Mitä Kristus ajattelee minusta?

Vanhin Neil L. Andersen

kahdentoista apostolin koorumista


Kun te rakastatte Häntä, luotatte Häneen, uskotte Häntä ja seuraatte Häntä, niin te tunnette Hänen rakkautensa ja hyväksyntänsä.

Erään huomattavan brasilialaislehden toimittaja tutki kirkkoa valmistautuessaan kirjoittamaan merkittävää uutisartikkelia.1 Hän tarkasteli oppiamme ja vieraili lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksessa ja huoltotyökeskuksessa. Hän jutteli kirkkoon ystävällisesti suhtautuvien ja myös vähemmän ystävällisesti suhtautuvien ihmisten kanssa. Haastatellessaan minua tämä toimittaja tuntui olevan vilpittömästi ymmällään esittäessään minulle kysymyksen: ”Miten on mahdollista, että joku ei pidä teitä kristittyinä?” Tiesin, että hän viittasi koko kirkkoon, mutta ajatuksissani pidin tuota kysymystä henkilökohtaisena ja huomasin mielessäni kysyväni: ”Näkyykö minun elämässäni se rakkaus ja omistautuminen, jota tunnen Vapahtajaa kohtaan?”

Jeesus kysyi fariseuksilta: ”Mitä te ajattelette Messiaasta?”2 Lopullisen arvioinnin hetken koittaessa meidän henkilökohtaista opetuslapseuttamme eivät arvioi ystävämme eivätkä vihollisemme. Sen sijaan, kuten Paavali sanoi, ”kaikki me joudumme [Kristuksen] tuomioistuimen eteen”3. Sinä päivänä meitä jokaista koskeva tärkeä kysymys tulee kuulumaan: ”Mitä Kristus ajattelee minusta?”

Vaikka Jeesus rakastaa koko ihmiskuntaa, Hän viittasi moittien joihinkin ympärillään olleisiin ihmisiin sanoilla tekopyhä4, typerys5 ja vääryydentekijä6. Toisia Hän nimitti hyväksyvästi niiksi, jotka kuuluvat taivasten valtakuntaan7 ja jotka ovat maailman valo8. Joihinkuihin Hän viittasi paheksuen nimityksillä sokaistu9 ja satoa tuottamaton10, kun taas toisia Hän kiitteli puhdassydämisiksi11 ja vanhurskautta janoaviksi12. Hän valitteli sitä, että jotkut olivat epäuskoisia13 ja maailmaan kuuluvia14, mutta toisia Hän piti valittuina15, opetuslapsina16 ja ystävinä17. Ja niinpä kukin meistä kysyy: ”Mitä Kristus ajattelee minusta?”

Presidentti Monson on kuvannut aikamme maailmaa sellaiseksi, joka ”on siirtynyt hyvin kauaksi siitä, mikä on hengellistä – – [ja jossa] muutoksen tuulet pyörivät ympärillämme ja yhteiskunnan moraalinen kudos jatkaa hajoamista aivan silmiemme edessä”18. Tämä on aikaa, jona epäusko ja piittaamattomuus Kristusta ja Hänen opetuksiaan kohtaan kasvaa.

Näissä myrskyisissä olosuhteissa me iloitsemme siitä, että olemme Jeesuksen Kristuksen opetuslapsia. Me näemme Herran käden kaikkialla ympärillämme. Päämäärämme kajastaa kauniina edessämme. ”Ikuinen elämä on sitä”, Jeesus rukoili, ”että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.”19 Se, että on opetuslapsi näinä kohtalon aikoina, tulee olemaan kunniakas saavutus iankaikkisuuksissa.

Sanomat, joita me olemme kuulleet tämän konferenssin aikana, ovat Herran antamia tienviittoja opetuslapseutemme taipaleella. Kuunneltuamme kuluneiden kahden päivän aikana näitä sanomia, rukoillen samalla hengellistä ohjausta, ja opiskellessamme rukoillen näitä sanomia tulevina päivinä Herra siunaa meitä Pyhän Hengen lahjan välityksellä tapahtuvalla yksilöllisellä ohjauksella. Nämä tunteet saavat meidät kääntymään yhä enemmän kohti Jumalaa, kun teemme parannusta, olemme kuuliaisia ja osoitamme uskoa ja luottamusta. Vapahtaja vastaa uskon innoittamiin tekoihimme. ”Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen.”20

Jeesuksen kutsu ”tule sitten ja seuraa minua”21 ei koske ainoastaan niitä, jotka ovat valmiita osallistumaan hengellisiin olympialaisiin. Itse asiassa opetuslapsena oleminen ei ole lainkaan kilpailua, vaan se on kaikille osoitettu kutsu. Taipaleemme opetuslapsena ei ole pyrähdys juoksuradalla eikä sitä voi edes verrata pitkään maratoniin. Se on elinikäistä vaellusta kohti selestisempää maailmaa.

