Koetuksia ja kiusauksia – mutta myös apua

Elämän varrella me kohtaamme koetuksia ja kiusauksia. Meillä on myös mahdollisuus käyttää tahdonvapautta ja auttaa toisiamme. Nämä totuudet ovat osa taivaallisen Isämme suurenmoista ja täydellistä suunnitelmaa.

Presidentti John Taylor on opettanut: ”Kuulin profeetta Josephin sanovan kerran kahdelletoista puhuessaan: ’Teillä tulee olemaan kaikenlaisia koettelemuksia kestettävänänne. Ja on aivan yhtä välttämätöntä, että teitä koetellaan, kuin se oli Abrahamin ja muiden Jumalan miesten kohdalla, ja (hän sanoi) Jumala koettelee teitä, ja Hän tarttuu teihin ja koettelee teitä sydänjuurianne myöten.’”¹

Kun saavutamme vastuullisen iän, koetukset ja kiusaukset ovat yleisiä. Toisinaan niistä voi tulla raskaita kuormia, mutta kun voitamme ne onnistuneesti, ne suovat meille myös voimaa ja kasvua.

Onneksi näitä kuormia ei ole tarkoitus kantaa yksin. Alma on opettanut: ”Te haluatte tulla Jumalan lammastarhaan ja tulla nimitetyiksi hänen kansakseen ja olette halukkaita kantamaan toistenne kuormia, jotta ne olisivat keveitä.”² Nämä sanat antavat ymmärtää, että meidän vastuunamme on auttaa toisiamme. Tämä vastuu voi tulla kirkon kutsumuksen, jonkin tehtävän tai ystävyyden myötä tai osana jumalallista velvollisuuttamme vanhempina, puolisoina tai perheenjäseninä – tai yksinkertaisesti sen myötä, että kuulumme Jumalan perheeseen.

Havainnollistan neljää tapaa, joilla kuormamme kevenevät, kun autamme toisiamme.

1. Vapahtaja on sanonut: ”Jos joku vaatii sinut mukaansa virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi.”³ Esimerkiksi meitä pyydetään käymään temppelissä säännöllisesti, sen mukaan kuin yksilölliset olosuhteemme sallivat. Temppelissä käyminen edellyttää ajan ja varojen uhraamista, varsinkin niiden kohdalla, joiden täytyy matkustaa pitkä matka. Tätä uhrausta voisi silti pitää ensimmäisen virstan matkana.

Me alamme kulkea toista virstaa, kun ymmärrämme sanat ”etsikää, viekää, opettakaa”⁴, kun etsimme ja valmistelemme esivanhempiemme nimiä temppelitoimituksia varten, kun autamme indeksoinnissa, kun palvelemme temppelityöntekijöinä ja kun etsimme keinoja, joilla auttaa muita saamaan merkityksellisiä temppelikokemuksia.

Kun palvelin vyöhykeseitsenkymmenenä, yksi koordinointineuvostoni vaarnoista osallistui isoon temppelimatkaan. Temppeli, jonne jäsenet menivät, on pieni, ja valitettavasti oli useita jäseniä, jotka eivät pitkästä 12 tunnin matkastaan huolimatta päässeet temppeliin, koska se oli jo ääriään myöten täynnä.

Muutama päivä tämän matkan jälkeen vierailin tässä vaarnassa ja kysyin vaarnanjohtajalta, voisinko puhua joidenkin sellaisten jäsenten kanssa, jotka eivät olleet mahtuneet temppeliin sinä päivänä. Yksi veljistä, joiden kanssa puhuin, sanoi minulle: ”Vanhin, älä ole huolissasi. Minä olin Herran huoneen luona. Istuin penkillä puutarhassa ja pohdin mielessäni toimituksia. Sitten minulle annettiin tilaisuus päästä temppeliin, mutta sen sijaan annoin paikkani eräälle toiselle veljelle, joka oli tullut temppeliin ensimmäistä kertaa tullakseen sinetöidyksi vaimoonsa. Heillä oli sitten mahdollisuus osallistua sinä päivänä kahteen istuntoon. Herra tuntee minut, ja Hän on siunannut minua, ja meillä on kaikki hyvin.”

2. Hymyilkää. Tämä pieni teko voi auttaa niitä, jotka ovat lannistuneita tai uupuneita. Viime huhtikuun yleiskonferenssin pappeuskokouksen aikana istuin korokkeella yhtenä viidestä vasta kutsutusta johtavasta auktoriteetista. Istuimme siellä, missä tällä hetkellä istuvat apujärjestöjen johtokuntien sisaret. Uusi tehtäväni jännitti minua ja tuntui minusta ylivoimaiselta.

