2010–2019
Laulut, jotka jäivät laulamatta
Lokakuuta 2011


Laulut, jotka jäivät laulamatta

Vaikka emme tiedäkään kaikkia vastauksia murhenäytelmiin, tiedämme tärkeitä periaatteita, joiden ansiosta voimme kohdata ne uskoen ja luottaen.

Monet ihmiset kohtaavat merkittäviä ongelmia tai jopa murhenäytelmän tällä kuolevaisuuden taipaleella. Kaikkialla maailmassa näemme esimerkkejä koettelemuksista ja kärsimyksistä.1 Television kuvat kuolemasta, kovista kärsimyksistä ja epätoivosta liikuttavat sieluamme. Näemme japanilaisten kamppailevan sankarillisesti maanjäristyksen ja tsunamin aiheuttamaa tuhoa vastaan. Oli tuskallista elää uudelleen World Trade Centerin tornien tuhoutumisen ahdistavia näkymiä, joita katselimme äskettäin uudelleen. Jokin sävähdyttää meitä, kun saamme tietää sellaisesta murhenäytelmästä, etenkin silloin kun kärsijöinä on viattomia ihmisiä.

Joskus murhenäytelmät ovat hyvin henkilökohtaisia. Poika tai tytär kuolee varhain elämässä tai sairastuu vakavaan tautiin. Rakas isä tai äiti menettää henkensä ajattelemattoman teon tai onnettomuuden johdosta. Aina kun tapahtuu murhenäytelmä, me murehdimme ja pyrimme kantamaan toistemme kuormia.2 Me suremme sitä, mikä jäi saavuttamatta, ja lauluja, jotka jäivät laulamatta.

Eräitä kirkon johtohenkilöille useimmin esitettyjä kysymyksiä ovat seuraavat: Miksi oikeudenmukainen Jumala sallii pahoja asioita tapahtua, etenkin hyville ihmisille? Miksi niitä, jotka ovat vanhurskaita ja Herran palveluksessa, ei säästetä sellaisilta murhenäytelmiltä?

Vaikka emme tiedäkään kaikkia vastauksia murhenäytelmiin, tiedämme tärkeitä periaatteita, joiden ansiosta voimme kohdata ne uskoen ja luottaen siihen, että meille jokaiselle on suunniteltuna toiveikas tulevaisuus. Tärkeimpiä periaatteita ovat seuraavat:

Ensiksi, meillä on taivaallinen Isä, joka tuntee meidät ja rakastaa meitä kutakin ja ymmärtää täysin kärsimyksemme.

Toiseksi, Hänen Poikansa Jeesus Kristus on meidän Vapahtajamme ja Lunastajamme, jonka sovitus paitsi tarjoaa pelastuksen ja korotuksen myös hyvittää elämän kaiken epäoikeudenmukaisuuden.

Kolmanneksi, Isän lapsilleen laatimaan onnensuunnitelmaan sisältyy paitsi kuolevaisuutta edeltänyt ja kuolevainen elämä myös iankaikkinen elämä, mukaan lukien suurenmoinen ja ihana jälleennäkeminen niiden kanssa, jotka olemme menettäneet. Kaikki vääryydet oikaistaan, ja me näemme täysin selkeästi, koska meillä on virheetön näkökulma ja ymmärrys.

Niiden rajoittuneesta näkökulmasta, joilla ei ole tietoa tai ymmärrystä Isän suunnitelmasta tai uskoa siihen – jotka katsovat sotien, väkivallan, sairauksien ja pahuuden täyttämää maailmaa vain kuolevaisuuden linssien läpi – tämä elämä voi näyttää masentavalta, kaoottiselta, epäoikeudenmukaiselta ja tarkoituksettomalta. Kirkon johtohenkilöt ovat verranneet tätä näkökulmaa henkilöön, joka tulee teatteriin kesken kolminäytöksistä näytelmää.3 Ne, joilla ei ole tietoa Isän suunnitelmasta, eivät ymmärrä, mitä tapahtui ensimmäisessä näytöksessä eli kuolevaisuutta edeltävässä olemassaolossa, eivätkä siellä säädettyjä tarkoituksia, eivätkä he ymmärrä sitä, että kaikki selviää ja ratkeaa kolmannessa näytöksessä, jossa Isän suunnitelma toteutuu loistokkaasti.

