Pappeuden palvelutyön miksi-kysymys

Presidentti Dieter F. Uchtdorf

toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa


Presidentti Dieter F. Uchtdorf
Evankeliumin miksi-kysymyksen ja pappeuden miksi-kysymyksen ymmärtäminen auttaa meitä näkemään tämän kaiken jumalallisen tarkoituksen.

Pidän arvossa tätä suurenmoista tilaisuutta kokoontua pappeusveljien kanssa ja iloitsen kanssanne Jeesuksen Kristuksen evankeliumin ihmeellisyydestä ja ihanuudesta. Kiitän teitä uskostanne, hyvistä teoistanne ja jatkuvasta vanhurskaudestanne.

Meillä on yhteinen side, sillä me kaikki olemme saaneet asettamisen Jumalan pappeuteen niiltä, joille on uskottu pyhä pappeuden valtuus ja voima. Se ei ole mikään pieni siunaus. Se on pyhä vastuu.

Miksi-kysymyksen voima

Olen viime aikoina ajatellut kahta merkittävää kutsumusta, jotka olen saanut pappeudenhaltijana kirkossa.

Ensimmäisen noista kutsumuksista sain, kun olin diakoni. Kuuluin perheeni kanssa kirkon seurakuntaan Frankfurtissa Saksassa. Pientä lähetysseurakuntaamme oli siunattu monilla ihanilla ihmisillä. Yksi heistä oli seurakunnanjohtajamme veli Landschulz. Ihailin häntä suuresti, vaikka hän tuntui aina olevan melko vakava, hyvin virallinen ja oli useimmiten pukeutunut tummaan pukuun. Muistan, että nuorukaisena laskin ystävieni kanssa leikkiä siitä, kuinka vanhanaikaiselta seurakunnanjohtajamme näytti.

Minua naurattaa ajatella sitä nykyään, koska on hyvin todennäköistä, että nykyiset kirkon nuoret tarkastelevat minua hyvin samalla tavoin.

Eräänä sunnuntaina seurakunnanjohtaja Landschulz kysyi, voisiko hän puhua kanssani. Ensimmäinen ajatukseni oli: ”Mitä olen tehnyt väärin?” Ajatukseni laukkasivat monissa mahdollisesti tekemissäni asioissa, jotka olisivat voineet innoittaa tähän seurakunnanjohtajan ja diakonin väliseen juttutuokioon.

Seurakunnanjohtaja Landschulz kutsui minut pieneen luokkaan – kappelissamme ei ollut toimistoa seurakunnanjohtajalle – ja siellä hän esitti minulle kutsun palvella diakonien koorumin johtajana.

”Se on tärkeä asema”, hän sanoi, ja sitten hän kaikessa rauhassa kertoi, miksi niin on. Hän selitti, mitä hän ja Herra odottivat minulta ja kuinka voisin saada apua.

En muista paljoakaan siitä, mitä hän sanoi, mutta muistan hyvin, miltä minusta tuntui. Pyhä, jumalallinen Henki täytti sydämeni hänen puhuessaan. Tunsin, että tämä on Vapahtajan kirkko. Ja tunsin, että kutsumus, jonka hän oli esittänyt, oli Pyhän Hengen innoittama. Muistan kävelleeni pois tuosta pienestä luokkahuoneesta tuntien itseni melko lailla kookkaammaksi kuin aikaisemmin.

Tuosta päivästä on kulunut lähes 60 vuotta, ja vaalin yhä noita luottamuksen ja rakkauden tunteita.

Kun muistelin tätä kokemusta, yritin muistaa tarkalleen, kuinka monta diakonia seurakunnassamme tuolloin oli. Parhaan muistini mukaan uskon meitä olleen kaksi. Se voi kuitenkin olla kovasti liioiteltua.

Mutta sillä ei ollut merkitystä, oliko diakoneja yksi vai tusina. Tunsin saaneeni suuren kunnian ja halusin palvella parhaan kykyni mukaan ja olla tuottamatta pettymystä seurakunnanjohtajalleni tai Herralle.

Ymmärrän nyt, että kutsuessaan minut tuohon asemaan seurakunnanjohtaja olisi voinut hoitaa asian vain rutiininomaisesti. Hän olisi voinut yksinkertaisesti kertoa minulle käytävässä tai pappeuskokouksessamme, että olin uusi diakonien koorumin johtaja.

