Nyt sinä pystyt siihen!
Presidentti Dieter F. Uchtdorf
toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa
Niin kauan kuin olemme halukkaita nousemaan jälleen pystyyn ja jatkamaan kulkua tiellä – –, me voimme oppia jotakin epäonnistumisesta ja tulla – – paremmiksi ja onnellisemmiksi.
Kun olin pieni, kaatuminen ja ylös nouseminen tuntuivat olevan yhtä ja samaa liikettä. Vuosien mittaan olen kuitenkin tullut siihen huolestuttavaan johtopäätökseen, että fysiikan lait ovat muuttuneet – eivätkä suinkaan minun edukseni.
Jokin aika sitten olin laskettelemassa 12-vuotiaan tyttärenpoikani kanssa. Nautimme yhdessä vietetystä ajasta, kunnes osuin yhteen jäiseen kohtaan ja päädyin tekemään upean maahansyöksyn eräässä jyrkässä rinteessä.
Yritin kaikin keinoin päästä seisaalleni, mutta en onnistunut – olin kaatunut, enkä päässyt pystyyn.
Fyysisesti olin kunnossa, mutta itsetuntoni oli saanut melkoisen kolauksen. Niinpä varmistin, että kypäräni ja suojalasini olivat paikoillaan, sillä mielestäni oli parasta, etteivät muut laskettelijat tunnistaisi minua. Saatoin kuvitella, miten istuisin siinä avuttomana, kun muut laskettelisivat tyylikkäästi ohi huutaen iloisesti: ”Hei, veli Uchtdorf!”
Aloin miettiä, mitä pelastamiseeni tarvittaisiin. Juuri silloin tyttärenpoikani tuli viereeni. Kerroin hänelle, mitä oli tapahtunut ja miksi en pystynyt nousemaan ylös, mutta hän ei tuntunut olevan kovinkaan kiinnostunut selityksistäni. Hän katsoi minua silmiin, ojensi kätensä, tarttui käteeni ja sanoi päättäväiseen sävyyn: ”Ukki, nyt sinä pystyt siihen!”
Siinä samassa olin seisaallani.
Olen vieläkin asiasta ihmeissäni. Se, mikä hetki aiemmin oli tuntunut mahdottomalta, muuttui todeksi, koska 12-vuotias poika ojensi minulle kätensä ja sanoi: ”Nyt sinä pystyt siihen!” Minulle se oli lisäannos itseluottamusta, innostusta ja voimaa.
Veljet, elämässämme on kenties hetkiä, jolloin pystyyn nouseminen ja jatkaminen saattavat tuntua meistä ylivoimaisilta. Sinä päivänä siellä laskettelurinteessä minä opin jotakin. Silloinkin kun luulemme, ettemme pysty nousemaan, on vielä toivoa. Ja toisinaan me tarvitsemme vain jonkun, joka katsoo meitä silmiin, tarttuu käteemme ja sanoo: ”Nyt sinä pystyt siihen!”
Lujuuden harhakuvitelma
Ajattelemme ehkä, että naiset tuntevat riittämättömyyttä ja pettymystä todennäköisemmin kuin miehet – että nämä tunteet vaikuttavat heihin enemmän kuin meihin. En ole varma, pitääkö tämä paikkansa. Miehet tuntevat syyllisyyden, masentumisen ja epäonnistumisen tunteita. Me saatamme teeskennellä, etteivät nämä tuntemukset vaivaa meitä, mutta kyllä ne vaivaavat. Tunnemme kenties olevamme siinä määrin epäonnistumistemme ja vajavuuksiemme kuormittamia, että alamme ajatella, ettemme pysty koskaan onnistumaan. Saatamme jopa olettaa, että koska olemme kaatuneet aiemmin, kaatuminen on meidän kohtalomme. Kuten eräs kirjailija on ilmaissut: ”Niin me kamppailemme, vastavirtaan kuin veneet, jotka alituisesti ajautuvat takaisin menneisyyteen.”1
Olen nähnyt, kuinka miehet – täynnä mahdollisuuksia ja arvokkuutta – luopuvat Jumalan valtakunnan rakentamisen haasteellisesta työstä, koska ovat epäonnistuneet kerran tai pari. Nämä ovat olleet lupauksen miehiä, jotka olisivat voineet olla poikkeuksellisen hyviä pappeudenhaltijoita ja Jumalan palvelijoita. Mutta koska he ovat kompastuneet ja lannistuneet, he ovat vetäytyneet pappeussitoumuksistaan ja alkaneet tavoitella muita mutta vähemmän kelvollisia pyrkimyksiä.
