Herran taistoon kaikki meidät kutsuttu on

Tuon erittäin sytyttävän laulun hengessä ja vanhin Richard G. Hinckleyn vaikuttava alkurukous sydämessäni haluan puhua tänä iltana varsin suoraan, ja tämän suoruuden kohdistan myös Aaronin pappeuden nuoriin miehiin.

Kun kertaamme Joseph Smithin ensimmäisen näyn mahtavuutta, me joskus sivuutamme sen uhkaavan hyökkäyksen, joka tuli juuri ennen sitä – hyökkäyksen, jonka tarkoituksena oli tuhota tuo poika, mikäli mahdollista, mutta joka tapauksessa estää ilmoitus, joka oli tulossa. Me emme puhu vastustajasta yhtään enempää kuin meidän on pakko, enkä mielelläni puhu hänestä ollenkaan, mutta nuoren Josephin kokemus muistuttaa meitä siitä, mitä jokaisen miehen, myös jokaisen nuoren miehen, tässä kuulijakunnassa on syytä muistaa.

Ensimmäiseksi, Saatana tai Lusifer tai valheiden isä – millä nimellä häntä haluaakin kutsua – on todellinen, itse pahuuden henkilöitymä. Hänen motiivinsa ovat jokaisessa tilanteessa pahansuopia, ja lunastavan valon ilmaantuminen, pelkkä ajatuskin totuudesta, tekee hänet hyvin levottomaksi. Toiseksi, hän vastustaa iankaikkisesti Jumalan rakkautta, Jeesuksen Kristuksen sovitusta sekä rauhan ja pelastuksen työtä. Hän sotii niitä vastaan milloin ja missä tahansa kykeneekin. Hän tietää, että lopussa hänet lyödään ja karkotetaan, mutta hän on päättänyt viedä mukanaan niin monia kuin vain voi.

Mitä taktiikoita perkele siis käyttää tässä taistelussa, jossa on kyse iankaikkisesta elämästä? Pyhän lehdon kokemus on tässä jälleen opettavainen. Joseph on kirjoittanut muistiin, että pyrkiessään vastustamaan kaikkea edessä olevaa Lusifer käytti sellaista hämmästyttävää vaikutusta Josephiin, että se kahlitsi hänen kielensä, niin ettei hän voinut puhua.¹

Kuten presidentti Boyd K. Packer tänä aamuna opetti, Saatana ei voi suoraan ottaa ketään hengiltä. Se on yksi monista asioista, joita hän ei voi tehdä. Mutta nähtävästi hänen pyrkimyksensä työn pysäyttämiseksi tuottavat kohtuullisen hyvää tulosta, jos hän vain saa kahlittua uskollisten kielen. Veljet, jos näin on, niin etsin tänä iltana miehiä – niin nuoria kuin vanhojakin – jotka tuntevat riittävää huolta tästä hyvän ja pahan välisestä taistelusta lähteäkseen mukaan ja uskaltaakseen puhua. Me olemme sodassa, ja näiden muutamien seuraavien minuuttien ajan haluan olla yhden miehen värväysasema.

Pitääkö minun hyräillä muutama säe laulusta ”Herran taistoon kaikki”? Tunnettehan sen säkeen, jossa lauletaan: ”Kaikki, joille voitontahdon rintaan se toi, Tunnuksemme alle käydä voi.”² Hienoa tässä aseisiin kutsussa on tietenkin se, että me emme pyydä vapaaehtoisia ampumaan kiväärillä tai heittämään käsikranaattia. Ei, me haluamme pataljoonia, jotka käyttävät aseinaan jokaista sanaa, ”joka lähtee Jumalan suusta”³. Niinpä etsin tänä iltana lähetyssaarnaajia, jotka eivät vapaaehtoisesti kahlitse kieltään vaan Herran Hengen ja pappeutensa voiman avulla avaavat suunsa ja saavat puheellaan aikaan ihmeitä. Varhaiset veljet opettivat, että sellainen puhe olisi keino, jolla uskon ”voimallisimmat teot on tehty ja tullaan tekemään”⁴.

Erityisesti pyydän Aaronin pappeuden nuoria miehiä kohentamaan asentoaan ja kuuntelemaan tarkasti. Saanen ottaa mukaan vertauksen urheilumaailmasta. Nuoret miehet, tässä kamppailussa on kyse elämästä ja kuolemasta, joten aion nyt tulla lähellenne, aivan nenänne eteen, äänessäni juuri sen verran paloa, että se hieman kärventää kulmakarvojanne – niin kuin valmentajat tekevät, kun pelitilanne on täpärä ja voitto merkitsee kaikkea. Ja koska pelin tulos riippuu teistä, tämä valmentaja sanoo teille, että pelatakseen tässä ottelussa joidenkuiden teistä on oltava moraalisesti puhtaampia kuin olette nyt. Tässä hyvän ja pahan välisessä taistelussa te ette voi pelata vastustajan puolella aina kun eteen tulee houkutus ja odottaa sitten voivanne siirtyä Vapahtajan puolelle, ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut, kun koittaa aika mennä temppeliin ja lähetystyöhön. Sitä te, nuoret ystäväni, ette voi tehdä. Jumala ei salli itseään pilkattavan.