Monet eivät arvosta sitä, että Hänen rakastavassa ja kattavassa suunnitelmassaan niitä, jotka näyttävät olevan vähäosaisia ilman omaa syytään, ei lopulta rangaistakaan.4

Muutaman kuukauden kuluttua valtamerialus Titanicin järkyttävästä uppoamisesta tulee kuluneeksi sata vuotta. Tämän hirvittävän tapahtuman tuhoisilla seurauksilla on siitä pitäen ollut voimakas vaikutus ihmisiin halki kokonaisen vuosisadan. Titanic oli uusi ylellinen valtamerialus, joka oli 11 kerroksen korkuinen ja miltei 3 jalkapallokentän, noin 270 metrin, pituinen.5 Sen tukijat esittivät liioiteltuja ja perusteettomia väitteitä sen haavoittumattomuudesta talvisilla vesillä, jotka olivat täynnä jäävuoria. Tämän aluksen piti olla uppoamaton, mutta kun se vajosi jäisen Atlantin valtameren pinnan alle, yli 1 500 ihmistä menetti henkensä.6

Titanicin uppoaminen on monella tapaa metafora elämästä ja monista evankeliumin periaatteista. Se on täydellinen esimerkki siitä, miten vaikeaa on katsoa vain tämän kuolevaisen elämän linssien läpi. Ihmishenkien menetys oli seurauksiltaan katastrofaalista, mutta kyse oli onnettomuudesta. Kahden maailmansodan verilöylyjen ja juuri viettämämme World Trade Centerin tornien tuhon kymmenennen vuosipäivän myötä olemme nähneet omana aikanamme, mitä järkytystä, tuskaa ja moraaliongelmia liittyy tapahtumiin, jotka johtuvat tahdonvapauden jumalattomasta harjoittamisesta. Näistä murhenäytelmistä koituu kauhistuttavia seurauksia sukulaisille, ystäville ja kansakunnille, olipa niiden syy mikä tahansa.

Titanicin kohdalla opittiin, mitä vaaroja liittyy ylpeyteen ja ongelmallisilla vesillä matkustamiseen, sekä se, ”ettei Jumala erottele ihmisiä”7. Laivalla oli ihmisiä kaikista yhteiskuntaluokista. Jotkut olivat rikkaita ja kuuluisia, kuten huomattava amerikkalainen liikemies, keksijä ja kirjailija John Jacob Astor, mutta siellä oli myös työläisiä, siirtolaisia, naisia, lapsia ja miehistön jäseniä.8

Titanicilla on ainakin kaksi kytköstä myöhempien aikojen pyhiin. Kumpikin havainnollistaa haastettamme ymmärtää koettelemuksia, kärsimyksiä ja murhenäytelmiä sekä tarjoaa näkemyksen siitä, kuinka saattaisimme suhtautua niihin. Ensimmäinen on esimerkki siitä, että olemme kiitollisia siunauksista, joita saamme, ja ongelmista, joilta vältymme. Se koskee Alma Sonnea, joka palveli myöhemmin johtavana auktoriteettina.9 Hän oli vaarnanjohtajani, kun synnyin Loganissa Utahissa. Vanhin Sonne piti minulle lähetystyöpuhuttelun. Noihin aikoihin joku johtavista auktoriteeteista puhutteli kaikki tulevat lähetyssaarnaajat. Vanhin Sonnella oli suuri vaikutus elämääni.