Sen sijaan hän vietti kanssani aikaa ja auttoi minua ymmärtämään paitsi sen, mikä tehtäväni ja uusi vastuuni on, niin mikä vielä tärkeämpää, kertomalla miksi.

Sitä en unohda koskaan.

Tämän kertomuksen ydin ei ole vain kuvata, kuinka tehtäviin kirkossa tulee kutsua (vaikka se olikin erinomainen opetus oikeasta tavasta tehdä niin). Se on minulle esimerkki pappeusjohtajan motivoivasta voimasta, joka virvoittaa hengen ja innoittaa toimintaan.

Meitä pitää jatkuvasti muistuttaa iankaikkisista syistä niiden asioiden taustalla, joita meidän käsketään tehdä. Evankeliumin perusperiaatteiden täytyy olla osa elämämme kudosta, vaikka se merkitsee niiden opettelemista yhä uudelleen. Se ei tarkoita, että tämän prosessin pitäisi olla rutiininomaista tai tylsää. Kun me opetamme perusperiaatteita kodissamme tai kirkossa, antakaamme evankeliumia kohtaan tuntemamme innon liekin ja todistuksen palon pikemminkin tuoda valoa, lämpöä ja iloa opettamiemme ihmisten sydämeen.

Viimeksi asetetusta diakonista pisimpään palvelleeseen ylipappiin meillä kaikilla on luetteloita siitä, mitä me voisimme ja mitä meidän pitäisi tehdä pappeustehtävissämme. Mitä-asiat ovat tärkeitä työssämme, ja meidän pitää hoitaa ne. Mutta pappeuden palvelutyömme miksi-kysymysten vastauksista me löydämme pappeuden tulen, palon ja voiman.

Pappeuden palvelutyön mitä-kysymys opettaa meille, mitä tehdä. Miksi-kysymys innoittaa sieluamme.

Mitä-kysymys antaa tietoa, mutta miksi-kysymys saa aikaan muutoksen.

Runsaasti ”hyviä” asioita, joita voimme tehdä

Toisen pappeuskutsumuksen, jota olen miettinyt, sain monia vuosia myöhemmin, kun minulla oli oma perhe. Olimme muuttaneet takaisin Frankfurtiin ja olin juuri saanut työssä ylennyksen, joka veisi paljon aikaani ja huomiotani. Tuossa kiireisessä elämänvaiheessani vanhin Joseph B. Wirthlin esitti minulle kutsun palvella vaarnanjohtajana.

Ollessani hänen puhuteltavanaan mielessäni kiisi monia ajatuksia, joista vähäisin ei ollut se levottomuutta herättävä huoli, ettei minulla kenties olisi niin paljon aikaa kuin tämä tehtävä vaatisi. Vaikka kutsu teki minut nöyräksi ja tuntui suurelta kunnialta, mietin hetken, voisinko ottaa sen vastaan. Mutta se oli vain ohikiitävä ajatus, koska tiesin, että vanhin Wirthlin oli Jumalan kutsuma ja että hän oli tekemässä Herran työtä. Mitä muuta voisin tehdä kuin ottaa kutsun vastaan?

On hetkiä, jolloin meidän on astuttava pimeyteen uskon turvin luottaen siihen, että Jumala asettaa kiinteää maata jalkojemme alle, kun otamme askeleen. Ja niin otin kutsun iloisena vastaan tietäen, että Herra pitäisi huolen.

Tuon tehtävän alkuaikoina vaarnallamme oli etuoikeus saada koulutusta muutamilta suurenmoisimmilta opettajilta ja johtohenkilöiltä kirkossa – alueellemme tuli miehiä kuten vanhin Russell M. Nelson ja presidentti Thomas S. Monson. Heidän opetuksensa oli kuin kastetta taivaasta, ja se innoitti meitä. Minulla on yhä muistiinpanot, jotka tein noiden koulutuskokousten aikana. Nämä johtavat veljet antoivat meille näkemyksen siitä, mitä tarkoittaa vahvistaa Jumalan valtakuntaa vahvistamalla omaa todistustamme ja perhettämme. He auttoivat meitä näkemään, kuinka soveltaa evankeliumin totuutta ja periaatteita erityisiin olosuhteisiimme ja erityiseen aikaamme. Toisin sanoen innoitetut johtohenkilöt opettivat meitä näkemään evankeliumin miksi-kysymyksen, ja sitten meidän oli käärittävä hihamme ja ryhdyttävä työhön.