Hänen kutsunsa on kehotus päivittäiseen toimintaan. Jeesus sanoi: ”Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni.”22 ”Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.”23 Me emme ehkä yllä parhaimpaamme joka päivä, mutta jos se on pyrkimyksemme, niin Jeesuksen pyyntö on täynnä rohkaisua ja toivoa: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.”24

Missä tahansa te tällä hetkellä olettekin opetuslapseuden taipaleella, niin te olette oikealla tiellä – tiellä kohti iankaikkista elämää. Yhdessä me voimme kohottaa ja vahvistaa toinen toistamme tulevina suurina ja merkittävinä päivinä. Kohtaammepa sitten millaisia vaikeuksia tahansa, rajoittavia heikkouksia tai mahdottomalta vaikuttavia tilanteita, uskokaamme Jumalan Poikaan, joka sanoi, että ”kaikki on mahdollista sille, joka uskoo”25.

Saanen jakaa kanssanne kaksi esimerkkiä opetuslapsena olemisesta käytännössä. Ensimmäinen on presidentti Thomas S. Monsonin elämästä. Se on osoitus voimasta, jota on yksinkertaisessa ystävällisyydessä, sekä esimerkki Jeesuksen opetuksesta, kun Hän sanoi: ”Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija.”26

Miltei 20 vuotta sitten presidentti Monson kertoi eräässä yleiskonferenssipuheessaan 12-vuotiaasta nuoresta naisesta, joka sairasti syöpää. Hän kuvaili nuoren naisen rohkeutta ja kertoi tämän ystävien hyväsydämisyydestä, kun he kipusivat Keski-Utahissa Timpanogos-vuorelle kantaen hänet sinne mukanaan.

Muutama vuosi sitten tapasin Jami Palmer Brintonin ja kuulin saman kertomuksen toisesta perspektiivistä – siitä näkökulmasta, mitä presidentti Monson oli tehnyt hänen hyväkseen.

Jami tapasi presidentti Monsonin vuoden 1993 maaliskuussa saatuaan juuri edellisenä päivänä tietää, että hänen oikean polvensa yläpuolella ollut kohouma johtui nopeasti etenevästä luusyövästä. Jamin isän avustamana presidentti Monson antoi hänelle pappeuden siunauksen, jossa luvattiin, että ”Jeesus tulee olemaan oikealla puolellasi ja vasemmalla puolellasi kohottaakseen sinua”.

”Lähtiessäni hänen toimistostaan tuona päivänä”, Jami kertoi, ”irrotin ilmapallon, joka oli sidottuna pyörätuoliini, ja annoin sen hänelle. Siinä luki kirkkain kirjaimin: ’Sinä olet paras!’”

Presidentti Monson ei unohtanut Jamia tämän käydessä läpi kemoterapiahoitoja ja leikkauksen, joka pelasti hänen jalkansa. ”Presidentti Monson on esimerkki siitä, mitä on olla todellinen Kristuksen opetuslapsi”, Jami sanoi. ”[Hän] kohotti minut murheesta suureen ja pysyvään toivon tunteeseen.” Kolme vuotta heidän ensi tapaamisensa jälkeen Jami istui jälleen presidentti Monsonin toimistossa. Heidän tapaamisensa päättyessä presidentti Monson teki jotakin, mitä Jami ei koskaan unohda. Osoittaen hänelle tyypillistä huomaavaisuutta presidentti Monson yllätti Jamin antamalla hänelle saman ilmapallon, jonka oli saanut häneltä kolme vuotta aikaisemmin. ”Sinä olet paras!” luki julistus pallossa. Presidentti Monson oli säästänyt sen tietäen, että Jami palaisi hänen toimistoonsa parannuttuaan syövästä. Neljätoista vuotta presidentti Monsonin ja Jamin ensi tapaamisen jälkeen presidentti Monson vihki Jami Palmerin ja Jason Brintonin avioliittoon Suolajärven temppelissä.27

Voimme oppia niin paljon presidentti Monsonin esimerkistä opetuslapsena. Hän muistuttaa usein meitä johtavia auktoriteetteja muistamaan tämän yksinkertaisen kysymyksen: ”Mitä Jeesus tekisi?”

