2010–2019
Hyviksi vanhemmiksi tuleminen
Lokakuu 2012


Hyviksi vanhemmiksi tuleminen

On monia keinoja, joilla hyvät vanhemmat voivat saada tarvitsemaansa apua ja tukea opettaakseen lapsilleen Jeesuksen Kristuksen evankeliumia.

Saavutin tänä kesänä erityisen virstanpylvään – vietin 90-vuotispäivääni. Kun saavuttaa tiettyjä virstanpylväitä elämässään, on hyödyllistä ja opettavaista muistella menneisyyden tapahtumia ja kokemuksia. Te nuoret, jotka kuuntelette tätä puhetta tai luette sen, ette kenties ole kovin vaikuttuneita 90 elinvuodesta, mutta siihen aikaan kun minä synnyin, näin pitkään elämistä pidettiin suurena saavutuksena. Olen joka päivä kiitollinen taivaalliselle Isälle siitä, että Hän on siunannut minua pitkällä elämällä.

Elämäni aikana on tapahtunut todella paljon muutoksia. Olen nähnyt teollisen aikakauden ja informaation aikakauden kehityksen. Sarjavalmisteiset autot ja puhelimet ja lentokoneet olivat nuoruuteni ajan suuria keksintöjä. Nykyään tapa, jolla etsimme, jaamme ja käytämme informaatiota, muuttuu miltei päivittäin. Tässä iässä hämmästelen nopeasti muuttuvaa maailmaa, jossa me kaikki elämme. Niin monet nykyajan edistysaskeleet kiihdyttävät mielikuvitusta mahdollisuudellaan parantaa elämäämme.

Kaikkien ympärillämme tapahtuvien nopeatahtisten muutosten keskellä me rukoilemme vilpittömästi ja teemme työtä varmistaaksemme, että Jeesuksen Kristuksen evankeliumin arvot säilyvät. Osa niistä on jo vaarassa kadota. Näitä arvoja koskevan luettelon kärjessä ja siksi vastustajan ensisijaisina kohteina ovat avioliiton pyhyys ja perheiden keskeinen tärkeys. Nuo arvot luovat vakaan ja turvallisen kodin, jossa rakastavan taivaallisen Isän jokaiseen lapseen voidaan vaikuttaa hyvää aikaansaavalla tavalla ja jossa hän voi omaksua iankaikkisia arvoja.

Oma perheeni valmistautuessaan juhlimaan tätä elämäni 90 vuoden virstanpylvästä alkoi auttaa minua muistamaan ja arvostamaan pitkän elämäni kokemuksia. Esimerkiksi eräs sukulaistyttöni kokosi ja näytti minulle useita kirjeitä, jotka olin kirjoittanut vanhemmilleni lähes 70 vuotta sitten ollessani toisen maailmansodan aikana merijalkaväen etuvartiostossa Saipanin saarella Tyynellämerellä.

Yksi noista kirjeistä kiinnitti erityisesti huomiotani. Se oli kirje, jonka kirjoitin äidilleni, jotta hän avaisi ja lukisi sen äitienpäivänä vuonna 1945. Haluaisin lukea siitä joitakin otteita teille siinä toivossa, että näette, miksi olen aina oleva kiitollinen rakastavalle isälleni ja äidilleni niistä opetuksista, joita sain heidän opettaessaan meitä kotona. Vanhempani ovat paras esimerkki, mikä minulla on hyvistä vanhemmista. He asettivat avioliittonsa ja lastensa asianmukaisen kasvatuksen tärkeimmälle sijalle elämässään.

Vuoden 1945 äitienpäiväkirjeeni alkoi:

”Rakas äiti,

viimeiset neljä vuotta olen suureksi epäonnekseni joutunut viettämään äitienpäivän poissa luotasi. Joka vuosi olen halunnut olla kanssasi ja kertoa sinulle, kuinka todella paljon rakastan sinua ja kuinka paljon ajattelen sinua, mutta koska se on jälleen kerran mahdotonta, minun täytyy tyytyä seuraavaksi parhaaseen ja lähettää ajatukseni postin välityksellä.

