Huolenpitäjä

Olen kiitollinen siitä, että saan olla seurassanne tänä iltana. Jeesuksen Kristuksen kirkon naisista on tulossa sellainen sisarten yhteisö, jota profeetta Joseph Smithin äiti Lucy Mack Smith kuvaili seuraavin sanoin: ”Meidän täytyy hoivata toinen toistamme, pitää huolta toinen toisestamme, lohduttaa toisiamme ja saada opetusta, jotta voimme istua taivaassa kaikki yhdessä.”¹

Tuo merkittävä kuvaus edellytyksistä, jotka koskevat onnen tilaa Jumalan luona, käsittää kolme osaa. Yksi on toisistaan huolehtiminen. Toinen on toisilleen opettaminen ja toisiltaan oppiminen. Ja kolmas on istuminen yhdessä Jumalan luona.

Tänä iltana tarkoituksenani on auttaa teitä tuntemaan Jumalan kiitos ja arvostus siitä, mitä te olette jo tehneet auttaessanne toisianne saavuttamaan tuon ylevän tavoitteen. Ja toiseksi, kertoa vähän siitä, mitä teillä on vielä edessä yhteisessä palvelutyössänne.

Erään varhaisemman aikakauden sisarten tavoin te olette vastanneet Herran kutsuun auttaa muita. Vuonna 1856 profeetta Brigham Young pyysi, että pyhät lähtisivät auttamaan käsikärrypioneereja, jotka olivat juuttuneet vuoriston lumikinoksiin. Hän sanoi yleiskonferenssissa oleville jäsenille tuolla hädän hetkellä: ”Teidän uskonne, uskontonne tai uskontunnustuksenne ei milloinkaan pelasta yhtäkään teistä meidän Jumalamme selestiseen valtakuntaan, ellette toteuta juuri sellaisia periaatteita kuin minä nyt teille opetan. Menkää nyt ja tuokaa ne tasangoilla olevat ihmiset tänne ja huolehtikaa tarkasti niistä asioista, joita kutsumme ajallisiksi – –. Muutoin uskonne on turha.”²

Sadoittain Utahissa olevia naisia tarttui haasteeseen. Köyhyydestään huolimatta he täyttivät vankkurit kaikella, mitä he pystyivät antamaan ja keräämään toisilta lohduttaakseen ahdingossa olevia. Yksi noista uskollisista sisarista kirjoitti: ”En ole koskaan tuntenut suurempaa tyydytystä – ja voisin sanoa iloa – mistään työstä, mitä olen ikinä elämässäni tehnyt, koska vallalla oli sellainen yksituumaisuuden tunne.”³

Kun pelastustyö oli tehty ja lumet olivat sulaneet, tuo sama sisar kirjoitti muistiin uskollisen sydämensä esittämän kysymyksen: ”Mikä on seuraava tehtävä auliille käsille?”⁴

Meidän aikanamme uskollisten sisarten joukot kautta maailman ovat muuttaneet uskonsa toiminnaksi sadoissa eri tilanteissa. Ja he esittävät sydämessään ja rukouksissaan saman kysymyksen palveluntäyteisen elämänsä tulevaisuudesta.

Jokainen teistä on ainutlaatuisessa kohdassa matkallanne kohti iankaikkista elämää. Joillakin on vuosikausien kokemus, ja toiset ovat vasta aloittaneet opetuslapseutensa kuolevaisuudessa. Jokaisella on omanlaisensa tausta ja omat haasteensa. Mutta kaikki te sisaret olette taivaallisen Isämme rakkaita tyttäriä. Hän tuntee teidät ja huolehtii teistä kaikista.

Toistenne hoivaaminen, toisistanne huolehtiminen ja toistenne lohduttaminen ovat asioita, joista olette suoriutuneet yhdessä loistavasti. Vain kuukausi sitten sain kuulla tuosta kolminkertaisesta ihmeestä, kun palvelitte yhtä sisarta. Hänen isänään kiitän teitä ja haluan ilmaista kiitokseni Jumalalle, joka johdatti erästä kotikäyntiopettajaa.

