Herra olkoon tiellä kanssasi

Presidentti Thomas S. Monson


Thomas S. Monson
Kun otamme kuluneiden kahden päivän sanomat sydämeemme ja elämäämme, meitä tullaan siunaamaan.

Rakkaat veljeni ja sisareni, olemme tulleet jälleen yhden innoittavan yleiskonferenssin päätökseen. Minua itseäni on ravittu ja kohotettu hengellisesti, ja tiedän, että tekin olette tunteneet tämän konferenssin erityisen hengen.

Osoitamme sydämellisen kiitoksemme kaikille, jotka ovat osallistuneet jollakin tavalla. Evankeliumin totuuksia on opetettu ja tähdennetty jälleen kauniisti. Kun otamme kuluneiden kahden päivän sanomat sydämeemme ja elämäämme, meitä tullaan siunaamaan.

Kuten aina, tämän konferenssin sisältö tulee saataville tulevissa Ensign- ja Liahona-lehtien numeroissa. Kehotan teitä lukemaan puheet uudelleen ja pohtimaan niihin sisältyviä sanomia. Olen omassa elämässäni huomannut, että saan vieläkin enemmän näistä innoitetuista saarnoista, kun tutkin niitä syvällisemmin.

Tämä konferenssi on ollut kuuluvuudeltaan ja näkyvyydeltään ennätyksellinen ulottuen kautta mannerten ja merien ihmisten luo kaikkialla. Vaikka olemme etäällä monista teistä, me aistimme henkenne ja lähetämme teille rakkaat ja kiitolliset tervehdyksemme.

Niille veljillemme, jotka vapautettiin tässä konferenssissa, lausun meidän kaikkien sydämellisen kiitoksen vuosia kestäneestä omistautuneesta palvelutyöstänne. Lukemattomat ihmiset ovat tulleet siunatuiksi teidän panoksenne ansiosta Herran työssä.

Veljet ja sisaret, vietin juuri 85-vuotispäivääni, ja olen kiitollinen jokaisesta vuodesta, jonka Herra on minulle suonut. Kun pohdin elämäni kokemuksia, kiitän Häntä Hänen monista siunauksistaan minulle. Kuten mainitsin puheessani tänä aamuna, olen tuntenut Hänen kätensä ohjaavan ponnistelujani, kun olen pyrkinyt vilpittömästi palvelemaan Häntä ja palvelemaan teitä kaikkia.

Kirkon presidentin virka on vaativa. Kuinka kiitollinen olenkaan kahdesta uskollisesta neuvonantajastani, jotka palvelevat rinnallani ja jotka ovat aina auliita ja poikkeuksellisen kykeneviä auttamaan työssä, jota ensimmäinen presidenttikunta tekee. Ilmaisen kiitollisuuteni myös niistä jaloista miehistä, joista kahdentoista apostolin koorumi koostuu. He työskentelevät väsymättä Mestarin asialla yhdessä seitsemänkymmenen koorumien jäsenten kanssa, jotka antavat heille innoitettua apua.

Haluan myös kiittää teitä, veljeni ja sisareni, missä sitten olettekin ympäri maailman, kaikesta, mitä teette seurakunnissanne, vaarnoissanne ja piireissänne. Kun auliisti täytätte tehtävät silloin kun teitä niihin pyydetään, te autatte rakentamaan Jumalan valtakuntaa maan päällä.

Pitäkäämme aina huolta toinen toisestamme auttaen avuntarpeen hetkinä. Älkäämme olko arvostelevia ja tuomitsevia vaan olkaamme suvaitsevaisia noudattaen aina Vapahtajan esimerkkiä rakastavasta hyväntahtoisuudesta. Palvelkaamme tässä hengessä auliisti toisiamme. Rukoilkaamme innoitusta tietää lähipiirissämme olevien tarpeista ja lähtekäämme sitten antamaan apua.

Olkaamme rohkealla mielellä eläessämme elämäämme. Vaikka me elämme yhä vaarallisempia aikoja, Herra rakastaa meitä ja välittää meistä. Hän on aina rinnallamme, kun teemme sitä, mikä on oikein. Hän auttaa meitä avuntarpeen hetkenä. Elämäämme tulee vaikeuksia, ongelmia, joita emme odota ja joita emme koskaan valitsisi. Kukaan meistä ei jää niitä vaille. Kuolevaisuuden tarkoituksena on oppia ja kasvaa enemmän Isämme kaltaiseksi, ja usein juuri vaikeina aikoina me opimme eniten, niin tuskallisia kuin opetukset kenties ovatkin. Elämämme voi myös olla täynnä iloa, kun noudatamme Jeesuksen Kristuksen evankeliumin opetuksia.

Herra on kehottanut: ”Pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.”1 Mitä suurta onnea tuon tiedon pitäisikään tuoda meille. Hän eli meidän vuoksemme, ja Hän kuoli meidän vuoksemme. Hän maksoi syntimme. Noudattakaamme Hänen esimerkkiään. Osoittakaamme suuri kiitollisuutemme Hänelle ottamalla vastaan Hänen uhrinsa ja elämällä siten, että olemme kelvollisia palaamaan ja jonakin päivänä elämään Hänen luonaan.

Kuten olen maininnut aiemmissa konferensseissa, kiitän teitä siitä, että rukoilette puolestani. Minä tarvitsen rukouksianne. Minä tunnen ne. Me johtavat auktoriteetitkin muistamme teitä kaikkia ja rukoilemme taivaallisen Isämme parhaimpia siunauksia olemaan kanssanne.

Nyt, rakkaat veljeni ja sisareni, konferenssi päättyy ja tapaamme puolen vuoden kuluttua. Herra olkoon tiellä kanssanne, kunnes tapaamme silloin taas. Vapahtajamme ja Lunastajamme Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.