Tänä vuonna paremmin kuin minään muuna pystyn näkemään, miten minuun on vaikuttanut se, että minulla on suurenmoinen äiti. Ensinnäkin kaipaan niitä pieniä asioita, joita sinulla oli tapana tehdä puolestani. Minun ei koskaan aamulla sängystä noustessani tarvinnut kantaa huolta siitä, oliko minua odottamassa puhdas paita ja puhtaat sukat. Minun tarvitsi vain avata laatikko, ja minä löysin ne. Ruoka-aikoina tiesin aina, että löytäisin jotakin, mistä pidin ja mikä oli valmistettu parhaalla mahdollisella tavalla. Iltaisin tiesin aina, että vuoteessani olisi puhtaat lakanat ja juuri oikea määrä peittoja, jotta minulla oli oikein mukava olla. Oli todella suuri ilo asua kotona.”

Kun luin nuo ensimmäiset kaksi kappaletta kirjeestä, järkytyin siitä, kuinka tunteellisilta ne kuulostivat. Ehkäpä asuminen teltassa ja nukkuminen hyönteisverkon alla kenttävuoteella saivat ajatukseni palaamaan omaan erityiseen kotiini.

Kirjeeni äidilleni jatkui:

”Mutta syvempiä ovat tunteeni sinua kohtaan sen esimerkin vuoksi, jonka minulle annoit. Elämä oli tehty niin miellyttäväksi meille perheenä, että me halusimme seurata jalanjälkiäsi, kokea edelleen samaa iloa, jota olimme tunteneet ollessamme nuorempia. Sinulla oli aina aikaa viedä perhe kanjoniin, ja saatoimme luottaa siihen, että teit mitä tahansa aina vuorilla kiipeilemisestä pallopelien pelaamiseen kanssamme. Sinä ja isä ette koskaan lähteneet lomille kahdestaan. Perhe oli aina kanssanne. Nyt kun olen poissa kotoa, puhun aina mielelläni siitä ajasta, kun asuin kotona, koska se oli niin mukavaa. En voisi hylätä opetuksiasi nyt, koska tekoni tuottaisivat sinulle häpeää. Minulle on suuri haaste elää niin, että minua voidaan kutsua Nora Sonne Perryn pojaksi. Olen hyvin ylpeä tästä nimityksestä ja toivon, että olen aina sen arvoinen.

Toivon, että seuraavana vuonna voin olla kanssasi osoittaakseni sinulle, miten hyvän äitienpäivän olen suunnitellut sinulle kuluneiden neljän vuoden aikana.

Herra siunatkoon sinua kaikista niistä suurenmoisista asioista, joita olet tehnyt tämän levottoman maailman hyväksi.

Kaikella rakkaudellani, Tom.”1

Kun luin kirjeeni uudelleen, pohdiskelin myös perheen, seurakunnan, vaarnan ja sen paikkakunnan kulttuuria, jossa minut kasvatettiin.

Kulttuuri määritellään kansan elämäntavaksi. Kaikilla Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenillä on ainutlaatuinen evankeliumin kulttuuri, yhteiset arvot ja odotukset ja tavat. Tämä evankeliumin kulttuuri tai elämäntapa juontaa juurensa pelastussuunnitelmasta, Jumalan käskyistä ja elävien profeettojen opetuksista. Se käy ilmi tavasta, jolla kasvatamme perhettämme ja elämme henkilökohtaista elämäämme.

Ensimmäinen ohje Aadamille hänen vastuullisesta tehtävästään kuolevaisuudessa on kohdassa 1. Moos. 2:24: ”Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi.”

