”Jos te tunnette minut”

Se, että osoitamme uskoa Jeesukseen Kristukseen, on turvautumista Hänen ansioihinsa, laupeuteensa ja armoonsa.⁷ Me alamme oppia tuntemaan Vapahtajan, kun me herätämme hengelliset kykymme ja kokeilemme Hänen opetuksiaan, kunnes voimme antaa sielussamme sijaa osalle Hänen sanoistaan.⁸ Kun meidän uskomme Herraan kasvaa, me turvaudumme Häneen ja luotamme Hänen voimaansa lunastaa ja parantaa meidät sekä vahvistaa meitä.

Tosi usko kohdistuu ja keskittyy Herraan ja johtaa aina vanhurskaisiin tekoihin. ”Usko [Kristukseen on] ilmoitetun uskonnon ensimmäinen periaate, – – kaiken vanhurskauden perusta – – ja kaikkien älyllisten olentojen toiminnan periaate.”⁹ Koska tosi uskon saamiselle ja sen osoittamiselle on keskeistä toimia niiden oikeiden periaatteiden mukaisesti, jotka Lunastaja on julistanut, niin ”ilman tekoja usko on hyödytön”¹⁰. Meidän on oltava sanan tekijöitä eikä vain sen kuulijoita.¹¹

Jumalan sanan kuuleminen on läheisesti yhteydessä siihen, että saa hengellisenä lahjana uskon Vapahtajaan, sillä ”usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana”¹². Hän ja Hänen äänensä tulevat meille tutuiksi, kun me tutkimme Hänen sanaansa pyhistä kirjoituksista ja kestitsemme itseämme sillä¹³, rukoilemme Isää Hänen nimessään vakain aikein¹⁴ ja tavoittelemme Pyhän Hengen jatkuvaa kumppanuutta¹⁵. Kristuksen opin opetteleminen ja toteuttaminen elämässämme on edellytyksenä sille, että saa lahjana uskon Häneen.¹⁶

Uskon osoittaminen Herraan on välttämätöntä valmistautumista Hänen seuraamiseensa.

”Kun Jeesus kulki Galileanjärven rantaa, hän näki kaksi veljestä, Simonin, toiselta nimeltä Pietarin, ja hänen veljensä Andreaksen. He olivat heittelemässä verkkoa järveen, sillä he olivat kalastajia.

Jeesus sanoi heille: ’Lähtekää minun mukaani. Minä teen teistä ihmisten kalastajia.’

He jättivät heti verkkonsa ja lähtivät seuraamaan Jeesusta.”¹⁷

Pietari ja Andreas ovat voimallisia esimerkkejä Mestarin kuulemisesta ja seuraamisesta.

Samoin Vapahtaja opettaa teille ja minulle: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.”¹⁸ Ristinsä ottaminen on sitä, että kieltää itseltään kaiken jumalattomuuden ja jokaisen maailmallisen himon ja pitää Herran käskyt.¹⁹

Vapahtaja on kehottanut meitä tulemaan Hänen kaltaisikseen.²⁰ Näin Herran seuraamiseen sisältyy se, että noudatamme Hänen esimerkkiään. Opimme edelleen tuntemaan Herran, kun pyrimme Hänen sovituksensa voiman kautta tulemaan Hänen kaltaisikseen.

Kuolevaisuudessa suorittamansa palvelutyön aikana Jeesus viitoitti polun, kulki edellä ja näytti täydellistä esimerkkiä. ”Oikea käsitys Hänen luonteestaan, täydellisyydestään ja ominaisuuksistaan”²¹ antaa kestävän tarkoituksen ja selkeän suunnan, kun seuraamme Häntä omistautuneen opetuslapseuden tiellä.

Vapahtajan seuraamisen ansiosta me voimme myös ”todella tietää, että suunta, johon elämässä [kuljemme]”²², on Jumalan tahdon mukainen. Tämä tieto ei ole mikään tuntematon salaisuus, eikä se keskity ensisijaisesti ajallisiin tavoitteisiimme tai tavanomaisiin kuolevaisuuden huoliin. Sen sijaan vakaa ja jatkuva eteneminen liittopolulla on se elämän suunta, joka on Hänelle otollinen.

