Tule ja seuraa minua osoittamalla kristillistä rakkautta ja palvelemalla

Nobelin rauhanpalkinnon saaja Elie Wiesel oli sairaalassa toipumassa avosydänleikkauksesta, kun hänen viisivuotias pojanpoikansa kävi hänen luonaan. Katsoessaan isoisänsä silmiin pieni poika näki hänen tuskansa. ”Vaari”, hän kysyi, ”jos rakastaisin sinua enemmän, [sattuisiko] sinuun [vähemmän]?”¹ Tänään esitän meille jokaiselle samankaltaisen kysymyksen: ”Jos me rakastamme Vapahtajaa enemmän, kärsimmekö me vähemmän?”

Kun Vapahtaja kutsui opetuslapsiaan seuraamaan Häntä, he elivät Mooseksen lain mukaan, kuten ”silmä silmästä, hammas hampaasta”², mutta Vapahtaja tuli sovituksellaan täyttämään tuon lain. Hän opetti uutta oppia: ”Rakastakaa vihamiehiänne, siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat, ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka vahingoittavat teitä ja vainoavat teitä.”³

Opetuslapsia opetettiin kääntymään luonnollisen ihmisen tavoista Vapahtajan rakastaviin ja huolehtiviin tapoihin korvaamalla kosto anteeksiannolla ja kiista ystävällisyydellä ja myötätunnolla. Uutta käskyä ”rakastakaa toisianne”⁴ ei ollut aina helppo noudattaa. Kun opetuslapset olivat huolissaan kanssakäymisestä syntisten ja tiettyihin luokkiin kuuluvien ihmisten kanssa, Vapahtaja opetti kärsivällisesti: ”Kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.”⁵ Tai kuten eräs Mormonin kirjan profeetta selitti: ”Kun olette lähimmäistenne palveluksessa, olette pelkästään Jumalanne palveluksessa.”⁶

Me Vapahtajan myöhempien aikojen opetuslapset tulemme Hänen luokseen rakastamalla ja palvelemalla Jumalan lapsia. Kun teemme niin, me emme ehkä pysty välttämään koettelemuksia, tuskaa ja kärsimystä lihassa, mutta me kärsimme vähemmän hengellisesti. Me voimme kokea iloa ja rauhaa jopa koetuksissamme.

Kristillinen rakkautemme ja palvelemisemme alkaa luontevasti kotoa. Vanhemmat, teitä kutsutaan olemaan rakastavia opettajia ja lähetyssaarnaajia lapsillenne ja nuorillenne. He ovat teidän tutkijoitanne. Teillä on vastuu auttaa heitä kokemaan kääntymys. Tosiasiassa me kaikki pyrimme kokemaan kääntymyksen – mikä tarkoittaa täyttymistä Vapahtajamme rakkaudella.

Jeesusta Kristusta seuratessamme Hänen rakkautensa motivoi meitä tukemaan toinen toistamme matkallamme kuolevaisuudessa. Me emme pysty siihen yksin.⁷ Olette kuulleet minun lainaavan tätä kveekareiden sanontaa aiemmin: ”Sinä nostat minua ja minä nostan sinua, ja yhdessä me ylennymme iankaikkisesti.”⁸ Opetuslapsina me alamme tehdä niin, kun meidät kastetaan ja me osoitamme halukkuutemme kantaa toistemme ”kuormia, jotta ne olisivat keveitä”⁹.

Valtakunnan opin opettaminen toisillemme¹⁰ on yksi tapa rakastaa ja palvella toisiamme. Vanhemmat ja isovanhemmat, meillä on taipumus voivotella maailman tilaa – että kouluissa ei opeteta moraalista luonnetta. Mutta on paljon sellaista, mitä me voimme tehdä.Me voimme hyödyntää opetushetket omassa perheessämme – se tarkoittaa nyt. Älkää antako niiden livahtaa ohi. Kun tulee tilaisuus kertoa ajatuksianne evankeliumista ja elämän opetuksista, lopettakaa kaikki muu ja istuutukaa puhumaan lastenne ja lastenlastenne kanssa.