Miehen ja naisen liittäminen yhteen laillisesti vihityiksi aviopuolisoiksi ei ole vain valmistautumista siihen, että tulevat sukupolvet perivät maan, vaan se tuo myös suurinta iloa ja tyydytystä, mitä tässä kuolevaisuuden kokemuksessa voi saada. Se pitää paikkansa etenkin silloin, kun pappeuden voimat julistavat avioliiton olevan ajaksi ja koko iankaikkisuudeksi. Sellaiseen avioliittoon syntyvillä lapsilla on turvaa, jota ei löydy mistään muualta.

Hyvien vanhempien kotona antamat opetukset ovat tulossa yhä tärkeämmiksi tämän päivän maailmassa, jossa vastustajan vaikutus on todella laajalle levinnyttä. Kuten tiedämme, hän yrittää rapauttaa ja tuhota nimenomaan yhteiskuntamme perustuksen – perheen. Ovelin ja tarkoin naamioiduin keinoin hän hyökkää perhe-elämään sitoutumista vastaan kaikkialla maailmassa ja horjuttaa uskollisten myöhempien aikojen pyhien kulttuuria ja liittoja. Vanhempien täytyy päättää, että opettaminen kotona on mitä pyhin ja tärkein vastuu. Vaikka muut instituutiot, sellaiset kuin kirkko ja koulu, voivat auttaa vanhempia ohjaamaan lapsen oikealle tielle (ks. Sananl. 22:6), niin viime kädessä tämä vastuu on vanhemmilla. Suuren onnensuunnitelman mukaan taivaallisen Isän lasten hoito ja kehitys on uskottu nimenomaan vanhemmille.

Merkittävässä tehtävässämme vanhempina on monia keinoja, joilla hyvät vanhemmat voivat saada tarvitsemaansa apua ja tukea opettaakseen lapsilleen Jeesuksen Kristuksen evankeliumia. Saanen ehdottaa viittä asiaa, joita vanhemmat voivat tehdä luodakseen vahvemman perhekulttuurin:

Ensiksi, vanhemmat voivat rukoilla vilpittömästi ja pyytää iankaikkista Isäämme auttamaan heitä rakastamaan, ymmärtämään ja opastamaan lapsia, jotka Hän on lähettänyt heille.

Toiseksi, he voivat pitää perherukouksen, perheillat, tutkia yhdessä pyhiä kirjoituksia ja syödä yhdessä mahdollisimman usein tehden päivällisestä hetken, jolloin kommunikoidaan ja opetetaan arvoja.

Kolmanneksi, vanhemmat voivat käyttää täysin hyväkseen kirkon tukiverkostoa olemalla yhteydessä lastensa Alkeisyhdistyksen opettajiin, nuorten johtohenkilöihin sekä luokkien ja koorumien johtokuntiin. Vanhemmat voivat antaa olennaista ymmärrystä lapsen erityisistä ja nimenomaisista tarpeista olemalla yhteydessä niihin, jotka on kutsuttu ja erotettu tehtävään toimia heidän lastensa kanssa.

Neljänneksi, vanhemmat voivat lausua usein lapsilleen todistuksensa, sitouttaa heidät pitämään Jumalan käskyt ja luvata siunaukset, jotka taivaallinen Isämme lupaa uskollisille lapsilleen.

Viidenneksi, me voimme järjestää perheemme niin, että sen perustana ovat selkeät, yksinkertaiset perheen säännöt ja odotukset, tervehenkiset perheen perinteet ja rituaalit sekä ”perheen talous”, jossa lapsilla on kotiaskareita ja he voivat ansaita taskurahaa, jotta he voivat oppia budjetoimaan, säästämään ja maksamaan ansaitsemastaan rahasta kymmenykset.

Nämä ehdotukset vahvemman perhekulttuurin luomiseksi toimivat sopusoinnussa kirkon kulttuurin kanssa. Vahvistunut perhekulttuurimme tulee olemaan suojana lapsillemme niitä vastustajan palavia nuolia (ks. 1. Nefi 15:24) vastaan, jotka ovat kiinteä osa heidän ikätoveriensa kulttuuria, viihde- ja julkkiskulttuuria, velaksielämis- ja edunsaamiskulttuuria sekä internet- ja mediakulttuuria, joiden kanssa he ovat jatkuvasti tekemisissä. Vahvat perhekulttuurit auttavat lapsiamme elämään maailmassa olematta maailmasta (ks. Joh. 15:19).