Kun Alma oli nuori mies, hänellä oli Fred-niminen ystävä, joka oli vähemmän aktiivinen kirkossa. He kävivät lukuisia keskusteluja palvelemisesta lähetystyössä, ja viimein Alma Sonne sai taivuteltua Fredin valmistautumaan ja palvelemaan. Heidät kumpikin kutsuttiin Brittein saarten lähetyskentälle. Heidän lähetystyönsä päättyessä vanhin Sonne, joka oli lähetysjohtajan sihteeri, teki matkajärjestelyt heidän Yhdysvaltoihin paluutaan varten. Hän varasi Titanicilta paikan itselleen, Fredille ja neljälle muulle lähetyssaarnaajalle, jotka olivat myös päättäneet lähetystyönsä.10

Kun lähtöaika tuli, Fredin lähtö viivästyi jostakin syystä. Vanhin Sonne peruutti kaikki kuusi varausta uuden ylellisen valtamerialuksen neitsytmatkalle ja varasi liput seuraavana päivänä lähtevään laivaan.11 Neljä lähetyssaarnaajaa, jotka olivat olleet innoissaan matkustamisesta Titanicilla, ilmaisivat pettymyksensä. Vanhin Sonnen vastaus mukaili Ensimmäiseen Mooseksen kirjaan merkittyä kertomusta Joosefista ja hänen veljistään Egyptissä: ”Kuinka me voisimme mennä perheidemme luo ilman häntä?”12 Vanhin Sonne selitti tovereilleen, että he olivat kaikki tulleet Englantiin yhdessä ja heidän kaikkien pitäisi palata kotiin yhdessä. Vanhin Sonne sai myöhemmin kuulla Titanicin uppoamisesta ja sanoi kiitollisena ystävälleen Fredille: ”Sinä pelastit henkeni.” Fred vastasi: ”Ei, vaan saamalla minut tähän lähetystyöhön sinä pelastit minun henkeni.”13 Kaikki lähetyssaarnaajat kiittivät Herraa saamastaan varjeluksesta.14

Joskus, kuten vanhin Sonnen ja hänen lähetystyötovereidensa tapauksessa, uskolliset saavat suuria siunauksia. Meidän tulee olla kiitollisia kaikista lempeistä armoteoista, joita koemme elämässämme.15 Emme ole tietoisia monista siunauksista, joita saamme päivästä toiseen. On äärimmäisen tärkeää, että sydämessämme on kiitollisuuden tunne.16

Pyhät kirjoitukset sanovat selkeästi: ne, jotka ovat vanhurskaita, jotka seuraavat Vapahtajaa ja pitävät Hänen käskynsä, menestyvät maassa.17 Yksi tärkeä menestymisen osatekijä on Hengen läsnäolo elämässämme.

Vanhurskaus, rukoileminen ja uskollisuus eivät kuitenkaan aina johda onnelliseen loppuun kuolevaisuudessa. Monet kokevat vakavia koettelemuksia. Kun niin tapahtuu, on Jumalan mielen mukaista, että meillä on uskoa ja että tavoittelemme pappeuden siunauksia. Herra on julistanut: ”Ja kutsuttakoon – – vanhimmat, – – ja he rukoilkoot heidän puolestaan ja pankoot kätensä heidän päällensä minun nimessäni; ja jos he kuolevat, he kuolevat minulle, ja jos he elävät, he elävät minulle.”18

On opettavaista, ettei Titanicin toinen kytkös myöhempien aikojen pyhiin päättynyt onnellisesti kuolevaisuudessa. Irene Corbett oli 30-vuotias. Hän oli Provossa Utahissa asuva nuori vaimo ja äiti. Hän oli huomattavan lahjakas taiteilija ja muusikko sekä opettaja ja sairaanhoitaja. Provolaisten lääketieteen asiantuntijoiden kehotuksesta hän osallistui puolen vuoden kätilökurssille Lontoossa. Hänellä oli suuri halu parantaa maailmaa. Hän oli huolellinen, huomaavainen, rukoileva ja urhea. Yksi niistä syistä, joiden vuoksi hän valitsi Titanicin palatakseen Yhdysvaltoihin, oli se, että hän luuli lähetyssaarnaajien matkustavan kanssaan ja arveli sen tarjoavan lisäturvaa. Irene oli yksi harvoista naisista, jotka eivät selvinneet hengissä tästä kauheasta murhenäytelmästä. Useimmat naiset ja lapset sijoitettiin pelastusveneisiin ja pelastettiin lopulta. Pelastusveneitä ei ollut riittävästi kaikille. Mutta hänen uskotaan jääneen pois pelastusveneistä siitä syystä, että hän erityiskoulutuksen saaneena huolehti niiden lukuisten matkustajien tarpeista, jotka olivat loukkaantuneet törmäyksessä jäävuoreen.19

