2010–2019
Pyhä Henki
Huhtikuu 2016


Pyhä Henki

Ilmaisen rakkauteni ja kiitollisuuteni taivaalliselle Isälle Pyhän Hengen lahjasta, jonka kautta Hän ilmoittaa tahtonsa ja tukee meitä.

Rakkaat veljeni ja sisareni, puhun tänään Herran palvelijana ja myös isoisoisänä. Teille ja rakkaille jälkeläisilleni minä opetan ja todistan Pyhän Hengen merkittävästä lahjasta.

Aloitan ilmaisemalla kiitollisuuteni Kristuksen valosta, joka annetaan jokaiselle ihmiselle, joka tulee maailmaan.1 Me kaikki hyödymme tästä pyhästä valosta. Se on ”kaikessa ja kaiken kautta”2, ja sen ansiosta me voimme erottaa oikean väärästä3.

Mutta Pyhä Henki on eri asia kuin Kristuksen valo. Hän on jumaluuden kolmas jäsen, erillinen henkipersoona, jolla on pyhiä tehtäviä ja joka on yhtä tarkoituksessa Isän ja Pojan kanssa.4

Me kirkon jäsenet voimme kokea Pyhän Hengen kumppanuuden jatkuvasti. Jumalan palauttaman pappeuden ansiosta meidät kastetaan upottamalla syntiemme anteeksisaamiseksi ja sitten konfirmoidaan Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseniksi. Tässä toimituksessa meille annetaan Pyhän Hengen lahja pappeudenhaltijoiden kätten päällepanemisella.5 Sen jälkeen me voimme saada ja säilyttää Pyhän Hengen kumppanuuden muistamalla aina Vapahtajan, pitämällä Hänen käskynsä, tekemällä parannuksen synneistämme ja nauttimalla sakramentin kelvollisesti lepopäivänä.

Pyhä Henki antaa henkilökohtaista ilmoitusta auttaakseen meitä tekemään tärkeitä päätöksiä elämässä sellaisista asioista kuten koulutus, lähetystyö, ura, avioliitto, lapset, missä asumme perheemme kanssa ja niin edelleen. Näissä asioissa taivaallinen Isä odottaa meidän käyttävän tahdonvapauttamme, tarkastelevan tilannetta mielessämme evankeliumin periaatteiden valossa ja tuovan päätöksen Hänen eteensä rukouksessa.

Henkilökohtainen ilmoitus on välttämätöntä, mutta se on vain yksi osa Pyhän Hengen työtä. Kuten pyhissä kirjoituksissa vahvistetaan, Pyhä Henki myös todistaa Vapahtajasta ja Isästä Jumalasta.6 Hän opettaa meille ”rauhaa tuovia valtakunnan asioita”7 ja antaa meille runsaan toivon8. Hän ”johdattaa [meidät] tekemään hyvää – – [ja] tuomitsemaan vanhurskaasti”9. Hän antaa ”jokaiselle ihmiselle [hengellisen lahjan], jotta kaikki siten hyötyisivät”10. Hän ”antaa [meille] tietoa”11 ja ”palauttaa [mieleemme] kaiken”12. Pyhän Hengen avulla me pyhitymme13 ja saamme syntiemme anteeksiannon14. Hän on ”Lohduttaja”, sama, joka luvattiin Vapahtajan opetuslapsille.15

Muistutan meille kaikille, että Pyhää Henkeä ei ole annettu hallitsemaan meitä. Jotkut meistä tavoittelevat epäviisaasti Pyhän Hengen johdatusta jokaiseen pieneen päätökseen elämässämme. Sellainen väheksyy Hänen pyhää rooliaan. Pyhä Henki kunnioittaa tahdonvapauden periaatetta. Hän puhuu mielellemme ja sydämellemme lempeästi monista tärkeistä asioista.16

Jokainen meistä saattaa tuntea Pyhän Hengen vaikutuksen eri tavoin. Tunnemme Hänen kehotuksensa voimakkuudeltaan vaihtelevissa määrin henkilökohtaisten tarpeidemme ja olosuhteidemme mukaisesti.