Tyttäremme Elizabeth, joka asuu eri osavaltiossa ja eri aikavyöhykkeellä kuin me, oli kotonaan kolmivuotiaan tyttärensä kanssa. Hänen toinen tyttärensä oli ensimmäistä viikkoa leikkikoulussa. Elizabeth oli seitsemännellä kuulla raskaana ja odotti innolla kolmannen lapsensa syntymää. Lääkärien mukaan he saisivat jälleen tyttären. Hänen miehensä Joshua oli töissä.

Kun Elizabeth huomasi vuotavansa verta ja että sitä tuli yhä enemmän, hän soitti miehelleen. Joshua käski häntä soittamaan ambulanssin ja sanoi tapaavansa hänet sairaalassa, joka oli 20 minuutin matkan päässä heidän kodistaan. Ennen kuin Elizabeth ehti valita numeron, hän kuuli etuovelta koputuksen.

Hän yllättyi nähdessään ovella Apuyhdistyksen kotikäyntiopettajatoverinsa. He eivät olleet sopineet tapaamista siksi aamuksi. Hänen toverinsa oli yksinkertaisesti tuntenut tarvetta käydä katsomassa Elizabethia.

Hän auttoi Elizabethin autoon. He saapuivat sairaalaan hetkeä ennen kuin Joshua tuli työpaikaltaan. Parinkymmenen minuutin sisällä lääkärit päättivät, että Elizabethin ja hänen vauvansa pelastamiseksi oli tehtävä keisarileikkaus. Niinpä maailmaan saapui pienen pieni tyttö äänekkäästi itkien, 15 viikkoa etuajassa. Hän painoi 765 grammaa. Mutta hän oli elossa, kuten myös Elizabeth.

Tuona päivänä Lucy Mack Smithin sanat toteutuivat osittain. Uskollinen Apuyhdistyksen jäsen, joka tunsi Pyhän Hengen innoitusta, huolehti sisarestaan Jumalan valtakunnassa ja hoivasi ja lohdutti häntä. Tuo sisar ja kymmenettuhannet muut, jotka ovat palvelleet innoitettuina sukupolvien ajan, saavat kiitokset paitsi niiltä, joita he ovat auttaneet, ja näiden omaisilta, niin myös Herralta.

Muistattehan Hänen kiitoksen sanansa niille, jotka saavat hyväntahtoisuudestaan vain vähän tunnustusta: ”Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’”⁵

Mutta ihme, jossa yksi Apuyhdistyksen sisar saapuu avuksi oikeaan aikaan, moninkertaistuu yhtenäisen sisarten yhteisön voimasta. Tässä on vain osa viestistä, jonka Elizabethin piispa lähetti hänelle ja Joshualle sairaalaan muutama tunti vauvan syntymän jälkeen: ”Apuyhdistyksen johtajalla on tilanne täysin hallinnassa. Olemme jo suunnittelemassa, kuinka voimme hoitaa tyttöjänne kotona, jotta Elizabeth voi käydä usein sairaalassa niin kauan kuin suloinen vielä nimetön vauvanne joutuu olemaan siellä. Olemme tehneet niin ennenkin, pitkiä aikoja, ja [jäsenemme] kyllä tarttuvat tilaisuuteen.”

Piispa jatkoi puhuen omasta puolestaan ja seurakunnan puolesta: ”Olemme jopa tulleet sairaalaan ja olleet lasten kanssa leikkihuoneessa, kun äidit eivät ole halunneet jättää heitä muualle.”

Ja sitten: ”Emme tietenkään aio toteuttaa suunnitelmaamme, ennen kuin olemme sopineet siitä kanssanne ja saaneet sille hyväksyntänne. Halusin vain kertoa teille, ettei teidän tarvitse huolehtia asioista, jotka me voimme [ja aiomme] tehdä.”

Sen ansiosta, mitä he tekivät tyttäremme hyväksi, hän sai kokea arvokkaan hetken pidellessään pikkuruista tytärtään sylissä ensimmäistä kertaa.

Sitten Joshualle ja Elizabethille lähettämänsä viestin loppuun piispa kirjoitti sanoman, jonka sisaret välittävät toisilleen kautta maailman sitoutumisestaan palvella muita Mestarin puolesta: ”Säilyttäkää usko.”