Haasteita on monenlaisia. Jotkin antavat meille välttämättömiä kokemuksia. Ikävät seuraukset tässä kuolevaisessa elämässä eivät ole todiste uskon puutteesta eivätkä siitä, että taivaallisen Isämme kokonaissuunnitelma olisi epätäydellinen. Metallinsulattajan tuli on todellista, ja ahdingon ahjossa taotut luonteenpiirteet ja vanhurskaus täydellistävät ja puhdistavat meitä ja valmistavat meitä kohtaamaan Jumalan.

Kun profeetta Joseph Smith oli vankina Libertyn vankilassa, Herra ilmoitti hänelle, että ihmiskuntaa voivat kohdata monenlaiset katastrofit. Vapahtaja sanoi muun muassa: ”Jos sinut heitetään syvyyteen; jos hyökyvät aallot vehkeilevät sinua vastaan; jos ankarista tuulista tulee vihollisiasi; – – ja kaikki luonnonvoimat yhdistyvät tukkiakseen tien; – – kaikki tämä antaa sinulle kokemusta ja on sinun hyväksesi.”20 Vapahtaja päätti ohjeensa: ”Päiväsi ovat tiedossa, eikä sinun vuosiasi vähennetä; älä siis pelkää – –, sillä Jumala on kanssasi aina ja ikuisesti.”21

Jotkin haasteet johtuvat muiden tahdonvapaudesta. Tahdonvapaus on välttämätön yksilön hengelliselle kasvulle ja kehitykselle. Jumalaton käytös on tahdonvapauden osatekijä. Sotapäällikkö Moroni selitti tätä hyvin tärkeää oppia: ”Herra sallii vanhurskaiden tulla surmatuiksi, jotta hänen rangaistuksensa ja tuomionsa kohtaisivat jumalattomia.” Hän teki selväksi, etteivät vanhurskaat ole kadotettuja, vaan ”he pääsevät Herran Jumalansa lepoon”22. Jumalattomia pidetään vastuussa niistä julmuuksista, joihin he ovat syyllistyneet.23

Jotkin haasteet johtuvat Jumalan lakien rikkomisesta. Tupakoinnista, alkoholista ja huumeiden käytöstä johtuvien terveysongelmien määrä on järkyttävä. Myös putkaan ja vankilaan sulkeminen alkoholiin ja huumeisiin liittyvien rikosten vuoksi on hyvin yleistä.24

Uskottomuudesta johtuvien avioerojen määrä on myös merkittävä. Monet näistä koettelemuksista ja kärsimyksistä voitaisiin välttää olemalla kuuliaisia Jumalan laeille.25

Rakas lähetysjohtajani, vanhin Marion D. Hanks (joka kuoli elokuussa), pyysi meitä lähetyssaarnaajia opettelemaan ulkoa seuraavan ajatuksen kuolevaisuuden haasteiden vastustamiseksi: ”Mikään sattuma, mikään sallimus, mikään kohtalo ei voi harhauttaa tai estää tai hallita määrätietoisen ihmisen lujaa päättäväisyyttä.”26

Hän myönsi, ettei tämä päde kaikkiin kohtaamiimme haasteisiin mutta on totta hengellisissä asioissa. Olen arvostanut hänen neuvoaan elämässäni.

