Pappeuden ilo

Monia vuosia sitten pari lentokapteenitoveriani ja minä päätimme toteuttaa poikavuosien haaveen ja entisöidä antiikkisen lentokoneen. Yhdessä me ostimme kuluneen Piper Cubin vuodelta 1938 ja ryhdyimme työhön palauttaaksemme sen alkuperäiseen asuunsa. Hanke oli rakkauden työtä. Minulle sillä oli erityinen merkitys, koska olin oppinut nuorena lentämään samanlaisella lentokoneella.

Tämä lentokone rakennettiin alun perin vain 35 vuotta sen jälkeen kun Wrightin veljekset tekivät kuuluisan ensi lentonsa. Jo sen ajatteleminenkin saa minut tuntemaan itseni hyvin vanhaksi.

Moottorissa ei ollut sähköistä käynnistintä vaan kun moottorin käynnistystä valmisteltiin ohjaamosta, joku muu maassa tarttui potkuriin ja heilautti sitä kaikin voimin, kunnes moottori pysyi itsekseen käynnissä. Jokainen moottorin käynnistys oli jännittävä ja urhoollisuutta osoittava hetki.

Kun Piper Cub pääsi ilmaan, kävi selväksi, ettei se ollut mikään nopea lentokone. Itse asiassa kun oli voimakas vastatuuli, tuntui siltä kuin emme olisi liikkuneet lainkaan. Muistan lentäneeni yhdessä teini-ikäisen poikani Guidon kanssa moottoritien yllä Saksassa, ja totta tosiaan, autot alapuolella ohittivat meidät vaivattomasti!

Mutta miten rakastinkaan sitä pientä lentokonetta! Se oli täydellinen lentämisen ihmeellisyyden ja kauneuden kokemiseen. Siinä saattoi kuulla, tuntea, haistaa, maistaa ja nähdä, mistä lentämisessä on kyse. Wrightin veljekset ilmaisivat sen tällä tavoin: ”[Mikään] ei vedä vertoja sille, mistä lentäjät nauttivat kiitäessään halki ilman suurin valkoisin siivin.”¹

Sitten vastaavasti aiemmin tänä vuonna minulla oli etuoikeus lentää kehittyneessä F-18 suihkuhävittäjässä maailmankuulujen Sinisten enkelien eli Yhdysvaltain laivaston lentonäytösjoukkueen kanssa. Se oli kuin lento muistojen kujan yli ja sitä pitkin, sillä miltei päivälleen tasan 50 vuotta aiemmin olin suorittanut loppuun koulutukseni ilmavoimien taistelulentäjäksi.

Lentokokemus F-18:lla oli tietenkin täysin erilainen kuin se aiempi Piper Cubilla. Se osoitti minulle lentämisen dynaamisemman kauneuden. Oli kuin aerodynamiikassa vallitsevat lait olisivat toteutuneet täydellisemmin. Sinisten enkelien kanssa lentäminen muistutti minua kuitenkin nopeasti siitä, että suihkuhävittäjällä lentäminen on nuoren miehen puuhaa. Lainaan jälleen Wrightin veljeksiä: ”Enemmän kuin mitään muuta [lentämisen] aistimus on täydellinen rauhan tunne, johon sekoittuu jännitystä, joka venyttää jokaisen hermon äärimmilleen.”² Sinisten enkelien kanssa lentäminen toi lisäksi mieleen täysin erilaisen tavan saada ”enkeleitä” kaikkialle ympärillemme kannattelemaan.

Jos kysyisitte minulta, kummasta näistä kahdesta lentokokemuksesta nautin enemmän, en ole varma, osaisinko vastata. On tavallaan ilmiselvää, että ne olivat lievästi sanottuna hyvinkin erilaiset. Ja silti toisaalta ne olivat hyvin paljon samanlaiset.

Sekä Piper Cubissa että F-18:ssa tunsin lentämisen jännittävyyden, kauneuden ja ilon. Kummassakin tunsin runoilijan kutsun ”päästä karkuun maapallon ikäviä rajoituksia ja tanssia taivaalla naurun hopeoimin siivin”³.

