2010–2019
Tämän ajan haasteiden kohtaaminen
Lokakuu 2015


Tämän ajan haasteiden kohtaaminen

Tekemänne valinnat – lähetystyö, koulutus, avioliitto, ura ja palveleminen kirkossa – muovaavat iankaikkisen kohtalonne.

Tämän päivän nuorten aikuisten sukupolvesta on kirjoitettu ja sanottu paljon. Tutkimukset osoittavat, että monet vastustavat järjestäytynyttä uskontoa. Monet elävät velassa ja ovat työttömiä. Suurin osa pitää avioliitosta ajatuksena, mutta monet ovat vastahakoisia ottamaan sen askeleen. Yhä useampi heistä ei halua saada lapsia. Ilman evankeliumia ja innoitettua johdatusta monet vaeltavat oudoille poluille ja joutuvat harhaan.

Onneksi kirkon nuoret aikuiset jäsenet ovat jäljessä näistä huolestuttavista suuntauksista, osittain siksi, että heitä on siunattu evankeliumin suunnitelmalla. Tuohon iankaikkiseen suunnitelmaan kuuluu rautakaiteesta kiinni pitäminen – kiinnittyminen Jumalan ja Hänen profeettojensa sanaan. Meidän tulee tiukentaa otettamme rautakaiteesta, joka johdattaa meidät takaisin Hänen luokseen. Meillä kaikilla on nyt edessämme ”valitsemisen päivän aika”1.

Kun olin poika ja olin tekemäisilläni huonon valinnan, isälläni oli joskus tapana sanoa: ”Robert, ryhdistäydy ja lennä suoraan!” Teillekin on käynyt niin. Hänen yksinkertaisen puheensa hengessä haluaisin puhua erityisesti nuorille – jaloille nuorille – ja jaloille nuorille aikuisille, sillä ”minun sieluni iloitsee selkeydestä – –, jotta [me voisimme] oppia”2.

Te elätte äärimmäisen tärkeää aikaa elämässänne. Tekemänne valinnat – lähetystyö, koulutus, avioliitto, ura ja palveleminen kirkossa – muovaavat iankaikkisen kohtalonne. Se tarkoittaa sitä, että katsotte aina eteenpäin – katsotte tulevaisuuteen.

Ilmavoimien lentäjänä opin seuraavan periaatteen: älkää koskaan tahallanne lentäkö ukkosmyrskyyn. (En kerro teille, kuinka se selvisi minulle.) Sen sijaan kiertäkää myrsky, valitkaa toinen reitti tai odottakaa myrskyn laantumista ennen kuin laskeudutte.

Rakkaat nuoret aikuiset, veljet ja sisaret, haluan auttaa teitä ”lentämään suoraan” viimeisten aikojen nousevissa myrskyissä. Te olette lentäjiä. Te olette vastuussa siitä, että ajattelette jokaisen tekemänne valinnan seurauksia. Kysykää itseltänne: ”Mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua, jos päätän tehdä näin?” Vanhurskaat valintanne pitävät teidät oikealla reitillä.

Ajatelkaa: Jos päätätte olla nauttimatta alkoholia, teistä ei voi tulla alkoholisteja! Jos päätätte olla koskaan velkaantumatta, vältätte vararikon!

Yksi pyhien kirjoitusten tarkoituksista on osoittaa meille, kuinka vanhurskaat ihmiset suhtautuvat kiusauksiin ja pahuuteen. Lyhyesti sanottuna he välttävät niitä! Joosef juoksi pakoon Potifarin vaimon luota.3 Lehi otti perheensä ja lähti Jerusalemista.4 Maria ja Joosef pakenivat Egyptiin pelastuakseen Herodeksen jumalattomalta juonelta.5 Jokaisessa tapauksessa taivaallinen Isä varoitti näitä uskovia. Samalla tavoin Hän auttaa meitä tietämään, milloin meidän tulee taistella, paeta tai yrittää selviytyä ympärillämme olevissa olosuhteissa. Hän puhuu meille rukouksen välityksellä, ja kun me rukoilemme, me saamme Pyhän Hengen johdattamaan meitä. Meillä on pyhät kirjoitukset, elävien profeettojen opetukset, patriarkallinen siunaus, innoitettujen vanhempien, pappeusjohtajien ja apujärjestöjen johtohenkilöiden antamat neuvot sekä ennen kaikkea Hengen hiljainen, vieno ääni.

Herra pitää aina lupauksensa: ”Minä johdatan teitä.”6 Ainoa kysymys onkin, sallimmeko me itseämme johdatettavan? Kuuntelemmeko me Hänen ääntään ja Hänen palvelijoidensa ääntä?

Minä todistan, että jos kuuntelette Herraa, Hän on valmis auttamaan teitä.7 Jos rakastatte Häntä ja pidätte Hänen käskynsä, niin Hänen Henkensä on teidän kanssanne ja opastaa teitä. ”Turvaa siihen Henkeen, joka johdattaa tekemään hyvää – –. Tämän kautta sinä saat tietää – – kaikki asiat, – – jotka kuuluvat vanhurskauteen.”8

Saanko antaa teille noihin periaatteisiin perustuvia käytännöllisiä neuvoja?