Jeesus sanoi synagogan esimiehelle: ”Älä pelkää, vaan usko.”28 Opetuslapseus on sitä, että uskoo Häneen niin rauhan aikoina kuin myös vaikeina aikoina, joina meidän tuskaamme ja pelkoamme lievittää ainoastaan vakaumus siitä, että Hän rakastaa meitä ja pitää lupauksensa.

Tapasin hiljattain perheen, joka on suurenmoinen esimerkki siitä, kuinka me uskomme Häneen. Haitin Port-au-Princesta kotoisin olevat Olgan ja Soline Saintelus kertoivat minulle tarinansa.

Tammikuun 12. päivänä 2010 Olgan oli töissä ja Soline oli seurakuntakeskuksessa, kun Haitiin iski tuhoisa maanjäristys. Heidän kolme lastaan – viisivuotias Gancci, kolmivuotias Angie ja vuoden vanha Gansly – olivat kotona heidän kerrostaloasunnossaan erään ystävän kanssa.

Laajamittainen tuho oli levinnyt kaikkialle. Kuten muistatte, tuolloin tammikuussa Haitissa kymmenettuhannet menettivät henkensä. Olgan ja Soline juoksivat asunnolleen niin lujaa kuin pääsivät etsimään lapsiaan. Kolmikerroksinen kerrostalo, jossa Saintelusin perhe asui, oli romahtanut.

Lapset eivät olleet päässeet romahdusta pakoon. Mitään pelastustoimia ei kohdistettu rakennukseen, joka oli niin täydellisesti tuhoutunut.

Olgan ja Soline Saintelus olivat kumpikin palvelleet kokoaikaisina lähetyssaarnaajina, ja heidät oli vihitty temppelissä. He uskoivat Vapahtajaan ja Hänen heille antamiinsa lupauksiin. Mutta siitä huolimatta heidän sydämensä olivat särkyneet. He itkivät hillittömästi.

Olgan kertoi minulle, että synkimpänä hetkenään hän alkoi rukoilla. ”Taivaallinen Isä, jos se on Sinun tahtosi, jos edes yksi lapsistamme voisi olla hengissä, niin pyydän – autathan meitä.” Yhä uudelleen hän käveli rakennuksen ympäri ja rukoili innoitusta. Naapurit yrittivät lohduttaa häntä ja auttaa häntä hyväksymään sen, että hän oli menettänyt lapsensa. Olgan jatkoi kulkuaan rakennuksen raunioiden ympäri toivoen ja rukoillen. Sitten tapahtui jotakin varsin ihmeellistä. Olgan kuuli hädin tuskin erottuvaa vauvan itkua. Se oli hänen vauvansa itkua.

Tuntikausia naapurit kaivoivat kiihkeästi raunioita asettaen oman henkensä alttiiksi. Yön pimeydessä pelastustyöntekijät kuulivat toisenkin äänen moukareiden ja talttojen läpitunkevan metelin lomasta. He lakkasivat takomasta ja kuuntelivat. He eivät voineet uskoa kuulemaansa. Se oli pienen lapsen ääni, ja tuo lapsi lauloi. Viisivuotias Gancci kertoi myöhemmin tienneensä, että hänen isänsä kuulisi hänen äänensä, jos hän laulaisi. Betonin musertavan painon alla, joka myöhemmin johti siihen, että hänen käsivartensa amputoitiin, Gancci lauloi lempilauluaan ”Oon lapsi Jumalan”29.

Tuntien kuluessa pimeyden, kuoleman ja epätoivon keskellä, jota niin monet muut Jumalan kallisarvoiset pojat ja tyttäret Haitissa kokivat, Saintelusin perhe koki ihmeen. Gancci, Angie ja Gansly löydettiin hengissä luhistuneen rakennuksen alta.30

Ihmeet eivät aina ole yhtä välittömiä. Toisinaan me mietteliäinä pohdimme, miksi ihme, jota olemme niin vilpittömästi rukoilleet, ei tapahdu tässä ja nyt. Mutta kun me turvaamme Vapahtajaan, luvattuja ihmeitä tapahtuu. Kaikki järjestyy, tapahtuipa se sitten tässä elämässä taikka seuraavassa. Vapahtaja julistaa: ”Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.”31 ”Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.”32

Todistan teille, että kun te rakastatte Häntä, luotatte Häneen, uskotte Häntä ja seuraatte Häntä, niin te tunnette Hänen rakkautensa ja hyväksyntänsä. Kun te kysytte, ”Mitä Kristus ajattelee minusta?”, niin te tiedätte olevanne Hänen opetuslapsiaan; te olette Hänen ystäviään. Armostaan Hän tekee puolestanne sen, mitä itse ette pysty tekemään.