Vaikka teidän henkilökohtaiset olosuhteenne ja aiemmat kokemuksenne ovatkin aivan erilaisia, voin kertoa teille jotakin siitä, mitä teillä on edessäpäin. Kun säilytätte uskonne, huomaatte Herran kutsuvan teitä usein palvelemaan jotakuta apua tarvitsevaa silloin kun se ei oikein tunnu sopivan teille. Se voi tuntua epämieluisalta ja ehkä jopa mahdottomalta tehtävältä. Kun kutsu tulee, voi tuntua, ettei teitä tarvita tai että joku muu voisi helposti antaa tarvittavan avun.

Muistakaa, että kun Herra antaa meidän kohdata jonkun ahdingossa olevan, me kunnioitamme laupiasta samarialaista yhtä paljon sen tähden, mitä hän ei tehnyt, kuin sen tähden, mitä hän teki. Hän ei siirtynyt tien toiselle puolelle, vaikka piesty matkalainen tien varrella oli muukalainen ja mahdollisesti vihollinen. Hän teki voitavansa tuon piestyn miehen hyväksi ja laati sitten suunnitelman, jonka avulla toiset voisivat tehdä enemmän. Hän teki sen, koska hän ymmärsi, että auttaminen voi vaatia enemmän kuin sen, mitä yksi ihminen voi tehdä.

Tässä kertomuksessa olevat opetukset voivat opastaa teitä, sisältyipä tulevaisuuteenne mitä tahansa. Noita samoja opetuksia on ollut omassa lapsuudessanne ja viimeaikaisissa kokemuksissanne.

Ainakin kerran, ja ehkäpä useinkin, olette yllättyneet kohdatessanne jonkun, joka tarvitsee huolenpitoa. Kyseessä on voinut olla vanhempi, isovanhempi, sisar tai lapsi, joka on sairastunut tai vammautunut. Teidän myötätuntonne on ollut suurempaa kuin inhimilliset halunne. Niinpä olette tarjonneet apuanne.

Kuten matkalaisen tapauksessa kertomuksessa laupiaasta samarialaisesta, on todennäköistä, että käykin ilmi, että tarvitaankin pitkäaikaisempaa huolenpitoa kuin mihin pystytte yksinänne. Samarialaisen täytyi jättää matkalainen majatalon isännän hoidettavaksi. Herran suunnitelmaan muista huolehtimiseksi kuuluu yhteistyö.

Piispat ja Apuyhdistyksen johtajat kutsuvat aina suvun jäseniä auttamaan toisiaan, kun tarvetta ilmenee. Tähän periaatteeseen on monta syytä. Tärkeimpänä syynä on tarjota useammalle ihmiselle lisääntyneen rakkauden siunaus, jonka saa toinen toistaan palvelemalla.

Olette nähneet ja tunteneet sellaisen siunauksen. Aina kun olette huolehtineet jostakusta lyhyenkin ajan, olette tunteneet rakkautta sitä ihmistä kohtaan, jota olette palvelleet. Kun välttämättömän huolenpidon tarve on jatkunut pidempään, rakkauden tunteet ovat vahvistuneet.

Koska olemme kuolevaisia, tuota suurempaa rakkautta voivat häiritä turhautumisen ja väsymyksen tunteet. Se on toinen syy, miksi Herra antaa meidän saada apua toisilta palvellessamme tarvitsevia. Siksi Herra on luonut huolenpitäjien yhteisöjä.

Joitakin viikkoja sitten olin paikalla sakramenttikokouksessa, jossa eräs nuori nainen nousi seisomaan, kun hänet hyväksyttiin kotikäyntiopetustyön apulaisohjaajaksi – jota tehtävää en tiennyt olevan olemassakaan. Pohdiskelin, mahtoiko hän tietää, minkä kunnianosoituksen Herra oli suonut hänelle. Hänen täytyi lähteä kokouksesta levottoman lapsen takia ennen kuin ehdin kertoa hänelle, kuinka paljon Herra rakastaisi häntä ja arvostaisi hänen apuaan hänen ohjatessaan Herran opetuslasten työtä.

Hädässä olevista huolehtimiseen tarvitaan yhteistyötä, rakastava ja yhtenäinen yhteisö. Sitä Herra rakentaa teidän keskuudessanne. Hän rakastaa teitä riippumatta siitä, mikä osa teillä on siinä.

