Jos sinä otat vastuun
Vanhin Jorge F. Zeballos
seitsemänkymmenen koorumista
Ponnistelkaamme eteenpäin oppimalla velvollisuutemme, tekemällä oikeita päätöksiä, toimimalla niiden päätösten mukaan ja hyväksymällä Isämme tahto.
Olin vasta 12-vuotias, kun lähetyssaarnaajat saapuivat ensimmäistä kertaa opettamaan synnyinkaupunkiini Pohjois-Chilessä. Yhtenä sunnuntaina, kun olin jo puolen vuoden ajan osallistunut kokouksiin pienessä lähetysseurakunnassa, eräs lähetyssaarnaaja tarjosi minulle sakramenttileipää jakaessaan sakramenttia. Katsoin häntä ja sanoin hiljaa: ”En voi.”
”Miksi et?” hän kysyi.
Vastasin hänelle: ”Koska en ole kirkon jäsen.”1
Lähetyssaarnaaja ei voinut uskoa sitä. Hän jäi tuijottamaan minua. Luultavasti hän ajatteli: ”Mutta tämä nuori mieshän käy jokaisessa kokouksessa! Kuinka on mahdollista, ettei hän ole kirkon jäsen?”
Seuraavana päivänä lähetyssaarnaajat tulivat kotiimme ja tekivät kaikkensa saadakseen opettaa koko perhettämme. Mutta koska perheemme ei ollut kiinnostunut, niin pelkästään tuo kirkossakäyntini viikoittain yli puolen vuoden ajan sai lähetyssaarnaajat kyllin vakuuttuneiksi, jotta he jatkoivat opetusta. Lopulta koitti odottamani suuri hetki, kun he kutsuivat minut liittymään jäseneksi Jeesuksen Kristuksen kirkkoon. Lähetyssaarnaajat selittivät minulle, että koska olin alaikäinen, tarvitsisin vanhempieni luvan. Menin lähetyssaarnaajien kanssa isäni luo ajatellen, että hänen rakastava vastauksensa olisi: ”Poikani, sitten kun olet täysi-ikäinen, saat tehdä omat päätöksesi.”
Sillä välin kun lähetyssaarnaajat puhuivat isäni kanssa, rukoilin palavasti, että isäni sydän herkistyisi niin että hän antaisi minulle haluamani luvan. Isäni vastaus lähetyssaarnaajille oli seuraava: ”Vanhimmat, kuluneen puolen vuoden aikana olen nähnyt, kuinka poikani Jorge herää sunnuntaiaamuina aikaisin, pukeutuu parhaimpiin vaatteisiinsa ja kävelee kirkkoon. Olen nähnyt, että kirkolla on pelkästään hyvä vaikutus hänen elämäänsä.” Sitten hän puhui minulle ja yllätti minut sanomalla: ”Poikani, jos sinä otat vastuun tästä päätöksestä, niin sitten saat lupani mennä kasteelle.” Halasin isääni, annoin hänelle suukon ja kiitin häntä siitä, mitä hän teki. Minut kastettiin seuraavana päivänä. Viime viikolla tuosta elämäni tärkeästä hetkestä tuli kuluneeksi 47 vuotta.
Mikä vastuu meillä Jeesuksen Kristuksen kirkon jäseninä on? Presidentti Joseph Fielding Smith on ilmaissut asian seuraavasti: ”Meillä on nämä kaksi suurta velvollisuutta – –. Ensiksi, tavoitella omaa pelastustamme, ja toiseksi, velvollisuutemme lähimmäisiämme kohtaan.”2
Nämä siis ovat tärkeimmät vastuumme, mitkä taivaallinen Isämme on meille antanut: tavoitella omaa pelastustamme ja muiden pelastusta ymmärtäen sen, että tässä lausumassa pelastus tarkoittaa sen korkeimman kirkkauden asteen tavoittelua, minkä Isämme on varannut kuuliaisille lapsilleen3. Näiden vastuiden, jotka meille on annettu – ja jotka olemme vapaaehtoisesti hyväksyneet – tulee määrittää tärkeysjärjestyksemme, halumme, päätöksemme ja päivittäinen käytöksemme.
Sellaiselle, joka ymmärtää, että Jeesuksen Kristuksen sovituksen ansiosta korotus on todella saavutettavissa, siinä epäonnistuminen tarkoittaa kadotusta. Siten pelastuksen vastakohta on kadotus samoin kuin onnistumisen vastakohta on epäonnistuminen. Presidentti Thomas S. Monson on opettanut meille, että ”ihmiset eivät todellakaan voi pitkään tyytyä keskinkertaisuuteen, kun he näkevät, että erinomaisuus on heidän tavoitettavissaan”4. Kuinka me sitten voisimme tyytyä mihinkään korotusta vähempään, jos tiedämme, että korotus on mahdollinen?