Näinä myöhempinä aikoina me vahvistamme, että ainoastaan profeetta voi saada ilmoitusta Pyhän Hengen kautta koko kirkkoa varten. Jotkut unohtavat tämän, kuten kun Aaron ja Mirjam yrittivät saada Mooseksen olemaan samaa mieltä kanssaan. Mutta Herra opetti heitä ja meitä. Hän sanoi:

”Kun joukostanne nousee profeetta, minä ilmaisen itseni hänelle – –.

Hänelle puhun suoraan kasvoista kasvoihin.”17

Joskus vastustaja viekoittelee meitä väärillä ajatuksilla, jotka me saatamme sekoittaa Pyhään Henkeen. Todistan, että uskollisuus käskyjen noudattamisessa ja liittojemme pitämisessä suojelee meitä eksytykseltä. Pyhän Hengen avulla me kykenemme erottamaan nuo väärät profeetat, jotka opettavat oppina ihmiskäskyjä.18

Kun otamme vastaan Pyhän Hengen innoitusta itseämme varten, on viisasta muistaa, ettemme voi saada ilmoituksia muita varten. Kuulin eräästä nuoresta miehestä, joka sanoi nuorelle naiselle: ”Olen nähnyt unen, että sinusta tulee vaimoni.” Nuori nainen pohti noita sanoja ja vastasi sitten: ”Kun minä näen saman unen, tulen puhumaan kanssasi.”

Meillä kaikilla saattaa olla houkutus antaa henkilökohtaisten halujemme voittaa Pyhän Hengen johdatus. Profeetta Joseph Smith pyysi taivaalliselta Isältä lupaa lainata ensimmäiset 116 Mormonin kirjan sivua Martin Harrisille. Josephin mielestä se oli hyvä ajatus. Alussa Pyhä Henki ei antanut hänelle vahvistavia tunteita. Viimein Herra salli Josephin kuitenkin antaa sivut lainaan. Martin Harris kadotti ne. Herra otti joksikin aikaa profeetalta pois lahjan kääntää, ja Joseph sai tuskallisen mutta arvokkaan opetuksen, joka muovasi loppuosaa hänen palvelutyöstään.

Pyhä Henki on keskeisellä sijalla palautuksessa. Puhuessaan nuorena lukemastaan kohdasta Jaak. 1:5 profeetta Joseph sanoi: ”Milloinkaan ei mikään kirjoitusten kohta ole tullut voimallisemmin ihmissydämeen kuin tämä silloin minun sydämeeni.”19 Joseph Smithin kuvailema voima oli Pyhän Hengen vaikutus. Sen johdosta Joseph meni kotinsa lähellä olevaan metsikköön ja polvistui kysymään Jumalalta. Sitä seurannut ensimmäinen näky oli todella merkityksellinen ja suurenmoinen. Mutta se polku, joka johti tuohon Isän ja Pojan henkilökohtaiseen käyntiin, alkoi Pyhän Hengen kehotuksesta rukoilla.

Palautetun evankeliumin ilmoitetut totuudet ovat tulleet noudattaen kaavaa kysyä rukouksessa ja sitten ottaa vastaan ja noudattaa Pyhän Hengen kehotuksia. Miettikää näitä esimerkkejä: Mormonin kirjan kääntäminen, pappeuden ja sen toimitusten palautus alkaen kasteesta sekä kirkon perustaminen – muutaman mainitakseni. Todistan, että tänä aikana Herralta ensimmäiselle presidenttikunnalle ja kahdelletoista tuleva ilmoitus noudattaa tätä samaa pyhää kaavaa. Tämä pyhä kaava on sama, joka sallii meidän saada henkilökohtaista ilmoitusta.

Me osoitamme kunnioitusta kaikille, jotka ovat noudattaneet Pyhän Hengen kehotusta ottaa vastaan palautettu evankeliumi, alkaen Joseph Smithin omista perheenjäsenistä. Kun nuori Joseph kertoi isälleen Moronin käynnistä, hänen isänsä sai vahvistavan, omakohtaisen todistuksen siitä. Joseph vapautettiin heti tehtävistään maatilalla, ja häntä kannustettiin noudattamaan enkelin ohjeita.