Presidentti Joseph Fielding Smith on opettanut: ”Vanhempien velvollisuus on opettaa lapsilleen nämä Jeesuksen Kristuksen evankeliumin pelastavat periaatteet, niin että he tietävät, miksi heidät pitää kastaa, ja jotta heidän sydämeensä painuisi halu pitää jatkuvasti Jumalan käskyt kasteen jälkeen, niin että he voivat palata Hänen luoksensa. Haluatteko, hyvät veljeni ja sisareni, haluatteko että teidän perheenne, teidän lapsenne sinetöidään teidän esi-isiinne ja -äiteihinne – –? Jos haluatte, silloin teidän täytyy aloittaa opetus kehdon äärellä. Teidän tulee opettaa esimerkillä sekä neuvoilla.”2

Perhejulistuksessa sanotaan:

”Aviomiehellä ja vaimolla on vakava velvollisuus rakastaa toinen toistaan ja huolehtia toisistaan sekä rakastaa lapsiaan ja huolehtia heistä. ’Lapset ovat Herran lahja’ (Ps. 127:3). Vanhemmilla on pyhä velvollisuus kasvattaa lapsensa rakkaudessa ja vanhurskaudessa, huolehtia heidän fyysisistä ja hengellisistä tarpeistaan ja opettaa heitä rakastamaan ja palvelemaan toisiaan, noudattamaan Jumalan käskyjä ja olemaan lainkuuliaisia kansalaisia, missä tahansa he asuvatkin. – –

Jumalallisen suunnitelman mukaan isän on määrä johtaa perhettään rakkaudessa ja vanhurskaudessa, ja hän on velvollinen suojelemaan perhettään ja huolehtimaan sen toimeentulosta. Äiti on ensisijaisesti vastuussa lastensa hoivaamisesta. Näissä pyhissä tehtävissä isillä ja äideillä on velvollisuus auttaa toisiaan tasavertaisina kumppaneina.”3

Uskon, että jumalallisen suunnitelman mukaan äitiyden rooliin kuuluu erityisesti seuraavan sukupolven hoivaaminen ja opettaminen. Mutta on hienoa nähdä aviomiehiä ja vaimoja, jotka ovat tehneet työtä todellisen kumppanuuden eteen, jossa he sulauttavat yhteen vaikutuksensa ja kommunikoivat tehokkaasti sekä lapsistaan että lapsilleen.

Jumalattomuuden hyökkäys lapsiamme vastaan on samanaikaisesti viekkaampi ja röyhkeämpi kuin se on milloinkaan ollut. Vahvan perhekulttuurin luominen lisää uuden suojakerroksen lapsiimme eristäen heidät maailmallisilta vaikutuksilta.

Jumala siunatkoon teitä hyviä äitejä ja isiä Siionissa. Hän on uskonut iankaikkisia lapsiaan teidän hoiviinne. Me vanhemmat olemme Jumalan kumppaneita, teemme yhteistyötä Hänen kanssaan, Hänen työnsä ja kirkkautensa toteuttamiseksi Hänen lastensa keskuudessa. Meidän pyhä velvollisuutemme on tehdä aivan parhaamme. Tästä todistan Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

Viitteet

  1. L. Tom Perryn äitienpäiväkirje äidilleen, lähetetty Saipanista, päivätty 3. toukokuuta 1945.

  2. Lainattuna kirjoittajan artikkelissa ”Äidit, jotka opettavat lapsia kotona”, Liahona, toukokuu 2010, s. 30–31.

  3. ”Perhe – julistus maailmalle”, Liahona, marraskuu 2010, s. 129.