2010–2019
Tulkoon Sinun valtakuntasi
Huhtikuu 2015


Tulkoon Sinun valtakuntasi

Ajatus Hänen tulostaan sykähdyttää sieluani. Se tulee olemaan henkeäsalpaava! Sen laajuus ja suuruus, kattavuus ja mahtavuus ylittää kaiken, mitä kuolevaiset silmät ovat koskaan nähneet tai kokeneet.

Kun lauloimme, minua liikutti syvästi se ajatus, että juuri tällä hetkellä sadattuhannet, kenties miljoonat uskovat pyhät yli 150 maassa ja ihmeellisellä tavalla 75 eri kielellä1 – yhdessä me korotamme äänemme Jumalalle laulaen:

Kuningas kuningasten,

Sua kauan ootimme.

Vie suojaan siipien

Ja hoida haavamme.2

”Kuningas kuningasten”3! Me olemme hyvin suuri maailmanlaajuinen uskovien perhe, Herran Jeesuksen Kristuksen opetuslapsia.

Me olemme ottaneet Hänen nimensä päällemme, ja joka viikko sakramentin nauttiessamme me lupaamme, että muistamme Hänet ja pidämme Hänen käskynsä. Me olemme kaikkea muuta kuin täydellisiä, mutta me suhtaudumme vakavasti uskoomme. Me uskomme Häneen. Me palvelemme Häntä. Me seuraamme Häntä. Me rakastamme Häntä syvästi. Hänen työnsä on suurenmoisinta koko maailmassa.

Veljet ja sisaret, me elämme Herran toista tulemista edeltävää aikaa, jota uskovat kautta aikojen ovat pitkään odottaneet. Me elämme sotien ja sotahuhujen aikaa, luonnonkatastrofien aikaa ja aikaa, jolloin maailmaa vaivaa hämmennys ja levottomuus.

Mutta me elämme myös loistavaa palautuksen aikaa, jolloin evankeliumi viedään kaikkeen maailmaan – aikaa, jolloin Herra on luvannut, että Hän nostaa ”puhtaan kansan”4 ja varustaa heidät ”vanhurskaudella ja Jumalan voimalla”5.

Me riemuitsemme näistä päivistä ja rukoilemme, että pystymme kohtaamaan rohkeasti kamppailumme ja epävarmuutemme. Joidenkuiden vaikeudet ovat vakavampia kuin toisten, mutta kukaan ei jää niitä vaille. Vanhin Neal A. Maxwell sanoi kerran minulle: ”Jos tällä hetkellä kaikki sujuukin sinulla täydellisesti, niin odotahan vain.”

Vaikka Herra vakuuttaa meille yhä uudelleen, että meidän ”ei tarvitse pelätä”6, niin ei ole aina helppoa säilyttää selkeää näkökulmaa ja nähdä tämän maailman tuolle puolen, kun olemme koettelemusten keskellä.

Presidentti Thomas S. Monson antoi minulle tärkeän opetuksen iankaikkisen näkökulman säilyttämisestä.

Kun matkustin 18 vuotta sitten junalla Sveitsissä presidentti Monsonin kanssa, kysyin häneltä hänen raskaista velvollisuuksistaan. Hänen vastauksensa vahvisti uskoani. ”Ensimmäisessä presidenttikunnassa”, hän sanoi, ”me teemme kaiken voitavamme viedäksemme tätä työtä eteenpäin. Mutta tämä on Herran työtä, ja Hän johtaa sitä. Hän on peräsimessä. Me ihmettelemme katsoessamme, kun Hän avaa ovia, joita me emme pysty avaamaan, ja tekee ihmeitä, joita osaamme tuskin kuvitella.”7

Veljet ja sisaret, Herran ihmeiden näkeminen ja niihin uskominen Hänen valtakuntansa vakiinnuttamisessa maan päälle voi auttaa meitä näkemään ja uskomaan, että Herran käsi tekee työtä myös meidän omassa elämässämme.

