”Minä uskon”

Kerran Jeesus huomasi joukon, joka väitteli kiivaasti Hänen opetuslastensa kanssa. Kun Vapahtaja kysyi, mikä oli syynä tähän kiistelyyn, erään kärsivän lapsen isä astui esiin ja sanoi, että hän oli pyytänyt Jeesuksen opetuslapsia siunaamaan poikansa, mutta nämä eivät olleet kyenneet tekemään sitä. Samalla kun poika yhä kiristeli hampaitaan, kuolasi ja heittelehti maassa heidän edessään, isä vetosi Jeesukseen äänellä, josta varmaankin kuulsi äärimmäinen epätoivo.

”’Sääli meitä ja auta’, hän sanoi, ’jos sinä jotakin voit!’

’Jos voit?’ vastasi Jeesus. ’[Jos sinä voit uskoa], kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.’

Silloin pojan isä heti huusi: ’Minä uskon! Auta minua epäuskossani!’”¹

Tämän miehen alkuperäinen vakaumus on rajallinen, kuten hän itsekin myöntää. Mutta hänellä on pakottava, painokas halu ainoan lapsensa puolesta. Meille sanotaan, että alkuvaiheessa se riittää. ”Vaikka ette voisi enempää kuin haluta uskoa”, Alma julistaa, ”antakaa tämän halun tehdä työtä itsessänne, kunnes uskotte.”² Vailla mitään muuta toivoa tämä isä vahvistaa sen uskon, joka hänellä on, ja anoo maailman Vapahtajalta: ”Sääli meitä ja auta, jos sinä jotakin voit!”³ Pystyn tuskin lukemaan näitä sanoja itkemättä. Monikollista pronominia meitä on käytetty ilmeisen tarkoituksellisesti. Tämä mies sanoo itse asiassa: ”Koko perheemme anoo. Kamppailumme ei pääty koskaan. Olemme lopen uupuneita. Poikamme kaatuu veteen. Hän kaatuu tuleen. Hän on jatkuvasti vaarassa, ja me olemme jatkuvasti peloissamme. Emme tiedä, kenen muun puoleen kääntyä. Voitko Sinä auttaa meitä? Olemme kiitollisia mistä tahansa – osittaisesta siunauksesta, toivon pilkahduksestakin, pienestäkin kevennyksestä siihen kuormaan, jota tämän pojan äiti kantaa elämänsä jokaisena päivänä.”

Isän lausumiin sanoihin ”jos sinä jotakin voit” Mestari vastaa lausumalla: ”Jos [sinä] voit [uskoa].”⁴

Pyhien kirjoitusten mukaan ”heti” – ei hitaasti eikä epäillen eikä kyynisesti vaan ”heti” – isä huudahtaa kaunistelemattomassa vanhemman tuskassaan: ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani!” Jeesus vastaa miehen uuteen ja yhä vaillinaiseen uskoon ja parantaa pojan sekä lähes kirjaimellisesti herättää tämän kuolleista, kuten Markus kuvailee tapausta.⁵

Tämän pyhän aikakirjan hellän kertomuksen pohjalta haluan puhua suoraan kirkon nuorille – niille, jotka ovat nuoria ikävuosiltaan tai nuoria kirkon jäsenyydessä tai nuoria uskon vuosiltaan. Tavalla tai toisella tämän pitäisi kattaa suurin piirtein kaikki meistä.

Tähän kertomukseen liittyvä ensimmäinen havainto on se, että kun isä kohtaa uskon haasteen, hän tuo ensiksi esiin vahvuutensa ja vasta sitten tunnustaa rajoituksensa. Hänen ensimmäinen julistuksensa on myönteinen, eikä siihen liity epäuskoa: ”Minä uskon!” Haluan sanoa kaikille, jotka kaipaavat lisää uskoa – muistakaa tämä mies! Pelon tai epäilyksen hetkinä tai vaikeina aikoina säilyttäkää se maaperä, jonka olette jo vallanneet, vaikka se maaperä olisikin vähäinen. Siinä kasvussa, jota meidän jokaisen on koettava kuolevaisuudessa, meidän jokaisen eteen tulee tämän pojan ahdingon tai hänen isänsä epätoivon hengellinen vastine. Kun niitä hetkiä tulee ja ongelmia ilmaantuu eikä niiden ratkeaminen ole heti näkyvillä, pitäkää lujasti kiinni siitä, mitä te jo tiedätte, ja pysykää vahvoina, kunnes saatte lisää tietoa. Jeesus sanoi juuri tästä tapauksesta, tästä tietystä ihmeestä: ”Jos teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran, te voisitte sanoa tälle vuorelle: ’Siirry täältä tuonne’, ja se siirtyisi. Mikään ei olisi teille mahdotonta.”⁶ Kyse ei ole teidän uskonne suuruudesta tai tietonne määrästä – kyse on siitä, missä määrin osoitatte tinkimättömyyttä teillä olevaa uskoa ja jo tuntemaanne totuutta kohtaan.

