2010–2019
Yleiskonferenssi – uskon ja todistuksen vahvistamista
Lokakuuta 2013


Yleiskonferenssi – uskon ja todistuksen vahvistamista

Voi, kuinka me tarvitsemmekaan yleiskonferenssia! Konferenssien ansiosta uskomme vahvistuu ja todistuksemme syvenee.

Kiitos, presidentti Monson, opetuksestasi ja esimerkistäsi Kristuksen kaltaisesta palvelemisesta sekä toimeksiannostasi, että meidän kaikkien tulee olla lähetyssaarnaajia. Me rukoilemme alati puolestasi.

Meidän taloudenhoitokautenamme Vapahtaja Jeesus Kristus nimitti pyhien kokoontumista omaksi yleiskonferenssikseen.1

Missä päin maailmaa me olemmekin ja millä tavoin tämän yleiskonferenssilähetyksen me vastaanotammekin, todistan, että olemme kokoontuneet Hänen konferenssiinsa. Todistan myös, että kuulemme Hänen sanaansa, sillä onhan Hän sanonut: ”Olipa se puhuttu minun omalla äänelläni tai minun palvelijoideni äänellä, se on sama.”2

Konferenssit ovat aina olleet osa Jeesuksen Kristuksen tosi kirkkoa. Aadam kokosi jälkeläisensä ja profetoi tulevista asioista. Mooses kokosi Israelin lapset ja opetti heille käskyt, jotka hän oli saanut. Vapahtaja opetti suuria väkijoukkoja, jotka kokoontuivat sekä Pyhässä maassa että Amerikan mantereella. Pietari kokosi uskovia Jerusalemissa. Ensimmäinen yleiskonferenssi näinä myöhempinä aikoina pidettiin vain kaksi kuukautta kirkon perustamisen jälkeen, ja konferensseja on pidetty säännöllisesti tähän päivään saakka.

Nämä konferenssit pidetään aina Herran johdolla, Hänen Henkensä ohjaamina.3 Me emme saa etukäteen tiettyjä aiheita puheisiimme. Viikkojen ja kuukausien kuluessa, usein läpi unettomien öiden, me panemme toivomme Herraan. Paastoamalla, rukoilemalla, tutkimalla ja pohdiskelemalla saamme selville sen sanoman, jonka Hän haluaa antaa meille.

Joku saattaa kysyä: ”Miksei innoitus tule helpommin ja nopeammin?” Herra opetti Oliver Cowderylle: ”Sinun täytyy tutkia sitä tarkoin mielessäsi; sitten sinun on kysyttävä minulta, onko se oikein.”4 Konferenssin sanomat avautuvat meille Pyhän Hengen avulla, kun olemme valmistautuneet rukoillen.

Tämä periaate on totta kaikkien kirkon jäsenten kohdalla valmistautuessamme osallistumaan seurakunta-, vaarna- ja yleiskonferensseihin. Me tutkimme mielessämme, mitä tarvitsemme ja halajamme taivaalliselta Isältä, ja rukoilemme ymmärtääksemme ja soveltaaksemme elämäämme sitä, mitä meille opetetaan. Kun on konferenssin aika, uhraamme muut toiminnat pannen pois sen, mikä on tästä maailmasta, ja etsien sitä, mikä on paremmasta.5 Sitten kokoamme perheemme kuulemaan Herran sanaa, aivan kuten kuningas Benjaminin kansa teki.6

Lapset ja nuoret haluavat olla mukana. Teemme vakavan virheen, jos oletamme, että konferenssi on heidän älynsä ja hengellisen herkkyytensä yläpuolella. Lupaan kirkon nuorille jäsenille, että jos kuuntelette, te tunnette Hengen vahvistuvan sisällänne. Herra kertoo teille, mitä Hän haluaa teidän tekevän elämässänne.

Konferensseissa voimme saada Herran sanaa, joka on tarkoitettu juuri meille. Eräs jäsen todisti: ”Kun kuuntelin puhettasi, olin ällistynyt. – – Puheesi oli henkilökohtaista ilmoitusta perheelleni suoraan Herralta. En ole koskaan elämässäni tuntenut niin suurta Hengen ilmenemistä kuin niinä minuutteina, kun Pyhä Henki puhui suoraan minulle.”

Toinen sanoi: ”En ole koskaan aikaisemmin tuntenut niin voimakkaasti, että jokin puhe olisi esitetty minulle.”

Tämä on mahdollista, koska Pyhä Henki vie Herran sanan sydämeemme tavoilla, jotka voimme ymmärtää.7 Kun teen muistiinpanoja konferenssin aikana, en aina kirjoita muistiin täsmälleen sitä, mitä puhuja sanoo, vaan huomioin sen henkilökohtaisen ohjauksen, jota Henki minulle antaa.