Ei kestänyt kauan, kun ymmärsimme, että vaarnan johtokunta voisi tehdä paljon asioita – itse asiassa niin monia, että ellemme päättäisi innoitettua tärkeysjärjestystä, meiltä saattaisi jäädä tekemättä tärkeitä asioita. Esiin alkoi tulla kilpailevia, tärkeitä asioita, jotka käänsivät keskittymisemme pois johtavien veljien esittämästä näkemyksestä. Tehtävänä oli monia ”hyviä” asioita, mutta kaikki niistä eivät olleet merkityksellisimpiä.

Saimme tärkeän opetuksen: se, että jokin on hyvää, ei ole aina riittävä syy vaatimaan aikaamme ja voimavarojamme. Toimintamme, aloitteidemme ja suunnitelmiemme pitäisi saada innoituksensa pappeuden palvelutyömme miksi-kysymyksestä ja perustua siihen eikä mihinkään näyttävään muoti-ilmiöön tai hetken kiinnostukseen. Muutoin ne voivat häiritä ponnistuksiamme, vähentää tarmoamme ja saada meidät takertumaan omiin hengellisiin tai ajallisiin kiinnostuksen kohteisiimme, jotka eivät ole keskeistä opetuslapseudessa.

Veljet, me kaikki tiedämme, että tarvitaan itsekuria pysyä keskittyneenä asioihin, joilla on suurin voima lisätä rakkauttamme Jumalaan ja lähimmäisiin, elvyttää avioliittoja, vahvistaa perheitä ja rakentaa Jumalan valtakuntaa maan päällä. Aivan kuten hedelmäpuu, jossa on paljon oksia ja lehtiä, elämämmekin kaipaa säännöllistä karsimista sen varmistamiseksi, että käytämme tarmomme ja aikamme todellisen tarkoituksemme toteuttamiseen – tehdäksemme hyvää hedelmää!1

Te ette ole yksin

Kuinka siis tiedämme, mitä valita? Meillä jokaisella on vastuu tehdä päätös siitä itse. Meitä käsketään kuitenkin tutkimaan uutterasti pyhiä kirjoituksia, ottamaan varteen profeettojen sanat ja suhtautumaan asiaan uskontäyteisen, vakavan, omistautuneen rukouksen avulla.

Veljet, Jumalaan voi luottaa. Pyhän Hengen kautta Hän antaa mielellemme ja sydämellemme tietoa siitä polusta, jota meidän tulee kulkea kullakin elämämme osa-alueella.

Jos sydämemme on puhdas – jos emme etsi omaa kunniaamme vaan kaikkivaltiaan Jumalan kunniaa, jos pyrimme tekemään Hänen tahtonsa, jos haluamme siunata perheemme ja lähimmäistemme elämää – meitä ei jätetä kulkemaan yksin. Kuten presidentti Monson on usein meitä muistuttanut: ”Kun me olemme Herran asialla, meillä on oikeus Herran apuun.”2

Taivaallinen Isänne käy ”teidän kasvojenne edellä. [Hän on] teidän oikealla puolellanne ja vasemmalla, ja [Hänen Henkensä] on teidän sydämessänne ja [Hänen enkelinsä] teidän ympärillänne tukeakseen teitä”3.

Tekemisen voima

Rakkaat veljeni, pappeuden palvelutyön jumalalliset siunaukset aktivoituvat, kun me olemme uutteria pyrkimyksissämme, olemme halukkaita uhraamaan ja haluamme tehdä sitä, mikä on oikein. Olkaamme toimijoita eikä toiminnan kohteita. Saarnaaminen on hyvää, mutta saarnat, jotka eivät johda toimintaan, ovat kuin tuli ilman lämpöä tai vesi, joka ei pysty sammuttamaan janoa.

Juuri sen myötä, että toteutamme oppia käytännössä, evankeliumin puhdistava liekki kasvaa ja pappeuden voima sytyttää sielumme.

Thomas Edison – mies, joka valaisi maailman hehkuvalla sähkövalolla – sanoi, että ”idean arvo on sen hyödyntämisessä”4. Samalla tavoin evankeliumin opista tulee kallisarvoisempi silloin kun se otetaan käyttöön.

Emme saa antaa pappeuden oppien uinua toimettomina sydämessämme ja käyttämättöminä elämässämme. Jos on avioliitto tai perhe, joka on pelastamisen tarpeessa – ehkä jopa omamme – älkäämme ainoastaan odottako toimettomina. Sen sijaan kiittäkäämme Jumalaa onnensuunnitelmasta, johon kuuluu usko, parannus, anteeksianto ja uudet alut. Pappeuden opin käyttäminen tekee meistä kelvollisia aviomiehiä, isiä ja poikia, jotka ymmärtävät pappeuden miksi-kysymyksen ja sen voiman tavoittaa uudelleen ja turvata iankaikkisten perheiden ihanuus ja pyhyys.