Yksi syy kuolonuhrien valtavaan määrään Titanicilla oli se, ettei pelastusveneitä ollut riittävästi. Niistä koettelemuksista riippumatta, joita kohtaamme tässä elämässä, Vapahtajan sovitus tarjoaa jokaiselle pelastusveneen. Sanon niille, joiden mielestä heidän kohtaamansa koettelemukset ovat epäoikeudenmukaisia, että sovitus kattaa elämän kaiken epäoikeudenmukaisuuden.27

Ainutlaatuinen haaste rakkaitaan menettäneille on se, ettei jää miettimään menetettyjä tilaisuuksia tässä elämässä. Usein ne, jotka kuolevat varhain, ovat osoittaneet merkittäviä kykyjä, harrastuneisuutta ja lahjoja. Rajallisella ymmärryksellämme me suremme sitä, mitä jäi saavuttamatta, ja lauluja, jotka jäivät laulamatta. On aivan kuin ihminen kuolisi musiikki vielä sisimmässään. Tässä tapauksessa musiikki edustaa mitä tahansa toteutumatonta mahdollisuutta. Joskus ihmiset ovat tehneet merkittäviä valmisteluja, mutta heillä ei ole tilaisuutta toteuttaa niitä kuolevaisuudessa.28 Yksi useimmin lainatuista klassikkorunoista, Thomas Grayn ”Elegia maakylän kirkkomaalla”, kuvaa tällaisia menetettyjä tilaisuuksia:

Niin moni kukka hehkuu salassa

ja kylvää erämaahan tuoksuaan.29

Menetetty tilaisuus voi liittyä perheeseen, ammattiin, kykyihin, kokemuksiin tai muihin ihmisiin. Kaikki nämä katkesivat lyhyeen sisar Corbettin kohdalla. Oli lauluja, joita hän ei laulanut, ja mahdollisuuksia, joita hän ei täyttänyt tässä kuolevaisessa elämässä. Mutta kun katsomme evankeliumin laajojen ja selkeiden linssien – emmekä pelkän kuolevaisen olemassaolon rajallisten linssien – läpi, me olemme tietoisia niistä suurista iankaikkisista palkinnoista, jotka rakastava Isä on luvannut suunnitelmassaan. Apostoli Paavali on kirjoittanut: ”Mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa, [sen] Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat.”30 Eräs säe rakkaasta kirkon laulusta tarjoaa lohtua ja kirkkaat linssit: ”Ja sielun laulun hiljaisen vain Jeesus kuulla voi.”31

Vapahtaja sanoi: ”Sen tähden olkoon sydämenne lohdullinen – –. Olkaa levollisia ja tietäkää, että minä olen Jumala.”32 Meillä on Hänen lupauksensa, että tulemme lastemme kanssa laulamaan ”ikuisen ilon” lauluja33. Jeesuksen Kristuksen, meidän Vapahtajamme, nimessä. Aamen.

  1. Ks. Joh. 16:33.

  2. Ks. Moosia 18:8–9; ks. myös 2. Nefi 32:7.

  3. Ks. Boyd K. Packer, ”The Play and the Plan”, kirkon koululaitoksen takkavalkeailta nuorille aikuisille, 7. toukokuuta 1995, s. 3: ”Kuolevaisuudessa me olemme kuin näyttelijöitä, jotka tulevat teatteriin juuri kun esirippu nousee toisen näytöksen alkaessa. Meiltä on jäänyt näkemättä ensimmäinen näytös – –. Lausetta ’He elivät onnellisina elämänsä loppuun asti’ ei kirjoiteta koskaan toiseen näytökseen. Tuo lause kuuluu kolmanteen näytökseen, kun arvoitukset ratkaistaan ja kaikki pannaan kohdalleen.” Ks. myös Neal A. Maxwell, All These Things Shall Give Thee Experience, 1979, s. 37: ”Jumala – – näkee lopun jo alusta. – – Tämä aritmetiikka – – on jotakin sellaista, mitä me kuolevaiset emme kykene ymmärtämään. Emme osaa laskea yhteen, koska meillä ei ole kaikkia lukuja. Olemme juuttuneina ajan ulottuvuuteen ja tämän toisen aseman tiukkoihin näkemyksiin.”