Yksi todiste Jumalan arvonannosta on se, että Hän antaa teidän tuntea lisääntyvää rakkautta niitä kohtaan, joita te palvelette. Se on syy kyyneliinne, kun joku sellainen kuolee, jota olette palvelleet kauan aikaa. Se, että menetätte tilaisuuden huolehtia hänestä, voi tuntua suuremmalta menetykseltä kuin väliaikainen ero. Kuulin vastikään, kun eräs nainen, jonka olen tuntenut kauan ja jonka aviomies oli kuollut sillä viikolla, todisti kiitollisena saamastaan tilaisuudesta palvella miestään aivan tämän elämän loppuun asti. Yhtään kyyneltä ei näkynyt, mutta hänen onnellinen hymynsä näkyi kyllä.

Vaikka pitkäaikaisesta ja rakastavasta palvelemisesta palkitaan runsain määrin, olette oppineet, että fyysiset, emotionaaliset ja taloudelliset voimavarat asettavat rajansa sille, mikä on mahdollista. Ihminen, joka hoivaa muita tarpeeksi pitkään, voi itse alkaa tarvita hoivaamista.

Herra, joka on apua tarvitsevien ihmisten Mestariauttaja, antoi väsyneille huolenpitäjille innoitettuja neuvoja näillä sanoin, jotka kuningas Benjamin lausui ja jotka on kirjoitettu muistiin Mormonin kirjaan: ”Säilyttääksenne syntienne anteeksiannon päivästä päivään, – – minä tahdon teidän antavan omaisuudestanne köyhille, kunkin sen mukaisesti, mitä hänellä on, kuten ruokkimalla nälkäisiä, vaatettamalla alastomia, käymällä katsomassa sairaita ja antamalla heille apua sekä hengellisesti että ajallisesti, heidän puutteensa mukaisesti.”⁶

Sitten Hän varoittaa niitä teistä, jotka saatatte jättää huomiotta todisteet siitä, että olette menossa liian pitkälle rakastavassa palvelutyössänne ja että teette sitä liian pitkään: ”Ja katsokaa, että tämä kaikki tehdään viisaasti ja järjestyksessä, sillä ihmistä ei vaadita juoksemaan nopeammin kuin hänellä on voimaa. Ja vielä, on tarpeen, että hän on uuttera, jotta hän siten voisi voittaa palkinnon; sen tähden kaikki on tehtävä järjestyksessä.”⁷

Tuota neuvoa voi olla vaikea toteuttaa, kun valinta näyttää olevan siinä, kuinka pitää tasapainossa halu tehdä kaikki voitavanne toisten auttamiseksi ja viisaus pystyä huolehtimaan omista tarpeistanne, jotta voisitte säilyttää kykynne palvella. Olette ehkä nähneet toisia, jotka ovat kamppailleet sellaisten vaikeiden valintojen kanssa. Yksi esimerkki on valinta sen välillä, huolehtiako elämänsä loppua lähestyvästä ihmisestä kotona vai hoitolaitoksessa, kun saatatte itse olla uupumaisillanne.

Se, mitä tiedätte pelastussuunnitelmasta, voi olla oppaananne sellaisissa sydäntäsärkevissä valintatilanteissa. Se on yksi niistä syistä, miksi Lucy Mack Smith sanoi viisaasti, että sisarten tuli ”saada opetusta”.

On avuksi, että meillä on varma vakaumus Herran tarkoituksesta jokaista Jumalan lasta varten kuolevaisen elämän tulikokeessa. Kun profeetta Joseph yritti kovasti ymmärtää loputtomilta tuntuvia koettelemuksiaan, Herra opetti hänelle pelastussuunnitelman ytimen tällä tavoin: ”Ja sitten, jos kestät ne hyvin, Jumala korottaa sinut korkeuteen.”⁸

Valintamme siinä, kuinka parhaiten auttaa jotakuta vaikeiden kokemusten läpi, on silloin: ”Kuinka voin parhaiten auttaa ihmistä, jota rakastan, niin että hän ’kestää ne hyvin’?” Meidän tehtävämme on tehdä todennäköisemmäksi se, että hän voi osoittaa uskoa Kristukseen, pitää yllä kirkasta toivoa iankaikkisesta elämästä ja harjoittaa kristillistä rakkautta, Kristuksen puhdasta rakkautta, elämänsä loppuun asti.

