Vahva ja luja uskossa Kristukseen

Vanhan testamentin historiassa kerrotaan perättäisistä aikakausista, jolloin israelilaiset kunnioittivat Jehovan kanssa tekemäänsä liittoa ja palvelivat Häntä, sekä muista ajanjaksoista, jolloin he eivät piitanneet siitä liitosta vaan palvoivat epäjumalia eli Baalia.¹

Ahabin hallintokausi oli yksi luopumuksen aikakausista Israelin pohjoisessa valtakunnassa. Kerran profeetta Elia kehotti kuningas Ahabia kokoamaan Israelin kansan sekä Baalin profeetat eli papit Karmelinvuorelle. Kun kansa oli kokoontunut yhteen, Elia sanoi heille: ”Kuinka kauan te horjutte puolelta toiselle? [Eli toisin sanoen: ”Milloin aiotte päättää lopullisesti?”] Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä, jos taas Baal, seuratkaa sitten häntä! Kansa ei vastannut hänelle mitään.”² Niinpä Elia määräsi, että niin hän kuin Baalin profeetat paloittelevat nuoren sonnin ja panevat sen polttopuiden päälle kumpikin omalle alttarilleen, mutta ”tulta älkööt sytyttäkö”.³ ”’Huutakoot he sitten avuksi omaa jumalaansa, minä huudan Herraa. Se jumala, joka vastaa tulella, on tosi Jumala.’ Väki huusi yhteen ääneen: ’Hyvä!’”⁴

Muistatte, että tuntikausia Baalin papit huusivat kovalla äänellä olematonta jumalaansa lähettämään alas tulen, mutta ”ei kuulunut ääntä, ei tullut vastausta, mitään ei tapahtunut”.⁵ Kun oli Elian vuoro, hän korjasi Herran alttarin, joka oli hajotettu, latoi puut ja pani puiden päälle uhrin. Ja sitten hän määräsi, että niiden kaikkien päälle valutetaan vettä – ei vain kerran vaan kolme kertaa. Ei ollut epäilystäkään siitä, ettei hän tai mikään muukaan ihmisvoima voisi sytyttää niitä tuleen.

”Ruokauhrin aikaan profeetta Elia astui kansan eteen ja sanoi: ’Herra, Abrahamin, Iisakin ja Israelin Jumala! Tulkoon tänä päivänä tiettäväksi, että sinä olet Jumala Israelissa ja että minä olen palvelijasi ja olen tehnyt kaiken tämän sinun käskystäsi. – –

Silloin Herran tuli iski alas. Se söi polttouhrin ja puut sekä alttarin kivet ja mullan ja nuoli ojasta veden.

Kun kansa näki tämän, kaikki heittäytyivät kasvoilleen ja huusivat: ’Herra on Jumala! Herra on Jumala!’”⁶

Tänä päivänä Elia saattaisi sanoa:

• Joko Jumala, meidän taivaallinen Isämme, on olemassa tai Häntä ei ole, mutta jos Hän on olemassa, palvelkaa Häntä.

• Joko Jeesus Kristus on Jumalan Poika, ylösnoussut ihmiskunnan Lunastaja, tai Hän ei ole, mutta jos Hän on, seuratkaa Häntä.

• Joko Mormonin kirja on Jumalan sanaa tai se ei ole, mutta jos se on, meidän tulee pyrkiä ”lähemmäksi Jumalaa [tutkimalla ja] noudattamalla sen opetuksia”⁷.

• Joko Joseph Smith näki Isän ja Pojan ja puhui Heidän kanssaan sinä kevätpäivänä vuonna 1820 tai hän ei tehnyt niin, mutta jos hän teki niin, seuratkaa profeetallista viittaa, mukaan lukien sinetöimisavaimia, jotka minä Elia olen antanut hänelle.

