Isät
Vanhin D. Todd Christofferson
kahdentoista apostolin koorumista
Keskityn tänään siihen hyvään, jota miehet voivat tehdä miehen tärkeimmässä roolissa – aviomiehenä ja isänä.
Puhun tänään isistä. Isät ovat olennainen osa jumalallista onnensuunnitelmaa, ja haluan kohottaa rohkaisun äänen niille, jotka pyrkivät täyttämään tuon tehtävän hyvin. Sen, että ylistän isänä olemista ja rohkaisen isiä, ei ole tarkoitus saattaa ketään häpeään tai väheksyä ketään. Keskityn tänään ainoastaan siihen hyvään, jota miehet voivat tehdä miehen tärkeimmässä roolissa – aviomiehenä ja isänä.
David Blankenhorn, julkaisun Fatherless America [Isätön Amerikka] kirjoittaja, on todennut: ”Amerikkalainen nyky-yhteiskunta on olennaisesti jakautunut ja ristiriitainen käsitteessään isyydestä. Jotkut eivät edes muista sitä. Toisia se loukkaa. Jotkut, mukaan lukien useat perhetutkimuksen ammattilaiset, laiminlyövät tai halveksivat sitä. Monet muut eivät varsinaisesti vastusta sitä, mutta eivät myöskään ole erityisen sitoutuneita siihen. Monet toivovat, että voisimme vaikuttaa siihen, mutta arvelevat, ettei yhteiskuntamme yksinkertaisesti enää pysty tai halua.”1
Me kirkossa uskomme isiin. Me uskomme ”ihanteeseen miehestä, joka asettaa perheensä elämässään etusijalle”2. Me uskomme, että ”jumalallisen suunnitelman mukaan isän on määrä johtaa perhettään rakkaudessa ja vanhurskaudessa, ja hän on velvollinen suojelemaan perhettään ja huolehtimaan sen toimeentulosta”3. Me uskomme, että ”näissä pyhissä tehtävissä isillä ja äideillä on velvollisuus auttaa toisiaan tasavertaisina kumppaneina”4. Me uskomme, että isiä todella tarvitaan. He ovat ainutlaatuisia ja korvaamattomia.
Jotkut näkevät isyyden hyvät puolet yhteiskunnan etuna – jonakin, mikä velvoittaa miehet ottamaan vastuun jälkeläisistään, pakottaa heidät olemaan hyviä kansalaisia ja ajattelemaan muiden tarpeita – täydentäen ”äidin panostusta lapsiin isän panostuksella lapsiin. – – Lyhyesti, olennaista miehelle on olla isä. Olennaista lapsille on se, että heillä on isä. Olennaista yhteiskunnalle on luoda isiä.”5 Vaikka nämä näkökohdat ovat epäilemättä tosia ja tärkeitä, me tiedämme, että isyys on paljon enemmän kuin yhteiskunnallinen käsite tai evoluution tulosta. Isän tehtävällä on jumalallinen alkuperä alkaen taivaan Isästä ja täällä kuolevaisessa maailmassa isä Aadamista.
Taivaallinen Isämme on isyyden täydellinen, jumalallinen ilmentymä. Hänen luonteeseensa ja ominaisuuksiinsa sisältyvät ylenpalttinen hyvyys ja täydellinen rakkaus. Hänen työnsä ja kirkkautensa on Hänen lastensa kehittyminen, onni ja iankaikkinen elämä.6 Tässä langenneessa maailmassa isät eivät voi väittää olevansa mitään verrattuna korkeuden Majesteettiin, mutta parhaimmillaan he pyrkivät olemaan Hänen kaltaisiaan ja he todellakin uurastavat Hänen työssään. Heille on suotu merkittävä ja vakavoittava luottamustehtävä.
Isänä oleminen paljastaa meille miehille meidän omat heikkoutemme ja tarpeemme kehittyä. Isänä oleminen vaatii uhrauksia, mutta se on vertaansa vailla olevan tyydytyksen ja vieläpä ilon lähde. Suurin malli on jälleen taivaallinen Isämme, joka on rakastanut niin paljon meitä henkilapsiaan, että Hän antoi meille ainoan Poikansa meidän pelastukseksemme ja korotukseksemme.7 Jeesus on sanonut: ”Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta.”8 Isät osoittavat tuota rakkautta, kun he uhraavat elämänsä päivä päivältä uurastaessaan perheensä palvelemiseksi ja elättämiseksi.
