Rakkaus ei koskaan katoa

Thomas S. Monson

President of the Church


Sen sijaan että olisimme tuomitsevia ja arvostelevia toisiamme kohtaan, olkoon meillä Kristuksen puhdasta rakkautta kanssakulkijoitamme kohtaan tällä matkalla elämän halki.

Tänä iltana sielumme on riemuinnut ja kurkottanut kohti taivasta. Meitä on siunattu kauniilla musiikilla ja innoitetuilla sanomilla. Täällä on Herran Henki. Rukoilen, että Hänen innoituksensa on kanssani nyt kun jaan kanssanne joitakin ajatuksiani ja tunteitani.

Aloitan lyhyellä tarinalla, joka havainnollistaa sitä, minkä haluaisin tehdä selväksi.

Nuoripari Lisa ja John muuttivat uudelle asuinalueelle. Eräänä aamuna heidän ollessaan aamiaisella Lisa katsoi ulos ikkunasta ja näki naapurinsa ripustavan pyykkiään ulos kuivumaan.

”Tuo pyykki ei ole puhdasta!” Lisa huudahti. ”Naapurimme ei osaa pestä vaatteita puhtaaksi!”

John katseli sivusta mutta oli vaiti.

Joka kerta kun naapuri ripusti pyykkiään kuivumaan, Lisa huomautti samasta asiasta.

Joitakin viikkoja myöhemmin Lisa yllättyi, kun hän ikkunasta vilkaistessaan näki putipuhdasta pyykkiä kuivumassa naapurinsa pihalla. Hän sanoi miehelleen: ”Katso, John – hän on viimeinkin oppinut pesemään kunnolla! Kuinkahan hän sen teki?”

John vastasi: ”Kulta, minulla on sinulle vastaus. Sinua kiinnostanee tietää, että nousin tänä aamuna varhain ja pesin meidän ikkunat!”

Haluaisin tänä iltana kertoa teille joitakin ajatuksia siitä, kuinka me suhtaudumme toisiimme. Katselemmeko me ikkunasta, joka kaipaa pesua? Tuomitsemmeko, vaikka emme tunne kaikkia tosiasioita? Mitä me näemme, kun katsomme muita? Mitä arvioita me teemme heistä?

Vapahtaja sanoi: ”Älkää tuomitko.” 1 Hän jatkoi: ”Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi?” 2 Tai toisin sanoen miksi näet likaisen pyykin naapurisi talossa, mutta et huomaa, että omassa talossasi on likainen ikkuna?

Kukaan meistä ei ole täydellinen. En tunne ketään, joka väittäisi olevansa sellainen. Ja silti jostakin syystä ja omista epätäydellisyyksistämme huolimatta meillä on taipumus osoitella niitä toisissa. Me arvostelemme heidän tekojaan tai tekemättä jättämisiään.

Emme voi mitenkään tuntea sellaisen ihmisen sydäntä, aikeita tai olosuhteita, joka kenties sanoo tai tekee jotakin, mistä löydämme arvostelun aihetta. Siksi käsky: ”Älkää tuomitko.”

Tällaisessa yleiskonferenssissa 47 vuotta sitten minut kutsuttiin kahdentoista apostolin koorumiin. Palvelin siihen aikaan yhdessä kirkon yleisistä pappeuskomiteoista, ja siksi istuin – ennen kuin nimeni esitettiin hyväksyttäväksi – tuon pappeuskomitean muiden jäsenten kanssa, kuten minulta odotettiin. Vaimollani ei kuitenkaan ollut aavistustakaan siitä, minne mennä, eikä ketään, jonka kanssa hän voisi istua, eikä hän itse asiassa löytänyt tabernaakkelista istumapaikkaa. Eräs rakas ystävämme, joka kuului yhden apujärjestön pääneuvottelukuntaan ja joka istui neuvottelukunnan jäsenille varatulla alueella, pyysi sisar Monsonia istumaan viereensä. Tämä nainen ei tiennyt mitään kutsumisestani – mistä ilmoitettaisiin pian – mutta hän näki sisar Monsonin, huomasi tämän hämmennyksen ja tarjosi tälle kohteliaasti istumapaikkaa. Rakas vaimoni oli helpottunut ja kiitollinen tästä ystävällisestä eleestä. Istuutuessaan hän kuitenkin kuuli selkänsä takaa äänekkään kuiskauksen, kun yksi tämän neuvottelukunnan jäsenistä ilmaisi ympärillään oleville ärtymyksensä siitä, että toinen hänen neuvottelukuntansa jäsen uskalsi kutsua ”ulkopuolisen” istumaan tälle vain heille varatulle alueelle. Hänen epäystävällistä käytöstään ei voinut puolustella mitenkään, olisipa sinne kutsuttu kuka hyvänsä. Mutta voin vain kuvitella, miltä tuosta naisesta tuntui, kun hänelle selvisi, että ”tunkeilija” oli uusimman apostolin vaimo.