Herra on julistanut: ”Minä kykenen tekemään oman työni.”8 Me jokainen yritämme tehdä oman osamme, mutta Hän on kaiken suuri arkkitehti. Isänsä johdolla Hän loi tämän maailman. ”Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä.”9 Kun olemme hengellisesti hereillä ja valppaina, me näemme Hänen kätensä vaikutuksen ympäri maailman ja me näemme Hänen kätensä vaikutuksen omassa henkilökohtaisessa elämässämme.

Saanen kertoa esimerkin.

Vuonna 1831, kun kirkossa oli vain 600 jäsentä, Herra julisti: ”Jumalan valtakunnan avaimet on annettu ihmiselle maan päällä, ja sieltä evankeliumi vierii maan ääriin niin kuin vuoresta käden koskematta irronnut kivi vierii, kunnes se on täyttänyt koko maan.”10

Profeetta Nefi ennusti, että meidän aikanamme kirkossa olisi vain muutamia jäseniä verrattuna maailman väestöön mutta että heitä olisi ”kaiken maan päällä”11.

Kolme kaunista esimerkkiä Herran käden vaikutuksesta Hänen valtakuntansa vakiinnuttamisessa ovat ne temppelit, joista presidentti Monson tänään ilmoitti. Kuka olisi vielä muutama vuosikymmen sitten osannut kuvitella temppeliä Haitissa, Thaimaassa ja Norsunluurannikolla?

Temppelin paikasta ei päätetä sen mukaan, mikä on maantieteellisesti sopiva sijainti. Paikka tulee ilmoituksena Herralta Hänen profeetalleen merkiten suurta työtä, joka on määrä tehdä, ja tunnustaen niiden pyhien vanhurskauden, jotka tulevat vaalimaan Hänen huonettaan ja pitämään siitä huolta sukupolvien ajan.12

Kuva
Thomas S. Monson of the Quorum of the Twelve Apostles, visiting Haiti. On April 17, 1983 he dedicated Haiti for the preaching of the gospel and also dedicated a site for the first meetinghouse to be built in Haiti. It was the first visit to the island by a member of the Quorum of the Twelve. (Ensign Aug. 1983, p. 79; Church News, May 22, 1983, p. 4)
Kuva
A group of Missionaries with Elder Andersen

Vaimoni Cathy ja minä kävimme Haitissa vain kaksi vuotta sitten. Korkealla vuorella, josta on näkymä Port-au-Princeen, juhlistimme yhdessä haitilaisten pyhien kanssa sitä, että vasta 30 vuotta aikaisemmin silloinen vanhin Thomas S. Monson oli pyhittänyt maan. Kukaan meistä ei koskaan unohda vuoden 2010 tuhoisaa maanjäristystä Haitissa. Uskollisten jäsenten ja rohkean, miltei yksinomaan haitilaisista koostuvan lähetyssaarnaajajoukon ansiosta kirkko tässä saarivaltiossa on jatkuvasti kasvanut ja vahvistunut. Uskoani kohottaa nähdä mielessäni nämä Jumalan vanhurskaat pyhät, jotka on puettu valkoisiin ja joilla on pyhän pappeuden voima johtaa ja suorittaa pyhiä toimituksia Herran huoneessa.

Kuva
Sathit and Juthamas Kaivaivatana of Bangkok Thailand.
Kuva
President Kaivaivatana and other members of the Thailand Bangkok Thailand North Stake leadership..

Kuka olisi osannut kuvitella Herran huonetta Bangkokin kauniissa kaupungissa? Tässä pääosin buddhalaisessa maassa kristittyjä on vain yksi prosentti. Kuten Haitissa myös Bangkokissa huomaamme, että Herra on koonnut maan valittuja. Ollessamme siellä muutama kuukausi sitten tapasimme Sathit ja Juthamas Kaivaivatanan sekä heidän innokkaat lapsensa. Sathit liittyi kirkkoon 17-vuotiaana ja palveli lähetystyössä kotimaassaan. Myöhemmin hän ja Juthamas tapasivat instituutissa, ja heidät sinetöitiin avioliittoon Manilan temppelissä Filippiineillä. Vuonna 1993 kuorma-auto, jonka kuljettaja oli nukahtanut, törmäsi Kaivaivatanoihin ja Sathit halvaantui rintakehästä alaspäin. Heidän uskonsa ei ole koskaan horjunut. Sathit on ihailtu opettaja kansainvälisessä koulussa Bangkokissa. Hän palvelee Bangkokin pohjoisen vaarnan johtajana. Me näemme Jumalan ihmetekoja Hänen ihmeellisessä työssään ja meidän omassa henkilökohtaisessa elämässämme.