Saanen kertoa neljä perusperiaatetta, jotka auttavat meitä toteuttamaan toiveemme olla vastuussa taivaalliselle Isällemme ja myös vastaamaan Hänen odotukseensa tulla Hänen kaltaisikseen.
1. Oppikaamme velvollisuutemme
Jos haluamme tehdä Jumalan tahdon ja olla vastuussa Hänelle, meidän täytyy alkaa oppia, ymmärtää ja hyväksyä Hänen meitä koskeva tahtonsa ja elää sen mukaan. Herra on sanonut: ”Ja niin, jokainen oppikoon nyt velvollisuutensa ja toimimaan virassa, johon hänet on nimitetty, kaikessa uutteruudessa.”5 Se, että meillä on halu tehdä oikein, ei riitä, ellemme huolehdi siitä, että ymmärrämme, mitä Isämme odottaa meiltä ja mitä Hän haluaa meidän tekevän.
Liisa ihmemaassa -sadun Liisa ei tiedä, mihin suuntaan hänen pitäisi mennä, joten hän kysyy Irvikissalta: ”Tahtoisitko kertoa minulle, mitä tietä minun pitää kulkea?”
Irvikissa vastaa: ”Kai se riippuu siitä, minne sinä tahdot mennä.”
Liisa sanoo: ”Sama se minne.”
”Sitten on samantekevää, mitä tietä kuljet”, sanoo kissa.6
Me kuitenkin tiedämme, että se polku, joka vie puulle, ”jonka hedelmät [ovat] haluttavia tehdäkseen ihmisen onnelliseksi”7 – ”se tie, joka vie elämään” – on kapea. Sillä tiellä matkaaminen vaatii ponnisteluja, ja ”vain harvat löytävät sen”8.
Nefi opettaa meille: ”Kristuksen sanat kertovat teille kaiken, mitä teidän tulee tehdä.”9 Sitten hän lisää: ”[Pyhä Henki] osoittaa teille kaiken, mitä teidän tulee tehdä.”10 Näin ollen niitä lähteitä, joista voimme oppia velvollisuutemme, ovat Kristuksen sanat, joita saamme sekä muinaisten että nykyajan profeettojen välityksellä, sekä henkilökohtainen ilmoitus, jota saamme Pyhän Hengen kautta.
2. Tehkäämme päätös
Kun olemme saaneet tietoa evankeliumin palautuksesta, jostakin tietystä käskystä, tehtävässä toimimisen velvollisuuksista tai liitoista, joita teemme temppelissä, on meidän päätettävissämme, toimimmeko tuon uuden tiedon mukaisesti vai emme. Jokainen ihminen valitsee vapaasti omasta puolestaan, tekeekö hän pyhän liiton, kuten kasteenliiton tai temppeliliittoja. Koska valan vannominen oli muinoin normaali osa ihmisten uskonnollista elämää, vanhaan lakiin on kirjoitettu: ”Älkää vannoko väärin minun nimeeni.”11 Mutta ajan keskipäivänä Vapahtaja opetti korkeamman tavan pitää sitoumuksemme, kun Hän sanoi, että kyllä tarkoittaa kyllä ja ei tarkoittaa ei.12 Ihmisen sanan tulee riittää osoittamaan todeksi hänen rehellisyytensä ja sitoumuksensa jotakuta kohtaan – ja varsinkin silloin, kun tuo joku on taivaallinen Isämme. Sitoumuksen kunniassa pitäminen osoittaa sanojemme rehellisyyden ja vilpittömyyden.
3. Toimikaamme päätöksen mukaan
Sen jälkeen kun olemme oppineet tehtävämme ja tehneet päätökset, jotka liittyvät tuohon oppimiseen ja ymmärtämiseen, meidän tulee toimia niiden mukaan.