Emme ole taipuvaisia tuomitsemaan vain muiden tekoja ja sanoja, vaan monet meistä arvostelevat ulkoista olemusta: vaatetusta, hiustyyliä, kokoa. Lista jatkuu aina vain.

Monta vuotta sitten eräässä valtakunnallisessa lehdessä julkaistiin klassinen kertomus tuomitsemisesta ulkoisen olemuksen perusteella. Se on tosikertomus – sellainen, jonka olette kenties kuulleet, mutta joka kannattaa toistaa.

Mary Bartels -niminen nainen asui aivan vastapäätä sairaalan sisäänkäyntiä kadun toisella puolella. Hänen perheensä asui ensimmäisessä kerroksessa ja vuokrasi yläkerrosten huoneita sairaalan avohoitopotilaille.

Eräänä iltana todella kauhean näköinen vanha mies tuli ovelle kysymään, olisiko hänelle paikkaa, missä voisi viettää yön. Hän oli kumarainen ja kuihtunut ja hänen kasvonsa olivat turvotuksesta vinot – punaiset ja verestävät. Hän sanoi etsineensä yösijaa puolestapäivästä asti siinä onnistumatta. ”Johtuu varmaan kasvoistani”, hän sanoi. ”Tiedän, että ne näyttävät kauheilta, mutta lääkärini sanoo, että ne voivat kenties parantua muutaman lisähoitokerran jälkeen.” Hän antoi ymmärtää, että nukkuisi mielellään vaikka keinutuolissa kuistilla. Jutellessaan miehen kanssa Mary oivalsi, että tällä pienellä vanhalla miehellä oli pikkuruisessa kehossaan valtava sydän. Vaikka huoneet olivat täynnä, Mary kehotti miestä odottamaan tuolissa, niin hän etsisi tälle nukkumapaikan.

Nukkumaanmenon aikaan Maryn aviomies petasi miehelle pukkisängyn. Maryn käydessä aamulla huoneessa vuodevaatteet oli taiteltu siististi ja mies oli ulkona kuistilla. Mies kieltäytyi aamiaisesta, mutta juuri ennen linja-autolle lähtöään mies kysyi, voisiko hän palata seuraavan kerran, kun hän tulisi hoitoon. ”En ole teille yhtään vaivaksi”, hän lupasi. ”Voin nukkua oikein mainiosti tuolissa.” Mary vakuutti hänelle, että hän oli tervetullut uudestaan.

Usean vuoden ajan vanha mies, joka oli ammatiltaan kalastaja, kävi hoidoissa ja yöpyi Maryn kotona. Hän toi aina lahjaksi meren antimia tai vihanneksia puutarhastaan. Muulloin hän lähetti postissa paketteja.

Saadessaan näitä huomaavaisia lahjoja Mary ajatteli usein, mitä hänen naapurinsa oli sanonut, kun ruma, kumarainen vanha mies oli sinä ensimmäisenä aamuna lähtenyt hänen luotaan. ”Otitko sinä sen kamalan näköisen miehen teille eilen illalla? Minä käännytin hänet pois. Voit menettää asiakkaita majoittamalla sellaisia ihmisiä.”

Mary tiesi, että he olivat kenties menettäneet asiakkaita muutaman kerran, mutta hän ajatteli: ”Jos he vain olisivat tunteneet hänet, niin ehkä heidän olisi ollut helpompaa kestää omat sairautensa.”

Miehen kuoltua Mary oli käymässä erään ystävän luona, jolla oli kasvihuone. Katsellessaan ystävänsä kukkia hän pani merkille kauniin kullanvärisen krysanteemin, mutta ihmetteli sitä, että se kasvoi kolhiintuneessa, vanhassa, ruosteisessa ämpärissä. Hänen ystävänsä selitti: ”Minulta loppuivat ruukut, ja koska tiesin, kuinka kaunis tästä tulisi, ajattelin, ettei sitä haittaisi, vaikka se alkaisi kasvaa tässä vanhassa sangossa. Se on siinä vain vähän aikaa, kunnes voin istuttaa sen ulos puutarhaan.”

