Evankeliumin oppiminen ja opettaminen

Pyhäkoulun ylimmän johtokunnan jäsenenä minusta tuntuu, että minun pitäisi aloittaa puheeni tänä aamuna sanomalla: ”Hyvää huomenta, oppilaat.”

Sanomani tänään on kaikille teille, jotka on kutsuttu opettamaan, palvelittepa missä järjestössä tahansa ja olittepa tuore käännynnäinen kirkossa tai opettaja, jolla on vuosien kokemus.

En aio puhua niinkään siitä, miten opetetaan, vaan pikemminkin siitä, miten opitaan. Se, mitä opettaja sanoo, voi erota merkittävällä tavalla siitä, mitä luokassa olevat kuulevat tai oppivat.

Ajatelkaapa hetki opettajaa, jolla on ollut todella suuri vaikutus elämäänne. Mitä sellaista hänessä oli, mikä sai teidät muistamaan sen, mitä opetettiin, haluamaan totuuden löytämistä omakohtaisesti, käyttämään tahdonvapauttanne ja toimimaan eikä vain olemaan toiminnan kohteena – toisin sanoen oppimaan? Mitä sellaista tässä opettajassa oli, mikä erotti hänet muista?

Eräs menestyvä opettaja ja kirjailija on sanonut: ”Oppimisessa eniten merkitystä on asenteella. Opettajan asenteella.”¹

Huomatkaa, että oppimisessa eniten merkitystä ei ole sillä, kuinka monta vuotta opettaja on ollut kirkon jäsen tai kuinka paljon opettamiskokemusta hänellä on, tai edes sillä, mikä on opettajan tietämys evankeliumista tai opetusmenetelmistä. Eniten merkitystä on sillä asenteella tai hengellä, jolla opettaja opettaa.

Maailmanlaajuisessa johtajien koulutuskokouksessa vanhin Jeffrey R. Holland esitti tämän kertomuksen: ”Olen vuosikausia rakastanut kertomusta, jonka presidentti Packer on kertonut William E. Berrettin poikavuosien pyhäkoulunopettajasta. Iäkäs tanskalainen veli kutsuttiin opettamaan levottomien poikien luokkaa. – – Hän ei puhunut englantia kovin hyvin vaan hänellä oli yhä vahva tanskalaisvoittoinen ääntämys, hän oli paljon vanhempi, hänellä oli isot maatyöläisen kädet. Kuitenkin hänen oli määrä opettaa näitä nuoria riehakkaita 15-vuotiaita. Itse asiassa se ei todellakaan näyttänyt kovin hyvältä yhdistelmältä. Mutta veli Berrett tapasi sanoa – ja tämä on se kohta, jota presidentti Packer lainaa – että tämä mies opetti heitä jotenkin, että yli kaikkien noiden esteiden, läpi kaikkien noiden rajoitusten tämä mies kosketti noiden meluisien 15-vuotiaiden poikien sydäntä ja muutti heidän elämänsä. Ja veli Berrett todisti, että ’me olisimme voineet lämmitellä käsiämme hänen uskonsa tulen loimussa’.”²

Menestyksekkäät evankeliumin opettajat rakastavat evankeliumia. He ovat innostuneita siitä. Ja koska he rakastavat oppilaitaan, he haluavat näiden tuntevan samoin kuin he tuntevat ja kokevan samaa, mitä he ovat kokeneet. Evankeliumin opettaminen on sitä, että jakaa evankeliumia kohtaan tuntemaansa rakkautta.

Veljet ja sisaret, opettajan asennetta ei opeteta, se omaksutaan.³

Kuinka me sitten kehitämme itsessämme asenteen, jota tarvitsemme ollaksemme menestyksekäs opettaja? Haluaisin käsitellä neljää evankeliumin opettamisen perusperiaatetta.

