2010–2019
Etsikää Herraa
Huhtikuu 2015


Etsikää Herraa

Kun syvennämme ymmärrystämme Vapahtajasta, saamme suuremman halun elää iloisina ja varmuuden siitä, että ilo on mahdollista.

Rakkaat veljeni ja sisareni, on suuri ilo seisoa tässä edessänne, kun osallistumme yhdessä tähän yleiskonferenssiin. Se, että olemme monien vuosien varrella saaneet kuunnella yleiskonferensseissa lausuttuja viisauden, neuvon, lohdun ja varoituksen sanoja, on ollut mittaamaton siunaus sisar Teixeiralle, perheellemme ja minulle.

Tänä erityisenä aikana vuodesta – varsinkin tänä pääsiäissunnuntaina – en voi olla pohtimatta Vapahtajan opetusten ja Hänen ystävällisen ja rakastavan esimerkkinsä merkitystä elämässäni.

Syvällisempi ymmärrys Jeesuksesta Kristuksesta antaa meille suurempaa toivoa tulevaisuuteen ja puutteistamme huolimatta enemmän luottamusta vanhurskaiden tavoitteidemme saavuttamiseen. Se antaa meille myös suuremman halun palvella lähimmäisiämme.

Herra on sanonut: ”[Etsikää minua] jokaisessa ajatuksessa; älkää epäilkö, älkää pelätkö.”1 Herran etsiminen ja Hänen läsnäolonsa tunteminen on päivittäinen tavoite ja arvokas pyrkimys.

Veljet ja sisaret, tänä päivänä enemmän kuin koskaan aiemmin meillä on käytettävissämme poikkeuksellisia mahdollisuuksia ja lähteitä syventääksemme ymmärrystämme Jeesuksen Kristuksen opetuksista ja Hänen sovituksestaan. Kun käytämme näitä lähteitä tarkoituksenmukaisesti, ne auttavat meitä elämään antoisaa, ilon täyttämää elämää.

Vapahtaja sanoi vertauksessaan viinipuusta ja sen oksista: ”Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa.”2

Mitä paremmin me ymmärrämme Kristuksen ihmeellisen roolin elämässämme, sitä paremmin alamme tiedostaa tarkoituksemme täällä kuolevaisuudessa – kokea iloa. Tämä ilo ei kuitenkaan estä meitä kokemasta koettelemuksia ja vaikeuksia, joista jotkin ovat niin valtavia ja monimutkaisia, että ne saattavat saada meidät ajattelemaan, ettei onni ole sellaisissa olosuhteissa mahdollista.

Tiedän omasta kokemuksestani, että vanhurskaasta elämästä ja Kristuksessa pysymisestä tuleva ilo voi säilyä kuolevaisuudelle ominaisista koettelemuksista huolimatta. Loppujen lopuksi nämä koettelemukset monesti rikastavat ja jalostavat meitä ja johtavat meidät saamaan syvällisemmän ymmärryksen olemassaolomme tarkoituksesta täällä kuolevaisuudessa ja Jeesuksen Kristuksen sovituksesta. Ilon täyteyden voi todellakin saavuttaa vain Jeesuksen Kristuksen kautta.3

Hän sanoi: ”Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään.”4

Uskon, että kun syvennämme ymmärrystämme Vapahtajasta, me saamme suuremman halun elää iloisina ja varmuuden siitä, että ilo on mahdollista. Tämän seurauksena me pystymme päivittäisessä elämässämme tuntemaan paremmin suurempaa elämänintoa sekä intoa pitää Jumalan käskyt myös haasteellisissa olosuhteissa.

Älkäämme jättäkö huomiseen sitä, minkä voimme tehdä tänään. Meidän on tultava Kristuksen luokse nyt, sillä jos me uskomme Häntä, me ”[teemme] työtä niin kauan kuin sanotaan tänä päivänä”5.

Meidän tulisi joka päivä olla usein tekemisissä Kristuksen opetusten kanssa. Pienet päivittäiset eleet ja teot

  1. syventävät ymmärrystämme Herran merkityksestä elämässämme ja

  2. auttavat jakamaan tätä ymmärrystä nouseville sukupolville, jotka varmasti tuntevat taivaallisen Isän ja Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen rakkauden, kun he näkevät meidän esimerkkimme vilpittömästä evankeliumin mukaisesta elämästä.

Mitkä sitten ovat nykyaikana niitä yksinkertaisia toimintamalleja, joista tulee balsamia sielullemme vahvistaessamme todistustamme Kristuksesta ja Hänen palvelutyöstään?

Kuva
Woman on a train with a cell phone illuminating her face.

