Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin?

Vanhin Robert C. Gay

seitsemänkymmenen koorumista


Meidän tulee luopua kaikista synneistämme, niin suurista kuin pienistäkin, jotta saisimme Isän antamana palkintona iankaikkisen elämän.

Vapahtaja esitti kerran opetuslapsilleen seuraavan kysymyksen: ”Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin?”1

Tämä on kysymys, jota isäni vuosia sitten opetti minua huolellisesti pohtimaan. Kun vartuin, vanhempani antoivat minulle kotitöitä ja maksoivat minulle niistä taskurahaa. Käytin usein sen rahan – hieman yli 50 senttiä viikossa – menemällä elokuviin. Siihen aikaan 11-vuotiaan elokuvalippu maksoi 25 senttiä. Näin minulle jäi jäljelle 25 senttiä käytettäviksi karkkipatukoihin, jotka maksoivat 5 senttiä kappale. Elokuva ja viisi karkkipatukkaa! Parempaa ei voisi toivoa.

Kaikki sujui hyvin, kunnes täytin 12 vuotta. Kun eräänä iltapäivänä seisoin jonossa, käsitin, että lipun hinta 12-vuotiaalta oli 35 senttiä, mikä tarkoitti sitä, että saisin kaksi karkkipatukkaa vähemmän. En ollut aivan valmis tekemään sellaista uhrausta, joten järkeilin mielessäni: ”Näytät ihan samanlaiselta kuin viikko sitten.” Sitten astelin kassalle ja pyysin 25 sentin lipun. Kassanhoitaja ei räpäyttänyt silmäänsäkään, ja minä ostin ne tavalliset viisi karkkipatukkaa enkä kolmea.

Riemuissani saavutuksestani säntäsin myöhemmin kotiin kertomaan isälle, miten olin onnistunut. Kun vuodatin hänelle kaikki yksityiskohdat, hän ei sanonut mitään. Kun lopetin, hän vain katsoi minua ja kysyi: ”Poikani, myisitkö sielusi viidestä sentistä?” Hänen sanansa lävistivät 12-vuotiaan sydämeni. Sitä opetusta en ole koskaan unohtanut.

Vuosia myöhemmin huomasin esittäväni tämän saman kysymyksen eräälle vähemmän aktiiviselle Melkisedekin pappeuden haltijalle. Hän oli hieno mies, joka rakasti perhettään. Mutta hän ei ollut käynyt kirkossa moneen vuoteen. Hänellä oli lahjakas poika, joka pelasi arvostetussa urheilujoukkueessa, joka harjoitteli ja pelasi sunnuntaisin. Tuo joukkue oli voittanut useita tärkeitä mestaruuksia. Tavatessamme muistutin hänelle, että koska hän oli pappeudenhaltija, hänelle oli luvattu, että jos hän pitäisi kunniassa valansa ja liittonsa, hän saisi kaiken, mitä meidän Isällämme on2. Sitten kysyin häneltä: ”Onko valtakunnallinen mestaruus arvokkaampaa kuin kaikki, mitä Isällä on?” Hän sanoi lempeästi: ”Ymmärrän, mitä tarkoitat”, ja sopi tapaamisesta piispansa kanssa.

Nykyään on hyvin helppoa uppoutua maailman meluun – hyvistä aikomuksistamme huolimatta. Maailma painostaa meitä ”[katsomaan] yli maalin”3. Joku kysyi minulta hiljattain: ”Onko yhdellä drinkillä oikeastaan väliä?” Huomaatteko, että se on vastustajan kysymys? Kain kysyi: ”Kuka on Herra, että minä hänet tuntisin?”4 ja kadotti sitten sielunsa. Kun puolustelemme pieniä syntejä, Saatana on voitolla. Syntymäoikeuksista ja perinnöistä on luovuttu maitopullollisen5, väärinkirjoitetun nimen6, papukeiton7 vuoksi.