Kun lauloimme välilaulua, tunsin voimakkaan vaikutelman siitä, että joku katsoi minua. Ajattelin itsekseni: ”Tässä rakennuksessa on yli 20 000 ihmistä, ja useimmat heistä ovat kasvot tänne päin. Totta kai joku katsoo sinua.”

Kun jatkoin laulamista, tunsin jälleen voimakkaan vaikutelman siitä, että joku katsoi minua. Katsoin sitä riviä, jossa kaksitoista apostolia istuivat, ja näin, että presidentti Russell M. Nelson oli kääntynyt tuolissaan ympäri ja katsoi siihen suuntaan, jossa me istuimme. Katseemme kohtasivat, ja hän hymyili minulle iloisesti. Se hymy toi rauhaa lannistuneelle sydämelleni.

Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus Kristus vieraili muiden lampaidensa luona. Hän kutsui ja asetti kaksitoista opetuslasta, ja sillä valtuudella he palvelivat kansaa. Herra Jeesus Kristus seisoi itse heidän keskellään. Herra pyysi heitä polvistumaan ja rukoilemaan. En ole varma, tunsivatko nämä vasta kutsutut ja asetetut kaksitoista opetuslasta kutsumuksensa ylivoimaiseksi, mutta pyhissä kirjoituksissa sanotaan: ”Ja tapahtui, että Jeesus siunasi heitä heidän rukoillessaan häntä, ja hänen kasvonsa hymyilivät heille, ja hänen kasvojensa valo loisti heihin.”⁵ Viime yleiskonferenssin aikana yksi hymy kevensi kuormiani välittömästi ja poikkeuksellisella tavalla.

3. Osoittakaa myötätuntoa muita kohtaan. Jos olet pappeudenhaltija, käytä voimaasi Jumalan lasten hyväksi antaen heille siunauksia. Lausu lohdun ja tyynnytyksen sanoja niille, jotka kärsivät tai kokevat ahdinkoja.

4. Jumalan suunnitelman kulmakivenä on Herran Jeesuksen Kristuksen sovitus. Ainakin kerran viikossa meidän tulisi mietiskellä kuten presidentti Joseph F. Smith mietiskeli ”sitä suurta ja ihmeellistä rakkautta, jonka Isä ja Poika ilmaisivat Lunastajan maailmaan tulemisessa”⁶. Se, että kutsumme muita tulemaan kirkkoon ja nauttimaan sakramentin kelvollisesti, antaa useammille taivaallisen Isän lapsille mahdollisuuden pohtia sovitusta. Ja ellemme ole kelvollisia, voimme tehdä parannuksen. Muistakaa, että Korkeimman Poika laskeutui kaiken alapuolelle ja otti kantaakseen meidän pahat tekomme, syntimme, rikkomuksemme, sairautemme, tuskamme, ahdinkomme ja yksinäisyytemme. Pyhissä kirjoituksissa opetetaan, että Kristus ”nousi ylös korkeuteen, kuten hän myös laskeutui kaiken alapuolelle, niin että hän käsitti kaiken.”⁷

Sillä ei ole merkitystä, millaisia henkilökohtaiset kamppailumme ovat – olipa kyse sairaudesta tai pitkällisestä yksinäisyydestä tai kiusausten ja vastustajan koetusten aiheuttamasta kärsimyksestä – hyvä paimen on valmis auttamaan. Hän kutsuu meitä nimeltä ja sanoo: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.”⁸

Haluan tiivistää nämä neljä kohtaa:

Ensimmäiseksi – kulkekaa toinen virsta.

Toiseksi – hymyilkää. Teidän hymynne auttaa muita.

Kolmanneksi – osoittakaa myötätuntoa.

Neljänneksi – kutsukaa muita tulemaan kirkkoon.

Lausun todistukseni Vapahtajasta. Jeesus on Kristus, elävän Jumalan Poika, ja Hän elää. Tiedän, että Hän tukee Isän suunnitelmaa koko väkevyydellään ja voimallaan. Tiedän, että presidentti Thomas S. Monson on elävä profeetta. Hänellä on hallussaan kaikki avaimet, joilla viedä Jumalan työtä menestyksellisesti eteenpäin maan päällä. Tiedän, että me taivaallisen Isän lapset voimme auttaa toinen toistamme koetuksissamme ja kiusauksissamme. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.