Yksi voimallinen esimerkki vakaasta päättäväisyydestä pitää sitoumuksensa Isänsä kanssa on Vapahtajan kokemus, kun halvaantunut mies tuotiin Hänen luokseen parannettavaksi. ”Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: ’Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi.’”13 Me tiedämme, että Jeesuksen Kristuksen sovitus on välttämätön, jotta saisimme syntimme anteeksi, mutta halvaantuneen miehen parantamisen aikaan tuo suuri tapahtuma oli vasta tulossa; Vapahtajan kärsimys Getsemanessa ja ristillä ei ollut vielä tapahtunut. Mutta Jeesus ei pelkästään siunannut halvaantunutta miestä kyvyllä seistä ja kävellä, vaan Hän myös antoi tälle tämän synnit anteeksi antaen siten yksiselitteisen merkin, ettei Hän epäonnistuisi ja että Hän täyttäisi sitoumuksensa, jonka Hän oli tehnyt Isänsä kanssa, ja että Getsemanessa ja ristillä Hän tekisi, mitä Hän oli luvannut tehdä.
Polku, jonka olemme valinneet kuljettavaksemme, on kapea. Matkan varrella on haasteita, jotka vaativat sekä uskoamme Jeesukseen Kristukseen että parhaamme yrittämistä polulla pysymiseksi ja eteenpäin ponnistelemiseksi. Meidän täytyy tehdä parannus ja olla kuuliaisia ja kärsivällisiä, vaikka emme ymmärtäisikään kaikkia olosuhteita ympärillämme. Meidän tulee antaa anteeksi muille ja elää sen mukaisesti, mitä olemme oppineet ja mitä valintoja olemme tehneet.
4. Hyväksykäämme auliisti Isän tahto
Opetuslapseus vaatii meitä oppimaan velvollisuutemme, tekemään oikeita päätöksiä ja toimimaan niiden mukaisesti, mutta lisäksi on välttämätöntä, että meissä kehittyy halukkuutta ja kykyä hyväksyä Jumalan tahto silloinkin kun se ei sovi yhteen vanhurskaiden halujemme tai mieltymystemme kanssa.
Minuun tekee vaikutuksen sen spitaalisen asenne, joka tuli Herran luo, ”lankesi polvilleen, pyysi häneltä apua ja sanoi: ’Jos vain tahdot, sinä voit puhdistaa minut’”14, ja ihailen hänen suhtautumistaan. Spitaalinen ei vaatinut mitään, vaikka hänen toiveensa olisivat luultavasti olleet vanhurskaita. Hän oli yksinkertaisesti halukas hyväksymään Herran tahdon.
Joitakin vuosia sitten rakasta ja uskollista ystäväpariskuntaani siunattiin kauan toivotulla pojalla, jota he olivat rukoilleet pitkään. Tuo koti täyttyi ilolla, kun ystävämme ja heidän tyttärensä, joka oli ollut heidän ainoa lapsensa siihen saakka, iloitsivat vastasyntyneen pienen pojan seurasta. Mutta eräänä päivänä tapahtui jotakin odottamatonta: tuo pieni poika, joka oli silloin noin kolmevuotias, vaipui yhtäkkiä koomaan. Heti kun kuulin tilanteesta, soitin ystävälleni ja kerroin, että olisimme heidän tukenaan tuona vaikeana aikana. Mutta hänen vastauksensa oli opetus minulle. Hän sanoi: ”Jos Isän tahto on ottaa hänet luoksensa, niin sitten se sopii meille.” Ystäväni sanat eivät sisältäneet pienintäkään määrää valitusta, kapinointia tai tyytymättömyyttä. Päinvastoin tunsin hänen sanoissaan pelkästään kiitosta Jumalaa kohtaan, kun Hän oli sallinut heidän nauttia pienestä pojastaan tuon lyhyen ajan, ja tunsin myös hänen täydellisen halukkuutensa hyväksyä Isän tahto heidän kohdallaan. Muutama päivä myöhemmin tuo pienokainen otettiin selestiseen kotiinsa.
Ponnistelkaamme eteenpäin oppimalla velvollisuutemme, tekemällä oikeita päätöksiä, toimimalla niiden päätösten mukaan ja hyväksymällä Isämme tahto.
Kuinka kiitollinen ja iloinen olenkaan päätöksestä, jonka isäni antoi minun tehdä 47 vuotta sitten. Vuosien saatossa olen ymmärtänyt, että se ehto, jonka hän antoi minulle – ottaa vastuu tekemästäni päätöksestä – tarkoitti sitä, että olisin vastuussa taivaalliselle Isälleni ja tavoittelisin omaa ja lähimmäisteni pelastusta sekä tulisin siten enemmän sellaiseksi kuin Isäni odottaa ja haluaa minun tulevan. Tänä hyvin erityisenä päivänä todistan, että Jumala, meidän Isämme, ja Hänen rakas Poikansa elävät. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.