Ensimmäiseksi, uppoutukaa pyhiin kirjoituksiin. Emme voi rakastaa sitä, mitä emme tunne. Ottakaa tavaksi opiskella pyhiä kirjoituksia päivittäin – oppiaiheen valmistamisen lisäksi ja siitä erillään. Ennen kuin voimme opettaa evankeliumia, meidän täytyy tuntea evankeliumi.

Presidentti Thomas S. Monson vaalii yhä muistoa poikavuosiensa pyhäkoulunopettajasta. Hän on kertonut: ”Minä sain pienenä poikana kokea, mitä on päästä mitä vaikuttavimman ja innoitetuimman opettajan vaikutuspiiriin, opettajan, joka kuunteli meitä ja joka rakasti meitä. Hänen nimensä oli Lucy Gertsch. Pyhäkoululuokassamme hän opetti meille maailman luomisesta, Aadamin lankeemuksesta ja Jeesuksen sovitusuhrista. Hän toi luokkahuoneeseensa kunniavieraiksi Mooseksen, Joosuan, Pietarin, Tuomaan, Paavalin ja tietenkin Kristuksen. Vaikka emme nähneet heitä, me opimme rakastamaan, kunnioittamaan ja jäljittelemään heitä.”⁴

Lucy Gertsch pystyi kutsumaan näitä kunniavieraita luokkahuoneeseensa, koska hän tunsi heidät. He olivat hänen rakkaita ystäviään. Sen ansiosta myös hänen luokkansa oppi ”rakastamaan, kunnioittamaan ja jäljittelemään heitä”.

Herra sanoi Hyrum Smithille: ”Älä pyri julistamaan minun sanaani, vaan pyri ensiksi saamaan minun sanani.”⁵ Tämä kehotus koskee meitä jokaista.

Herra on käskenyt meitä tutkimaan kirjoituksia⁶, kestitsemään itseämme niillä⁷ ja vaalimaan niitä⁸. Kun me vilpittömästi tutkimme ja pohdimme Herran sanaa, Hänen Henkensä on meidän kanssamme. Me tulemme tuntemaan Hänen äänensä.⁹

Pian sen jälkeen kun minut oli kutsuttu vaarnanjohtajaksi, vaarnamme johtokunta sai koulutusta eräältä vyöhykeseitsenkymmeneltä. Koulutuksen aikana esitin kysymyksen, johon hän vastasi: ”Sepä on hyvä kysymys. Katsotaanpa vastausta Kirkkokäsikirjasta.” Sitten otimme esiin käsikirjan, ja sieltä löytyi vastaus kysymykseeni. Hieman myöhemmin koulutuksemme aikana esitin toisen kysymyksen. Jälleen kerran hän vastasi: ”Hyvä kysymys. Katsotaanpa käsikirjasta.” En rohjennut esittää enää enempää kysymyksiä. Katsoin parhaaksi lukea käsikirjan.

Olen sittemmin ajatellut, että Herra voisi antaa samanlaisen vastauksen meille jokaiselle, kun käännymme huolinemme tai kysymyksinemme Hänen puoleensa. Hän voisi sanoa: ”Sepä on hyvä kysymys. Jos kertaat Alman luvun 5 tai Opin ja liittojen luvun 76, muistat, että olen jo puhunut sinulle tästä asiasta.”

Veljet ja sisaret, on taivaan järjestyksen vastaista, että Herra toistaisi meille jokaiselle erikseen sen, mitä Hän on jo ilmoittanut meille yhteisesti. Pyhät kirjoitukset sisältävät Kristuksen sanat. Ne ovat Herran ääni. Pyhien kirjoitusten tutkiminen kouluttaa meitä kuulemaan Herran ääntä.

Toiseksi, soveltakaa oppimianne asioita elämäänne. Kun Hyrum Smith halusi osallistua tähän suureen myöhempien aikojen työhön, Herra sanoi hänelle: ”Katso, tämä on sinun työsi: pitää minun käskyni, niin, koko väkevyydestäsi, mielestäsi ja voimastasi.”¹⁰ Meidän opettajien työnä on ensimmäiseksi ja ennen kaikkea pitää käskyt koko väkevyydestämme, mielestämme ja voimastamme.