Ja näin he jatkavat – saavuttavat elämässään vain varjon siitä, mitä olisivat voineet saavuttaa, eivätkä koskaan kohoa sen mahdollisuuden tasolle, joka on heidän syntymäoikeutensa. Eräs runoilija surikin, että nämä ovat niitä onnettomia sieluja, jotka kuolevat silloin, kun heillä vielä olisi paljon annettavaa.2
Kukaan ei pidä epäonnistumisesta. Emmekä me pidä etenkään siitä, kun muut – varsinkin ne, joita rakastamme – näkevät meidän epäonnistuvan. Me kaikki haluamme, että meitä kunnioitetaan ja arvostetaan. Haluamme olla mestareita. Mutta meistä kuolevaisista ei tule mestareita ilman ponnisteluja ja itsekuria tai ilman että teemme virheitä.
Veljet, meidän kohtalomme ei määräydy sen mukaan, kuinka monta kertaa kompastumme, vaan sen mukaan, kuinka monta kertaa nousemme ylös, pudistamme tomun päältämme ja kuljemme eteenpäin.
Jumalan mielen mukainen murhe
Tiedämme, että tämä elämä kuolevaisuudessa on koetus. Mutta koska meidän taivaallinen Isämme rakastaa meitä täydellisellä rakkaudella, Hän näyttää meille, mistä voi löytää vastaukset. Hän on antanut meille kartan, jonka avulla voimme suunnistaa halki epävarman maaston ja odottamattomien koettelemusten, joita kukin meistä kohtaa. Profeettojen sanat ovat osa tätä karttaa.
Kun kuljemme harhaan – kun kaadumme tai eksymme pois taivaallisen Isämme tieltä – profeettojen sanat kertovat meille, kuinka voimme nousta ja palata reitille.
Kaikista niistä periaatteista, joita profeetat ovat vuosisatojen varrella opettaneet, yhä uudelleen on tähdennetty sitä toiveikasta ja sydäntä lämmittävää sanomaa, että ihmiskunta voi tehdä parannuksen, muuttaa suuntaa ja palata todellisen opetuslapseuden polulle.
Se ei merkitse sitä, että meidän tulee hyväksyä heikkoutemme, virheemme tai syntimme. Mutta siinä, tunteeko synnistä murhetta, joka johtaa parannukseen, vai murhetta, joka johtaa epätoivoon, on merkittävä ero.
Apostoli Paavali opetti: ”Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen – –. Maallinen murhe sen sijaan tuottaa kuoleman.”3 Jumalan mielen mukainen murhe innoittaa muutokseen ja toivoon Jeesuksen Kristuksen sovituksen kautta. Maallinen murhe kiskoo meitä alas, sammuttaa toivon ja saa meidät antamaan periksi muillekin kiusauksille.
Jumalan mielen mukainen murhe johtaa kääntymykseen4 ja sydämenmuutokseen5. Se saa meidät vihaamaan syntiä ja rakastamaan hyvyyttä.6 Se kannustaa meitä nousemaan ylös ja kulkemaan Kristuksen rakkauden valossa. Todellisessa parannuksessa on kyse muuttumisesta, ei piinasta eikä kidutuksesta. Vilpitön ja todellinen katumus tottelemattomuudesta tekevät kyllä usein kipeää ja ovat tärkeitä askelia parannuksen pyhässä prosessissa. Mutta kun syyllisyys johtaa itseinhoon tai estää meitä nousemasta jälleen pystyyn, se pikemminkin haittaa parannustamme kuin edistää sitä.