Ehkäpä kaikkein keskeisintä isän työssä on kääntää omien lasten sydän heidän taivaallisen Isänsä puoleen. Jos isä pystyy osoittamaan sekä esimerkillään että sanoillaan, miltä uskollisuus Jumalalle näyttää päivittäisessä elämässä, hän on antanut lapsilleen avaimen rauhaan tässä elämässä ja iankaikkiseen elämään tulevassa maailmassa.9 Isä, joka lukee pyhiä kirjoituksia lapsilleen ja lastensa kanssa, tutustuttaa heidät Herran ääneen.10
Huomaamme, että pyhissä kirjoituksissa korostetaan toistuvasti vanhempien velvollisuutta opettaa lapsiaan:
”Ja vielä, sikäli kuin Siionissa tai missään sen järjestetyistä vaarnoista on lasten vanhempia, jotka eivät opeta heitä ymmärtämään oppia parannuksesta, uskosta Kristukseen, elävän Jumalan Poikaan, ja kasteesta ja Pyhän Hengen lahjasta kätten päällepanemisen kautta kahdeksan vuoden iässä, synti on vanhempien päällä. – –
Ja heidän tulee myös opettaa lapsiaan rukoilemaan ja vaeltamaan oikeamielisesti Herran edessä.”11
Vuonna 1833 Herra nuhteli ensimmäisen presidenttikunnan jäseniä siitä, etteivät nämä kiinnittäneet riittävästi huomiota velvollisuuteen opettaa lapsiaan. Yhdelle Hän sanoi nimenomaan: ”Et ole opettanut lapsillesi valoa ja totuutta käskyjen mukaan; ja tuolla Pahalla on yhä vielä valtaa sinuun, ja tämä on sinun ahdistuksesi syy.”12
Isien on määrä opettaa Jumalan lakeja ja tekoja uudelleen jokaiselle sukupolvelle. Kuten psalminkirjoittaja julisti:
”Hän sääti Jaakobille säädöksensä, hän antoi Israelille lakinsa ja käski meidän isiämme opettamaan ne lapsilleen,
jotta tulevakin polvi ne tuntisi, jotta vastedes syntyvätkin ne oppisivat ja kertoisivat omille lapsilleen.
Jumalaan heidän tulee turvautua, muistaa, mitä hän on tehnyt, ja noudattaa hänen käskyjään.”13
Varmastikin evankeliumin opettaminen on isän ja äidin yhteinen velvollisuus, mutta Herra sanoo selkeästi, että Hän odottaa isien ottavan vastuun opettamisen asettamisesta etusijalle. (Ja muistakaamme, että epäviralliset keskustelut, yhdessä työskenteleminen ja leikkiminen sekä kuunteleminen ovat tärkeitä opettamisen osatekijöitä.) Herra odottaa isien osaltaan muovaavan lapsiaan, ja lapset haluavat ja tarvitsevat malliesimerkin.
Minua siunattiin esimerkillisellä isällä. Muistan, että kun olin noin 12-vuotias, isäni asettui ehdokkaaksi verrattain pienen asuinpaikkakuntamme kaupunginvaltuustoon. Hän ei järjestänyt laajamittaista vaalikampanjaa – muistan vain, että isä lähetti veljeni ja minut ovelta ovelle jakamaan mainoslehtisiä ja kehottamaan ihmisiä äänestämään Paul Christoffersonia. Lukuisat aikuiset, joille ojensin vaalimainoksen, mainitsivat, että Paul oli hyvä ja rehellinen mies ja että he äänestäisivät häntä mielellään. Nuoren pojan sydämeni paisui ylpeydestä isääni kohtaan. Kokemus antoi minulle varmuuden ja halun kulkea hänen jalanjäljissään. Hän ei ollut täydellinen – kukaan ei ole – mutta hän oli rehellinen, hyvä ja tavoiteltava esimerkki pojalle.
Kurinpito ja ojennus ovat osa opettamista. Kuten Paavali sanoi: ”Jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa.”14 Mutta kurinpidossa isän tulee käyttää erityistä varovaisuutta, ettei tapahtuisi mitään, mikä on lähelläkään pahoinpitelyä, sillä se ei ole milloinkaan oikeutettua. Kun isä ojentaa lastaan, hänen motiivinaan tulee olla rakkaus ja oppaanaan Pyhä Henki:
”Nuhdellen vakavasti ajallansa, kun Pyhä Henki kehottaa; ja osoittaen sen jälkeen suurempaa rakkautta sitä kohtaan, jota olet nuhdellut, jottei hän pidä sinua vihollisenaan;
jotta hän tietäisi, että sinun uskollisuutesi on vahvempi kuin kuoleman siteet.”15
Jumalallisen mallin mukaan kurinpito ei niinkään tarkoita rankaisemista kuin läheisen auttamista kohti parempaa itsekuria.