Saatatte nyt kysyä, mitä näillä kahdella täysin erilaisella lentokokemuksella on tekemistä tämänpäiväisen kokouksemme tai sen pappeuden kanssa, joka meillä etuoikeudeksemme on, tai sen pappeuden palvelutyön kanssa, jota me kaikki rakastamme hyvin paljon.

Veljet, eikö olekin totta, että yksittäiset kokemuksemme pappeuden palvelutyöstä saattavat kaikki olla hyvinkin erilaisia? Voisimme sanoa, että jotkut teistä lentävät F-18-suihkukoneilla, kun taas toiset lentävät Piper Cubeilla. Jotkut teistä kuuluvat seurakuntiin ja vaarnoihin, joissa jokaista tehtävää aina ylipappien ryhmän johtajan apulaisesta diakonien koorumin sihteeriin hoitaa aktiivinen pappeudenhaltija. Teillä on etuoikeus osallistua seurakuntaorganisaatioon, jossa tehtäviin on riittävästi ihmisiä.

Toiset teistä elävät sellaisilla alueilla maailmassa, missä on vain pieni kourallinen kirkon jäseniä ja pappeudenhaltijoita. Saatatte tuntea olevanne yksin, kuormananne taakka kaikesta siitä, mitä pitää tehdä. Teiltä vaatii ehkä paljon henkilökohtaista käytännön osallistumista, että pappeuden palvelutyön moottori saadaan käyntiin. Joskus voi jopa vaikuttaa siltä, ettei seurakuntanne liiku lainkaan eteenpäin.

Siitä huolimatta, olivatpa tehtävänne tai olosuhteenne millaiset tahansa, te tiedätte minun laillani, että omistautuneesta pappeuden palvelutyöstä koituu aina erityistä iloa.

Olen aina rakastanut lentämistä, olipa se sitten Piper Cubissa, F-18:ssa tai missä tahansa muussa lentokoneessa. Kun olin Piper Cubissa, en valittanut nopeuden puutetta. Kun olin F-18:ssa, en purnannut, kun paineet taitolennon liikesarjoista paljastivat armottomasti ikääntymiseni todellisuuden.

Kyllä, jokaisessa tilanteessa on aina jotakin epätäydellistä. Kyllä, on helppoa löytää asioita, joista valittaa.

Mutta veljet, me olemme pyhän pappeuden, Jumalan Pojan järjestyksen mukaisen pappeuden, haltijoita! Meidän jokaisen pään päälle on laskettu kädet, ja me olemme saaneet Jumalan pappeuden. Meille on annettu valtuus ja vastuu toimia Hänen nimessään Hänen palvelijoinaan maan päällä. Olipa seurakuntamme suuri tai pieni, meidät on kutsuttu palvelemaan, siunaamaan ja toimimaan kaikessa kaikkien ja kaiken hyväksi, mitä on uskottu hoiviimme. Voisiko olla mitään innostavampaa?

Ymmärtäkäämme, arvostakaamme ja tuntekaamme palvelemisen iloa pappeudessa.

Rakkauteni lentämiseen vaikutti koko elämäni suuntaan. Mutta niin virkistäviä ja autuaallisia kuin kokemukseni lentäjänä olivatkin, kokemukseni tämän kirkon jäsenenä ovat olleet paljon syvällisempiä, ilahduttavampia ja huomattavasti antoisampia. Kun olen uppoutunut palvelutyöhön kirkossa, olen tuntenut Jumalan kaikkivaltiasta voimaa sekä Hänen lempeitä armotekojaan.

Lentäjänä olen koskettanut taivaita. Kirkon jäsenenä olen tuntenut taivaan syleilyn.

Aina silloin tällöin kaipaan ohjaamossa istumista. Mutta palveleminen veljieni ja sisarteni rinnalla kirkossa korvaa sen helposti. Sitä, että kykenen tuntemaan uskomatonta rauhaa ja iloa, jotka kumpuavat siitä, että on pieni osa tätä suurta asiaa ja työtä, en haluaisi mistään hinnasta jäädä paitsi.