Kuva
Couples in the Ivory Coast

Kirkon ihmeestä Norsunluurannikolla ei voi kertoa mainitsematta kahta pariskuntaa: Philippe ja Annelies Assard sekä Lucien ja Agathe Affoue. He liittyivät kirkkoon ollessaan nuoria aviopareja, toinen Saksassa ja toinen Ranskassa. 1980-luvulla Philippe ja Lucien tunsivat halua palata Afrikassa sijaitsevaan kotimaahansa tarkoituksenaan rakentaa Jumalan valtakuntaa. Sisar Assardilta, joka on saksalainen, päätös jättää oma suku ja antaa veli Assardin jättää työnsä kokeneena koneinsinöörinä vaati epätavallisen paljon uskoa. Nämä kaksi avioparia tapasivat toisensa ensimmäisen kerran Norsunluurannikolla ja alkoivat pitää pyhäkoulua. Siitä on kulunut 30 vuotta. Nykyään tässä kauniissa afrikkalaisessa maassa on 8 vaarnaa ja 27 000 jäsentä. Affouet palvelevat edelleen jalosydämisesti ja samoin tekevät Assardit, jotka päättivät äskettäin lähetystyön Accran temppelissä Ghanassa.

Näettekö Jumalan käden vievän Hänen työtään eteenpäin? Näettekö Jumalan käden lähetyssaarnaajien elämässä Haitissa tai Kaivaivatanojen elämässä Thaimaassa? Näettekö Jumalan käden Assardin ja Affouen pariskuntien elämässä? Näettekö Jumalan käden omassa elämässänne?

”Eikä [mikään] loukkaa Jumalaa – – [niin] kuin [ne], jotka eivät tunnusta hänen kättänsä kaikessa.”13

Jumalan ihmeitä tapahtuu muuallakin kuin Haitissa, Thaimaassa ja Norsunluurannikolla. Katsokaa ympärillenne.14 ”Jumala muistaa jokaista kansaa, – – niin, hän laskee kansansa, ja hänen – – armonsa on kaiken maan yllä.”15

Joskus näemme Herran käden muiden elämässä mutta mietimme: ”Kuinka näkisin selkeämmin Hänen kätensä omassa elämässäni?”

Vapahtaja on sanonut:

”Älä epäile.”16

”Älä pelkää.”17

”Yksikään [varpunen] ei putoa maahan, ellei teidän Isänne sitä [tiedä]. – –

Älkää siis pelätkö. Olettehan te arvokkaampia kuin kaikki varpuset.”18

Muistakaa nuorukaista, joka huudahti profeetta Elisalle, kun he olivat vihollisten ympäröimiä: ”Voi – –! Mitä me nyt teemme?”19

Elisa vastasi:

”Älä pelkää, – – meillä on puolellamme enemmän väkeä kuin heillä.’

[Sitten] hän rukoili Herraa ja sanoi: ’Herra, avaa hänen silmänsä, jotta hän näkisi.’ Herra [tosiaan] avasi palvelijan silmät, ja hän [todellakin] näki, että vuori Elisan ympärillä oli tulisia hevosia ja vaunuja täynnään.”20

Kun te pidätte käskyt ja rukoilette uskossa, jotta näkisitte Herran käden vaikutuksen elämässänne, lupaan teille, että Hän avaa hengelliset silmänne entistäkin suuremmiksi, ja näette entistä selkeämmin, ettette ole yksin.

Pyhissä kirjoituksissa opetetaan, että meidän tulee pysyä ”lujana uskossa siihen, mikä on tuleva”21. Mikä on tuleva? Vapahtaja rukoili:

”Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi.

Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa.”22

Juuri äsken me kaikki lauloimme laulun ”Kuningas kuningasten”.