Teillä ja minulla on siis tänä iltana pulma. Se on se, että tämän kirkon jäsenluetteloissa on jo tuhansia Aaronin pappeuden ikäisiä nuoria miehiä, jotka muodostavat lähetyssaarnaajaehdokkaidemme joukon tulevaa lähetystyöpalvelua varten. Haasteena on saada nuo diakonit, opettajat ja papit pysymään kyllin aktiivisina ja kelvollisina, jotta heidät voidaan asettaa vanhimmiksi ja he voivat palvella lähetyssaarnaajina. Niinpä tarvitsemme sitä, että nuoret miehet, jotka jo ovat joukkueessa, pysyvät siinä ja lakkaavat tekemästä vakavia virheitä juuri silloin kun tarvitsemme teitä mukaan peliin ja pelaamaan kaikin voimin! Lähes kaikissa urheilukilpailuissa, joista tiedän, on lattialle tai kentälle piirretty rajat, joiden sisäpuolella jokaisen kilpailijan täytyy pysyä voidakseen kilpailla. Herra on piirtänyt kelvollisuuden rajat niille, jotka kutsutaan työskentelemään Hänen kanssaan tässä työssä. Yksikään lähetyssaarnaaja ei voi jättää tekemättä parannusta sukupuolirikkomuksesta, karkeasta kielenkäytöstä tai pornografian katselemisesta ja sitten odottaa esittävänsä muille haasteen tehdä parannus niistä samoista asioista! Ette voi tehdä niin. Henki ei ole silloin teidän kanssanne, ja sanat juuttuvat kurkkuunne yrittäessänne lausua niitä. Te ette voi kulkea pitkin polkuja, joita Lehi kutsui kielletyiksi⁵, ja odottaa opastavanne muita kaidalle ja kapealle polulle⁶ – niin ei voi tehdä.

Mutta teidän kohdallanne tähän ongelmaan löytyy vastaus aivan yhtä lailla kuin se löytyy sen tutkijan kohdalla, jonka luo menette. Olittepa kuka tahansa ja olittepa tehneet mitä tahansa, te voitte saada anteeksi. Teistä nuorista miehistä joka ikinen voi jättää taakseen minkä tahansa rikkomuksen, jonka kanssa ehkä kamppailette. Kyse on anteeksiantamuksen ihmeestä, Herran Jeesuksen Kristuksen sovituksen ihmeestä. Mutta te ette pysty tekemään sitä ilman aktiivista sitoutumista evankeliumiin, ettekä te pysty siihen ilman parannusta, silloin kun sitä tarvitaan. Pyydän teitä nuoria miehiä olemaan aktiivisia ja olemaan puhtaita. Jos on tarpeen, pyydän teitä tulemaan aktiivisiksi ja tulemaan puhtaiksi.

Veljet, puhumme nyt teille rohkeasti, koska yhtään hienovaraisempi puhe ei näytä toimivan. Puhumme rohkeasti, koska Saatana on todellinen olento, joka on päättänyt tuhota teidät, ja te kohtaatte hänen vaikutuksensa yhä nuoremmalla iällä. Niinpä me tartumme teitä rinnuksista ja huudamme niin voimallisesti kuin osaamme:

Nuoret ystäväni, me tarvitsemme tulevina kuukausina ja vuosina kymmeniä tuhansia lähetyssaarnaajia lisää. Heidän täytyy tulla niiden entistä monilukuisempien Aaronin pappeuden veljien joukosta, jotka ovat asetettuja, aktiivisia, puhtaita ja kelvollisia palvelemaan.

Teitä, jotka olette palvelleet tai jotka olette palvelemassa tällä hetkellä, me kiitämme siitä hyvästä, mitä olette tehneet, ja ihmisistä, joiden elämään olette vaikuttaneet. Suuri kiitos teille! Käsitämme myös, että on joitakuita, jotka ovat koko elämänsä ajan halunneet palvella lähetystyössä mutta jotka terveydellisistä syistä tai muiden heistä riippumattomien esteiden vuoksi eivät voi tehdä niin. Julkisesti ja ylpeinä osoitamme kunnioituksemme tälle joukolle. Tiedämme toiveistanne, ja kiitämme teitä omistautumisestanne. Me rakastamme teitä ja ihailemme teitä. Te olette ”mukana joukkueessa” ja tulette aina olemaan, vaikka saattekin kunniallisen vapautuksen kokoaikaisesta palvelusta. Mutta me tarvitsemme teitä muita!

Sitten te Melkisedekin pappeuden veljet, älkää hymyilkö ja nojautuko mukavasti taaksepäin istuimillanne. En ole lopettanut vielä. Tarvitsemme tuhansia aviopareja lisää palvelemaan kirkon lähetyskentillä. Jokainen lähetysjohtaja anelee heitä. Kaikkialla missä avioparejamme palvelee, he tuovat työhön sellaista kypsyyttä, jota yksikään 19-vuotiaiden joukko, niin hyviä kuin he ovatkin, ei voi tarjota.