Mormonin kirjassa Lehin uni käsittelee sitä polkua, jota meidän tulee kulkea, niitä haasteita, joita kohtaamme, ja niitä hengellisiä apuneuvoja, joita avuksemme on tarjolla seuratessamme Vapahtajaa ja tullessamme Hänen luokseen. Hän haluaa meidän ponnistelevan eteenpäin kaitaa ja kapeaa polkua pitkin. Hän haluaa meidän saavan siunauksena sen, että maistamme puun hedelmää ja koemme syvällisen kääntymyksen Häneen.²³ Sen tähden Hän kutsuu meitä: ”Tule – – ja seuraa minua.”²⁴

Uskon osoittaminen Jeesukseen Kristukseen ja Hänen seuraamisensa ovat kumpikin välttämätöntä valmistautumista Hänen palvelemiseensa.

”Sillä kuinka ihminen tuntee isännän, jota hän ei ole palvellut ja joka on hänelle vieras ja on kaukana hänen sydämensä ajatuksista ja aikeista?”²⁵

Me opimme täydemmin tuntemaan Herran, kun me palvelemme Häntä ja työskentelemme Hänen valtakunnassaan. Kun teemme niin, Hän siunaa meitä auliisti taivaallisella avulla, hengellisillä lahjoilla ja lisääntyneillä kyvyillä. Meitä ei koskaan jätetä yksin, kun teemme työtä Hänen viinitarhassaan.

Hän on julistanut: ”Minä käyn teidän kasvojenne edellä. Minä olen teidän oikealla puolellanne ja vasemmalla, ja minun Henkeni on teidän sydämessänne ja minun enkelini teidän ympärillänne tukeakseen teitä.”²⁶

Me opimme tuntemaan Vapahtajan, kun teemme parhaamme ja menemme, minne Hän haluaa meidän menevän, kun pyrimme sanomaan, mitä Hän haluaa meidän sanovan, ja kun tulemme sellaisiksi, jollaisiksi Hän haluaa meidän tulevan.²⁷ Kun me tunnustamme nöyrästi täydellisen riippuvuutemme Hänestä, niin Hän laajentaa kykyämme palvella entistä tehokkaammin. Vähitellen meidän halumme mukautuvat täydellisemmin Hänen haluihinsa, ja Hänen tarkoituksistaan tulee meidän tarkoituksiamme, niin että me emme pyytäisi sellaista, mikä on vastoin Hänen tahtoaan.²⁸

Hänen palvelemisensa edellyttää koko meidän sydäntämme, väkevyyttämme, mieltämme ja voimaamme.²⁹ Niinpä palvelemalla muita epäitsekkäästi me voitamme luonnollisen ihmisen itsekeskeiset ja itsekkäät taipumukset. Me opimme rakastamaan niitä, joita me palvelemme. Ja koska muiden palveleminen on Jumalan palvelemista, me opimme syvällisemmin rakastamaan Häntä sekä veljiämme ja sisariamme. Tällainen rakkaus on todellisen rakkauden – Kristuksen puhtaan rakkauden – hengellisen lahjan ilmentymä.³⁰

”Rukoilkaa siis, rakkaat veljeni, Isää koko sydämen voimalla, että täyttyisitte tällä rakkaudella, jonka hän on suonut kaikille Poikansa Jeesuksen Kristuksen tosi seuraajille; että teistä tulisi Jumalan lapsia; että me hänen ilmestyessään olisimme hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on; että meillä olisi tämä toivo; että meidät puhdistettaisiin niin kuin hän on puhdas.”³¹

Me opimme tuntemaan Herran, kun me täytymme Hänen rakkaudellaan.

Onko mahdollista uskoa Häneen, seurata Häntä, palvella Häntä, mutta olla uskomatta Häntä?