Mary hymyili kuvitellessaan aivan samanlaista tilannetta taivaassa. ”Tässä on erityisen kaunis yksilö”, Jumala on saattanut sanoa tullessaan pienen vanhan miehen sielun luo. ”Hän ei pane pahakseen, että joutuu aloittamaan siinä pienessä, epämuodostuneessa kehossa.” Mutta se oli kauan sitten, ja kuinka kookkaana tuo ihastuttava sielu varmasti seisookaan Jumalan puutarhassa! 3

Ulkoinen olemus voi olla hyvin pettävä, niin kehno tapa mitata ihmistä. Vapahtaja varoitti: ”Älkää tuomitko sen mukaan, miltä asia päältä katsoen näyttää.” 4

Erään naisjärjestön jäsen valitti kerran siitä, kun eräs tietty nainen oli valittu edustamaan järjestöä. Hän ei ollut koskaan tavannut tätä naista, mutta hän oli nähnyt naisesta valokuvan eikä pitänyt näkemästään, koska arveli naisen olevan ylipainoinen. Hän huomautti: ”Niiden tuhansien naisten joukosta, joita tässä järjestössä on, olisi varmasti voitu valita parempi edustaja.”

Oli totta, ettei valittu nainen ollut ”mallinmitoissa”. Mutta ne, jotka tunsivat hänet ja tunsivat hänen ominaisuutensa, näkivät hänessä paljon enemmän kuin mitä valokuvasta näkyi. Valokuvasta kyllä näkyi, että hänellä oli ystävällinen hymy ja hän näytti luottavan itseensä. Mutta valokuvasta ei näkynyt, että hän oli uskollinen ja myötätuntoinen ystävä, älykäs nainen, joka rakasti Herraa ja joka rakasti ja palveli Hänen lapsiaan. Siitä ei näkynyt, että hän teki vapaaehtoistyötä yhteisössä ja oli huomaavainen ja huolehtivainen naapuri. Lyhyesti sanottuna valokuva ei kertonut, kuka hän todella oli.

Kysyn: jos asenteet, teot ja hengelliset taipumukset näkyisivät fyysisissä piirteissä, olisiko se valituksen esittänyt nainen ulkonäöltään yhtä ihastuttava kuin nainen, jota hän arvosteli?

Rakkaat sisareni, jokainen teistä on ainutlaatuinen. Te eroatte toisistanne monin tavoin. Jotkut joukostanne ovat naimisissa. Jotkut teistä ovat kotona lastenne kanssa, kun taas toiset ovat työssä kodin ulkopuolella. Osalla teistä ei ole enää lapsia kotona. Jotkut teistä ovat naimisissa, mutta teillä ei ole lapsia. On eronneita ja on leskiä. Monet teistä ovat naimattomia. Joillakuilla teistä on korkeakoulututkinto, joillakuilla ei ole. On niitä, joilla on varaa viimeisimpiin muotiluomuksiin, ja niitä, jotka ovat onnekkaita, jos heillä on yksi sopiva sunnuntaiasu. Sellaiset erot ovat miltei loputtomia. Houkuttelevatko nämä erot meitä tuomitsemaan toisiamme?

Äiti Teresa, katolinen nunna, joka teki työtä köyhien parissa Intiassa suurimman osan elämästään, esitti tämän syvällisen totuuden: ”Jos tuomitsette ihmisiä, teillä ei ole aikaa rakastaa heitä.” 5 Vapahtaja on kehottanut: ”Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä.” 6 Kysyn: voimmeko me rakastaa toisiamme, kuten Vapahtaja on käskenyt, jos me tuomitsemme toisiamme? Ja vastaan – äiti Teresan tavoin: ei, emme voi.

Apostoli Jaakob opetti: ”Jos joku luulee olevansa Jumalan palvelija mutta ei pysty hillitsemään kieltään, hän pettää itsensä ja hänen jumalanpalveluksensa on turha.” 7

Olen aina rakastanut Apuyhdistyksenne tunnuslausetta ”Rakkaus ei koskaan katoa”. 8 Mitä on rakkaus? Profeetta Mormon opettaa meille, että ”aito rakkaus on Kristuksen puhdasta rakkautta” 9 . Jäähyväissanomassaan lamanilaisille Moroni julisti: ”Ellei teillä ole rakkautta, te ette mitenkään voi pelastua Jumalan valtakuntaan.” 10

Minä pidän rakkautta – eli ”Kristuksen puhdasta rakkautta” – arvostelemisen ja tuomitsemisen vastakohtana. Puhuessani rakkaudesta en ajattele tällä hetkellä kärsimyksen lievittämistä antamalla jotakin aineellista. Se on tietenkin välttämätöntä ja oikein. Tänä iltana ajattelen sen sijaan rakkautta, joka ilmenee siinä, että olemme suvaitsevaisia muita kohtaan ja armollisia heidän tekojaan kohtaan, sellaista rakkautta, joka antaa anteeksi, sellaista rakkautta, joka on kärsivällinen.