Meidän ei pitäisi kantaa huolta siitä, ettemme ole ammatillisesti koulutettuja evankeliumin opettajia. Mikään valmennuskurssi tai oppikirja ei ole niin hyödyllinen kuin se, että tutkii itse pyhiä kirjoituksia, rukoilee, pohtii ja etsii Pyhän Hengen johdatusta. Henki johdattaa teitä. Lupaan teille: kutsumukseenne vanhempana sisältyy lahja opettaa tavoilla, jotka sopivat teille ja teidän lapsillenne. Muistakaa, että Jumalan voima, joka vaikuttaa meihin vanhurskaasti, on Hänen rakkautensa. ”Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä.”¹¹

Nuoret, te olette tehokkaimpia evankeliumin opettajiamme. Te tulette kirkkoon oppimaan, jotta voitte mennä kotiin opettamaan ja palvelemaan perhettänne, naapureitanne ja ystäviänne. Älkää pelätkö. Olkoon teillä uskoa todistaa siitä, minkä tiedätte olevan totta. Ajatelkaa, kuinka kokoaikaiset lähetyssaarnaajat kasvavat, koska he elävät pyhitettyä elämää uskollisesti – todistaen ja käyttäen aikaansa ja kykyjään palvellakseen ja siunatakseen muita. Kun lausutte todistuksenne evankeliumista, uskonne vahvistuu ja itseluottamuksenne lisääntyy!

Vaikuttavimpaan kristilliseen palvelutyöhömme kuuluu perheen pyhien kirjoitusten tutkimishetkien, perherukousten ja perheneuvoston kokousten pitäminen. Yli sadan vuoden ajan kirkon johtajat ovat kutsuneet meitä varaamaan häiriötöntä aikaa joka viikko. Mutta monilta meistä puuttuvat yhä sen siunaukset. Perheilta ei ole isän ja äidin saarna. Se on perheellemme aikaa kertoa yksinkertaisista hengellisistä ajatuksista ja kokemuksista, auttaa lapsiamme oppimaan välittämistä ja jakamista, pitää hauskaa yhdessä, todistaa yhdessä sekä kasvaa ja edistyä yhdessä. Kun pidämme perheillan joka viikko, rakkautemme toisiamme kohtaan vahvistuu ja me kärsimme vähemmän.

Muistakaamme, että tärkein työ, mitä teemme perheessämme, tehdään Pyhän Hengen voimalla. Aina kun korotamme äänemme vihassa, Henki jättää meidät ja perheemme. Kun puhumme rakkaudessa, Henki on kanssamme. Muistakaamme, että lapsemme ja lastenlapsemme mittaavat rakkauttamme sillä, kuinka paljon aikaa omistamme heille. Ennen kaikkea älkää menettäkö malttianne älkääkä luovuttako!

Pyhissä kirjoituksissa meille kerrotaan, että kun jotkut taivaallisen Isän henkilapsista päättivät olla noudattamatta Hänen suunnitelmaansa, taivaat itkivät.¹² Myös jotkut vanhemmat, jotka ovat rakastaneet ja opettaneet lapsiaan, itkevät, kun heidän aikuiset lapsensa päättävät olla noudattamatta Herran suunnitelmaa. Mitä vanhemmat voivat tehdä? Me emme voi rukoilemalla poistaa toisen ihmisen tahdonvapautta. Muistakaa tuhlaajapojan isää, joka odotti kärsivällisesti, että hänen poikansa menisi itseensä – koko ajan odottaen pojan paluuta. Ja ”kun poika vielä oli kaukana”, isä juoksi pojan luo.¹³ Me voimme rukoilla johdatusta siihen, milloin puhua, mitä sanoa ja – toisinaan – milloin olla hiljaa. Muistakaa, että lapsemme ja perheemme jäsenet päättivät seurata Vapahtajaa jo kuolevaisuutta edeltävässä tilassaan. Joskus nuo pyhät tuntemukset heräävät uudelleen vasta heidän oman elämänsä kokemusten myötä. Loppujen lopuksi päätöksen rakastaa ja seurata Herraa täytyy olla heidän omansa.