Kannustaakseen useampia aviopareja palvelemaan ensimmäinen presidenttikunta ja kahdentoista koorumi ovat tehneet yhden rohkeimmista ja avokätisimmistä muutoksista, mitä on nähty lähetystyössä viimeisen 50 vuoden aikana. Tämän vuoden toukokuussa kentällä olevat pappeusjohtajat ovat saaneet tiedotteen siitä, että kirkon lähetystyörahastosta korvataan aviopareille asumiskuluja (ja puhumme vain asumiskuluista), jos kulut ylittävät ennalta määrätyn summan kuukaudessa. Millainen siunaus! Tämä on taivaan lähettämä avustus, joka kohdistuu siihen suurimpaan yksittäiseen kuluun, joka aviopareilla on lähetystyönsä aikana. Johtavat veljet ovat myös päättäneet, että avioparit voivat olla lähetystyössä puoli vuotta tai vuoden sekä perinteisen 18 tai 23 kuukautta. Vielä yksi hieno ele on se, että aviopareille annetaan lupa palata pikaisesti kotiin omalla kustannuksellaan vakavan perhetilanteen niin vaatiessa. Ja lakatkaa huolehtimasta siitä, että teidän pitäisi koputella oviin tai noudattaa samaa aikataulua kuin 19-vuotiaiden! Emme pyydä teiltä näitä asioita, vaan meillä on joukko muita asioita, joita voitte tehdä, ja teillä on hyvin paljon joustovaraa siinä, kuinka teette ne.

Veljet, käsitämme, että pätevistä ja riittävistä terveydellisistä tai perheeseen liittyvistä tai taloudellisista syistä jotkut teistä eivät ehkä pysty lähtemään juuri nyt tai kenties koskaan. Mutta hieman suunnittelemalla monet teistä voivat lähteä.

Piispat ja vaarnanjohtajat, keskustelkaa tästä tarpeesta neuvostoissanne ja konferensseissanne. Istukaa kokouksissanne korokkeella ja rukoillen katsokaa kuulijakuntaa saadaksenne vaikutelmia siitä, keiden pitäisi saada kutsu. Neuvotelkaa sitten heidän kanssaan ja auttakaa heitä asettamaan päivämäärä palvelua varten. Veljet, kun niin tapahtuu, sanokaa vaimollenne, että jos te voitte jättää mukavan nojatuolinne ja kaukosäätimenne muutamaksi lyhyeksi kuukaudeksi, niin hekin voivat jättää lastenlapset. Ne suloiset pienokaiset pärjäävät kyllä, ja lupaan, että teette Herran palveluksessa heidän hyväkseen sellaista, mitä ette voisi ikimaailmassa tehdä, jos jäisitte kotiin hääräämään heidän ympärilleen. Voivatko isovanhemmat antaa sen suurempaa lahjaa jälkipolvelleen kuin lausua sekä sanoin että teoin: ”Tässä perheessä palvellaan lähetystyössä!”

Lähetystyö ei ole ainoa asia, jota teidän tulee tehdä tässä suuressa, laajassa, loistavassa kirkossa. Mutta lähestulkoon kaikki muu, mitä meidän on tehtävä, riippuu siitä, että ihmiset ensin kuulevat Jeesuksen Kristuksen evankeliumin ja liittyvät kirkkoon. Epäilemättä nimenomaan siitä syystä Jeesuksen viimeinen käsky kahdelletoista oli juuri niin perustavaa laatua oleva – ”menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”⁸. Silloin ja vain silloin voivat tulla täysin evankeliumin loput siunaukset – perheen yhteenkuuluvuus, nuorten ohjelmat, pappeuden lupaukset ja toimitukset, jotka johdattavat suoraan temppeliin. Mutta kuten Nefi on todistanut, mikään siitä ei voi toteutua, ennen kuin henkilö on mennyt ”sisälle – – portista”⁹. Kun ajattelemme kaikkea, mitä iankaikkiseen elämään johtavalla polulla on tehtävänä, me tarvitsemme paljon enemmän lähetyssaarnaajia avaamaan sitä porttia ja auttamaan ihmisiä kulkemaan siitä.

Jokaiselta mieheltä, nuorelta ja vanhalta, jolla on pappeus, pyydän voimakkaampaa ja omistautuneempaa ääntä – ääntä, joka paitsi vastustaa pahaa ja häntä, joka on sen henkilöitymä, myös puhuu hyvän puolesta, evankeliumin puolesta, Jumalan puolesta. Kaikenikäiset veljet, vapauttakaa kielenne ja nähkää, kuinka sananne saavat aikaan ihmeitä niiden elämässä, ”jotka ovat erossa totuudesta vain siksi, että eivät tiedä, mistä sen löytäisivät”¹⁰.

Jeesuksen Kristuksen, meidän Mestarimme, nimessä. Aamen.