Uskomme vahvistuu, kun odotamme innolla sitä loistavaa päivää, jolloin Vapahtaja palaa maan päälle. Ajatus Hänen tulostaan sykähdyttää sieluani. Se tulee olemaan henkeäsalpaava! Sen laajuus ja suuruus, kattavuus ja mahtavuus ylittää kaiken, mitä kuolevaiset silmät ovat koskaan nähneet tai kokeneet.

Sinä päivänä Hän ei tule käärittynä kapaloihin seimessä23, vaan Hän ilmestyy ”taivaan pilvissä puettuna voimaan ja suureen kirkkauteen kaikkien pyhien enkelien kanssa”24. Me kuulemme ”ylienkelin käskyhuudon – – ja Jumalan pasuunan”25. Aurinko ja kuu muutetaan, ja ”tähdet sinkoutuvat sijoiltansa”26. Te ja minä tai ne, jotka seuraavat meitä, ”pyhät – – maan neljältä ilmansuunnalta”27, ”tehdään eläviksi ja temmataan häntä vastaan”28 , ja ne, jotka ovat kuolleet vanhurskaina, ”heidätkin temmataan häntä vastaan taivaan – – keskelle”29.

Sitten koetaan mahdottomalta tuntuva asia: ”Kaikki liha”, Herra sanoo, ”saa nähdä minut yhtä aikaa.”30 Kuinka se tapahtuu? Me emme tiedä. Mutta todistan, että se tapahtuu – täsmälleen niin kuin on profetoitu. Me polvistumme kunnioituksesta, ”ja Herra antaa äänensä kuulua, ja kaikki maan ääret kuulevat sen”31. ”Se on niin kuin suurten vesien pauhu ja niin kuin suuren ukkosen jylinä.”32 ”[Silloin] Herra, – – Vapahtaja, seisoo kansansa keskellä.”33

Seuraa taivaan enkelien ja maan päällä olevien pyhien unohtumattomia jälleennäkemisiä.34 Mutta mikä tärkeintä, kuten Jesaja julistaa: ”Maan kaikki ääret näkevät pelastuksen, jonka meidän Jumalamme on tuonut”35, ja Hän ”hallitsee kaikkea lihaa”36.

Tuona päivänä epäilijät hiljenevät, ”sillä jokainen korva on kuuleva – –, ja jokainen polvi on notkistuva ja jokainen kieli on tunnustava”37, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, maailman Vapahtaja ja Lunastaja.

Tänään on pääsiäinen. Kaikkien kristittyjen kanssa eri puolilla maailmaa me riemuitsemme Hänen ihmeellisestä ylösnousemuksestaan ja omasta luvatusta ylösnousemuksestamme. Valmistautukaamme Hänen tulemiseensa kerraten näitä loistavia tapahtumia yhä uudelleen omassa mielessämme ja niiden kanssa, joita rakastamme, ja olkoon Hänen rukouksensa meidän rukouksemme: ”Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa.”38 Todistan, että Hän elää. ”Kuningas kuningasten, – – Jo saavu, toivo kansojen.” Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

Viitteet

  1. Vaikka koko yleiskonferenssi tulkataan 94 kielelle, lähetyksiä ei tulkata kaikille kielille simultaanisesti eikä kaikkien kielten kohdalla tulkata kaikkia kokouksia. Tämän yleiskonferenssin sunnuntain iltapäiväkokouksen osalta 75 kieltä tulkattiin suorana lähetyksenä.

  2. ”Kuningas kuningasten”, MAP-lauluja, 28.