Toinen havainto on muunnelma ensimmäisestä. Kun ongelmia tulee ja kysymyksiä nousee, älkää aloittako uskon etsintäänne sanomalla, kuinka paljon teillä ei ole, ikään kuin antaen ”epäuskonne” johtaa. Se on aivan kuin yrittäisi täyttää kalkkunaa nokan kautta! Saanen esittää tämän asian selvästi: En pyydä teitä teeskentelemään, että teillä olisi uskoa, jota teillä ei ole. Pyydän teitä olemaan uskollisia sille uskolle, joka teillä on. Toisinaan me toimimme aivan kuin epäilyksen vilpitön julistus ilmentäisi korkeampaa moraalista rohkeutta kuin uskon vilpitön julistus. Niin ei ole! Muistakaamme siis kaikki tämän pyhien kirjoitusten kertomuksen selkeä sanoma: Olkaa niin suoria omien kysymystenne suhteen kuin teidän on tarpeen – elämä on niitä täynnä aiheesta jos toisestakin. Mutta jos te ja teidän perheenne haluatte parantua, älkää antako niiden kysymysten olla esteenä uskolle, joka saa aikaan ihmeen.

Edelleen teillä on enemmän uskoa kuin luulettekaan ”niiden todisteiden suuruuden tähden”⁷, joihin Mormonin kirjassa viitataan. ”Hedelmistä te heidät tunnette”⁸, Jeesus sanoi, ja evankeliumin mukaan elämisen hedelmä käy ilmi myöhempien aikojen pyhien elämästä kaikkialla. Kuten Pietari ja Johannes sanoivat kerran muinaisille kuulijoille, minä sanon tänä päivänä teille: ”Me emme voi olla puhumatta siitä, mitä olemme nähneet ja kuulleet”, ja se, mitä olemme nähneet ja kuulleet, on, että tämän kirkon miljoonien jäsenten elämässä ”on selvästikin tapahtunut ihme”. Sitä ei voi kiistää.⁹

Veljet ja sisaret, tämä on meneillään olevaa jumalallista työtä, jossa sen ilmoituksia ja siunauksia suodaan runsaasti kaikkialla, joten ettehän hätäänny, jos aika ajoin esiin nousee asioita, jotka pitää tutkia, ymmärtää ja ratkaista. Niitä nousee, ja ne tutkitaan ja ratkaistaan. Tässä kirkossa se, mitä me tiedämme, vie aina voiton siitä, mitä me emme tiedä. Ja muistakaa – tässä maailmassa jokaisen on määrä kulkea uskon varassa.

Olkaa siis ystävällisiä inhimillisiä heikkouksia kohdatessanne – niin omianne kuin niiden, joiden kanssa palvelette kirkossa, jota johtavat vapaaehtoiset, kuolevaiset miehet ja naiset. Ainosyntyistä täydellistä Poikaansa lukuun ottamatta Jumala on joutunut aina työskentelemään yksinomaan epätäydellisten ihmisten kanssa. Sen täytyy olla Hänelle tavattoman turhauttavaa, mutta Hän tulee toimeen sen kanssa. Niin tulee meidänkin tulla toimeen. Ja kun te näette epätäydellisyyttä, muistakaa, että vajavuudet eivät liity tämän työn jumalallisuuteen. Kuten eräs erinomainen kirjoittaja on esittänyt, kun ääretöntä täyteyttä vuodatetaan, ei syy ole öljyn, jos jotakin menee hukkaan siitä syystä, että se kaikki ei mahdu äärellisiin astioihin.¹⁰ Niitä äärellisiä astioita olemme te ja minä, joten olkaa kärsivällisiä, ystävällisiä ja anteeksiantavaisia.

