2010–2019
Suoja myrskyltä
Huhtikuu 2016


Suoja myrskyltä

Tämä hetki ei määrittele pakolaisia, mutta meidän suhtautumistapamme määrittelee osaltaan meitä.

”Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne.

Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. – –

Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.”1

Maailmassa on nykyään arviolta 60 miljoonaa pakolaista, mikä tarkoittaa, että ”jokaista 122 ihmistä kohden yksi – – on joutunut pakenemaan kodistaan”2, ja puolet näistä ihmisistä on lapsia3. On järkyttävää miettiä näitä lukumääriä ja pohtia, mitä se tarkoittaa kussakin yksittäisessä elämässä. Nykyinen tehtäväni on Euroopassa, jonne näitä pakolaisia on saapunut viime vuoden aikana 1,25 miljoonaa sodan runtelemista osista Lähi-itää ja Afrikkaa.4 Näemme monien heistä tulevan mukanaan ainoastaan yllään olevat vaatteet ja se, mitä he voivat kantaa yhdessä pienessä kassissa. Suuri osa heistä on hyvin koulutettua, ja kaikkien on täytynyt jättää kotinsa, opiskelunsa ja työpaikkansa.

Ensimmäisen presidenttikunnan johdolla kirkko toimii 75 organisaation kanssa 17:ssä Euroopan maassa. Näitä organisaatioita on suurista kansainvälisistä instituutioista pieniin paikallisiin hankkeisiin, hallitusten virastoista uskonnollisiin ja tunnustuksettomiin hyväntekeväisyysjärjestöihin. Meillä on onni olla yhteistyössä niiden kanssa, jotka ovat työskennelleet monia vuosia pakolaisten parissa ympäri maailmaa, ja oppia heiltä.

Meidän kirkon jäsenten ei kansana tarvitse katsoa kauas historiaamme muistellaksemme aikoja, jolloin me olimme pakolaisia, jotka karkotettiin väkivaltaisesti kodeistaan ja maatiloiltaan yhä uudelleen. Puhuessaan viime viikonloppuna pakolaisista sisar Linda Burton pyysi kirkon naisia miettimään: ”Mitä jos heidän tarinansa olisi minun tarinani?”5 Heidän tarinansa on meidän tarinamme, eikä kovinkaan monen vuoden takaa.

Hallituksissa ja kautta yhteiskunnan esitetään erittäin latautuneita väitteitä siitä, mikä pakolaisen määritelmä on ja mitä pitäisi tehdä pakolaisten auttamiseksi. Minun puheeni tarkoituksena ei ole millään tavoin osallistua tuohon kiivaaseen keskusteluun eikä kommentoida maahanmuuttopolitiikkaa vaan keskittyä ihmisiin, jotka sota, jota he eivät olleet aloittamassa, on karkottanut kodistaan ja maastaan.

Vapahtaja tietää, miltä tuntuu olla pakolainen – Hän oli sellainen. Kun Jeesus oli lapsi, Hän ja Hänen perheensä pakenivat Egyptiin välttyäkseen Herodeksen murhanhimoisilta miekoilta. Ja palvelutyönsä eri vaiheissa Jeesusta uhattiin ja Hänen henkensä oli vaarassa, ja lopulta Hän alistui niiden pahojen miesten suunnitelmiin, jotka olivat juonitelleet surmatakseen Hänet. Siksi kenties meille on sitäkin merkittävämpää, että Hän opetti toistuvasti meitä rakastamaan toisiamme, rakastamaan kuten Hän rakastaa, rakastamaan lähimmäistämme niin kuin itseämme. Todellakin ”puhdasta, Jumalan ja Isän silmissä tahratonta palvelusta on huolehtia orvoista ja leskistä, kun he ovat ahdingossa”6, ja ”huolehtia köyhistä ja tarvitsevista ja antaa heille apua, niin etteivät he kärsi”7.

On ollut innoittavaa nähdä, miten kirkon jäsenet eri puolilla maailmaa ovat runsailla lahjoituksillaan auttaneet näitä ihmisiä ja perheitä, jotka ovat menettäneet niin paljon. Etenkin ympäri Eurooppaa olen nähnyt monia kirkon jäseniä, jotka ovat kokeneet sielun iloisen heräämisen ja rikastumisen, kun he ovat vastanneet tuohon syvään sisäiseen haluun auttaa ja palvella niitä, jotka ovat niin äärimmäisessä hädässä heidän ympärillään. Kirkko on antanut suojaa ja lääkinnällistä hoitoa. Vaarnat ja lähetyskentät ovat keränneet monia tuhansia hygieniapakkauksia. Toiset vaarnat ovat antaneet ruokaa ja vettä, vaatteita, sadetakkeja, polkupyöriä, kirjoja, reppuja, lukulaseja ja paljon muuta.