  3. Tiistaina 31. maaliskuuta 2015 ensimmäisen presidenttikunnan toimistosta lähetettiin minulle sähköpostiviesti, jossa selitettiin, että puhuisin sunnuntaina iltapäivällä 5. huhtikuuta heti yhteislaulun ”Kuningas kuningasten” jälkeen. Tämän suuren palautuksen ajan laulun sanoissa, jotka on kirjoittanut Parley P. Pratt, esitetään Vapahtajalle nöyrä anomus palata maan päälle. Se on ilmentänyt konferenssipuheeni sanomaa kenties voimallisemmin kuin mikään muu kirkon laulu, jota laulamme. Minua liikutti syvästi sen merkittävyys, että pääsiäissunnuntaina uskovia pyhiä kaikkialla liittyi yhteen – yhdessä kohotimme äänemme Jumalalle ja lauloimme yhteen ääneen: ”Kuningas kuningasten, Sua kauan ootimme.” Koska käsitin, etten ollut henkilökohtaisesti vaikuttanut yleiskonferenssin musiikin valintaan, mietin, olivatko ne, jotka olivat vastuussa musiikista, lukeneet konferenssipuheeni, jonka otsikkona on ”Tulkoon Sinun valtakuntasi”, ja sitten valinneet tämän laulun, joka kertoo Vapahtajan toisesta tulemisesta. Myöhemmin sain tietää, että tabernaakkelikuoron johtajat olivat suosittaneet laulua ensimmäiselle presidenttikunnalle maaliskuun alussa, viikkoja ennen kuin minun puheeni lähetettiin ensimmäiselle presidenttikunnalle kääntämistä varten. Laulu ”Kuningas kuningasten” laulettiin yleiskonferenssissa yhteislauluna edellisen kerran lokakuussa 2002. Me jokainen yritämme tehdä oman osamme, mutta Hän on kaiken suuri arkkitehti.

  4. OL 100:16.

  5. 1. Nefi 14:14.

  6. OL 10:55.

  7. Henkilökohtainen kokemus, toukokuu 1997.

  8. 2. Nefi 27:20.

  9. Joh. 1:3.

  10. OL 65:2.

  11. 1. Nefi 14:12.

  12. Syksyllä 2001, kun asuin Brasiliassa, kerroin innokkaasti ensimmäisen presidenttikunnan jäsenelle, presidentti James E. Faustille monia vaikuttavia asioita pyhistä, jotka asuvat Curitiban kaupungissa, ja toivoin hänen välittävän tiedot presidentti Gordon B. Hinckleylle. Presidentti Faust keskeytti minut kesken lausetta. ”Neil”, hän sanoi, ”me emme lobbaa presidentin edessä. Päätös siitä, minne temppeli on määrä rakentaa, on Herran ja Hänen profeettansa välinen asia.” Curitiban temppeli Brasiliassa vihittiin vuonna 2008.

  13. OL 59:21.

  14. Yksi Herran käden suurista ihmeistä on Hänen valtakuntansa ulottuminen yli Yhdysvaltojen kaupunkeihin ja kyliin jokaisessa osavaltiossa. Tässä on yksi esimerkki. Toukokuussa 2006 sain tehtävän osallistua vaarnakonferenssiin Dentonissa Texasissa. Olin yötä vaarnanjohtaja Vaughn A Andrusin kotona. Sisar Andrus kertoi minulle kirkon varhaisvaiheista Dentonissa alkaen omista vanhemmistaan John ja Margaret Porterista. Alussa oli vain pyhäkoulu. Mutta Porterit kertoivat evankeliumista Ragsdaleille, jotka vuorostaan kertoivat siitä Nobleseille ja Martinoille. Lähetyssaarnaajat toivat tietenkin oman tärkeän lisänsä. Kirkkoon liittyi monia perheitä. Lännestä muutti lisää ihmisiä Dentoniin. Nykyään siellä, missä oli pieni lähetysseurakunta, on neljä vaarnaa, ja yksi Martinon pojista, vanhin James B. Martino, joka liittyi kirkkoon 17-vuotiaana, palvelee nyt kirkossa johtavana auktoriteettina.

  15. Alma 26:37.

  16. Ks. Matt. 21:21.

  17. Mark. 5:36.

  18. Matt. 10:29, 31.

  19. 2. Kun. 6:15.

  20. 2. Kun. 6:16–17.

  21. Moosia 4:11.

  22. Matt. 6:9–10; ks. myös OL 65:6.

  23. Ks. Luuk. 2:12.

  24. OL 45:44.

  25. 1. Tess. 4:16.

  26. OL 133:49.

  27. OL 45:46.

  28. OL 88:96.

  29. OL 88:97.

  30. OL 101:23.

  31. OL 45:49.

  32. OL 133:22.

  33. OL 133:25.

  34. Ks. Moos. 7:63.

  35. Jes. 52:10.

  36. OL 133:25.

  37. OL 88:104.

  38. Matt. 6:10.