Kun ajattelemme sitä, minkä elämässämme vaihdamme viisisenttiseen tai valtakunnalliseen mestaruuteen, me voimme joko puolustella tekojamme, kuten Kain, tai pyrkiä alistumaan Jumalan tahtoon. Edessämme oleva kysymys ei ole se, teemmekö me sellaista, mikä kaipaa oikaisua, koska sitä me aina teemme. Pikemminkin kysymys kuuluu, kavahdammeko me vai saatammeko me päätökseen sielullemme esitetyn kutsun tehdä Isän tahto?8

Herra rakastaa meidän vanhurskauttamme, mutta Hän pyytää meitä tekemään jatkuvasti parannusta ja alistumaan. Raamatussa kerrotaan, että rikas nuorukainen, joka polvistui Vapahtajan eteen ja kysyi, mitä hänen piti tehdä saadakseen iankaikkisen elämän, eli käskyjen mukaan. Hän kääntyi pois murheellisena, kun Vapahtaja sanoi: ”Yksi sinulta puuttuu. – – Myy kaikki, mitä sinulla on.”9

Mutta oli toinenkin varakas vaikkakin maailmallinen mies, lamanilaisten ylin kuningas, Lamonin isä, joka myös esitti saman kysymyksen iankaikkisesta elämästä sanoen: ”Mitä minun pitää tehdä, jotta syntyisin Jumalasta ja saisin tämän jumalattoman hengen kitketyksi juurineen rinnastani ja saisin hänen Henkensä[?] – – Minä luovun kuninkuudestani, jotta saisin tämän suuren ilon.”10

Muistatteko, minkä vastauksen Herra antoi kuninkaalle palvelijansa Aaronin kautta? ”Jos teet parannuksen kaikista synneistäsi ja kumarrut Jumalan edessä ja huudat avuksi hänen nimeään uskossa, uskoen saavasi, niin sinä saat toivon, jota haluat.”11

Kun kuningas ymmärsi, mitä uhrausta häneltä vaadittiin, hän nöyrtyi ja heittäytyi maahan ja sitten rukoili: ”Oi Jumala, – – minä luovun kaikista synneistäni tunteakseni sinut.”12

Tämän vaihtokaupan Vapahtaja pyytää meitä tekemään: meidän tulee luopua kaikista synneistämme, niin suurista kuin pienistäkin, jotta saisimme Isän antamana palkintona iankaikkisen elämän. Meidän tulee unohtaa selittelyt, tekosyyt, järkeilyt, puolustusmekanismit, viivyttelyt, vaikutelmat, henkilökohtainen ylpeys, tuomitsevat ajatukset ja asioiden tekeminen omalla tavallamme. Meidän tulee erottaa itsemme kaikesta maailmallisesta ja omaksua Jumalan kuva kasvoihimme13.

Veljet ja sisaret, muistakaa, että tämä kehotus tarkoittaa enemmän kuin vain olla tekemättä pahaa. Aktiivisen vihollisen kanssa meidän täytyy myös toimia eikä istua ”ajatuksettoman tylsyyden tilassa”14. Jumalan kasvojen omaksuminen tarkoittaa toinen toisemme palvelemista. On olemassa tekemisen syntejä ja tekemättä jättämisen syntejä, ja meidän täytyy nousta niiden kumpienkin yläpuolelle.

Palvellessani lähetysjohtajana Afrikassa opin ainiaaksi tämän suurenmoisen totuuden. Olin matkalla kokoukseen, kun näin erään nuoren pojan itkevän yksinään hysteerisesti tien varressa. Sisimmässäni kuulin äänen sanovan: ”Pysähdy auttamaan tuota poikaa.” Heti tämän äänen kuultuani, sekunnin murto-osassa, järkeilin: ”Et voi pysähtyä. Myöhästyt. Olet kokouksen johtava virkailija etkä voi tulla myöhässä.”