Tunnen kirkon jäseniä, jotka hyväksyvät tosiksi ne opit ja periaatteet, jotka sisältyvät pyhiin kirjoituksiin ja joita julistetaan tältä puhujakorokkeelta. Ja silti heidän on vaikea uskoa niiden evankeliumin totuuksien soveltuvan nimenomaan heidän elämäänsä ja heidän olosuhteisiinsa. He näyttävät uskovan Vapahtajaan, mutta he eivät usko, että Hänen lupaamansa siunaukset ovat tarjolla heille tai että ne voivat vaikuttaa heidän elämässään. Tapaan myös veljiä ja sisaria, jotka täyttävät velvollisuudentuntoisesti tehtävänsä mutta joiden kohdalla palautetusta evankeliumista ei ole vielä tullut elävää ja muutosta aikaansaavaa todellisuutta heidän elämässään. Me opimme tuntemaan Herran, kun me paitsi uskomme Häneen myös uskomme Häntä ja Hänen vakuutustaan.

Uudessa testamentissa eräs isä pyysi Vapahtajaa parantamaan hänen lapsensa. Jeesus vastasi:

”’Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.’

Silloin pojan isä heti huusi: ’Minä uskon! Auta minua epäuskossani!’”³²

Olen monta kertaa pohtinut tämän isän pyyntöä: ”Auta minua epäuskossani!” Mietin, oliko miehen pyynnön tarkoituksena sittenkään ensisijaisesti auttaa häntä uskomaan Jeesukseen meidän Lunastajanamme ja Hänen parantavaan voimaansa. Hän on saattanut jo tunnustaa Kristuksen olevan Jumalan Poika. Mutta ehkäpä hän tarvitsi apua sen uskomiseen, että Mestarin parantava voima todellakin voisi olla niin yksilöllinen ja niin henkilökohtainen, että se siunaisi hänen omaa rakasta poikaansa. Hän on saattanut uskoa Kristukseen yleisellä tasolla mutta hän ei ehkä uskonut Kristukseen yksilöllisellä ja henkilökohtaisella tasolla.

Me todistamme usein siitä, minkä me tiedämme olevan totta, mutta ehkäpä merkityksellisempi kysymys meidän jokaisen kohdalla onkin se, uskommeko me sen, mitä me tiedämme.

Asianmukaisella pappeuden valtuudella suoritetut pyhät toimitukset ovat välttämättömiä siihen, että uskomme Vapahtajaa, tulemme tuntemaan Hänet ja lopulta uskomme sen, mitä tiedämme.

”Ja [Melkisedekin] pappeus hallitsee evankeliumia ja pitää hallussaan valtakunnan salaisuuksien avainta, nimittäin Jumalan tuntemisen avainta.

Sen tähden sen toimituksissa ilmenee jumalisuuden voima.”³³

Me uskomme Herraa ja tulemme tuntemaan Hänet, kun Melkisedekin pappeuden kautta annettu Jumalan tuntemisen avain avaa oven ja suo meille jokaiselle mahdollisuuden vastaanottaa jumalisuuden voiman elämäämme. Me uskomme Vapahtajaa ja tulemme tuntemaan Hänet, kun seuraamme Häntä vastaanottamalla pyhät toimitukset ja pitämällä ne uskollisesti kunniassa ja kun meillä on yhä kasvavassa määrin Hänen kuvansa kasvoissamme.³⁴ Me uskomme Kristusta ja tulemme tuntemaan Hänet, kun koemme henkilökohtaisesti Hänen sovituksensa muuttavan, parantavan, vahvistavan ja pyhittävän voiman. Me uskomme Mestaria ja tulemme tuntemaan Hänet, kun Hänen sanansa voima juurtuu meihin³⁵, kun se kirjoitetaan mieleemme ja sydämeemme³⁶ ja kun me luovumme kaikista synneistämme tunteaksemme Hänet³⁷.

Se, että uskomme Häntä, tarkoittaa luottamista siihen, että Hänen runsaat siunauksensa ovat meidän ulottuvillamme ja koskevat meitä meidän henkilökohtaisessa elämässämme ja omassa perheessämme. Se, että uskomme Häntä koko sielustamme³⁸, toteutuu, kun ponnistelemme eteenpäin liittopolulla, alistamme oman tahtomme Hänen tahtoonsa ja taivumme Hänen tärkeysjärjestykseensä ja ajoitukseensa omalla kohdallamme. Se, että uskomme Häntä – hyväksymme Hänen voimansa ja lupauksensa tosiksi – tuo elämäämme näkemystä, rauhaa ja iloa.