Viime yleiskonferenssissa presidentti Russell M. Nelson julisti: ”Teidän ei tarvitse ihmetellä, mikä on totta [ks. Moroni 10:5]. Teidän ei tarvitse ihmetellä, kehen voitte turvallisesti luottaa. Henkilökohtaisen ilmoituksen kautta te voitte saada oman todistuksen siitä, että Mormonin kirja on Jumalan sanaa, että Joseph Smith on profeetta ja että tämä on Herran kirkko. Riippumatta siitä, mitä muut saattavat sanoa tai tehdä, kukaan ei voi koskaan ottaa pois todistusta, joka on syntynyt sydämeenne ja mieleenne siitä, mikä on totta.”⁸

Kun Jaakob lupasi, että ”Jumala antaa auliisti kaikille”, jotka etsivät Jumalan viisautta⁹, hän myös varoitti:

”Mutta pyytäköön uskossa, lainkaan epäilemättä. Joka epäilee, on kuin meren aalto, jota tuuli ajaa sinne tänne.

Älköön sellainen luulko saavansa Herralta mitään,

kahtaalle horjuva ihminen [on] epävakaa kaikessa mitä tekee.”¹⁰

Sen sijaan meidän Vapahtajamme oli täydellinen esimerkki vakaudesta. Hän sanoi: ”[Isä] ei ole jättänyt minua yksin, koska minä teen kaiken hänen mielensä mukaan.”¹¹ Miettikää näitä pyhien kirjoitusten kuvauksia miehistä ja naisista, jotka Vapahtajan tavoin olivat vahvoja ja lujia:

He ”olivat kääntyneet tosi uskoon; eivätkä he tahtoneet luopua siitä, sillä he olivat vahvoja ja lujia ja järkkymättömiä, haluten hyvin tarkasti pitää Herran käskyt”¹².

”Heidän mielensä on luja, ja he turvaavat alati Jumalaan.”¹³

”Ja katso, te tiedätte itse, koska olette sen nähneet, että heistä kaikki, jotka on johdatettu tuntemaan totuus – –, ovat vahvoja ja lujia uskossa ja siinä, millä heidät on tehty vapaiksi.”¹⁴

”Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat.”¹⁵

Kestäminen vahvana ja lujana uskossa Kristukseen edellyttää sitä, että Jeesuksen Kristuksen evankeliumi painuu syvälle ihmisen sydämeen ja sieluun, mikä tarkoittaa sitä, että evankeliumi ei enää ole vain yksi monista vaikutteista ihmisen elämässä vaan hänen elämäänsä ja luonnettaan eniten määrittävä tekijä. Herra sanoo:

”Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen.

Minä annan henkeni teidän sisimpäänne ja ohjaan teidät seuraamaan säädöksiäni, ottamaan varteen minun käskyni ja elämään niiden mukaan.

– – Te olette minun kansani ja minä olen teidän Jumalanne.”¹⁶

Tämän liiton me teemme kasteessamme ja temppelitoimituksissa. Mutta jotkut eivät ole vielä täysin vastaanottaneet elämäänsä Jeesuksen Kristuksen evankeliumia. Vaikka heidät, kuten Paavali sanoo, ”kasteessa – – haudattiin yhdessä [Kristuksen kanssa]”, heiltä puuttuu yhä se osuus, että hekin alkaisivat ”elää uutta elämää, niin kuin Kristus – – herätettiin kuolleista”.¹⁷ Evankeliumi ei vielä määrittele heitä. He eivät ole vielä keskittyneitä Kristukseen. He valikoivat, mitä oppeja ja käskyjä he noudattavat ja missä ja milloin he palvelevat kirkossa. Sen sijaan ne, ”jotka ovat valittuja liiton mukaan”¹⁸, välttävät petoksen ja pysyvät lujina uskossa Kristukseen siten, että he pitävät täsmällisesti liitot.

Useimmat meistä ovat tällä hetkellä jossakin kohtaa jatkumoa, jonka toisessa päässä on sosiaalisesti motivoitunut osallistuminen evankeliumiin kuuluviin jumalanpalvelusmenoihin ja toisessa päässä täydelliseksi kehittynyt Kristuksen kaltainen sitoutuminen Jumalan tahtoon. Jossakin sillä jatkumolla Jeesuksen Kristuksen evankeliumin hyvä uutinen tulee sydämeemme ja valtaa sielumme. Se ei välttämättä tapahdu hetkessä, mutta meidän kaikkien tulisi kulkea sitä siunattua olotilaa kohti.