Veljet, on parempikin tapa. Nouskaamme ja olkaamme Jumalan miehiä. Meillä on esitaistelija, Vapahtaja, joka on kulkenut kuoleman varjon laakson läpi meidän puolestamme. Hän antoi itsensä syntiemme lunnaiksi. Kukaan ei ole koskaan osoittanut suurempaa rakkautta kuin tämä – Jeesus Kristus, virheetön Karitsa, antoi itsensä auliisti uhrialttarille ja maksoi syntiemme lunnaat ”viimeistä kolikkoa myöten”7. Hän otti päälleen kärsimyksemme. Hän otti meidän kuormamme, meidän syyllisyytemme harteilleen. Rakkaat ystäväni, kun päätämme tulla Hänen luokseen, kun otamme päällemme Hänen nimensä ja kuljemme rohkeasti opetuslapseuden tietä, niin silloin meille luvataan sovituksen ansiosta paitsi onnellisuutta ja rauhaa tässä maailmassa myös iankaikkinen elämä tulevassa maailmassa8.
Kun teemme virheitä, kun teemme syntiä ja lankeamme, ajatelkaamme, mitä todellinen parannuksenteko tarkoittaa. Se tarkoittaa sydämemme ja tahtomme kääntämistä Jumalaan ja synnin hylkäämistä. Vilpitön ja sydämestä lähtevä parannus tuo mukanaan taivaallisen varmuuden siitä, että nyt pystymme siihen.
Kuka sinä olet?
Yksi niistä menetelmistä, joilla vastustaja estää meitä edistymästä, on se, että hän hämmentää ajatuksemme siitä, keitä me todella olemme ja mitä me todella haluamme.
Haluamme viettää aikaa lastemme kanssa, mutta haluamme myös puuhailla meille rakkaissa miehisissä harrastuksissamme. Haluamme pudottaa painoa, mutta haluamme myös nauttia niistä ruoista, joita meidän tekee kovasti mieli. Haluamme tulla Kristuksen kaltaisiksi, mutta haluamme myös vähän näyttää sille tyypille, joka kiilaa eteemme liikenteessä.
Saatanan päämääränä on houkutella meitä vaihtamaan todellisen onnen ja iankaikkisten arvojen mittaamattoman arvokkaat helmet siihen muovirihkamaan, joka on ainoastaan harhakuva ja jäljitelmä onnesta ja ilosta.
Toinen menetelmä, jolla vastustaja yrittää estää meitä nousemasta ylös, on se, että hän saa meidät näkemään käskyt asioina, jotka on pakkosyötetty meille. Luulen, että meille ihmisille on luontaista vastustaa kaikkea, mikä ei näytä olevan lähtöisin meidän omista ajatuksistamme.
Jos näemme terveellisen ravinnon ja liikunnan asioina, joita vain meidän lääkärimme odottaa meiltä, me todennäköisesti epäonnistumme. Jos näemme näiden valintojen koskevan sitä, keitä me olemme ja millaisiksi haluamme tulla, meillä on suurempi mahdollisuus pitää niistä kiinni ja onnistua.
Jos näemme kotiopetuksen vain vaarnanjohtajan tavoitteena, saatamme pitää sen tekemistä vähempiarvoisena. Jos näemme sen omana tavoitteenamme – sellaisena, mitä haluamme tehdä tullaksemme enemmän Kristuksen kaltaisiksi ja palvellaksemme muita – me paitsi täytämme sitoumuksemme myös teemme sen niin, että se siunaa sekä niitä perheitä, joiden luona käymme, että myös omaa perhettämme.