On toinenkin erityinen tapa, jolla opetuslapset osoittavat rakastavansa Vapahtajaa. Tänään ylistän kaikkia niitä, jotka palvelevat Herraa hoivaajina. Kuinka Herra rakastaakaan teitä! Hiljaisella, tunnustusta vaille jäävällä palvelutyöllänne te seuraatte Häntä, joka lupasi: ”Isänne, joka näkee salassa, itse palkitsee teidät julkisesti.”¹⁴

Ajattelen naapuriani, jonka vaimoa koetteli Alzheimerin tauti. Joka sunnuntai naapurini auttoi vaimoaan pukeutumaan kirkon kokouksiin, kampasi hänen hiuksensa, laittoi hänelle meikkiä ja kiinnitti myös hänen korvakorunsa. Palvellessaan tällä tavoin hän oli esimerkki jokaiselle miehelle ja naiselle seurakunnassamme – itse asiassa maailmalle. Erään kerran hänen vaimonsa sanoi hänelle: ”Haluaisin vain nähdä jälleen aviomieheni ja olla hänen kanssaan.”

Naapurini vastasi: ”Minä olen sinun aviomiehesi.”

Ja vaimo sanoi siihen suloisesti: ”Ai, hyvä!”

En voi puhua hoivaamisesta antamatta tunnustusta erityiselle hoivaajalle omassa elämässäni, iankaikkiselle kumppanilleni Marylle, joka on Vapahtajan erityinen opetuslapsi minulle. Hän on antanut kaikkensa myötätuntoisessa hoivaamisessa ja rakkaudessa. Hänen kätensä kuvastavat Vapahtajan lempeää, tukea antavaa kosketusta. En olisi täällä ilman häntä. Ja hänen kanssaan pystyn kestämään loppuun asti ja olemaan hänen kanssaan iankaikkisessa elämässä.

Jos kärsitte syvästi, joko muiden kanssa tai yksin, kehotan teitä antamaan Vapahtajan olla hoivaajanne. Tarttukaa Hänen turvaisaan käteensä.¹⁵ Uskokaa Hänen vakuutuksensa. ”En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne”, Hän lupaa.¹⁶

Veljet ja sisaret, kääntykäämme enemmän kohti anteeksiantoa, ystävällisyyttä ja rakkautta, ellemme ole vielä täysin tehneet sitä. Tuomitkaamme sota, joka niin usein riehuu luonnollisen ihmisen sydämessä, ja julistakaamme Kristuksen hoivaa, rakkautta ja rauhaa.¹⁷

Jos ”olette tulleet tuntemaan Jumalan kirkkauden [ja hyvyyden]”¹⁸ ja myös sovituksen, ”joka on ollut valmistettuna maailman perustamisesta asti”¹⁹, teillä ei ”ole halua vahingoittaa toisianne vaan elää rauhassa – –. Ettekä te salli lastenne – – rikkovan Jumalan lakeja ja taistelevan ja riitelevän keskenään – –. Vaan – – te opetatte heitä rakastamaan toisiaan ja palvelemaan toisiaan.”²⁰

Juuri ennen ristiinnaulitsemistaan Vapahtaja opetti apostoleilleen: ”Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä.”²¹ Ja ”jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni”²².

Todistan, että Thorvaldsenin Kristus-veistos on mallina juuri siitä asennosta, jossa Vapahtaja seisoo kädet meitä kohti ojennettuina. Hänen kätensä ovat yhä ojennettuina²³ kutsuen: ”Tule ja seuraa minua.” Me seuraamme Häntä rakastamalla ja palvelemalla toinen toistamme ja pitämällä Hänen käskynsä.

Lausun erityisen todistukseni siitä, että Hän elää ja rakastaa meitä täydellisellä rakkaudella. Tämä on Hänen kirkkonsa. Thomas S. Monson on Hänen profeettansa maan päällä tänä aikana. Rukoukseni on, että me rakastaisimme taivaallista Isäämme ja Hänen Poikaansa enemmän ja kärsisimme vähemmän. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.