Temppelin siunauksia

Rakkaat veljeni ja sisareni, kuinka kiitollinen olenkaan saadessani olla teidän kanssanne tänä kauniina pääsiäisaamuna, kun ajatuksemme kääntyvät maailman Vapahtajan puoleen. Ilmaisen rakkauteni ja tervehdykseni teille jokaiselle ja rukoilen, että meidän taivaallinen Isämme innoittaa sanojani.

Tässä konferenssissa tulee kuluneeksi seitsemän vuotta siitä, kun minut hyväksyttiin kirkon presidentiksi. Nämä vuodet ovat olleet kiireisiä, täynnä paitsi monia haasteita myös lukemattomia siunauksia. Yksi nautinnollisimpia ja pyhimpiä näistä siunauksista on ollut mahdollisuuteni vihkiä ja uudelleen vihkiä temppeleitä.

Kaikkein viimeisin oli viime marraskuussa, kun minulla oli etuoikeus vihkiä kaunis uusi Phoenixin temppeli Arizonassa Yhdysvalloissa. Mukanani olivat presidentti Dieter F. Uchtdorf, vanhin Dallin H. Oaks, vanhin Richard J. Maynes, vanhin Lynn G. Robbins ja vanhin Kent F. Richards. Vihkimistä edeltävänä iltana järjestettiin mahtava kulttuurijuhla, jossa yli 4 000 nuortamme, jotka kuuluvat temppelipiiriin, esiintyivät hienosti. Seuraavana päivänä temppeli vihittiin kolmessa pyhässä ja innoittavassa kokouksessa.

Temppelien rakentaminen on hyvin selkeä osoitus kirkon kasvusta. Tällä hetkellä meillä on 144 temppeliä toiminnassa maailmanlaajuisesti, 5 temppeliä on peruskorjattavana ja 13 on rakenteilla. Lisäksi 13 temppeliä, joista on ilmoitettu aiemmin, on eri valmisteluvaiheissa ennen rakennustöiden aloittamista. Tänä vuonna odotamme vihkivämme uudelleen 2 temppeliä ja vihkivämme 5 uutta temppeliä, joiden on arvioitu valmistuvan vuoden aikana.

Kuluneiden kahden vuoden aikana, kun olemme keskittäneet pyrkimyksemme aiemmin ilmoitettujen temppelien valmistumiseen, olemme lykänneet suunnitelmia uusista temppeleistä. Tänä aamuna olen kuitenkin hyvin iloinen voidessani ilmoittaa kolmesta uudesta temppelistä, jotka tullaan rakentamaan seuraaviin paikkoihin: Abidjaniin Norsunluurannikolle, Port-au-Princeen Haitiin ja Bangkokiin Thaimaahan. Mitä suurenmoisia siunauksia onkaan varattuna uskollisille jäsenillemme näillä alueilla ja todellakin kaikkialla, missä temppeleitä on eri puolilla maailmaa.

Pyrimme jatkuvasti määrittämään uusien temppelien tarvetta ja löytämään niille tontteja, sillä haluamme, että mahdollisimman monilla jäsenillä on mahdollisuus päästä temppeliin ilman suuria ajan tai varojen uhrauksia. Kuten olemme tehneet ennenkin, ilmoitamme teille näistä päätöksistä sitä mukaa kuin niitä tehdään.

Kun ajattelen temppeleitä, ajatukseni kääntyvät niihin moniin siunauksiin, joita saamme siellä. Kun astumme temppelin ovista sisään, me jätämme taaksemme maailman häiriötekijät ja hämmennyksen. Tämän pyhän pyhäkön sisällä saamme kokea kauneutta ja järjestystä. Siellä sielumme saa lepoa ja hengähdystauon elämämme huolista.

Kun käymme temppelissä, me voimme kokea sellaista hengellisyyden ulottuvuutta ja rauhan tunnetta, joka kohoaa kaikkien muiden tuntemusten yläpuolelle, joita ihmissydän voi tuntea. Käsitämme Vapahtajan sanojen todellisen merkityksen, kun Hän sanoi: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille. – – Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.”¹

Tämänkaltainen rauha voi levitä jokaiseen sydämeen – huolestuneeseen sydämeen, murheen kuormittamaan sydämeen, hämmennystä tuntevaan sydämeen, apua anovaan sydämeen.

Sain hiljattain ensi käden tietoa nuoresta miehestä, joka meni temppeliin sydän apua pyytäen. Monia kuukausia aikaisemmin hän oli saanut kutsun palvella lähetystyössä Etelä-Amerikassa. Hänen viisuminsa saaminen kesti kuitenkin niin kauan, että hänet osoitettiin uudelle lähetyskentälle Yhdysvalloissa. Vaikka hän olikin pettynyt siihen, ettei voinut palvella sillä alueella, johon hänet oli alun perin kutsuttu, hän työskenteli silti lujasti uudella lähetyskentällä päättäen palvella parhaan kykynsä mukaan. Hän kuitenkin lannistui kielteisistä kokemuksista, joita hänellä oli lähetyssaarnaajista, jotka hänen mielestään tuntuivat olevan kiinnostuneempia pitämään hauskaa kuin kertomaan evankeliumista.

Muutama kuukausi myöhemmin tämä nuori mies kärsi hyvin vakavasta terveyteen liittyvästä haasteesta, jonka vuoksi hän osittain halvaantui, ja niinpä hänet lähetettiin terveydellisistä syistä kotiin.