Kolmanneksi, tavoitelkaa taivaan apua. Pyytäkää Herralta Hänen Henkensä johdatusta koko sydämenne voimalla. Pyhissä kirjoituksissa sanotaan: ”Ellette saa Henkeä, teidän ei tule opettaa.”¹¹ Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka käyttäisitte kaikkia oikeita opetusmenetelmiä ja vaikka opetuksenne olisi totta, niin ilman Henkeä ei tapahdu todellista oppimista.

Opettajan tehtävänä on ”auttaa muita ottamaan vastuu evankeliumin oppimisesta – herättää heissä halu tutkia, ymmärtää ja elää evankeliumin mukaan”¹². Tämä tarkoittaa sitä, että opettajina meidän ei pidä keskittyä niin paljon omaan suoritukseemme kuin siihen, kuinka autamme muita oppimaan evankeliumia ja elämään sen mukaan.¹³

Milloin viimeksi polvistuitte rukoukseen ja pyysitte Herraa auttamaan teitä paitsi oppiaiheessanne myös auttamaan teitä tietämään kunkin luokkanne oppilaan tarpeet ja täyttämään niitä? Yksikään luokka ei ole niin suuri, ettemme voi rukoilla innoitusta sen suhteen, kuinka voimme tavoittaa jokaisen oppilaan.

On luonnollista, että opettajat kokevat riittämättömyyden tunteita. Teidän tulee ymmärtää, että ”ikä ja kypsyys ja älyllinen koulutus eivät ole millään tavalla tai missään määrin tarpeellisia yhteyden saamiseksi Herraan ja Hänen Henkeens䔹⁴.

Herran lupaukset ovat varmoja. Jos tutkitte vilpittömästi pyhiä kirjoituksia ja vaalitte mielessänne elämän sanoja, jos pidätte käskyt koko sydämestänne ja rukoilette jokaisen oppilaan puolesta, te saatte nauttia Pyhän Hengen kumppanuudesta ja saatte ilmoitusta.¹⁵

Neljänneksi, veljet ja sisaret, on äärimmäisen tärkeää, että me käytämme tahdonvapauttamme ja toimimme viipymättä saamiemme hengellisten kuiskausten mukaisesti.

Presidentti Thomas S. Monson on opettanut: ”Me valvomme. Me odotamme. Me kuuntelemme tuota hiljaista, vienoa ääntä. Kun se puhuu, viisaat miehet ja naiset tottelevat. Hengen kehotusten noudattamisessa ei sovi viivytellä.”¹⁶

Teidän ei pidä pelätä käyttää tahdonvapauttanne ja toimia niiden ajatusten ja vaikutelmien mukaan, joita Herran Henki panee sydämeenne. Teistä saattaa alussa tuntua kiusalliselta, mutta lupaan teille, että suloisimpia ja ilahduttavimpia kokemuksia opettajana saatte, kun alistutte Herran tahtoon ja noudatatte Pyhältä Hengeltä saamianne kuiskauksia. Teidän kokemuksenne vahvistavat uskoanne ja antavat teille enemmän rohkeutta toimia tulevaisuudessa.

Rakkaat opettajat, te olette tämän kirkon suuria ihmeitä. Teillä on pyhä luottamustehtävä. Me rakastamme teitä ja me luotamme teihin. Tiedän, että jos tutkimme pyhiä kirjoituksia ja elämme niin, että olemme kelvollisia saamaan Pyhän Hengen kumppanuuden, Herra on voimistava meitä kutsumuksissamme ja vastuullisissa tehtävissämme niin että voimme täyttää Herralta saamamme tehtävän. Rukoilen, että voisimme kaikki tehdä niin. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.