Se, mitä sanotaan, ei ole niin tärkeää kuin se, mitä me kuulemme ja mitä me tunnemme.8 Siksi näemme vaivaa sen eteen, että saisimme kokea konferenssin ympäristössä, jossa voimme selkeästi kuulla, tuntea ja ymmärtää hiljaisen, vienon Hengen äänen.

Voi, kuinka me tarvitsemmekaan yleiskonferenssia! Konferenssien ansiosta uskomme vahvistuu ja todistuksemme syvenee. Ja kun olemme kääntyneet, me vahvistamme toisiamme pysymään vahvoina näiden viimeisten aikojen palavien nuolten keskellä.9

Viime vuosikymmeninä kirkko on laajalti säästynyt niiltä kauheilta väärinymmärryksiltä ja vainoilta, joita varhaiset pyhät kokivat. Aina ei tule olemaan niin. Maailma etääntyy Herrasta nopeammin ja kauemmaksi kuin koskaan aikaisemmin. Vastustaja käyttää voimaansa ja vaikutusvaltaansa maan päällä. Me katsomme, kuulemme, luemme, tutkimme ja jaamme muille profeettojen sanoja, jotta meitä varoitettaisiin ennalta ja jotta olisimme suojassa. Esimerkiksi ”Perhe – julistus maailmalle” annettiin kauan ennen kuin koimme haasteita, joita perheet nykyään kohtaavat. ”Elävä Kristus – apostolien todistus” valmistettiin etukäteen ajalle, jolloin tarvitsemme sitä eniten.

Emme ehkä tiedä kaikkia syitä, miksi profeetat ja konferenssien puhujat puhuvat konferenssissa meille tietyistä aiheista, mutta Herra tietää. Presidentti Harold B. Lee opetti: ”Ainoa turva, joka meillä on tämän kirkon jäseninä, – – on [ottaa] vaarin niistä sanoista ja käskyistä, jotka Herra antaa profeettansa kautta. On joitakin asioita, jotka vaativat kärsivällisyyttä ja uskoa. Ette ehkä pidä siitä, mitä kuulette kirkon johtajilta. Se saattaa olla vastoin [henkilökohtaisia] näkemyksiänne. Se saattaa olla vastoin yhteiskunnallisia näkemyksiänne. Se saattaa häiritä sosiaalista kanssakäymistänne jonkin verran. Mutta jos kuuntelette näitä asioita kuten Herra itse ne puhuisi, kärsivällisesti ja uskossa, lupauksena on, että ’helvetin portit eivät teitä voita; – – ja Herra Jumala hajottaa pimeyden voimat teidän edestänne ja saattaa taivaat järkkymään teidän parhaaksenne ja nimensä kunniaksi’ (OL 21:6).”10

Kuinka presidentti Lee tiesi, mitä tulisimme kohtaamaan omana aikanamme? Hän tiesi, koska hän oli profeetta, näkijä ja ilmoituksensaaja. Ja jos me kuuntelemme ja seuraamme profeettoja nyt, myös heitä, jotka puhuvat juuri tässä konferenssissa, meitä vahvistetaan ja suojellaan.

Yleiskonferenssin suurimmat siunaukset tulevat meille konferenssin jälkeen. Muistakaa kaava, joka toistuu usein pyhissä kirjoituksissa: me kokoonnumme kuulemaan Herran sanoja ja palaamme sitten koteihimme elämään niiden mukaan.

Kun kuningas Benjamin oli opettanut kansaansa, ”hän lähetti väkijoukon pois, ja he palasivat kukin perheineen omaan kotiinsa”11. Kuningas Limhi teki aikanaan samoin.12 Opetettuaan ja siunattuaan ihmisiä Runsaudenmaan temppelin luona Vapahtaja sanoi heille: ”Menkää sen tähden koteihinne ja pohdiskelkaa sitä, mitä minä olen sanonut, ja pyytäkää Isältä minun nimessäni, että te voisitte ymmärtää, ja valmistakaa mieltänne huomispäivää varten, niin minä tulen jälleen teidän luoksenne.”13

Me hyväksymme Vapahtajan kutsun, kun pohdimme ja rukoilemme ymmärtääksemme, mitä meille on opetettu, ja sitten lähdemme tekemään Hänen tahtonsa mukaan. Muistakaa presidentti Spencer W. Kimballin sanat: ”Minä olen päättänyt, että kun lähden kotiin tästä [yleis]konferenssista, – – elämässäni on monta, monta asiaa, joissa voin tulla täydellisemmäksi. Olen mielessäni laatinut niistä luettelon ja alan työskennellä niiden hyväksi heti, kun olemme päättäneet konferenssin.”14 Presidentti Monson sanoi hiljattain: ”Kehotan teitä lukemaan puheet – – ja pohtimaan niihin sisältyviä sanomia. Olen omassa elämässäni huomannut, että saan vieläkin enemmän näistä innoitetuista saarnoista, kun tutkin niitä syvällisemmin.”15

Sen lisäksi että taivaallinen Isä kutsuu meitä tutkimaan itseksemme ja perheen kanssa pyhiä kirjoituksia, Hän haluaa meidän tutkivan säännöllisesti sitä, mitä olemme oppineet konferenssissa, ja toteuttavan sitä omassa elämässämme. Todistan, että ne, jotka panevat luottamuksensa Herraan ja noudattavat uskossa Hänen neuvojaan, saavat suurta voimaa siunatakseen itseään, perhettään ja tulevia sukupolvia.