Ammattivalokuvaajat ja harrastajat yli 150 maasta lähettivät vuonna 2014 National Geographic -lehden valokuvakilpailuun yli 9 200 kuvaa. Voittajakuva esittää naista keskellä matkustajia täynnä olevaa metrovaunua. Hänen matkapuhelimestaan hohtava valo valaisee hänen kasvonsa. Hän välittää muille matkustajille selvän viestin: vaikka hän on paikalla fyysisesti, hän ei varsinaisesti ole läsnä.6

Mobiilidata, älypuhelimet ja sosiaaliset verkostot ovat merkittävästi muuttaneet sitä tapaa, jolla me olemme maailmassa ja yhteydessä toisiimme.

Tänä digitaalisena aikakautena voimme nopeasti siirtyä paikkoihin ja toimintoihin, jotka voivat joutuin viedä meidät pois siitä, mikä on välttämätöntä kestävän ilon täyttämälle elämälle.

Tämä internetiin kytketty elämä voi hallitsemattomana antaa etusijan kanssakäymiselle ihmisten kanssa, joita emme tunne tai emme ole koskaan tavanneet, niiden ihmisten sijaan, joiden keskuudessa elämme – oman perheemme!

Toisaalta me kaikki tiedämme, että meitä on siunattu erinomaisella verkossa olevalla aineistolla, mukaan lukien kirkon luoma aineisto kuten pyhien kirjoitusten ja yleiskonferenssien teksti- ja äänitallenteet, Jeesuksen Kristuksen elämästä ja opetuksista tehdyt videot, sovellukset sukututkimuksemme tallentamiseen ja mahdollisuudet kuunnella innoittavaa musiikkia.

Se, mitä valitsemme ja mitä pidämme etusijalla viettäessämme aikaamme verkossa, on ratkaisevan tärkeää. Se voi määritellä hengellisen edistymisemme ja kypsyytemme evankeliumissa sekä halumme luoda parempaa maailmaa ja elää tuotteliaampaa elämää.

Näistä syistä haluaisin tänään mainita kolme yksinkertaista tapaa, joiden avulla voimme toimia järkevästi verkossa. Nämä tavat saavat aikaan päivittäistä itsetutkistelua, joka on meille tarpeen, jotta pääsisimme lähemmäksi taivaallisen Isämme ja Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen opetuksia.

Tapa numero 1: Etsikää aineistoa kirkon virallisilta verkkosivustoilta

Usein tämän aineiston etsiminen viikolla auttaa meitä olemaan jatkuvasti herkkiä evankeliumin opetuksille ja kannustaa perhettämme ja ystäviämme ajattelemaan ja pohtimaan sitä, mikä on tärkeintä.

Tapa numero 2: Tilatkaa kirkon virallisten sosiaalisten verkostojen aineistoa

Tämä valinta tuo näyttöruudullenne sisältöä, joka syventää Herran ja Hänen opetustensa etsintäänne keskeisellä tavalla sekä vahvistaa haluanne ymmärtää evankeliumia. Vielä tärkeämpää on, että se auttaa teitä muistamaan, mitä Kristus odottaa meiltä jokaiselta.

Aivan kuten ”ei ole hyvää maata ilman hyvää maanviljelijää”7, ei myöskään ole hyvää verkkosatoa, ellemme me alusta lähtien aseta tärkeysjärjestykseen sitä, mikä on sormiemme ja mielemme ulottuvilla.

Tapa numero 3: Varatkaa aikaa, jolloin laitatte mobiililaitteenne syrjään

On virkistävää laittaa mobiililaitteemme syrjään hetkeksi ja sen sijaan käännellä pyhien kirjoitusten sivuja tai viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa keskustellen. Kokekaa erityisesti Herran päivänä sitä rauhaa, joka tulee, kun osallistutte sakramenttikokoukseen ilman että teidän täytyy jatkuvasti seurata, oletteko saaneet uuden viestin tai postauksen.

Tapa laittaa mobiililaitteenne syrjään joksikin aikaa rikastuttaa ja avartaa käsitystänne elämästä, sillä elämä ei rajoitu kymmensenttiseen ruutuun.

Herra Jeesus Kristus on sanonut: ”Niin kuin Isä on rakastanut minua, niin olen minä rakastanut teitä. Pysykää minun rakkaudessani.”8 Jumala haluaa, että me voisimme iloita ja tuntea Hänen rakkautensa. Kristuksen ansiosta sellainen ilo on mahdollista meille jokaiselle. Meillä on keinot tuntea Hänet paremmin ja elää Hänen evankeliuminsa mukaan.

Minä todistan ilosta, jota saamme, kun noudatamme käskyjä, sekä rauhasta ja turvasta, jota tunnemme, kun pysymme taivaallisen Isän ja Hänen Poikansa, meidän Vapahtajamme, rakkaudessa. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.