Odotamme innolla rakkaan profeettamme päätössanoja. Presidentti Thomas S. Monson asetettiin Herran Jeesuksen Kristuksen apostoliksi, kun minä olin 12-vuotias. Yli 48 vuoden ajan siunauksenamme on ollut saada kuulla hänen todistavan Jeesuksesta Kristuksesta. Minä todistan, että hän on nyt virkaiältään vanhin Vapahtajan apostoli maan päällä.

Tuntien suurta rakkautta ja ihailua niitä monia Jeesuksen Kristuksen opetuslapsia kohtaan, jotka eivät ole tämän kirkon jäseniä, me julistamme nöyrästi, että enkelit ovat palanneet maan päälle meidän aikanamme. Jeesuksen Kristuksen kirkko, sellaisena kuin Hän sen muinoin perusti, on palautettu taivaan voiman, toimitusten ja siunausten kera. Mormonin kirja on toinen todistus Jeesuksesta Kristuksesta.

Todistan, että Jeesus Kristus on maailman Vapahtaja. Hän kärsi ja kuoli syntiemme tähden ja nousi ylös kolmantena päivänä. Hän on noussut kuolleista. Jonakin päivänä tulevaisuudessa jokainen polvi on notkistuva ja jokainen kieli tunnustava, että Hän on Kristus.33 Sinä päivänä meidän huolenamme ei tule olemaan kysymys: ”Pitävätkö muut minua kristittynä?” Silloin katseemme tulee olemaan kiinnittyneenä Häneen ja sielumme keskittyneenä kysymykseen: ”Mitä Kristus ajattelee minusta?” Hän elää. Todistan niin Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

Show References

  1.  

    1. Ks. André Petry, ”Entre a Fé e a Urna”, Veja, 2. marraskuuta 2011, s. 96.

  2.  

    2.  Matt. 22:42.

  3.  

    3.  Room. 14:10.

  4.  

    4. Ks. Matt. 6:2.

  5.  

    5. Ks. Matt. 23:17.

  6.  

    6. Ks. Matt. 7:23.

  7.  

    7. Ks. Matt. 13:38.

  8.  

    8. Ks. Matt. 5:14.

  9.  

    9. Ks. Matt. 15:14.

  10.  

    10. Ks. Matt. 13:22.

  11.  

    11. Ks. Matt. 5:8.

  12.  

    12. Ks. Matt. 5:6.

  13.  

    13. Ks. Matt. 17:17.

  14.  

    14. Ks. Joh. 8:23.

  15.  

    15. Ks. Joh. 6:70.

  16.  

    16. Ks. Joh. 13:35.

  17.  

    17. Ks. Joh. 15:13.

  18.  

    18. ”Seisokaa pyhissä paikoissa”, Liahona, marraskuu 2011, s. 83, 86.

  19.  

    19.  Joh. 17:3.

  20.  

    20.  Joh. 14:23.

  21.  

    21.  Luuk. 18:22.

  22.  

    22.  Joh. 14:15.

  23.  

    23.  Luuk. 9:23.

  24.  

    24.  Matt. 11:28.

  25.  

    25.  Mark. 9:23.

  26.  

    26.  Matt. 23:11.

  27.  

    27. Jami Brinton, kirje kirjoittajalle, 27. tammikuuta 2012.

  28.  

    28.  Mark. 5:36.

  29.  

    29.  Lasten laulukirja, s. 2–3.

  30.  

    30. Keskustelusta Olgan ja Soline Saintelusin kanssa 10. helmikuuta 2012; ks. myös Jennifer Samuels, ”Family Reunited in Miami after Trauma in Haiti”, Church News, 30. tammikuuta 2010, s. 6.

  31.  

    31.  Joh. 14:27.

  32.  

    32.  Joh. 16:33.

  33.  

    33. Ks. Room. 14:11.