Valmistakaa tietä

Kun olin 30-vuotias, aloitin työskentelyn eräässä vähittäismyyntiyhtymässä Ranskassa. Eräänä päivänä yhtymän pääjohtaja, hyvä mies, joka kuului toiseen uskontokuntaan, kutsui minut toimistoonsa. Hänen kysymyksensä hätkähdytti minut: ”Kuulin juuri, että olet pappi teidän kirkossanne. Onko se totta?”

Vastasin: ”Kyllä, näin on. Minulla on pappeus.”

Vastauksestani silmin nähden kiinnostuneena hän kysyi vielä: ”Mutta oletko opiskellut jossakin teologisessa seminaarissa?”

”Totta kai”, vastasin, ”14–18-vuotiaana, ja opiskelin seminaarioppiaiheita lähestulkoon joka päivä!” Hän miltei putosi tuoliltaan.

Suureksi yllätyksekseni hän kutsui minut muutamia viikkoja myöhemmin takaisin toimistoonsa tarjotakseen minulle toimitusjohtajan paikkaa yhdessä yhtymän yrityksistä. Olin hämmästynyt ja ilmaisin huoleni siitä, että olin liian nuori ja kokematon kantamaan niin tärkeää vastuuta. Hyväntahtoisesti hymyillen hän sanoi: ”Se voi olla totta, mutta ei se haittaa. Tiedän periaatteesi ja tiedän, mitä olet oppinut kirkossasi. Tarvitsen sinua.”

Hän oli oikeassa siinä, mitä olin oppinut kirkossa. Sen jälkeiset vuodet olivat haasteellisia, enkä tiedä, olisinko menestynyt ollenkaan ilman sitä kokemusta, jota olin hankkinut palvellessani kirkossa siitä lähtien, kun olin nuori mies.

Siunauksekseni sain varttua eräässä pienessä lähetysseurakunnassa. Koska meitä oli vähän, nuoret kutsuttiin osallistumaan aktiivisesti seurakunnan kaikkeen toimintaan. Olin hyvin kiireinen, ja minusta oli mukavaa tuntea itseni hyödylliseksi. Sunnuntaisin toimin sakramenttipöydän ääressä, palvelin pappeuskoorumissani ja hoidin monia muita tehtäviä. Viikolla menin usein isäni ja muiden pappeudenhaltijoiden mukana kotiopetukselle jäsenten luo, lohduttamaan sairaita ja ahdistettuja sekä auttamaan avun tarpeessa olevia. Kukaan ei tuntunut ajattelevan, että olin liian nuori palvelemaan tai jopa johtamaan. Minulle se kaikki tuntui tavalliselta ja luonnolliselta.

Palvelemiseni niinä teinivuosina auttoi minua vahvistamaan todistustani ja ankkuroimaan elämäni evankeliumiin. Ympärilläni oli hyviä ja myötätuntoisia miehiä, jotka olivat sitoutuneet käyttämään pappeuttaan muiden elämän siunaamiseen. Halusin olla samanlainen kuin he. Palvellessani heidän kanssaan opin olemaan johtaja kirkossa ja myös maailmassa – paljon enemmän kuin sillä hetkellä käsitin.

Meillä on monia nuoria miehiä, jotka osallistuvat tähän kokoukseen tai kuuntelevat sitä tänä iltana ja joilla on Aaronin pappeus. Kun katselen tätä yleisöä, näen monien teistä istuvan vanhempien miesten, kenties isänne, isoisänne, isoveljenne tai pappeusjohtajanne vieressä – he kaikki ovat Melkisedekin pappeuden haltijoita. He rakastavat teitä, ja he ovat suurelta osin tulleet tänä iltana tänne ollakseen teidän kanssanne.

Tämä sukupolvien yhteinen kokoontuminen tarjoaa suurenmoisen näkymän siitä ykseydestä ja veljeydestä, joka vallitsee Jumalan kahden pappeuden välillä. Vaikka Aaronin pappeudella ja Melkisedekin pappeudella on erilaiset tehtävät ja valtuudet, ne ovat erottamattomia kumppaneita pelastuksen työssä. Ne kulkevat käsi kädessä ja tarvitsevat suuresti toinen toistaan.

Täydellinen malli siitä läheisestä suhteesta, joka näiden kahden pappeuden välillä vallitsee, näkyy Jeesuksen ja Johannes Kastajan välisestä kanssakäymisestä. Osaatteko mahdollisesti kuvitella Johannes Kastajaa ilman Jeesusta? Millainen Vapahtajan palvelutehtävä olisi ollut ilman Johanneksen suorittamaa valmistavaa työtä?