Ihmiset Skotlannista Sisiliaan ovat tulleet mukaan kaikissa mahdollisissa rooleissa. Lääkärit ja sairaanhoitajat ovat tarjonneet palvelujaan vapaaehtoisesti paikoissa, jonne pakolaisia on saapunut merimatkansa jälkeen märkinä, viluisina ja usein järkyttyneinä. Kun pakolaiset alkavat asettua jälleen aloilleen, paikalliset jäsenet auttavat heitä oppimaan isäntämaansa kielen, ja toiset kohottavat sekä lasten että vanhempien mielialaa tarjoamalla leluja, taidetarvikkeita, musiikkia, pelejä ja leikkejä. Jotkut ovat tarttuneet lahjoitettuihin lankoihin, kudinpuikkoihin ja virkkuukoukkuihin ja opettavat näitä taitoja vanhoille ja nuorille pakolaisille paikkakunnallaan.

Kokeneet kirkon jäsenet, jotka ovat vuosien ajan palvelleet ja johtaneet, osoittavat todeksi sen seikan, että näiden välittömässä avuntarpeessa olevien ihmisten palveleminen on tuonut tähän asti rikkaimman, tyydytystä tuottavimman kokemuksen heidän palvelutyössään.

Näiden tilanteiden todellisuus on nähtävä, ennen kuin ne uskoo. Talvella tapasin pakolaisten läpikulkuleirillä monien muiden joukossa erään raskaana olevan syyrialaisen naisen, joka kaipasi kipeästi varmuutta siitä, ettei hänen tarvitsisi synnyttää lastaan sen suuren hallin kylmille lattioille, jonne hänet oli majoitettu. Syyriassa hän oli ollut opettaja yliopistossa. Ja Kreikassa puhuin perheen kanssa, joka oli yhä märkä, kylmissään ja peloissaan tultuaan meren yli Turkista pienellä kumiveneellä. Katsottuani heitä silmiin ja kuultuani heidän tarinansa – sekä siitä kauhusta, jota he olivat paenneet, että heidän vaarallisesta matkastaan turvapaikan löytämiseksi – en ole enää koskaan entiselläni.

Huolenpitoa ja apua antamassa on laaja joukko omistautuneita avustustyöntekijöitä, joista monet ovat vapaaehtoisia. Näin itse toiminnassa erään kirkon jäsenen, joka oli työskennellyt monta kuukautta yöt läpeensä huolehtien Turkista Kreikkaan saapuneiden välittömimmistä tarpeista. Lukemattomien muiden ponnistusten lisäksi hän antoi ensiapua niille, jotka sitä kriittisimmin tarvitsivat. Hän katsoi, että yksin matkaavista naisista ja lapsista huolehdittiin, lohdutti niitä, jotka olivat menettäneet matkan varrella rakkaitaan, ja teki parhaansa kohdentaakseen rajalliset voimavarat rajattomiin tarpeisiin. Hän, kuten niin monet hänen kaltaisensa, oli ollut kirjaimellisesti palveleva enkeli, jonka tekoja eivät unohda ne, joista hän huolehti, eikä Herra, jonka asialla hän oli.

Kaikki, jotka ovat uhranneet aikaansa ja voimiaan lievittääkseen ympärillään olevaa kärsimystä, ovat paljolti Alman kansan kaltaisia: ”Ja niinpä he suotuisissa oloissaan eivät lähettäneet pois ketään, joka oli alaston tai joka oli nälkäinen tai joka oli janoinen tai joka oli sairas tai joka ei ollut ravittu; – – he olivat anteliaita kaikille, sekä vanhoille että nuorille, sekä orjille että vapaille, sekä miehille että naisille, kuuluivatpa he kirkkoon tai eivät, eivätkä he katsoneet henkilöön vaan siihen, kuka oli tarvitseva.”8

Meidän pitää varoa sitä, etteivät uutiset pakolaisten hädästä tule jotenkin tavallisiksi, kun alkujärkytys hälvenee ja sodat silti jatkuvat ja perheitä tulee edelleen. Kaikkialla maailmassa miljoonat pakolaiset, joiden tarinat eivät enää pääse uutisiin, ovat yhä kipeästi avun tarpeessa.

Jos kysytte: ”Mitä minä voin tehdä?”, muistakaamme ensin, ettei meidän pidä palvella perheemme ja muiden velvollisuuksiemme kustannuksella9 eikä meidän tule odottaa, että johtajamme organisoivat meille hankkeita. Mutta nuoret, miehet, naiset ja perheet – me voimme mennä mukaan tähän suureen humanitaariseen ponnistukseen.