Kun saavuin seurakuntakeskuksen luo, kuulin saman äänen sanovan uudestaan: ”Mene auttamaan sitä poikaa.” Silloin annoin autoni avaimet kirkon jäsenelle nimeltä Afasi ja pyysin häntä hakemaan pojan luokseni. Noin 20 minuuttia myöhemmin tunsin taputuksen olkapäälläni. Pieni poika oli ulkona.

Hän oli suunnilleen 10-vuotias. Saimme tietää, että hänen isänsä oli kuollut ja äitinsä oli vankilassa. Poika asui Accran slummeissa erään huoltajan luona, joka antoi hänelle ruokaa ja nukkumapaikan. Ansaitakseen ylläpitonsa poika myi kadulla kuivattua kalaa. Mutta kun hän tämän päivän myyntiurakan jälkeen kaivoi taskuaan, hän huomasi siinä reiän. Hän oli menettänyt kaikki ansaitsemansa rahat. Afasi ja minä tiesimme heti, että jos hän palaisi ilman rahoja, häntä nimitettäisiin valehtelijaksi, häntä todennäköisesti hakattaisiin ja sitten hänet heitettäisiin kadulle. Tuolla hädän hetkellä minä olin ensi kertaa nähnyt hänet. Rauhoitimme hänen pelkonsa, korvasimme hänen menetyksensä ja veimme hänet takaisin kotiin huoltajansa luo.

Kun sinä iltana menin kotiin, ymmärsin kaksi suurenmoista totuutta. Ensiksikin tiesin paremmin kuin koskaan ennen, että Jumala on tietoinen meistä jokaisesta eikä koskaan hylkää meitä. Ja toiseksi tiesin, että meidän täytyy aina kuunnella Hengen ääntä sisimmässämme ja mennä heti15, minne se meidät viekin huolimatta peloistamme tai mistä tahansa epämukavuudesta.

Yhtenä päivänä opetuslapset kysyivät Vapahtajalta, kuka on suurin taivasten valtakunnassa. Hän käski heitä kääntymään, nöyrtymään ja olemaan alistuvaisia kuten pienet lapset. Sitten Hän sanoi: ”Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan.”16 Tuolla yhdellä virkkeellä Hän määritteli tehtävämme. Meidän tulee mennä pelastamaan – eksyneitä, viimeisiä ja vähäisimpiä. Ei riitä, että vältämme pahaa. Meidän täytyy kärsiä Hänen ristinsä17 ja ”tehdä innokkaasti työtä”18 auttaen muita kääntymykseen. Myötätuntoisina ja rakastaen me otamme vastaan tuhlaajapojan19, vastaamme hysteeristen orpojen itkuun, pimeydessä ja epätoivossa olevien pyyntöihin20 sekä avuntarpeessa olevan perheen hätähuutoihin. ”Ei Saatanan tarvitse saada jokaista sellaiseksi kuin Kain tai Juudas”, sanoi vanhin Neal A. Maxwell. ”Hänen tarvitsee vain saada kyvykkäät ihmiset – – näkemään itsensä valistuneen puolueettomina.”21

Äskettäin erään vaarnakonferenssin jälkeen eräs teini-ikäinen poika tuli luokseni ja kysyi: ”Rakastaako Jumala minua?” Vahvistakoon palvelun täyteinen elämämme aina sen, ettei Jumala hylkää ketään.

Kysymyksen ”Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin?” kohdalla Saatana haluaisi meidän myyvän elämämme tämän maailman karkkipatukoista ja mestaruuksista. Vapahtaja kuitenkin kutsuu meitä maksutta luopumaan vaihdossa synneistämme, omaksumaan Hänen kasvonsa ja ulottamaan tämä niiden sydämeen, jotka ovat vaikutuspiirissämme. Tämän vastineeksi me voimme saada kaiken, mitä Jumalalla on, minkä on sanottu olevan jotakin suurempaa kuin tämän maan kaikki aarteet yhdessä.22 Osaatteko edes kuvitella?