Yleiskonferenssi on aina hyvää aikaa sekä kuulemiseen että tekemiseen. Sen tähden toteuttakaamme ”sana tekoina, [älkäämme] pelkästään kuunnelko sitä”5. Veljet, kehotan teitä pohtimaan sanoja, joita Jumalan palvelijat puhuvat tänä viikonloppuna. Menkää sitten polvillenne. Pyytäkää Jumalaa, taivaallista Isäämme, valaisemaan mielenne ja koskettamaan sydäntänne. Pyytäkää Jumalalta johdatusta päivittäiseen elämäänne, kirkon tehtäviinne ja erityisiin haasteisiinne tänä aikana. Noudattakaa Hengen kehotuksia – älkää viivytelkö. Jos teette kaiken tämän, lupaan, että Herra ei jätä teitä kulkemaan yksin.

Jatkakaa kärsivällisesti

Me tiedämme, että parhaista aikeistamme huolimatta asiat eivät aina suju suunnitelman mukaan. Me teemme virheitä elämässä ja pappeuden palvelutyössämme. Toisinaan me kompastumme ja kaadumme.

Kun Herra neuvoo meitä jatkamaan ”kärsivällisesti, kunnes [meistä] tehdään täydellisiä”6, Hän myöntää, että siihen tarvitaan aikaa ja pitkäjänteisyyttä. Evankeliumin miksi-kysymyksen ja pappeuden miksi-kysymyksen ymmärtäminen auttaa meitä näkemään tämän kaiken jumalallisen tarkoituksen. Se antaa meille motivaatiota ja voimaa tehdä oikeita asioita silloinkin kun ne ovat vaikeita. Keskittyminen evankeliumin mukaisen elämän perusperiaatteisiin suo meille siunaukseksi selkeyttä, viisautta ja johdatusta.

”Emmekö me jatkaisi näin suuressa asiassa?”7 Kyllä, veljet, sen teemme!

Pyhän Hengen johtamina me opimme virheistämme. Jos kompastumme, me nousemme ylös. Jos horjumme, me jatkamme eteenpäin. Me emme koskaan epäröi. Me emme koskaan anna periksi.

Me Jumalan ikuisen pappeuden mahtava veljeskunta seisomme yhdessä rinta rinnan keskittyneinä Jeesuksen Kristuksen palautetun evankeliumin periaatteisiin ja palvellen kiitollisina Jumalaamme ja lähimmäistämme omistautuneina ja rakastaen.

Jumala elää!

Rakkaat veljeni, todistan teille tänä päivänä, että Isä Jumala ja Hänen Poikansa Jeesus Kristus elävät. He ovat todellisia! He ovat olemassa!

Te ette ole yksin. Isänne taivaassa välittää teistä ja haluaa siunata ja tukea teitä vanhurskaudessa.

Vakuutan, että Jumala puhuu ihmiskunnalle meidän aikanamme. Hän puhuu teille!

Profeetta Joseph Smith näki sen, mitä hän sanoi nähneensä. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko on palautettu maan päälle kaikkivaltiaan Jumalan voimalla ja valtuudella.

Rukoukseni on, että me Hänen pappeutensa haltijat pysymme aina virittyneinä pappeuden palvelutyön miksi-kysymykseen ja muutamme palautetun evankeliumin periaatteiden avulla oman elämämme ja niiden elämän, joita palvelemme.

Kun teemme niin, sovituksen ääretön voima puhdistaa, hioo ja jalostaa henkeämme ja luonnettamme, kunnes meistä tulee sellaisia miehiä, jollaisiksi meidät on tarkoitettu. Tästä todistan Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.

Näytä viitteet

  1.  

    1.  Matt. 7:18.

  2.  

    2. ”Oppikaa, tehkää, olkaa”, Liahona, marraskuu 2008, s. 62.

  3.  

    3.  OL 84:88.

  4.  

    4. Julkaisussa Elbert Hubbard, Little Journeys to the Homes of Good Men and Great, Book 2, 1910, s. 155.

  5.  

    5.  Jaak. 1:22.

  6.  

    6.  OL 67:13.

  7.  

    7.  OL 128:22.