On haasteellista mutta ratkaisevan tärkeää pysyä vahvana ja lujana, kun meitä jalostetaan ”ahdingon ahjossa”¹⁹, mitä tapahtuu jossakin vaiheessa meille kaikille kuolevaisuudessa. Ilman Jumalaa nämä synkät kokemukset kallistuvat kohti epätoivoa, toivottomuutta ja jopa katkeruutta. Jumalan avulla tuskan tilalle tulee lohtu, sekasorron tilalle rauha ja murheen tilalle toivo. Pysyminen vahvana uskossa Kristukseen tuo mukanaan Hänen hyväksyvän armonsa ja tukensa.²⁰ Hän kääntää koetuksen siunaukseksi ja Jesajan sanoin antaa ”tuhkan sijaan juhlapäähineen”²¹.

Saanen mainita kolme esimerkkiä, jotka tunnen henkilökohtaisesti:

Eräs nainen kärsii heikentävästä, kroonisesta sairaudesta, joka jatkuu huolimatta lääkärinhoidosta, pappeuden siunauksista, paastosta ja rukouksista. Hänen uskonsa rukouksen voimaan ja Jumalan häntä kohtaan tunteman rakkauden todellisuuteen ei ole kuitenkaan heikentynyt. Hän jatkaa eteenpäin päivä kerrallaan (ja toisinaan tunti kerrallaan) palvellen kirkossa niissä tehtävissä, joihin hänet on kutsuttu, ja yhdessä aviomiehensä kanssa huolehtii nuoresta perheestään hymyillen mahdollisimman usein. Hänen myötätuntonsa muita kohtaan on syvään juurtunutta ja hänen oman kärsimyksensä jalostamaa, ja usein hän kadottaa itsensä muita palvellessaan. Hän pysyy edelleen vahvana, ja ihmiset ovat onnellisia hänen seurassaan.

Eräs mies, joka varttui kirkossa, palveli kokoaikaisena lähetyssaarnaajana ja solmi avioliiton ihanan naisen kanssa, yllättyi, kun jotkut hänen sisaruksistaan alkoivat arvostella kirkkoa ja profeetta Joseph Smithiä. Jonkin ajan kuluttua he jättivät kirkon ja yrittivät houkutella häntäkin tekemään samoin. Kuten sellaisissa tilanteissa usein tapahtuu, he pommittivat häntä kirjoitelmilla, podcasteilla ja videoilla, joita olivat tuottaneet arvostelijat, joista useimmat olivat itse tyytymättömiä kirkon entisiä jäseniä. Miehen sisarukset pilkkasivat hänen uskoaan väittäen hänen olevan hyväuskoinen ja harhaanjohdettu. Hänellä ei ollut vastauksia kaikkiin heidän väitteisiinsä, ja hänen uskonsa alkoi horjua jatkuvan vastustuksen alla. Hän mietti, pitäisikö hänen lakata käymästä kirkossa. Hän puhui vaimonsa kanssa. Hän puhui niiden kanssa, joihin hän luotti. Hän rukoili. Kun hän pohdiskeli tässä levottomassa mielentilassa, hän muisti tilanteita, jolloin hän oli tuntenut Pyhän Hengen ja oli saanut Hengen kautta todistuksen totuudesta. Hän päätteli: ”Jos olen rehellinen, niin minun täytyy myöntää, että Henki on koskettanut minua useammin kuin kerran, ja Hengen todistus on todellinen.” Hänellä on uudistunut onnellisuuden ja rauhan tunne, jonka myös hänen vaimonsa ja lapsensa ovat tunteneet.