Herra on sanonut: ”Kaikilla lapsilla on oikeus saada elantonsa vanhemmiltaan, kunnes he tulevat täysi-ikäisiksi.”16 Perheen elatus on pyhä tehtävä. Oman perheen elättäminen, vaikka se vaatiikin yleensä poissaoloa perheen luota, ei ole ristiriidassa isänä olemisen kanssa – se on hyvänä isänä olemisen ydin. ”Työ ja perhe ovat päällekkäisiä vastuualueita.”17 Tämä ei tietenkään julista syyttömäksi miestä, joka laiminlyö perhettään uransa vuoksi, tai toisessa ääripäässä miestä, joka ei ponnistele vaan siirtää tyytyväisenä vastuunsa muille. Kuningas Benjaminin sanoin:
”Ettekä te salli lastenne olevan nälkäisiä tai alastomia; ettekä te salli heidän rikkovan Jumalan lakeja ja taistelevan ja riitelevän keskenään. – –
Vaan te opetatte heitä kulkemaan totuuden ja vakavamielisyyden teitä; te opetatte heitä rakastamaan toisiaan ja palvelemaan toisiaan.”18
Me tunnemme niiden miesten tuskan, joilla ei ole keinoja eikä riittäviä varoja perheensä elättämiseen. Niiden, jotka eivät jonakin hetkenä parhaista pyrkimyksistään huolimatta pysty täyttämään kaikkia isän velvollisuuksia ja tehtäviä, ei tarvitse hävetä. ”Vamma, kuolema tai muut olosuhteet saattavat vaatia yksilöllisiä sovellutuksia. Sukulaisten tulisi tarvittaessa antaa tukeaan.”19
Lastensa äidin rakastaminen – ja tuon rakkauden osoittaminen – ovat kaksi parhaista asioista, mitä isä voi tehdä lastensa hyväksi. Tämä vahvistaa ja lujittaa avioliittoa, joka on heidän perhe-elämänsä ja turvallisuutensa perusta.
Jotkut miehet ovat yksinhuoltajaisiä, kasvatusisiä tai isäpuolia. Monet heistä ponnistelevat kovasti ja tekevät aivan parhaansa tuossa usein vaikeassa roolissa. Kunnioitamme niitä, jotka tekevät kaiken voitavansa osoittaen rakkautta, kärsivällisyyttä ja uhrautuvaisuutta täyttääkseen yksilöiden ja perheen tarpeet. Huomatkaa, että Jumala itse antoi ainosyntyisen Poikansa kasvatusisän vastuulle. Varmasti osa kiitoksesta kuuluu Joosefille siitä tosiasiasta, että ”Jeesukselle karttui ikää ja viisautta; Jumalan ja ihmisten suosio seurasi häntä”20.
Valitettavasti joillakin lapsilla ei ole isää luonaan joko kuoleman, hylkäämisen tai avioeron vuoksi. Joillakuilla saattaa olla isä, joka on fyysisesti läsnä mutta henkisesti poissa tai muilla tavoin välinpitämätön tai kannustamaton. Me vetoamme kaikkiin isiin, että he tekisivät enemmän ja olisivat parempia. Me vetoamme median ja viihdealan toimijoihin, että kuvaisitte omistautuneita ja kyvykkäitä isiä, jotka todella rakastavat vaimoaan ja opastavat osaavasti lapsiaan, niiden isää näyttelevien tunarien, pellejen tai ”ongelmia aiheuttavien tyyppien” sijaan, joita kuvataan aivan liian usein.
Sanomme lapsille, joiden perheessä on ongelmia: Te ette ole sen vuoksi yhtään vähäpätöisempiä. Haasteet ovat toisinaan osoitus Herran luottamuksesta teihin. Hän voi auttaa teitä, suoraan tai muiden välityksellä, selviytymään siitä, mitä joudutte kokemaan. Teistä voi tulla sukupolvi, ehkäpä ensimmäinen suvussanne, jossa Jumalan perheille säätämät jumalalliset mallit todella hahmottuvat ja ovat siunauksena kaikille teidän jälkeenne tuleville sukupolville.