Monilla sukupolveenne kuuluvilla on hirvittävästi velkaa. Kun olin nuori aikuinen, minun vaarnanjohtajani toimi sijoituspankkiirina Wall Streetillä. Hän opetti minulle: ”Olet rikas, jos osaat elää onnellisena varojesi puitteissa.” Kuinka se tehdään? Maksakaa ensin kymmenyksenne ja sitten säästäkää! Kun ansaitsette enemmän, säästäkää enemmän. Älkää kilpailko siitä, kenellä on kalleimmat lelut. Älkää ostako sellaista, mihin teillä ei ole varaa.

Monet nuoret aikuiset maailmassa ottavat velkaa opiskeluaan varten ja huomaavat sitten, että koulutus tuleekin kalliimmaksi kuin mihin heillä on varaa. Etsikää stipendejä ja apurahoja. Mikäli mahdollista, hankkikaa osa-aikaista työtä voidaksenne maksaa itse osan kuluistanne. Se vaatii jonkin verran uhrauksia, mutta auttaa teitä menestymään.

Koulutus valmistaa teitä parempiin työllistymismahdollisuuksiin. Se johtaa teidät asemaan, jossa voitte paremmin palvella lähipiirissänne olevia ja olla heille siunauksena. Se johtaa teidät elinikäisen oppimisen polulle. Se vahvistaa teitä taistelussanne tietämättömyyttä ja erheellisyyttä vastaan. Kuten Joseph Smith on opettanut: ”Tieto hälventää pimeyden, epätietoisuuden ja epäilyksen, sillä ne eivät voi vallita siellä, missä vallitsee tieto. – – Tietoon sisältyy valtaa.”9 ”On hyvä olla oppinut, jos he kuulevat Jumalan neuvoja.”10 Koulutus valmistaa teitä siihen, mitä teillä on edessänne, avioliitto mukaan luettuna.

Saanko taas puhua suoraan? Avioliittoon johtava polku kulkee treffeillä käymisen alueen läpi! Treffit on tilaisuus käydä pitkiäkin keskusteluja. Kun olette treffeillä, tutustukaa toisiinne niin hyvin kuin mahdollista. Tutustukaa toinen toisenne perheeseen, mikäli mahdollista. Ovatko teidän tavoitteenne yhdenmukaiset? Onko teillä samanlaisia ajatuksia käskyistä, Vapahtajasta, pappeudesta, temppelistä, vanhemmuudesta, kirkon tehtävistä ja muiden palvelemisesta? Oletteko nähneet, kuinka kumppaninne toimii stressaavissa tilanteissa, reagoi menestykseen ja epäonnistumiseen, hillitsee suuttumuksensa ja suhtautuu takaiskuihin? Vähätteleekö treffikumppaninne ihmisiä vai kohottaako hän muita? Onko hänen asenteensa, kielenkäyttönsä ja käytöksensä sellaista, minkä kanssa haluaisitte elää joka päivä?

Kukaan meistä ei kuitenkaan solmi avioliittoa täydellisen ihmisen kanssa; me solmimme avioliiton sellaisen kanssa, jolla on hyvät mahdollisuudet. Oikeanlaisessa avioliitossa ei ole kyse ainoastaan siitä, mitä minä haluan; kyse on myös siitä, mitä hän – josta tulee kumppanini – haluaa ja mitä minun täytyy olla vastatakseni hänen odotuksiaan.

Sanonpa suoraan, älkää yli kaksikymmenvuotiaina käykö treffeillä pelkästään ”huvin vuoksi” ja siten viivyttäkö avioliiton solmimista muiden harrastusten ja toimintojen hyväksi. Miksi? Koska treffeillä käyminen ja avioliitto eivät ole lopullisia päämääriä. Ne ovat portti sinne, minne lopulta haluatte päästä. ”Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa.”11

Teidän vastuunanne nyt on olla kelvollinen sitä henkilöä varten, jonka kanssa haluatte solmia avioliiton. Jos haluatte solmia avioliiton tervehenkisen, hyvännäköisen, rehellisen, onnellisen, ahkeran, hengellisen ihmisen kanssa, olkaa sellainen ihminen. Jos jo olette sellainen ihminen, ettekä ole naimisissa, olkaa kärsivällisiä. Pankaa toivonne Herraan. Todistan, että Herra tietää hartaat toiveenne ja rakastaa teitä, koska olette uskollisia omistautuessanne Hänelle. Hänellä on suunnitelma teidän varallenne, olipa se sitten tässä elämässä tai seuraavassa. Kuunnelkaa Hänen Henkeään. ”Älkää siis – – pyrkikö neuvomaan Herraa vaan ottamaan neuvoja hänen kädestänsä.”12 Tässä elämässä tai seuraavassa Hänen lupauksensa täyttyvät. ”Jos te olette valmiita, te ette pelkää.”13