Tänään olemme kokoontuneet suurena pappeudenhaltijoiden joukkona. Meidän pyhä ilomme ja etuoikeutemme on palvella Herraa ja lähimmäisiämme, sitouttaa se, mikä meissä on parasta, ylevään työhön kohottaa muita ja rakentaa Jumalan valtakuntaa.

Tiedämme ja ymmärrämme, että pappeus on Jumalan iankaikkinen voima ja valtuus. Osaamme noin vain ulkoa tuon määritelmän. Ymmärrämmekö kuitenkaan todella sanojemme merkitystä? Saanen toistaa: pappeus on Jumalan iankaikkinen voima ja valtuus.

Ajatelkaapa sitä. Pappeuden avulla Jumala loi taivaat ja maan ja hallitsee niitä.

Tällä voimalla Hän lunastaa ja korottaa lapsensa toteuttaen ”ihmisen kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän”⁴.

Pappeus, kuten profeetta Joseph Smith selitti, on ”kanava, jonka kautta Kaikkivaltias tämän maan luomisen alkaessa aloitti kirkkautensa ilmaisemisen, jonka kautta Hän on edelleen ilmoittanut itsensä ihmislapsille tähän päivään asti ja jonka kautta Hän tekee tarkoituksensa tiettäväksi hamaan ajan loppuun asti”⁵.

Kaikkivoipa taivaallinen Isämme on uskonut pappeuden valtuuden meille – kuolevaisille olennoille, jotka sananmukaisesti olemme vajavaisia ja epätäydellisiä. Hän suo meille valtuuden toimia nimessään lastensa pelastukseksi. Tällä suurenmoisella voimalla meidät on valtuutettu saarnaamaan evankeliumia, suorittamaan pelastuksen toimituksia, auttamaan Jumalan valtakunnan rakentamisessa maan päälle sekä siunaamaan ja palvelemaan perhettämme ja lähimmäisiämme.

Tämä pappeus, joka meillä on, on pyhä.

Pappeutta tai mitään siihen kuuluvaa vastuuta ei voi ostaa tai käskeä. Pappeuden voiman käyttöön ei voi vaikuttaa, taivuttaa tai pakottaa aseman, rikkauden tai vaikutusvallan avulla. Se on hengellistä voimaa, joka toimii taivaallisen lain mukaan. Se on lähtöisin meidän kaikkien suurenmoisesta taivaallisesta Isästä. Sen voimaa voidaan hallita ja ohjata vain vanhurskauden – ei omahyväisyyden – periaatteilla.⁶

Kristus on kaiken maan päällä toimivan todellisen pappeuden valtuuden ja voiman lähde.⁷ Tämä on Hänen työtään, jossa meillä on etuoikeus auttaa. ”Eikä kukaan voi auttaa tässä työssä, ellei hän ole nöyrä ja täynnä rakkautta, ellei hänellä ole uskoa, toivoa ja rakkautta, ellei hän ole itsensä hillitsevä kaikessa, mitä hänen huostaansa uskotaan.”⁸

Me emme toimi henkilökohtaisen hyödyn toivossa vaan sen sijaan pyrimme palvelemaan ja kohottamaan muita. Me emme johda voimalla vaan ”taivuttelemalla, pitkämielisyydellä, lempeydellä, sävyisyydellä ja vilpittömällä rakkaudella”⁹.

Kaikkivaltiaan Jumalan pappeus on kelvollisten miesten ulottuvilla, missä he sitten ovatkin – olivatpa heidän esivanhempansa keitä tahansa tai olosuhteensa kuinka vaatimattomat hyvänsä – ihan joka puolella maapalloa. Se on ulottuvilla ilman rahaa tai mitään maallista hintaa. Mukaillakseni muinaista profeetta Jesajaa, jokainen, joka on janoinen, voi tulla veden ääreen, ja jolla ei ole rahaa, voi tulla maksutta syömään!¹⁰

Ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen iankaikkisen ja käsittämättömän sovituksen ansiosta Jumalan pappeus voi olla käytettävissänne, vaikka olette kompastuneet tai olleet kelvottomia menneisyydessä. Käymällä läpi parannuksen hengellisesti jalostavan ja puhdistavan prosessin te voitte nousta ja loistaa!¹¹ Vapahtajamme ja Lunastajamme määrättömän, anteeksiantavan rakkauden ansiosta te voitte kohottaa katseenne, tulla puhtaiksi ja kelvollisiksi ja kehittyä Jumalan vanhurskaiksi ja hyviksi pojiksi – kaikkivaltiaan Jumalan pyhimmän pappeuden kelvollisiksi haltijoiksi.