Sanomme nuorille miehille muistutuksena siitä roolista, joka teillä tulee olemaan perheen elättäjänä ja suojelijana: Valmistautukaa nyt olemalla ahkeria koulussa ja suunnittelemalla jatko-opintoja. Koulutus, olipa kyseessä sitten yliopisto, ammattioppilaitos, oppisopimuskoulutus tai muu vastaava ohjelma, on avain niiden taitojen ja kykyjen hankkimiseksi, joita tulette tarvitsemaan. Hyödyntäkää mahdollisuuksia olla tekemisissä kaikenikäisten ihmisten kanssa, myös lasten, ja oppikaa luomaan terveitä ja antoisia ihmissuhteita. Tämä tarkoittaa yleensä keskustelua ihmisten kanssa kasvotusten ja joskus myös asioiden tekemistä yhdessä, eikä vain pikaviestien lähettämistä. Eläkää elämäänne niin, että miehenä tuotte puhtautta avioliittoonne ja lapsillenne.
Sanomme koko nousevalle sukupolvelle: Miten sitten arvioittekin omaa isäänne asteikolla hyvä–parempi–paras (ja ennustan, että tuo arvio nousee teidän varttuessanne ja viisastuessanne), päättäkää kunnioittaa häntä ja äitiänne omalla elämällänne. Muistakaa erään isän toiveikas kaipuu, kuten Johannes kirjoitti: ”Mikään ei tuota minulle suurempaa iloa kuin se, että kuulen lasteni elävän totuudessa.”21 Teidän vanhurskautenne on suurin kunnia, minkä kukaan isä voi saada.
Sanon veljilleni, isille tässä kirkossa: Tiedän teidän toivovan, että olisitte täydellisempiä isiä. Tiedän, että itse toivon sitä. Silti, rajoituksistamme huolimatta, jatkakaamme eteenpäin. Unohtakaamme nykypäivän kulttuurin liioitellut näkemykset yksilöllisyydestä ja itsenäisyydestä ja ajatelkaamme ensin muiden onnea ja hyvinvointia. Meidän puutteellisuuksistamme huolimatta taivaallinen Isämme kyllä voimistaa meitä ja saa vaatimattomat yrityksemme kantamaan hedelmää. Minua rohkaisee eräs kertomus, joka ilmestyi New Era -lehdessä muutamia vuosia sitten. Kirjoittaja kertoi näin:
”Kun olin nuori, pieni perheemme asui kaksiossa talon toisessa kerroksessa. Minä nukuin olohuoneen sohvalla. – –
Isäni oli metallityöläinen ja lähti kotoa töihin joka päivä hyvin varhain. Joka aamu hänellä – – oli tapana peitellä minut ja pysähtyä hetkeksi. Olin puoliksi unessa, mutta vaistosin isän seisovan sohvan vieressä ja katselevan minua. Herätessäni vähitellen tunsin oloni vaivaantuneeksi, koska hän oli siinä. Yritin teeskennellä yhä nukkuvaa. – – Huomasin, että kun hän seisoi vuoteeni vieressä, hän rukoili kaikella hartaudella, kaikesta voimastaan ja täysin keskittyneenä – minun puolestani.
Joka aamu isä rukoili minun puolestani. Hän rukoili, että minulla olisi hyvä päivä, että olisin turvassa ja että oppisin ja valmistautuisin tulevaisuuteen. Ja koska hän ei voinut olla kanssani ennen iltaa, hän rukoili myös niiden opettajien ja ystävieni puolesta, joiden kanssa olisin sinä päivänä. – –
Aluksi en oikeastaan ymmärtänyt, mitä isä oikein teki noina aamuina rukoillessaan puolestani. Mutta varttuessani aloin tuntea hänen rakkautensa ja kiinnostuksensa minua ja kaikkea sitä kohtaan, mitä minä tein. Se on yksi mieluisimmista muistoistani. Vasta vuosia myöhemmin, kun olin naimisissa ja minulla oli omia lapsia ja minulla oli tapana mennä heidän huoneeseensa heidän nukkuessaan ja rukoilla heidän puolestaan, ymmärsin täysin, mitä isä tunsi minua kohtaan.”22
Alma todisti pojalleen:
”Katso, minä sanon sinulle, että [Kristus] on se, joka varmasti on tuleva – –; niin, hän tulee julistamaan kansalleen pelastuksen ilosanomaa.
Ja nyt, poikani, tämä oli se palvelutyö, johon sinut oli kutsuttu: julistamaan tätä ilosanomaa tälle kansalle, valmistamaan sen mieltä, tai pikemminkin – –, jotta se voisi valmistaa lastensa mieltä kuulemaan sanaa hänen tullessaan.”23
Se on isien tehtävä tänä päivänä. Jumala siunatkoon heitä ja tehköön heistä siihen kykeneviä. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.