Joitakin kuukausia myöhemmin nuorukainen oli parantunut täysin ja toipunut halvauksesta. Hänelle tiedotettiin, että hän voisi jälleen palvella lähetyssaarnaajana – siunaus, jota hän oli rukoillut päivittäin. Ainoa pettymystä herättävä uutinen oli, että hän palaisi samalle lähetyskentälle, jolta hän oli lähtenyt ja jossa hän oli tuntenut, ettei kaikkien lähetyssaarnaajien käytös ja asenteet olleet aivan sellaisia kuin niiden pitäisi olla.

Nuorukainen oli tullut temppeliin etsimään lohtua ja saamaan vahvistuksen sille, että hän voisi saada hyvän kokemuksen lähetyssaarnaajana. Myös hänen vanhempansa olivat rukoilleet, että tämä temppelikäynti tarjoaisi sitä apua, jota heidän poikansa tarvitsi.

Kun nuorukainen tuli istunnon jälkeen selestiseen huoneeseen, hän istuutui erääseen tuoliin ja alkoi rukoilla johdatusta taivaalliselta Isältään.

Pian sen jälkeen selestiseen huoneeseen tuli eräs toinen nuori mies, jonka nimi on Landon. Kun Landon käveli huoneeseen, hänen katseensa kiinnittyi heti nuoreen mieheen, joka istui tuolissa silmät suljettuina ja ilmiselvästi rukoillen. Landon sai kehotuksen, josta ei voinut erehtyä, että hänen tulisi puhua kyseisen nuorukaisen kanssa. Hän kuitenkin epäröi häiritä ja päätti odottaa. Kun oli kulunut useita minuutteja, nuori mies rukoili yhä. Landon tiesi, ettei hän voinut lykätä saamaansa kehotusta enää pidempään. Hän meni nuoren miehen luo ja kosketti hellästi tämän olkapäätä. Nuorukainen avasi silmänsä hämmästyneenä siitä, että hänet oli keskeytetty. Landon sanoi hiljaa: ”Olen tuntenut innoitusta, että minun tulee puhua kanssasi, vaikken olekaan varma syystä.”

Kun he alkoivat keskustella, nuori mies vuodatti sydämensä Landonille, selitti olosuhteitaan ja ilmaisi lopuksi halunsa saada lohtua ja kannustusta lähetystyöhönsä. Landon, joka oli palannut menestyksekkäästä lähetystyöstä vain vuosi aikaisemmin, kertoi omista lähetystyökokemuksistaan, kohtaamistaan haasteista ja huolenaiheista, siitä, miten hän oli kääntynyt Herran puoleen saadakseen apua, ja siunauksista, joita hän oli saanut. Hänen sanansa olivat lohdullisia ja rauhoittavia, ja hänen intonsa omaa lähetystyöpalveluaan kohtaan oli tarttuvaa. Kun tämän nuoren lähetyssaarnaajan pelot viimein haihtuivat, hänet valtasi rauhan tunne. Hän tunsi syvää kiitollisuutta, kun hän ymmärsi, että hänen rukoukseensa oli vastattu.

Nämä kaksi nuorta miestä rukoilivat yhdessä, ja sitten Landon valmistautui lähtemään onnellisena siitä, että oli kuunnellut saamaansa innoitusta. Kun Landon nousi lähteäkseen, nuori lähetyssaarnaaja kysyi häneltä: ”Missä sinä palvelit lähetystyössä?” Tähän mennessä kumpikaan ei ollut maininnut toiselle sen lähetyskentän nimeä, jolla oli palvellut. Kun Landon kertoi lähetyskenttänsä nimen, nuoren lähetyssaarnaajan silmät täyttyivät kyynelistä. Landon oli palvellut juuri sillä samalla lähetyskentällä, jonne hän itse palaisi!

Äskettäin lähettämässään kirjeessä Landon kertoi minulle, mitä nuori lähetyssaarnaaja oli sanonut heidän erotessaan: ”Uskoin, että taivaallinen Isä siunaisi minua, mutta en olisi osannut kuvitella, että Hän lähettäisi avukseni jonkun, joka oli palvellut omalla lähetyskentälläni. Nyt tiedän, että kaikki järjestyy.”² Vilpittömän sydämen nöyrä rukous oli kuultu ja siihen oli vastattu.

Veljeni ja sisareni, meille tulee elämässämme kiusauksia, meille tulee koettelemuksia ja haasteita. Kun menemme temppeliin, kun muistamme siellä solmimamme liitot, me pystymme paremmin voittamaan nuo kiusaukset ja kestämään koettelemuksemme. Temppelissä voimme löytää rauhaa.

Temppelin siunaukset ovat korvaamattomia. Yksi siunaus, josta olen kiitollinen elämäni jokaisena päivänä, on se, jonka rakas vaimoni Frances ja minä saimme, kun polvistuimme pyhän alttarin ääreen ja teimme liittoja, jotka sitovat meidät yhteen koko iankaikkisuudeksi. Mikään siunaus ei ole minulle kallisarvoisempi kuin se rauha ja lohtu, jota saan tiedosta, joka minulla on, että hän ja minä voimme jälleen olla yhdessä.

Siunatkoon meidän taivaallinen Isämme meitä niin että meillä voi olla temppelipalvelun henki, että voimme olla kuuliaisia Hänen käskyilleen ja että voimme tarkasti seurata Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen askelia. Todistan, että Hän on meidän Lunastajamme. Hän on Jumalan Poika. Juuri Hän nousi haudasta sinä ensimmäisenä pääsiäisaamuna tuoden mukanaan ikuisen elämän lahjan kaikille Jumalan lapsille. Tänä kauniina päivänä, kun juhlimme tuota merkityksellistä tapahtumaa, lausukaamme kiitollisuuden rukouksia Hänen meille antamistaan suurista ja ihmeellisistä lahjoista. Rukoilen nöyrästi, että näin voisi olla, Hänen pyhässä nimessään. Aamen.