Tunnen tiettyä surua niiden vuoksi, jotka eivät ymmärrä ja arvosta pappeuden ihmeellisyyttä ja etuoikeutta. He ovat kuin lentomatkustajia, jotka kuluttavat aikansa valittamalla pähkinäpussin kokoa liidellessään ilman halki kaukana pilvien yläpuolella – kokien jotakin, mistä muinaiset kuninkaat olisivat antaneet kaiken omaisuutensa kokeillakseen sitä edes kerran!

Veljet, me olemme siunattuja, kun olemme päässeet nöyrästi osallisiksi tästä suuresta pappeuden valtuudesta ja voimasta. Kohottakaamme katseemme ja nähkäämme, tunnustakaamme ja ottakaamme vastaan tämä mahdollisuus sellaisena kuin se todella on.

Palvelemalla pappeudessa vanhurskaasti, omistautuneesti ja rakkautta osoittaen me kykenemme kokemaan tämän ilmoituksen todellisen merkityksen: ”Minä käyn teidän kasvojenne edellä. Minä olen teidän oikealla puolellanne ja vasemmalla, ja minun Henkeni on teidän sydämessänne ja minun enkelini teidän ympärillänne tukeakseen teitä.”¹²

Ottakaamme avosylin vastaan ja ymmärtäkäämme pappeuden ihmeellisyys ja etuoikeus. Hyväksykäämme ne vastuulliset tehtävät, jotka meitä pyydetään täyttämään, ja rakastakaamme niitä – tehtävät kodissamme ja kirkkomme yksiköissä, olivatpa ne kenties kuinka suuria tai pieniä tahansa. Enentykäämme jatkuvasti vanhurskaudessa, omistautumisessa ja pappeuden palvelutyössä. Löytäkäämme pappeudessa palvelemisen ilo!

Voimme tehdä sen parhaiten toteuttamalla tiedon, kuuliaisuuden ja uskon periaatteita.

Se tarkoittaa ensinnäkin sitä, että meidän pitää tuntea ja sisäistää pappeuden oppi, joka on Jumalan ilmoitetussa sanassa. Meidän on tärkeää ymmärtää liitot ja käskyt, joiden nojalla pappeus toimii.¹³

Seuraavaksi, olkaamme viisaita ja toimikaamme tämän saamamme tiedon mukaan jatkuvasti ja kunniakkaasti. Kun noudatamme Jumalan lakeja, koulutamme mieltämme ja kehoamme ja sopeutamme tekomme profeettojen opettamiin vanhurskauden malleihin, me koemme pappeuden palvelutyön ilon.

Ja lopuksi, syventäkäämme uskoamme Herraan Jeesukseen Kristukseen. Ottakaamme päällemme Hänen nimensä ja sitoutukaamme uudelleen joka ainoa päivä vaeltamaan opetuslapseuden polkua. Tulkoon uskomme teoissamme todeksi.¹⁴ Opetuslapseutemme myötä meidät voidaan tehdä täydellisiksi askel kerrallaan, kun palvelemme perhettämme, lähimmäisiämme ja Jumalaa.

Kun me palvelemme pappeudessa koko sydämestämme, väkevyydestämme, mielestämme ja voimastamme, meille luvataan suurenmoista tietoa, rauhaa ja hengellisiä lahjoja. Kun me kunnioitamme pyhää pappeutta, Jumala kunnioittaa meitä ja me seisomme ”nuhteettomina [Hänen edessään] viimeisenä päivän䔹⁵.