2010–2019
Tavatessamme jälleen
Lokakuuta 2010


Tavatessamme jälleen

Palveleminen lähetystyössä on pappeusvelvollisuus – velvoite, jota Herra odottaa meiltä, jotka olemme saaneet niin paljon.

Rakkaat veljeni ja sisareni, toivotamme teidät tervetulleiksi yleiskonferenssiin, joka eri välineiden avulla kuullaan ja nähdään kaikkialla maailmassa. Esitämme kiitoksemme kaikille, jotka ovat tekemisissä tähän suurenmoiseen hankkeeseen kuuluvien monimutkaisten toimintojen kanssa.

Sitten huhtikuun – jolloin tapasimme edellisen kerran – kirkon työ on mennyt eteenpäin minkään estämättä sitä. Minulla on ollut etuoikeus vihkiä neljä uutta temppeliä. Yhdessä neuvonantajieni ja muiden johtavien auktoriteettien kanssa olen matkustanut Arizonan Gila Valleyyn Yhdysvalloissa, Kanadan Vancouveriin, Filippiinien Cebuun sekä Ukrainan Kiovaan. Kaikissa näissä paikoissa oleva temppeli on valtavan kaunis. Jokainen niistä siunaa kirkkomme jäsenten elämää, ja jokaisella niistä on hyvä vaikutus niihin, jotka eivät kuulu meidän kirkkoomme.

Kunkin temppelin vihkimistä edeltävänä iltana meillä oli etuoikeus nähdä juhlava kulttuuriohjelma, jonka esittämiseen nuoret jäsenemme ja jotkut ei-niin-nuoret jäsenemme osallistuivat. Nämä tilaisuudet pidettiin tavallisesti suurilla stadioneilla, vaikka Kiovassa kokoonnuimmekin eräässä kauniissa palatsissa. Tanssit, laulut, musiikkiesitykset ja näytökset olivat erinomaisia. Esitän kiitokseni ja rakkauteni kaikille mukana olleille.

Jokainen temppelin vihkiminen oli hengellinen juhla-ateria. Tunsimme Herran Hengen niissä kaikissa.

Ensi kuussa vihimme uudelleen Havaijissa sijaitsevan Laien temppelin, yhden vanhimmista temppeleistämme, jossa on tehty laajoja kunnostustöitä useiden kuukausien ajan. Odotamme innokkaasti sitä pyhää tilaisuutta.

Me jatkamme temppeleiden rakentamista. Tänä aamuna minulla on ilo ilmoittaa viidestä uudesta temppelistä, joille hankitaan parhaillaan tontteja ja jotka tulevina kuukausina ja vuosina rakennetaan seuraaviin paikkoihin: Portugalin Lissaboniin, Indianan Indianapolisiin Yhdysvalloissa, Filippiinien Urdanetaan, Connecticutin Hartfordiin Yhdysvalloissa ja Meksikon Tijuanaan.

Temppeleissämme suoritettavat toimitukset ovat välttämättömiä omalle pelastuksellemme sekä kuolleiden rakkaidemme pelastukselle. Käykäämme edelleenkin uskollisesti temppeleissä, joita rakennetaan yhä lähemmäksi kirkkomme jäseniä.

Nyt ennen kuin kuuntelemme tämänaamuisia puhujiamme saanen mainita asian, joka on lähellä sydäntäni ja joka ansaitsee vakavan huomiomme. Puhun lähetystyöstä.

Ensiksi, Aaronin pappeuden nuoret miehet ja te nuoret miehet, joista on tulossa vanhimpia: Toistan sen, mitä profeetat ovat pitkään opettaneet – että jokaisen kelvollisen, kykenevän nuoren miehen tulisi valmistautua palvelemaan lähetystyössä. Palveleminen lähetystyössä on pappeusvelvollisuus – velvoite, jota Herra odottaa meiltä, jotka olemme saaneet niin paljon. Nuoret miehet, kehotan teitä valmistautumaan palvelemaan lähetyssaarnaajina. Pitäkää itsenne puhtaina ja tahrattomina ja kelvollisina edustamaan Herraa. Pitäkää yllä terveyttänne ja voimianne. Tutkikaa pyhiä kirjoituksia. Osallistukaa seminaariin ja instituuttiin siellä, missä ne ovat tarjolla. Tutustukaa lähetyssaarnaajien käsikirjaan Saarnatkaa minun evankeliumiani.

Sana teille, nuoret sisaret: vaikkei teillä olekaan samaa pappeusvelvollisuutta palvella kokoaikaisina lähetyssaarnaajina kuin nuorilla miehillä, tekin teette arvokkaan osanne lähetyssaarnaajina, ja otamme kiitollisina vastaan palvelutyönne.

Ja nyt teille, vanhemmat veljet ja sisaret: tarvitsemme monia, monia vanhempia lähetyssaarnaaja-aviopareja lisää. Te uskolliset avioparit, jotka palvelette parhaillaan tai olette aiemmin palvelleet, kiitämme teitä uskostanne ja omistautumisestanne Jeesuksen Kristuksen evankeliumille. Te palvelette auliisti ja hyvin ja saatte aikaan paljon hyvää.

Teitä, jotka ette vielä ole elämässänne siinä vaiheessa, jossa voisitte palvella lähetyssaarnaaja-avioparina, kehotan valmistautumaan nyt sitä päivää varten, jolloin te ja puolisonne voisitte palvella. Kun olosuhteenne sallivat, kun voitte jäädä eläkkeelle ja kun terveydentilanne antaa siihen mahdollisuuden, valmistautukaa lähtemään kodistanne palvellaksenne kokoaikaisessa lähetystyössä. Elämässänne on harvoin aikoja, jolloin voitte nauttia siitä suloisesta hengestä ja tyydytyksestä, joka tulee yhteisestä kokoaikaisesta palvelusta Mestarin työssä.

Nyt, veljeni ja sisareni, olkaa herkkiä Herran Hengelle, kun kuuntelemme Herran palvelijoita näinä kahtena päivänä. Rukoilen nöyrästi, että jokainen saa osakseen tämän siunauksen. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.