Olen nähnyt valtakuntaan kuuluvien sisarten keskittävän huomionsa Vapahtajaan ja Hänen tarkoitukseensa. Ajatelkaapa tilanteita, jolloin olette menneet huoneeseen, jossa Apuyhdistys, Alkeisyhdistys tai Nuoret Naiset ovat kokoontuneet.

Näkyvissä ei ehkä ole kuvaa Vapahtajasta tai Hänen sanoistaan, mutta te tiedätte, että tuolla tunnilla on saatu todistus Hänen sovituksensa todellisuudesta ja arvosta, kuten on tapahtunut tänä iltana. Siellä ei kenties ole kuvaa pyhästä temppelistä tai sanoja ”Perheet voivat olla iankaikkisia”, mutta voitte nähdä toivoa heidän hymyissään.

Te, kuten minäkin, olette nähneet viisaan kotikäyntiopettajan lujittavan epävarman sisaren itseluottamusta kertomalla, että palvelus, jonka tämä on tehnyt jollekulle toiselle – vaikkakin itse samalla horjuen – on edelleen tarpeellinen ja arvokas. Suurenmoiset Apuyhdistyksen johtajat löytävät tapoja, joilla ne, jotka tarvitsevat huolenpitoa, voivat auttaa muista huolehtimisessa. He luovat sisarille tilaisuuksia kestää hyvin koettelemuksensa samalla kun nämä huolehtivat toisistaan Kristuksen puhtaassa rakkaudessa. Siihen voi kuulua se, että kehottaa uupunutta huolenpitäjää lempeästi lepäämään ja ottamaan vastaan apua muilta.

Sisaret tekevät tämän mahdolliseksi olemalla hitaita tuomitsemaan niitä, joilla on koettelemuksia. Useimmat ihmiset, joiden taakka on raskas, alkavat epäillä itseään ja omaa arvoaan. Me kevennämme heidän taakkaansa, kun olemme kärsivällisiä heidän heikkouksiaan kohtaan ja ylistämme sitä hyvää, mitä heissä näemme. Herra tekee niin. Ja me voisimme noudattaa Hänen esimerkkiään – Hänen, joka on kaikista suurenmoisin auttaja.

Puhumme usein Jeesuksen Kristuksen kirkon sisarten piirin voimasta. Meidän täytyy oppia huomaamaan, että Vapahtaja on aina piirissä mukana, kun vain kutsumme Hänet.

Yhä useammin näemme Jumalan tyttärien kutsuvan sisaria kanssaan piiriin. Kun sisaret tulevat kokoukseen ja etsivät istumapaikkaa, he kuulevat lempeät sanat: ”Tule tähän minun viereeni istumaan.”

Me kuulemme nuo sanat sinä tulevana päivänä, jonka Lucy Mack Smith näki ennalta, jolloin sisaret istuvat ”taivaassa kaikki yhdessä”. Me emme valmistaudu sitä päivää varten hetkessä. Se tapahtuu päivien ja vuosien kuluessa, kun huolehdimme toisistamme ja omaksumme ikuisen elämän sanat syvälle sydämeemme.

Rukoukseni on, että monet meistä ovat yhdessä siinä loistavassa tulevaisuudessa, joka on edessämme. Todistan teille, että teidän toiveenne noista päivistä tulevat toteutumaan. Herra Jeesus Kristus teki sen mahdolliseksi teille jokaiselle äärettömän sovituksensa kautta. Taivaallinen Isä kuulee rukouksenne ja vastaa niihin, kun rukoilette johdatusta ja apua ollaksenne kestäviä Häntä palvellessanne.

Pyhä Henki on lähetetty teitä varten ja niitä varten, joista huolehditte. Teitä vahvistetaan ja myös innoitetaan tietämään, mikä on palvelukykynne rajallisuus ja laajuus. Henki lohduttaa teitä, kun saatatte pohtia: ”Olenko tehnyt tarpeeksi?”

Todistan, että Herra on teidän kanssanne ja että Hän valmistaa teille tietä ja viitoittaa sen teille, kun palvelette Hänen rakastamiaan ihmisiä heidän avuntarpeissaan ja koettelemuksissaan. Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.