  4. Ne, jotka kuolevat ennen kuin saavuttavat vastuullisen iän, pelastuvat selestiseen valtakuntaan (ks. OL 137:10). Ne, jotka ovat kuolleet vailla tietoa evankeliumista ja olisivat ottaneet sen vastaan, jos olisivat saaneet siihen tilaisuuden, ovat myös selestisen valtakunnan perillisiä (ks. OL 137:7). Lisäksi jopa niitä, joiden elämä ei ole ollut uskollista, tullaan aikanaan siunaamaan olemassaololla, joka on paljon parempi kuin tämä elämä (ks. OL 76:89).

  5. Ks. Conway B. Sonne, A Man Named Alma: The World of Alma Sonne, 1988, s. 83.

  6. Ks. A Man Named Alma, s. 84.

  7. Ap. t. 10:34; ks. myös ”The Sinking of the World’s Greatest Liner”, Millennial Star, 18. huhtikuuta 1912, s. 250.

  8. Ks. ”The Sinking of the World’s Greatest Liner”, s. 250.

  9. Vanhin Sonne on vanhin L. Tom Perryn eno.

  10. Ks. A Man Named Alma, s. 83.

  11. Ks. A Man named Alma, s. 83–84; ks. myös ”From the Mission Field”, Millennial Star, 18. huhtikuuta 1912, s. 254: ”Vapautuksia ja lähtöjä. – Seuraavat lähetyssaarnaajat on vapautettu kunniakkaasti, ja he ovat purjehtineet kotiin 13. huhtikuuta 1912 S/S Mauretanialla. Isosta-Britanniasta – Alma Sonne, George B. Chambers, Willard Richards, John R. Sayer, F. A. [Fred] Dahle. Alankomaista – L. J. Shurtliff.”

  12. Ks. 1. Moos. 44:30–31, 34.

  13. Artikkelissa Frank Millward, ”Eight Elders Missed Voyage on Titanic”, Deseret News, 24. heinäkuuta 2008, s. M6.

  14. Ks. ”Friend to Friend”, Friend, maaliskuu 1977, s. 39.

  15. Ks. David A. Bednar, ”Herran lempeät armoteot”, Liahona, toukokuu 2005, s. 99–102.

  16. Ks. OL 59:21.

  17. Ks. Alma 36:30.

  18. Ks. OL 42:44.

  19. Irene Corbettin pojanpoikaa Donald M. Corbettia haastatteli Gary H. Cook 30. lokakuuta 2010.

  20. OL 122:7.

  21. OL 122:9.

  22. Alma 60:13.

  23. Vapahtaja sanoi selvin sanoin: ”Viettelysten täytyy tulla, se on väistämätöntä, mutta voi sitä, jonka kautta ne tulevat!” (Luuk. 17:1.)

  24. Opin ja liittojen luku 89 – Jumalan järjestys ja tahto ”kaikkien pyhien ajalliseksi pelastukseksi viimeisinä aikoina” (jae 2) – siunaa kasvavassa määrin myöhempien aikojen pyhiä.

  25. Ks. OL 42:22–24.

  26. Ks. ”Will”, Poetical Works of Ella Wheeler Wilcox, 1917, s. 129.

  27. Ks. ”Sovitus”, Saarnatkaa minun evankeliumiani – lähetystyöpalvelun opas, 2005, s. 51–52.

  28. Ks. ”The Song That I Came to Sing”, julkaisussa The Complete Poems of Rabrindranath Tagore’s Gitanjali, toim. S. K. Paul, 2006, s. 64: ”Laulu, jota tulin laulamaan, on edelleenkin laulamatta. / Olen tuhlannut päiväni vain virittämällä soitintani ja päästämällä sen jälleen epävireeseen.”

  29. Veri ja kulta: Yrjö Jylhän suomentamaa maailmanlyriikkaa, 1999.

  30. 1. Kor. 2:9.

  31. ”On päivänpaiste sielussain”, MAP-lauluja, 148.

  32. OL 101:16; ks. myös Ps. 46:11.

  33. OL 101:18; ks. myös OL 45:71.