Kun vierailimme äskettäisellä matkalla Nicaraguaan erään perheen vaatimattomassa kodissa, panin merkille kyltin. Siinä luki: ”Minun todistukseni on kallisarvoisin omaisuuteni.” Samoin on minun kohdallani. Minun todistukseni on sieluni aarre, ja sydämeni vilpittömyydestä lausun teille todistukseni siitä, että tämä kirkko on Jumalan tosi kirkko, että meidän Vapahtajamme on sen päänä ja johtaa sitä valitun profeettansa kautta. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

Mostrar referencias

  1.  

    1.  Matt. 16:26.

  2.  

    2. Ks. OL 84:38.

  3.  

    3.  MK Jaak. 4:14.

  4.  

    4.  Moos. 5:16.

  5.  

    5. Maitopullo ja siinä oleva jälkimaito (kermapitoinen) oli Thomas B. Marshin vaimon ja rouva Harrisin välisen väittelyn ytimenä. Nämä olivat sopineet valmistavansa yhteistyönä juustoa. Kun rouva Harris huomasi, ettei rouva Marsh jättänyt maitoon jälkimaitoa vaan piti sen itsellään, rouva Harris valitti, ja naisten välille syntyi riita. Thomas Marsh vei asian piispan eteen, joka asettui rouva Harrisin puolelle. Asia vietiin piispan luota korkeaan neuvostoon ja edelleen ensimmäiselle presidenttikunnalle, ja he kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että rouva Marsh oli väärässä. Tämä sai aikaan kiilan Thomas Marshin ja johtavien veljien välillä. Pian sen jälkeen Thomas Marsh todisti Missourin rauhantuomarin edessä, että mormonit suhtautuivat vihamielisesti Missourin osavaltion viranomaisiin. (Ks. George A. Smith, ”Discourse”, Deseret News, 16. huhtikuuta 1856, s. 44.)

  6.  

    6. Kun profeetta Joseph Smith esitti Simonds Ryderille kutsun palvella lähetyssaarnaajana, Ryder huomasi, että painetussa ilmoituksessa hänen nimensä oli kirjoitettu ”Rider”. Hän loukkaantui, ja tämä johti siihen, että hän luopui ja lopulta osallistui profeetan tervaamiseen ja höyhentämiseen. Ryder ei tiennyt, että tavallisesti Joseph Smith saneli ilmoitukset kirjureilleen ja ettei hänellä ollut mitään osaa oikeinkirjoituksessa. (Ks. Milton V. Backman jr., The Heavens Resound: A History of the Latter-day Saints in Ohio, 1830–1838, 1983, s. 93–94; Far West Record: Minutes of The Church of Jesus Christ of Latter-day Saints, 1830–1844, toim. Donald Q. Cannon ja Lyndon W. Cook, 1983, s. 286.)

  7.  

    7. Luvusta 1. Moos. 25 saamme tietää, että Esau myy esikoisoikeutensa Jaakobille leivästä ja papukeitosta (ks. jae 34).

  8.  

    8. Ks. OL 19:18–19.

  9.  

    9. Ks. Mark. 10:21–22.

  10.  

    10.  Alma 22:15.

  11.  

    11.  Alma 22:16.

  12.  

    12.  Alma 22:18.

  13.  

    13. Ks. Alma 5:14–19.

  14.  

    14.  Alma 60:7.

  15.  

    15. Ks. Mark. 1:18.

  16.  

    16.  Matt. 18:11.

  17.  

    17. Ks. MK Jaak. 1:8.

  18.  

    18.  OL 58:27.

  19.  

    19. Ks. Luuk. 15:11–32.

  20.  

    20. Ks. JS–H 15–16.

  21.  

    21.  Deposition of a Disciple, 1976, s. 88.

  22.  

    22. Ks. OL 19:38.