Eräs aviomies ja vaimo, jotka ovat johdonmukaisesti ja onnellisina noudattaneet johtavien veljien neuvoja elämässään, tunsivat murhetta siitä, miten vaikeaa heidän oli saada lapsia. He käyttivät huomattavan määrän varoja päteviin lääketieteellisiin hoitoihin, ja jonkin ajan kuluttua heitä siunattiin pojalla. Valitettavasti kuitenkin vain suunnilleen vuoden kuluttua pienokainen joutui onnettomuuteen, joka ei ollut kenenkään vika, mutta sen seurauksena hän jäi lähes tajuttomuuden tilaan kärsien merkittävästä aivovauriosta. Hän on saanut parhainta hoitoa, mutta lääkärit eivät osaa ennustaa, miten tilanne etenee jatkossa. Tämä lapsi, jonka syntymän hyväksi aviopari työskenteli ja rukoili niin uutterasti, on eräässä mielessä otettu pois, eivätkä he tiedä, palautetaanko häntä heille. Heillä on nyt vaikeuksia huolehtia pienokaisensa tärkeimmistä tarpeista täyttäessään muita vastuitaan. Tänä äärimmäisen vaikeana hetkenä he ovat kääntyneet Herran puoleen. He turvaavat siihen ”jokapäiväiseen leipään”, jota he saavat Häneltä. Heitä auttavat myötätuntoiset ystävät ja sukulaiset, ja heitä vahvistavat pappeuden siunaukset. Heistä on tullut läheisempiä toisilleen, ja heidän liittonsa on nyt ehkä syvempi ja täydellisempi kuin olisi muutoin voinut olla mahdollista.

Heinäkuun 23. päivänä 1837 Herra osoitti ilmoituksen silloiselle kahdentoista apostolin koorumin presidentille Thomas B. Marshille. Siinä sanottiin seuraavaa:

”Ja rukoile veljiesi, kahdentoista, puolesta. Ojenna heitä ankarasti minun nimeni tähden, ja ojennettakoon heitä kaikista heidän synneistään, ja ole uskollinen minun edessäni minun nimelleni.

Ja heidän koetustensa ja paljon ahdingon jälkeen, katso, minä, Herra, etsin heitä, ja elleivät he paaduta sydäntään eivätkä niskoittele minua vastaan, heidät käännytetään ja minä parannan heidät.”²²

Uskon, että näissä jakeissa esitetyt periaatteet koskevat meitä kaikkia. Kiusaukset ja koettelemukset, joita kohtaamme, sekä kaikki koetukset, joita Herra näkee hyväksi meidän kokea, voivat johtaa meidän täydelliseen kääntymykseemme ja parantumiseemme. Mutta se tapahtuu, jos – ja vain jos – me emme paaduta sydäntämme tai niskoittele Häntä vastaan. Jos pysymme vahvoina ja lujina, niin tapahtuipa mitä tahansa, me saavutamme sen kääntymyksen, jota Vapahtaja tarkoitti, kun Hän sanoi Pietarille: ”Kun olet [kääntynyt], vahvista veljiäsi”²³ – niin täydellisen kääntymyksen, ettei sitä voi kumota. Luvattu parantuminen on syntien haavoittaman sielumme puhdistumista ja pyhittymistä, jolloin meistä tulee pyhiä.

Mieleeni muistuu äitini neuvo: ”Syö vihanneksesi. Ne tekevät sinulle hyvää.” Äitimme ovat oikeassa, ja mitä tulee lujuuteen uskossa, ”vihannesten syöminen” on sitä, että rukoilee jatkuvasti, kestitsee itseään pyhillä kirjoituksilla päivittäin, palvelee lähimmäisiä ja Jumalaa kirkossa, nauttii sakramentin kelvollisena joka viikko, rakastaa lähimmäisiään ja ottaa joka päivä ristinsä kuuliaisena Jumalalle.²⁴

Muistakaa aina lupaus siitä hyvästä, joka odottaa – sekä nyt että tuonpuoleisessa – niitä, jotka ovat vahvoja ja lujia uskossa Kristukseen. Muistakaa iankaikkinen elämä ja pyhien ilo.²⁵ ”Oi te kaikki puhdassydämiset, nostakaa päänne ja ottakaa vastaan mieluisa Jumalan sana ja kestitkää itseänne hänen rakkaudellaan, sillä te voitte, jos mielenne on luja, ikuisesti.”²⁶ Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.