Jos teillä ei ole ylenpalttisesti varallisuutta, älkää huolehtiko. Eräs hieno kirkon jäsen sanoi minulle vastikään: ”En kasvattanut lapsiani rahalla, kasvatin heidät uskolla.” Siinä on suuri totuus. Aloittakaa harjoittamalla uskoa jokaisella elämänne osa-alueella. Ellette tee niin, tulette kärsimään siitä, mitä kutsun ”uskon surkastumiseksi”. Se voima, jota tarvitsette uskonne vahvistamiseen, vähenee. Harjoittakaa siis uskoanne joka päivä, niin tulette ”vahvemmiksi ja vahvemmiksi – – ja lujemmiksi ja lujemmiksi Kristuksen uskossa”14.

Ollaksenne valmiita avioliittoa varten pitäkää huoli siitä, että olette kelvollisia nauttimaan sakramentin ja saamaan temppelisuosituksen. Käykää temppelissä säännöllisesti. Palvelkaa kirkossa. Kirkon tehtävissä palvelemisen lisäksi noudattakaa Vapahtajan esimerkkiä – Hänen, joka yksinkertaisesti kulki ympäri maata ja teki hyvää.15

Teillä saattaa olla vakavia kysymyksiä edessänne olevista valinnoista. Ollessani nuori aikuinen pyysin neuvoja vanhemmiltani ja uskollisilta, luotetuilta neuvojilta. Yksi heistä oli pappeusjohtaja; toinen oli opettaja, joka uskoi minuun. Kumpikin sanoi minulle: ”Jos haluat neuvojani, ole myös valmis noudattamaan niitä.” Ymmärsin, mitä se tarkoitti. Valitkaa rukoillen ohjaajia, jotka ajattelevat teidän hengellistä hyvinvointianne. Suhtautukaa varovaisesti ikätoverienne antamiin neuvoihin. Jos haluatte enemmän kuin teillä on nyt, kurkottakaa ylöspäin älkääkä sivuillenne!16

Muistakaa, ettei kukaan voi kurkottaa ylöspäin teidän puolestanne. Ainoastaan teidän oma uskonne ja rukouksenne voivat saada teidät korkeammalle ja saada aikaan voimallisen sydämenmuutoksen. Ainoastaan teidän oma päätöksenne olla kuuliainen voi muuttaa elämänne. Voima on teissä itsessänne Vapahtajan sovitusuhrin ansiosta.17 Teillä on tahdonvapautenne, teillä on vahva todistus, jos olette kuuliaisia, ja te voitte seurata Henkeä, joka johdattaa teitä.

Eräs nuori elokuvantekijä sanoi vastikään, että hän tuntee kuuluvansa ”tuhlaajapoikien sukupolveen”. Se on sukupolvi, jossa ”etsitään toivoa ja iloa ja täyttymystä, mutta sitä etsitään kaikista vääristä paikoista ja väärillä tavoilla”18.

Vapahtajan vertauksessa tuhlaajapojalla oli odotettavissa monia siunauksia, mutta ennen kuin hän saisi ne itselleen, hänen täytyi katsoa tarkasti elämäänsä, valintojaan ja olosuhteitaan. Sen jälkeen tapahtunutta ihmettä kuvaillaan pyhissä kirjoituksissa yksinkertaisella lauseella: ”Poika meni itseensä.”19 Saanko rohkaista teitä menemään itseenne? Kun meidän täytyy kirkossa tehdä tärkeitä päätöksiä, pidämme usein neuvoston kokouksia. Perheneuvostoilla on samanlainen tarkoitus. Te voisitte pitää neuvoston, jota kutsun ”henkilökohtaiseksi neuvostoksi”. Kun olette rukoilleet, olkaa jonkin aikaa yksin. Ajatelkaa sitä, mitä teillä on edessänne. Kysykää itseltänne: ”Millä elämäni osa-alueilla minun täytyy vahvistua, jotta voin vahvistaa muita? Missä haluan olla vuoden kuluttua? Kahden vuoden kuluttua? Mitä valintoja minun on tehtävä siihen tavoitteeseen pääsemiseksi?” Muistakaa vain, että te olette lentäjiä ja te olette vastuussa. Todistan, että kun menette itseenne, teidän taivaallinen Isänne lähestyy teitä. Pyhän Henkensä lohtua antavalla kädellä Hän auttaa teitä eteenpäin.

Todistan, että Jumala elää. Lausun erityisen todistukseni, että Vapahtaja rakastaa teitä. ”Emmekö me jatkaisi näin [Hänen] suuressa [asiassaan]? Kulkekaa eteenpäin älkääkä taaksepäin.”20 Kun seuraatte Häntä, Hän vahvistaa ja tukee teitä. Hän vie teidät korkeimpaan kotiinne. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.