Varsin usein olemme itse niitä, joita ystävät tai sukulaiset auttavat. Mutta jos katsomme ympärillemme valppain silmin ja motiivinamme on rakastava sydän, me huomaamme ne tilaisuudet, joita Herra asettaa eteemme, jotta voimme auttaa muita nousemaan pystyyn ja kulkemaan kohti heidän todellisia mahdollisuuksiaan. Pyhissä kirjoituksissa opetetaan: ”Mitä teettekin, tehkää se täydestä sydämestä, niin kuin tekisitte sen Herralle ettekä ihmisille.”9
Se, että elämme nuhteetonta ja vanhurskasta elämää ja pidämme katseemme suunnattuna siihen, missä haluamme olla iankaikkisuuksissa, on suuri hengellisen voiman lähde. Vaikka pystymme näkemään tämän jumalallisen päämäärän vain uskon silmin, se auttaa meitä pitämään suunnan.
Kun huomiomme kiinnittyy pääasiassa päivittäisiin onnistumisiimme tai epäonnistumisiimme, me saatamme eksyä tieltä, harhailla ja langeta. Se, että pidämme katseemme kiinnittyneenä korkeampiin tavoitteisiin, auttaa meitä tulemaan paremmiksi pojiksi ja veljiksi, ystävällisemmiksi isiksi ja rakastavammiksi aviomiehiksi.
Nekin, jotka kiinnittävät sydämensä jumalallisiin tavoitteisiin, saattavat silti aika ajoin kompuroida, mutta heitä ei voi nujertaa. He luottavat ja turvaavat Jumalan lupauksiin. He nousevat jälleen ylös, ja heillä on kirkas toivo vanhurskaassa Jumalassa ja innoittava näkemys loistavasta tulevaisuudesta. He tietävät, että nyt he pystyvät siihen.
Nyt sinä pystyt siihen
Jokaisella ihmisellä, niin nuorella kuin vanhallakin, on omia henkilökohtaisia kokemuksia kaatumisesta. Kaatuminen kuuluu meidän kuolevaisten elämään. Mutta niin kauan kuin olemme halukkaita nousemaan jälleen pystyyn ja jatkamaan kulkua tiellä kohti niitä hengellisiä tavoitteita, jotka Jumala on meille antanut, me voimme oppia jotakin epäonnistumisesta ja tulla sen ansiosta paremmiksi ja onnellisemmiksi.
Rakkaat veljeni, rakkaat ystäväni, tulee aikoja, jolloin teistä tuntuu, ettette pysty jatkamaan. Turvatkaa Vapahtajaan ja Hänen rakkauteensa. Kun teillä on usko Herraan Jeesukseen Kristukseen sekä palautetun evankeliumin voima ja toivo, te pystytte kulkemaan pää pystyssä ja jatkamaan.
Veljet, me rakastamme teitä. Me rukoilemme teidän puolestanne. Kunpa voisitte kuulla, kun presidentti Monson rukoilee puolestanne. Olettepa te nuoria isiä, iäkkäämpiä pappeudenhaltijoita tai vasta asetettuja diakoneja, me välitämme teistä. Jumala välittää teistä!
Myönnämme, että toisinaan teidän polkunne tulee olemaan vaikea. Mutta annan teille tämän lupauksen Herran nimessä: nouskaa ja seuratkaa meidän Lunastajamme ja Vapahtajamme jalanjälkiä, niin eräänä päivänä katsotte taaksenne ja täytytte iankaikkisella kiitollisuudella siitä, että päätitte turvata sovitukseen sekä sen voimaan kohottaa teitä ja vahvistaa teitä.
Rakkaat ystäväni ja veljeni, riippumatta siitä, kuinka monta kertaa olette hairahtuneet tai langenneet, nouskaa! Kohtalonne on loistava! Seiskää pystypäin ja kulkekaa Jeesuksen Kristuksen palautetun evankeliumin valossa! Te olette vahvempia kuin arvaattekaan. Te olette kyvykkäämpiä kuin osaatte kuvitellakaan. Nyt te pystytte siihen! Tästä todistan Mestarimme ja Lunastajamme Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.