Tehkäämme me vanhemmat ja johtajat samalla tavoin. Kannustakaamme lapsiamme ja muita noudattamaan Pyhän Hengen johdatusta. Niin tehdessämme noudattakaamme itse Pyhän Hengen esimerkkiä johtaen lempeydellä, sävyisyydellä, ystävällisyydellä, pitkämielisyydellä ja vilpittömällä rakkaudella.20

Pyhä Henki on Jumalan työn yksi viestikanava perheessä ja kaikkialla kirkossa. Sen ymmärtäen saanen kertoa muutaman henkilökohtaisen esimerkin Pyhän Hengen toiminnasta omassa elämässäni ja kirkon palvelutyössä. Esitän ne henkilökohtaisena todistuksena siitä, että Pyhä Henki siunaa meitä kaikkia.

Monia vuosia sitten sisar Hales ja minä suunnittelimme kutsuvamme muutamia työtovereitani erityiselle päivälliselle kotiimme. Matkalla toimistosta kotiin sain ajatuksen pysähtyä erään lesken luona, jonka kotiopettajana toimin. Koputin tuon sisaren oveen, ja hän sanoi: ”Olen rukoillut, että tulisit.” Mistä se ajatukseni tuli? Pyhältä Hengeltä.

Kerran oltuani vakavasti sairaana olin johtavana virkailijana vaarnakonferenssissa. Säästääkseni voimiani suunnittelin lähteväni kirkolta heti pappeusjohtajien ohjekokouksen jälkeen. Loppurukouksen jälkeen Pyhä Henki kuitenkin kysyi minulta: ”Minne olet menossa?” Tunsin innoitusta kätellä jokaista heidän lähtiessään huoneesta. Kun eräs nuori vanhin astui esiin, tunsin kehotuksen antaa hänelle erityisen viestin. Hänen päänsä oli painuksissa, joten odotin, kunnes hän kohotti katseensa kohdaten omani ja saatoin sanoa: ”Rukoile taivaallista Isää, kuuntele Pyhää Henkeä, noudata saamiasi kehotuksia, niin kaikki järjestyy elämässäsi.” Myöhemmin vaarnanjohtaja kertoi minulle, että nuori mies oli juuri palannut ennenaikaisesti lähetystyöstään. Selkeän vaikutelman pohjalta vaarnanjohtaja oli luvannut tuon nuoren miehen isälle, että jos tämä toisi poikansa pappeuskokoukseen, vanhin Hales puhuisi tämän kanssa. Miksi jäin kättelemään jokaista? Miksi pysähdyin puhumaan tälle erityiselle nuorelle miehelle? Mistä neuvoni tuli? Se on yksinkertaista: Pyhältä Hengeltä.

Vuoden 2005 alkupuolella minua ohjattiin valmistamaan yleiskonferenssipuhe vanhemmista lähetyssaarnaaja-aviopareista. Konferenssin jälkeen eräs veli kertoi: ”Kun kuuntelimme konferenssia, – – Herran Henki kosketti heti syvästi sieluani. Sanomasta minulle ja rakkaalle puolisolleni ei voinut erehtyä. Meidän on määrä palvella lähetystyössä, ja se aika on nyt. Kun – – katsoin vaimoani, oivalsin, että hän oli saanut Hengeltä aivan samat viestit.”21 Mikä oli saanut aikaan tämän vahvan samanaikaisen reaktion? Pyhä Henki.

Omille jälkeläisilleni ja kaikille ääneni ulottuvilla oleville lausun todistukseni henkilökohtaisesta ilmoituksesta sekä jatkuvasta päivittäisen johdatuksen, varoituksen, rohkaisun, voiman, hengellisen puhdistumisen, lohdun ja rauhan virrasta, joka on tullut perheeseemme Pyhän Hengen ansiosta. Pyhän Hengen kautta me koemme Kristuksen lempeiden armotekojen paljouden22 sekä ihmeitä, jotka eivät lakkaa23.

Lausun erityisen todistukseni, että Vapahtaja elää. Ilmaisen rakkauteni ja kiitollisuuteni taivaalliselle Isälle Pyhän Hengen lahjasta, jonka kautta Hän ilmoittaa tahtonsa ja tukee meitä elämässämme. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.