Ajattelen rakkautta, joka saa meidät olemaan osaaottavia, myötätuntoisia ja armeliaita, ei vain sairauden ja kärsimyksen ja ahdistuksen hetkinä vaan myös muiden ihmisten heikkouksien ja virheiden hetkinä.

Tarvitaan kipeästi sellaista rakkautta, joka osoittaa kiinnostusta niitä kohtaan, joita ei huomata, antaa toivoa niille, jotka ovat masentuneita, auttaa niitä, jotka ovat ahdistettuja. Todellinen rakkaus on toimivaa rakkautta. Rakkautta tarvitaan kaikkialla.

Tarvitaan sellaista rakkautta, joka kieltäytyy hakemasta tyytyväisyyttä muille sattuneen epäonnen kuulemisesta tai toistamisesta, ellei siitä ole kenties apua epäonnen kohdanneelle. Amerikkalainen pedagogi ja poliitikko Horace Mann sanoi kerran: ”Ahdingossa olevan sääliminen on inhimillistä, hänen auttamisensa on jumalallista.” 11

Rakkaus on sitä, että on kärsivällinen sitä kohtaan, joka on pettänyt meidät. Se on sitä, että vastustaa kiusausta loukkaantua helposti. Se on heikkouksien ja puutteiden hyväksymistä. Se on ihmisten hyväksymistä sellaisina kuin he todella ovat. Se on katsomista fyysisen ulkomuodon sijaan ominaisuuksiin, joita aika ei himmennä. Se on sitä, että vastustaa halua luokitella muita.

Rakkaus, tuo Kristuksen puhdas rakkaus, ilmenee siinä, kun ryhmä nuoria naisia naimattomien seurakunnasta matkustaa satoja kilometrejä osallistuakseen yhden heidän Apuyhdistyksensä sisaren äidin hautajaisiin. Rakkaus ilmenee siinä, kun tehtävälleen omistautuneet kotikäyntiopettajat palaavat kuukausi toisensa jälkeen, vuosi toisensa jälkeen saman välinpitämättömän, hieman arvostelevan sisaren luo. Se näkyy selkeästi, kun iäkästä leskirouvaa muistetaan ja hänet tuodaan seurakunnan tapahtumiin ja Apuyhdistyksen toimintoihin. Sen tuntee, kun Apuyhdistyksessä yksin istuva sisar saa kutsun: ”Tule istumaan meidän kanssamme.”

Te kaikki kannatte rakkauden viittaa sadoilla pienillä tavoilla. Elämä ei ole täydellistä kenellekään meistä. Sen sijaan että olisimme tuomitsevia ja arvostelevia toisiamme kohtaan, olkoon meillä Kristuksen puhdasta rakkautta kanssakulkijoitamme kohtaan tällä matkalla elämän halki. Huomatkaamme, että jokainen tekee parhaansa selviytyäkseen eteensä tulevista haasteista, ja pyrkikäämme tekemään meidän parhaamme auttaaksemme.

Kristuksen rakkauden on määritelty olevan ”korkeinta, jalointa ja vahvinta rakkautta” 12 , Kristuksen puhdasta rakkautta, ”ja kenellä sitä havaitaan olevan viimeisenä päivänä, hänen käy hyvin” 13 .

”Rakkaus ei koskaan katoa.” Olkoon tämä pitkäkestoinen Apuyhdistyksen tunnuslause, tämä ajaton totuus oppaananne kaikessa, mitä teette. Tunkeutukoon se sielunne syvyyksiin ja näkyköön kaikissa ajatuksissanne ja teoissanne.

Rakastan teitä, sisareni, ja rukoilen, että taivaan siunaukset olisivat aina teidän. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

Show References

  1.  

    1.  Matt. 7:1.

  2.  

    2.  Matt. 7:3.

  3.  

    3. Mukailtu julkaisusta Mary Bartels, ”The Old Fisherman”, Guideposts, kesäkuu 1965, s. 24–25.

  4.  

    4.  Joh. 7:24.

  5.  

    5. Äiti Teresa, julkaisussa R. M. Lala, A Touch of Greatness: Encounters with the Eminent, 2001, s. x.

  6.  

    6.  Joh. 15:12.

  7.  

    7.  Jaak. 1:26.

  8.  

    8.  1. Kor. 13:8.

  9.  

    9.  Moroni 7:47.

  10.  

    10.  Moroni 10:21.

  11.  

    11. Horace Mann, Lectures on Education, 1845, s. 297.

  12.  

    12. Bible Dictionary, hakusana ”Charity”, s. 632.

  13.  

    13.  Moroni 7:47.