Johannes Kastajalle annettiin yksi ylevimmistä tehtävistä, mitä on koskaan ollut: valmistaa Herralle tie¹, kastaa Hänet vedellä ja valmentaa ihmisiä vastaanottamaan Hänet. Tämä hurskas ja pyhä mies², joka oli asetettu vähäisempään pappeuteen, oli täydellisen tietoinen palvelutehtävänsä ja valtuutensa sekä tärkeydestä että rajoituksista.

Ihmisiä tulvi Johanneksen luo kuuntelemaan häntä ja saamaan häneltä kasteen. Häntä kunnioitettiin ja arvostettiin, koska hän oli Jumalan mies. Mutta kun Jeesus ilmestyi, Johannes alistui itseään suuremman edessä ja julisti: ”Minä kastan vedellä, mutta teidän keskellänne on jo toinen, – – joka tulee minun jälkeeni. Minä olen arvoton edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja.”³

Omasta puolestaan Jeesus Kristus, Isän Ainosyntyinen, jolla oli korkeampi pappeus, tunnusti nöyrästi Johanneksen valtuuden. Vapahtaja julisti hänestä: ”Yksikään naisesta syntynyt ei ole ollut Johannes Kastajaa suurempi.”⁴

Ajatelkaapa, mitä pappeuskoorumeissamme tapahtuisi, jos Aaronin ja Melkisedekin pappeuden haltijoiden välistä suhdetta innoittaisi se malli, jonka Jeesus ja Johannes Kastaja antoivat. Nuoret Aaronin pappeuden veljeni, Johanneksen tavoin teidänkin tehtävänänne on valmistaa tietä⁵ Melkisedekin pappeuden suurelle työlle. Te teette tätä monin eri tavoin. Te suoritatte kaste- ja sakramenttitoimituksia. Te valmistatte osaltaan ihmisiä kohtaamaan Herran saarnaamalla evankeliumia, ”[käymällä] jokaisen jäsenen kodissa”⁶ ja valvomalla seurakuntaa⁷. Te autatte köyhiä ja tarvitsevia keräämällä paastouhreja, ja te olette mukana huolehtimassa kirkon seurakuntakeskuksista ja muista ajallisista tarpeista. Teidän roolinne on tärkeä, tarpeellinen ja pyhä.

Aikuiset veljeni, olittepa te isiä, piispoja, Nuorten Miesten neuvojia tai yksinkertaisesti Melkisedekin pappeuden haltijoita – te voitte noudattaa Vapahtajan esimerkkiä kääntymällä veljienne puoleen, joilla on vähäisempi pappeus, ja kutsumalla heitä työskentelemään kanssanne. Todellisuudessa tämä kutsu tulee Herralta itseltään. Hän on sanonut: ”Ja nyt, ottakaa mukaanne niitä, jotka on asetettu vähäisempään pappeuteen, ja lähettäkää heidät edellänne sopimaan tilaisuuksista ja raivaamaan tietä ja menemään sovittuihin tilaisuuksiin, joihin ette itse voi mennä.”⁸

Kun kutsutte nuorempia veljiänne valmistamaan tietä, te autatte heitä ymmärtämään heillä olevan pyhän valtuuden ja kunnioittamaan sitä. Niin tekemällä autatte heitä valmistamaan omaa tietään, kun he valmistautuvat sitä päivää varten, jolloin he vastaanottavat korkeamman pappeuden ja käyttävät sitä.

Saanen kertoa tositarinan Alexista, hiljaisesta, mietteliäästä ja älykkäästä nuoresta papista. Eräänä sunnuntaina Alexin piispa huomasi hänen olevan yksin eräässä luokassa hyvin ahdistuneena. Nuori mies selitti, kuinka piinallisen vaikeaa hänen oli käydä kirkossa ilman isäänsä, joka ei ollut jäsen. Sitten hän sanoi kyynelsilmin, että hänen olisi luultavasti parempi jäädä pois kirkosta.

Tuntien aitoa huolta tästä nuoresta miehestä piispa otti heti seurakuntaneuvoston Alexin avuksi. Hänen suunnitelmansa oli yksinkertainen: jotta he pitäisivät Alexin aktiivisena ja auttaisivat häntä omaksumaan vakaan todistuksen evankeliumista, heidän piti ”ympäröidä hänet hyvillä ihmisillä ja antaa hänelle suoritettavaksi tärkeitä tehtäviä”.