Viimeinen havainto: kun eteen tulee epäilys tai vaikeus, älkää pelätkö pyytää apua. Jos haluamme sitä yhtä nöyrästi ja vilpittömästi kuin tämä isä, me voimme saada sitä. Pyhissä kirjoituksissa tätä harrasta halua kuvataan toimimiseksi ”vakain aikein” ja ”täysin vilpittömin sydämin osoittamatta mitään tekopyhyyttä ja petollisuutta Jumalan edess䔹¹. Todistan, että senkaltaiseen aneluun Jumala vastaa lähettämällä apua verhon kummaltakin puolelta uskomme vahvistamiseksi.

Sanoin puhuvani nuorille. Puhun yhä. Hiljattain eräs 14-vuotias poika sanoi minulle hieman epäröiden: ”Veli Holland, en voi vielä sanoa tietäväni, että kirkko on totta, mutta uskon, että se on totta.” Halasin sitä poikaa, kunnes hänen silmänsä pullistuivat ulos. Kerroin hänelle koko sieluni innolla, että usko on kallisarvoinen sana, vieläkin kallisarvoisempi teko, eikä hänen ole koskaan tarpeen pyydellä anteeksi sitä, että hän ”vain uskoo”. Kerroin hänelle, että Kristus itse on sanonut: ”Älä pelkää, vaan usko.”¹² Tämä lause muuten kantoi nuoren Gordon B. Hinckleyn lähetyskentälle.¹³ Kerroin tälle pojalle, että usko on aina ollut ensimmäinen askel kohti vakaumusta, ja että uskonkappaleet, jotka määrittävät meidän yhteistä uskoamme, toistavat vakuuttavasti ilmausta ”Me uskomme”¹⁴. Ja kerroin hänelle, miten hyvin ylpeä olin hänestä ja hänen etsintänsä vilpittömyydestä.

Hyödyntäen sitä etulyöntiasemaa, jonka minulle antavat ne miltei 60 vuotta, jotka ovat kuluneet siitä, kun olin vasta uskova 14-vuotias, julistan muutamia asioita, joita nyt tiedän. Minä tiedän, että Jumala on aina ja kaikin tavoin ja kaikissa olosuhteissa meidän rakastava, anteeksiantava Isämme taivaassa. Minä tiedän, että Jeesus oli Hänen ainoa täydellinen lapsensa, jonka elämä annettiin rakastavasti sekä Isän että Pojan tahdosta meidän kaikkien muiden lunastukseksi, jotka emme ole täydellisiä. Tiedän, että Hän nousi kuolleista elääkseen jälleen, ja koska Hän teki sen, te ja minäkin voimme tehdä sen. Minä tiedän, että Joseph Smith, joka myönsi, ettei hän ollut täydellinen¹⁵, oli silti valittu väline Jumalan kädessä ikuisen evankeliumin palauttamiseksi maan päälle. Tiedän myös, että niin tehdessään – varsinkin kääntäessään Mormonin kirjan – hän on opettanut minulle enemmän Jumalan rakkaudesta, Kristuksen jumalallisuudesta ja pappeuden voimasta kuin kukaan muu profeetta, josta olen koskaan lukenut, kuullut tai jonka olen tuntenut koko etsivän elämäni aikana. Minä tiedän, että presidentti Thomas S. Monson, joka kulkee omistautuneesti ja iloisesti kohti apostoliksi asettamisensa 50. vuosipäivää, on sen profeetallisen viitan oikeutettu perijä nykyään. Olemme nähneet tuon viitan hänen yllään jälleen tässä konferenssissa. Minä tiedän, että 14 muuta miestä, jotka te olette hyväksyneet profeetoiksi, näkijöiksi ja ilmoituksensaajiksi, tukevat häntä käsillään, sydämellään ja omilla apostolisilla avaimillaan.

Nämä asiat minä julistan teille sillä vakaumuksella, jota Pietari nimitti lujemmaksi profeetalliseksi sanaksi¹⁶. Se, mikä kerran oli omalla kohdallani pikkuruinen uskon siemen, on kasvanut elämän puuksi, joten jos teidän uskoanne hieman koetellaan tänä aikana tai jonakin muuna aikana, kehotan teitä nojaamaan minun uskooni. Minä tiedän, että tämä työ on Jumalan aitoa totuutta, ja tiedän, että vain omaksi turmioksemme sallisimme epäilyksen tai riivaajien saada meidät horjahtamaan sen polulta. Jatkakaa toivomista. Kulkekaa eteenpäin. Tunnustakaa rehellisesti kysymyksenne ja huolenaiheenne, mutta lietsokaa ensin ja aina uskonne hehkuvaa liekkiä, koska kaikki on mahdollista niille, jotka uskovat. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.