2010–2019
Herra ei ole unohtanut teitä
Lokakuu 2012


Herra ei ole unohtanut teitä

Taivaallinen Isämme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus tuntevat meidät ja rakastavat meitä. – – Me voimme kärsimyksessämme tuntea Heidän rakkautensa ja myötätuntonsa.

Kun tapaamme sisaria eri puolilla maailmaa, hämmästelemme teidän todistuksenne voimaa. Hyvin monet teistä ovat ensimmäisen tai toisen polven jäseniä kirkossa. Näemme monien sisarten palvelevan useissa kirkon tehtävissä samanaikaisesti, matkustavan pitkiä matkoja osallistuakseen kirkon kokouksiin ja tekevän uhrauksia solmiakseen ja pitääkseen pyhät temppeliliitot. Me kunnioitamme teitä. Te olette Herran pioneereja tänä aikana!

Hiljattain mieheni Mel ja minä tapasimme vapaaehtoisen museo-oppaan nimeltä Mollie Lenthal, kun kävimme eräässä museossa Australiassa. Saimme tietää, ettei Molliella – noin 70-vuotiaalla ihastuttavalla naisella – ole lapsia eikä hän ole ollut koskaan naimisissa. Hän on ainut lapsi, ja hänen vanhempansa ovat kuolleet vuosia sitten. Hänen lähimmät sukulaisensa ovat kaksi serkkua, jotka asuvat toisella mantereella. Äkkiä minut valtasi Henki, joka todisti minulle, melkein kuin taivaallinen Isä olisi puhunut: ”Mollie ei ole yksin! Mollie on minun tyttäreni! Minä olen hänen Isänsä! Hän on hyvin tärkeä tytär minun perheessäni, eikä hän ole koskaan yksin!

Yksi lempikertomuksiani Vapahtajan elämästä on kertomus Lasaruksesta. Pyhissä kirjoituksissa meille kerrotaan, että ”Jeesus rakasti Marttaa ja hänen sisartaan [Mariaa] sekä [heidän veljeään] Lasarusta”1. Jeesukselle lähetettiin sana, että Lasarus oli hyvin sairas, mutta Jeesus ei tullut heti vaan pysyi poissa vielä kaksi päivää sanoen, että ”tauti [on] – – Jumalan kunniaksi: se tuo julki Jumalan Pojan kirkkauden”2.

Kuultuaan, että Jeesus oli tulossa, Martta ”lähti tätä vastaan”3 kertoen Herralle, mitä oli tapahtunut. Lasarus oli maannut ”jo neljättä päivää haudassa”4. Murehtien Martta juoksi takaisin kotiin kertomaan Marialle, että Herra oli tullut.5 Surun painamana Maria juoksi Jeesuksen luo, lankesi Hänen jalkojensa juureen ja itki.6

Meille kerrotaan, että ”kun Jeesus näki itkevän Marian – –, syvä liikutus valtasi hänet” ja Hän kysyi, minne Lasarus oli laskettu.

”’Herra, tule katsomaan’, he vastasivat.”7

Sitten me luemme joitakin myötätuntoisimmista, rakastavimmista sanoista pyhissä kirjoituksissa: ”Jeesus itki.”8

Apostoli James E. Talmage on kirjoittanut: ”Näkymä näistä kahdesta naisesta niin surun valtaamina – – sai Jeesuksen murehtimaan [heidän kanssaan] niin, että Hän joutui hengessään syvän liikutuksen valtaan.”9 Tämä kokemus todistaa säälistä, myötätunnosta ja rakkaudesta, jota Vapahtajamme ja taivaallinen Isämme tuntevat meitä jokaista kohtaan joka kerta, kun tuska, synti, vastoinkäymiset ja elämän huolet painavat meitä.

Rakkaat sisaret, taivaallinen Isämme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus tuntevat meidät ja rakastavat meitä. He tietävät aina kun olemme jollakin tavoin tuskissamme tai kärsiviä. He eivät sano: ”Ei hätää, vaikka olet juuri nyt tuskissasi, koska pian kaikki on hyvin. Sinut parannetaan tai aviomiehesi löytää työpaikan tai harhaileva lapsesi palaa takaisin.” He tuntevat kärsimyksemme syvyyden, ja me voimme kärsimyksessämme tuntea Heidän rakkautensa ja myötätuntonsa.

Alma on todistanut:

”Ja hän kulkee kärsien kaikenlaisia kipuja ja ahdinkoja ja koetuksia, ja tämä, jotta toteutuisi sana, joka sanoo hänen ottavan päällensä kansansa kivut ja sairaudet.

Ja hän ottaa päällensä – – heidän heikkoutensa, jotta hänen sydämensä täyttyisi armolla – –, jotta hän osaisi – – auttaa kansaansa sen heikkouksien mukaisesti.”10

Kun me mietimme, tuntevatko Vapahtajamme ja taivaallinen Isämme meidät tai kuinka hyvin He tuntevat meidät henkilökohtaisesti, meidän olisi hyvä muistaa Vapahtajan sanat Oliver Cowderylle:

”Jos haluat lisätodistuksen, muistele yötä, jolloin huusit minun puoleeni sydämessäsi, jotta saisit tietää totuuden näistä asioista.”11

Aiemmin Vapahtaja sanoi hänelle, ”ettei ole ketään muuta kuin Jumala, joka tuntee sinun ajatuksesi ja sydämesi aikeet”12.

Vapahtaja muistutti Oliveria siitä, että Hän tiesi jokaisen yksityiskohdan tuosta anovasta rukouksesta – ja muisti täsmällisen ajankohdan, kyseisen yön.