Taivaallinen Isä on näyttänyt tien. Tässä konferenssissa 97 prosenttia kirkon jäsenistä kuulee nämä puheet omalla kielellään. Miljoonat jäsenet 197 maassa seuraavat tätä konferenssia 95 kielellä. Vain parin kolmen päivän kuluessa puheet ilmestyvät lds.org-sivustolle englannin kielellä, ja viikon kuluessa ne alkavat olla saatavilla 52 kielellä. Nykyään saamme painetut kirkon lehdet kolmen viikon kuluessa yleiskonferenssista. Meidän ei enää tarvitse odottaa kuukausia ennen kuin puheet saapuvat postitse. Voimme lukea, kuunnella, katsoa ja jakaa profeettojen opetuksia tietokoneella, puhelimella tai muulla elektronisella laitteella. Voimme milloin ja missä tahansa laajentaa tietämystämme, vahvistaa uskoamme ja todistustamme, suojella perhettämme ja johdattaa sen turvallisesti kotiin.

Tämän konferenssin puheet nivotaan myös verkossa olevaan nuorten opetusohjelmaan. Vanhemmat, te pääsette katsomaan nuorten oppiaiheita osoitteessa lds.org. Ottakaa selvää, mitä lapsenne oppivat, ja ottakaa se aiheeksi myös omaan tutkimiseenne, perheen keskusteluihin, perheiltoihin, perheneuvostoon ja henkilökohtaisiin puhutteluihin jokaisen lapsenne kanssa siitä, mitä heille kullekin pitää opettaa.

Kehotan kaikkia jäseniä käyttämään kirkon verkkosivuilla ja mobiilisovelluksilla olevia lähdeaineistoja. Niitä parannellaan jatkuvasti, jotta ne olisivat helpompia käyttää ja merkityksellisempiä elämässämme. Sivustolla lds.org on aineistoa, joka auttaa teitä tutkimaan evankeliumia, vahvistamaan kotianne ja perhettänne sekä palvelemaan kirkon tehtävässänne. Voitte myös löytää niitä esivanhempianne, jotka tarvitsevat temppelitoimitukset, sekä aineistoa, joka tukee teitä pelastuksen työssä, kuten evankeliumista kertomisessa. Vanhemmat voivat näyttää esimerkkiä valmistaessaan lapsiaan kasteelle, pappeuteen, kokoaikaiseen lähetystyöhön ja temppeliin. Kaikki tämä voi auttaa meitä kulkemaan kaitaa ja kapeaa temppelitoimitusten ja -liittojen polkua sekä tulemaan kelvollisiksi saamaan ikuisen elämän siunauksen.

Viime huhtikuun konferenssin yleisessä pappeuskokouksessa kerroin siitä, kuinka isäni piirsi kuvan ritarista haarniskassa opettaakseen minulle ajatuksen Jumalan taisteluvarustuksen pukemisesta ja siitä hengellisestä suojasta, jonka se tuo.

Kun tuo kokous oli ohi, eräs isä kertoi perheelleen, mitä hän oli oppinut. Siitä innostuneena heidän nuori poikansa Jason etsi lds.org-sivustolta puheeni, jotta voisi kuunnella sen itse. Muutama päivä myöhemmin hän tuli perheiltaan jakaakseen tämän opetuksen veljiensä ja siskojensa kanssa. Tässä hän on.

Kuva
Jason

Yksinkertainen konferenssipuhe, Herran innoittama, lapsen vastaanottama, opetettiin perheelle henkilökohtaisella ja voimallisella tavalla. Rakastan hänen vanhurskauden rintahaarniskaansa. Rakastan hänen uskon kilpeään, jolla voi torjua vastustajan palavat nuolet. Nämä ovat konferenssin siunauksia.

Veljeni ja sisareni, lausun erityisen todistukseni, että Herra Jeesus Kristus elää ja on tämän kirkon johdossa. Tämä on Hänen yleiskonferenssinsa. Lupaan teille Hänen nimessään, että jos rukoilette vilpittömästi haluten kuulla taivaallisen Isänne äänen tämän konferenssin puheissa, niin te huomaatte, että Hän on puhunut teille auttaakseen teitä, vahvistaakseen teitä ja johdattaakseen teidät kotiin Hänen luokseen. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.