Pappeusveljet ja kaikki seurakunnan jäsenet yhdistivät ripeästi voimansa Alexin hyväksi sekä ilmaisivat kiintymyksensä ja tukensa. Hänen kotiopetustoverikseen valittiin ylipappien ryhmän johtaja – suurta uskoa ja rakkautta osoittava mies. Piispakunnan jäsenet ottivat Alexin siipiensä suojiin ja tekivät hänestä läheisimmän apulaisensa.

Piispa sanoi: ”Pidimme Alexin työn touhussa. Hän auttoi hääjuhlien ja hautajaisten järjestelyissä, auttoi minua haudan pyhittämisissä, kastoi useita uusia jäseniä, asetti nuoria miehiä Aaronin pappeuden virkoihin, opetti nuorten luokissa, opetti lähetyssaarnaajien kanssa, oli avaamassa kirkkorakennuksen konferensseja varten ja lukitsemassa rakennuksen myöhään illalla konferenssien jälkeen. Hän teki palvelutehtäviä, tuli mukanani käymään iäkkäämpien jäsenten luona hoivakodeissa, piti puheita sakramenttikokouksessa ja vei sakramentin sairaille, jotka olivat sairaalassa tai omassa kodissaan. Hänestä tuli yksi niistä harvoista ihmisistä, joihin pystyin piispana täysin luottamaan.”

Vähitellen Alex muuttui. Hänen uskonsa Herraan kasvoi. Hän sai luottamusta itseensä ja hänellä olevan pappeuden voimaan. Piispa kertoi lopuksi: ”Alex on ollut ja tulee aina olemaan yksi suurenmoisimpia siunauksia palvellessani piispana. Millainen etuoikeus onkaan ollut toimia hänen kanssaan. Uskon aidosti, ettei yksikään nuori mies ole koskaan lähtenyt lähetyskentälle pappeuden palvelutyönsä paremmin valmistamana.”⁹

Rakkaat piispani, kun teidät asetettiin ja erotettiin seurakuntanne piispaksi, te saitte pyhän kutsumuksen palvella Aaronin pappeuden ja pappien koorumin johtajana. Olen tietoinen raskaista taakoista, joita kannatte, mutta teidän tulee asettaa velvollisuutenne näitä nuoria miehiä kohtaan yhdeksi tärkeimmistä asioista tehtävässänne. Te ette voi laiminlyödä sitä tai delegoida roolianne tässä vastuussa muille.

Kehotan teitä miettimään jokaista nuorta Aaronin pappeuden haltijaa seurakunnassanne. Yhdenkään heistä ei pitäisi koskaan tuntea itseään ulkopuoliseksi tai hyödyttömäksi. Onko nuorta miestä, jota te ja muut pappeusveljet voisitte auttaa? Kutsukaa hänet palvelemaan teidän kanssanne. Liian usein yritämme viihdyttää nuoria miehiämme ja jättää heidät katsojan paikalle, vaikka heidän uskonsa ja rakkautensa evankeliumia kohtaan voi kehittyä parhaiten, kun he pitävät kunniassa pappeutensa. Kun he osallistuvat aktiivisesti pelastuksen työhön, he pääsevät yhteyteen taivaan kanssa ja tulevat tietoisiksi jumalallisista mahdollisuuksistaan.

Aaronin pappeus on enemmän kuin vain ikäryhmä, opetus- tai toimintaohjelma tai edes nimitys, jolla tarkoitetaan kirkon nuoria miehiä. Se on voima ja valtuus osallistua sielujen pelastamisen suureen työhön – sekä niiden nuorten miesten sielujen, joilla on pappeus, että niiden sielujen, joita he palvelevat. Asettakaamme Aaronin pappeus asianmukaiselle paikalleen, valitulle paikalleen – sellaiselle paikalle kirkon kaikkien nuorten miesten kohdalla, että he voivat palvella, valmistautua ja kokea saavutuksia.

Rakkaat Melkisedekin pappeuden veljeni, kutsun teitä vahvistamaan sitä välttämätöntä sidettä, joka yhdistää nämä kaksi Jumalan pappeutta. Antakaa Aaronin pappeuden nuorillenne mahdollisuuksia valmistaa tietä teidän edellänne. Sanokaa heille luottavaisina: ”Tarvitsen sinua.” Te nuoret Aaronin pappeuden haltijat – rukoilen, että kun palvelette vanhempien pappeusveljienne kanssa, kuulette Herran äänen sanovan teille: ”Sinä olet siunattu, sillä sinä olet tekevä suuria. Katso, sinut lähetettiin niin kuin Johannes [valmistamaan] tie minulle.”¹⁰ Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.