Monia vuosia sitten aviomieheni sairastui vakavasti erääseen harvinaiseen tautiin. Kun viikot kuluivat ja hän tuli yhä sairaammaksi, sitä enemmän vakuutuin siitä, että hän oli kuolemaisillaan. En kertonut peloistani kenellekään. Meillä oli iso, nuori perhe sekä rakastava, iankaikkinen avioliitto, ja ajatus siitä, että menettäisin aviomieheni ja kasvattaisin lapseni yksin, täytti minut yksinäisyydellä, epätoivolla ja jopa suuttumuksella. Minun on häpeäkseni sanottava, että vetäydyin taivaallisen Isäni luota. Päiväkausiin en rukoillut, lakkasin suunnittelemasta ja itkin. Lopulta oivalsin, etten kyennyt tähän yksin.

Ensimmäistä kertaa moneen päivään polvistuin ja vuodatin sydämeni taivaalliselle Isälleni pyytäen anteeksi sitä, että olin kääntynyt pois Hänestä, kertoen Hänelle kaikista syvimmistä tunteistani ja parahtaen lopulta, että jos Hän todella halusi minun tekevän juuri tätä, minä tekisin sen. Tiesin, että Hänellä oli varmasti suunnitelma elämäämme varten.

Kun olin edelleen polvillani vuodattaen sydäntäni, minut valtasi mitä suloisin, rauhallisin rakkauden tunne. Oli kuin jokin rakkauden peitto olisi laskeutunut päälleni. Oli ikään kuin olisin tuntenut taivaallisen Isän sanovan: ”Muuta minun ei tarvinnutkaan tietää.” Päätin olla koskaan enää kääntymättä pois Hänestä. Vähitellen ja hämmästyttävästi mieheni alkoi parantua, kunnes hän tuli täysin terveeksi.

Vuosia myöhemmin mieheni ja minä polvistuimme 17-vuotiaan tyttäremme viereen ja rukoilimme, että hän jäisi henkiin. Tällä kertaa vastaus oli ei, mutta tuo sama rakkauden ja rauhan tunne, jonka Vapahtajamme on luvannut, oli aivan yhtä voimakas, ja me tiesimme, että vaikka taivaallinen Isä kutsuikin tyttäremme takaisin kotiin, kaikki järjestyisi. Olemme oppineet tietämään, mitä tarkoittaa se, että jätämme taakkamme Herran käteen, että tiedämme, että Hän rakastaa meitä ja tuntee myötätuntoa meitä kohtaan murheissamme ja tuskassamme.

Yksi suloisimmista isän ja pojan välisistä hetkistä Mormonin kirjassa on Alma nuoremman todistus pojalleen Helamanille. Alma kuvaili sitä sanomatonta kauhua, jota hän tunsi kuvitellessaan joutuvansa Jumalan eteen tuomittavaksi monista rikkomuksistaan. Tunnettuaan kaikkien syntiensä painon kolmen päivän ja yön ajan hän teki parannuksen ja pyysi Vapahtajaa olemaan hänelle armollinen. Hän kuvaili Helamanille suurta ja ihanaa iloa, kun hän ei muistanut enää tuskiaan. Sen sijaan että Alma olisi tuntenut sanomatonta kauhua ajatuksesta joutua Jumalan valtaistuimen eteen, hän näki näyssä Jumalan istumassa valtaistuimellaan ja julisti: ”Minun sieluni ikävöi sinne.”13

Emmekö mekin tunne niin, rakkaat sisareni, kun me teemme parannuksen ja pohdimme sitä rakkautta, onnea ja kiitollisuutta, jota tunnemme taivaallista Isäämme ja Vapahtajaamme kohtaan – että mekin ikävöimme sinne, pääsyä jälleen takaisin Heidän rakastavien käsivarsiensa syleilyyn?

Aivan kuten Herra on todistanut minulle, ettei Hän ole unohtanut kallisarvoista tytärtään Mollie Lenthalia, minä todistan, ettei Hän ole unohtanut teitä! Olipa teidän tämänhetkinen syntinne tai heikkoutenne tai tuskanne tai kamppailunne tai koettelemuksenne mikä tahansa, Hän tuntee ja ymmärtää juuri nuo hetket. Hän rakastaa teitä! Ja Hän kantaa teidät noiden hetkien yli, aivan kuten Hän teki Marian ja Martan kohdalla. Hän on maksanut kalliisti osatakseen auttaa teitä. Jättäkää taakkanne Hänen käsiinsä. Kertokaa taivaalliselle Isällenne, miltä teistä tuntuu. Kertokaa Hänelle tuskastanne ja kärsimyksistänne ja antakaa sitten ne Hänelle. Tutkikaa pyhiä kirjoituksia päivittäin. Sieltä löydätte myös suurta lohtua ja apua.

Vapahtajamme kysyi:

”Sillä voiko nainen unohtaa rintalapsensa, niin ettei hän säälisi kohtunsa poikaa? Kyllä, he voivat unohtaa, mutta minä en sinua unohda – –.

Minä olen piirtänyt sinut kätteni kämmeniin.”14

”Minä olen kieltänyt ketään teistä menemästä pois ja sen sijaan olen käskenyt, että te tulisitte minun luokseni voidaksenne tuntea ja nähdä; samoin tehkää te maailmalle.”15

Se on meidän velvoittava tehtävämme. Meidän täytyy tuntea ja nähdä itse ja sitten auttaa kaikkia taivaallisen Isän lapsia tuntemaan ja näkemään ja tietämään, että Vapahtajamme on ottanut päälleen paitsi kaikki syntimme myös tuskamme ja kärsimyksemme ja ahdistuksemme, jotta Hän voi tietää, miltä meistä tuntuu ja kuinka meitä voi lohduttaa. Todistan Jeesuksesta Kristuksesta Hänen nimessään. Aamen.