestä. He jopa suunnittelivat Hänen surmaamistaan. Amy kertoi pienille sudenpennuilleen viimeisestä ateriasta, Getsemanen puutarhasta ja siitä, kuinka Jeesus ristiinnaulittiin ja kuinka Hän sitten nousi kuolleista. Amy huomasi, että kaikki nämä kertomukset olivat uutta Johnille, joka oli innokas kuulemaan lisää.

Sitten Amy tunsi voimakkaasti, että hänen pitää pysähtyä, puhutella jokaista poikaa nimeltä ja sanoa: ”Jeesus Kristus kuoli sinun vuoksesi.” John kuunteli tarkkaan, kun Amy puhui jokaiselle pojalle erikseen. Sitten Amy katsoi Johnia ja sanoi: ”John, Jeesus Kristus kuoli sinun vuoksesi.” John katsoi häntä ja kysyi sitten ihmeissään: ”Tekikö Hän sen minun vuokseni?”

Amy sanoi: ”Henki oli voimakkaana olohuoneessamme sinä päivänä, kun yksi pieni poika tunsi Pyhän Hengen vaikutuksen kenties ensimmäisen kerran.” Hän sanoi: ”En tiedä, mitä tulevaisuus tuo Johnille, jonka perhe on sittemmin muuttanut muualle. Mutta rukoilen, että siemenet, jotka kylvettiin sudenpentujen toiminnassa kaksi viikkoa ennen joulua, kasvavat ja tuovat hänet jonakin päivänä evankeliumin valon täyteen määrään.”

Kun joulu on ohi, kun jouluvalot otetaan alas, kuusentuoksu hiipuu ilmasta eikä radiossa enää soi joulumusiikki, mekin saatamme Johnin tavoin kysyä: ”Mitä tapahtuu seuraavaksi?”

Joulun ihme ja kunnioitus on vasta alkua. Joulu muistuttaa meitä siitä, että Betlehemissä syntynyt lapsi on antanut meille tarkoituksen elää, ja mitä seuraavaksi tapahtuu, riippuu suurelta osin siitä, kuinka me otamme vastaan Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen ja kuinka seuraamme Häntä. Joka päivä me kutsumme Hänen Henkensä elämäämme. Näemme valoa muissa, kuulemme lasten äänissä ilon, joka tuo toivoa ja odotusta tulevaisuuteen. Etsimme syitä kokoontua, ottaa muut mukaan, palvella ja kohottaa, samalla kun opimme, mitä todella tarkoittaa se, että tunnemme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen. Huomaamme laskevamme päiviä niihin elämämme tapahtumiin, jolloin tunnemme keskittyneemmin Hänen vaikutuksensa – esimerkiksi vauvan syntymään, lapsen kasteeseen, lähetyssaarnaajan lähtöön, temppelissä solmittavaan avioliittoon ja sakramentin nauttimiseen joka viikko. Kristuksen kaltaisella ja lapsenkaltaisella uskolla me etsimme Häntä ja tunnemme Hänen vaikutuksensa.

”Ellette – – tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan.”⁵

Isämme on luonut kauniin suunnitelman, jonka mukaan Hänen Poikansa, Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen avulla me voimme palata Hänen luokseen, elää Hänen kanssaan ja nauttia kaikesta, mitä Hänellä on, sillä se on lopullinen vastaus kysymykseen: ”Mitä tapahtuu seuraavaksi?” Vapahtaja on sanonut: ”Se, joka ottaa vastaan minut, ottaa vastaan minun Isäni; ja se, joka ottaa vastaan minun Isäni, ottaa vastaan minun Isäni valtakunnan; sen tähden kaikki, mitä minun Isälläni on, annetaan hänelle.”⁶

Se, että olemme valmiita ottamaan vastaan Hänet, antaa aivan uuden merkityksen sille, että on valmis 24:nteen joulukuuta.

John, missä sitten oletkin, elävät apostolit ovat sanoneet: ”Me todistamme juhlallisesti, että Hänen elämänsä, jolla on keskeinen asema koko ihmiskunnan historiassa, ei alkanut Betlehemissä eikä päättynyt Golgatalla. Hän oli Isän Esikoinen, ainosyntyinen Poika lihassa, maailman Lunastaja.”⁷

John, Hänen lahjansa meille on se, mitä tapahtuu seuraavaksi.

Se on totta, ja Hän teki sen sinun vuoksesi. Tästä suurenmoisesta totuudesta todistan Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.