Vastauksena ensimmäisen presidenttikunnan kutsuun olla mukana palvelemassa Kristuksen kaltaisella tavalla pakolaisia ympäri maailman10 Apuyhdistyksen, Nuorten Naisten ja Alkeisyhdistyksen ylimmät johtokunnat ovat organisoineet avustushankkeen nimeltä ”Minä olin koditon”. Sisar Burton esitteli tämän hankkeen kirkon naisille viime viikonloppuna yleisessä naisten kokouksessa. Sivustolla iwasastranger.lds.org on runsaasti hyödyllisiä ideoita, lähdeaineistoa ja ehdotuksia palvelemisesta.

Aloittakaa polvistumalla rukoukseen. Ajatelkaa sitten tekevänne jotakin lähellä kotia, omalla paikkakunnallanne, missä löydätte ihmisiä, jotka tarvitsevat apua sopeutumisessa uusiin olosuhteisiinsa. Perimmäinen päämäärä on heidän kuntoutumisessaan tuotteliaaseen ja omavaraiseen elämään.

Meidän mahdollisuutemme auttaa ja olla ystävä ovat loputtomat. Voisitte auttaa asumaan asettuneita pakolaisia oppimaan isäntämaansa kielen, päivittämään työtaitojaan tai harjoittelemaan työhaastattelussa olemista. Voisitte tarjoutua opastamaan perhettä tai yksinhuoltajaäitiä heidän totuttautumisessaan outoon kulttuuriin, ehkäpä niinkin yksinkertaisesti kuin menemällä heidän kanssaan ruokakauppaan tai kouluun. Joillakin seurakunnilla ja vaarnoilla on jo luotettavia organisaatioita, joiden kanssa tehdä yhteistyötä. Ja te voitte olosuhteidenne mukaan avustaa kirkon ainutlaatuista humanitaarista työtä.

Lisäksi jokainen meistä voi lisätä tietoisuuttaan maailmantapahtumista, jotka ajavat nämä perheet kodeistaan. Meidän täytyy asettua vastustamaan suvaitsemattomuutta sekä kannattaa kunnioitusta ja ymmärtämystä yli kulttuurien ja perinteiden. Se, että tapaatte pakolaisperheitä ja kuulette heidän tarinansa omin korvin ettekä ruudusta tai sanomalehdestä, muuttaa teitä. Silloin syntyy todellisia ystävyyssuhteita ja edistetään myötätuntoa ja onnistunutta sopeutumista.

Herra on opettanut meille, että Siionin vaarnojen tulee olla ”puolustus ja suoja myrskyltä”11. Me olemme löytäneet suojan. Tulkaamme turvallisista paikoistamme ja jakakaamme runsaudestamme heille toivoa kirkkaammasta tulevaisuudesta, uskoa Jumalaan ja lähimmäisiimme sekä rakkautta nähdä yli kulttuuristen ja ideologisten erojen se loistava totuus, että me olemme kaikki taivaallisen Isämme lapsia.

”Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman [ja] rakkauden hengen.”12

Pakolaisuus saattaa olla ratkaiseva hetki niiden elämässä, jotka ovat pakolaisia, mutta pakolaisuus ei määrittele heitä. Kuten lukemattomien tuhansien kohdalla ennen heitä, tämä on heidän elämässään yksi ajanjakso – toivottavasti lyhyt ajanjakso. Joistakuista heistä tulee Nobelin palkinnon saajia, virkamiehiä, lääkäreitä, tiedemiehiä, muusikoita, taiteilijoita, uskonnollisia johtajia ja vaikuttajia muilla aloilla. Todellakin, monet heistä olivat sellaisia ennen kuin menettivät kaiken. Tämä hetki ei määrittele heitä, mutta meidän suhtautumistapamme määrittelee osaltaan meitä.

”Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.”13 Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

Lisää tietoa on osoitteissa iwasastranger.lds.org ja mormonchannel.org/blog/post/40-ways-to-help-refugees-in-your-community.

Viitteet

  1. Matt. 25:35–36, 40.

  2. Ks. Stephanie Nebehay, ”World’s Refugees and Displaced Exceed Record 60 Million”, 18. joulukuuta 2015, reuters.com.

  3. Ks. ”Facts and Figures about Refugees”, unhcr.org.uk/about-us/key-facts-and-figures.html.

  4. Ks. ”A Record 1.25 Million Asylum Seekers Arrived in the EU Last Year”, 4. maaliskuuta 2016, businessinsider.com.

  5. Linda K. Burton, ”Minä olin koditon”, Liahona, toukokuu 2016, s. 13.

  6. Jaak. 1:27.

  7. OL 38:35; ks. myös OL 81:5.

  8. Alma 1:30.

  9. Ks. ensimmäisen presidenttikunnan kirje, 26. maaliskuuta 2016; ks. myös Moosia 4:27.

  10. Ks. ensimmäisen presidenttikunnan kirje, 27. lokakuuta 2015.

  11. OL 115:6; ks. myös Jes. 4:5–6.

  12. Ks. 2. Tim. 1:7.

  13. Matt. 25:40.