Askeleen lähemmäksi Vapahtajaa

Russell T. Osguthorpe

pyhäkoulun ylijohtaja


Russell T. Osguthorpe
Kääntymys on kaiken evankeliumin oppimisen ja opettamisen päämäärä. Kääntymys ei ole kertaluonteinen tapahtuma. Se on elinikäinen pyrkimys tulla enemmän Vapahtajamme kaltaiseksi.

Viime kesänä lyhyt artikkeli, jonka olin kirjoittanut, ilmestyi Ensign-lehdessä. Poikani kirjoitti minulle sähköpostia sanoen: ”Isä, ehkä voisit kertoa meille, kun sinulta on ilmestymässä artikkeli.” Vastasin hänelle: ”Halusin vain nähdä, luetaanko teillä kirkon lehtiä.” Poikani kirjoitti taas ja selitti, että hänen kymmenvuotias tyttärensä oli ”läpäissyt kokeen. Hän haki Ensignin postilaatikosta, tuli sisään ja luki sen. Sitten hän tuli ylös huoneeseemme ja näytti meille artikkelisi.”

Pojantyttäreni luki Ensign-lehden, koska hän halusi oppia. Hän toimi omin neuvoin käyttämällä tahdonvapauttaan. Ensimmäinen presidenttikunta on hiljattain hyväksynyt nuorille uuden oppiaineiston, joka tukee nuorten luontaista halua oppia evankeliumia, elää sen mukaan ja kertoa siitä. Verkossa on nyt tarkasteltavana uutta lähdeaineistoa. Tammikuussa alamme käyttää sitä luokissa. (Lisää tietoa uudesta nuorten oppiaineistosta on osoitteessa lds.org/youth/learn.)

Kun Vapahtaja opetti, oppijan tahdonvapaus oli etusijalla. Hän näytti meille paitsi sen, mitä opettaa, myös sen, kuinka opettaa. Hän keskittyi oppijan tarpeisiin. Hän auttoi yksilöitä saamaan totuuden selville omakohtaisesti.1 Hän kuunteli aina heidän kysymyksiään.2

Tämä uusi oppiaineisto auttaa meitä kaikkia oppimaan ja opettamaan Vapahtajan tavalla kodeissamme ja luokkahuoneissamme.3 Kun teemme niin, me vastaamme Hänen kutsuunsa ”tule – – ja seuraa minua”4, aivan kuten vanhin Robert D. Hales niin kauniisti opetti. Kun tätä uutta oppiaineistoa kehitettiin, näin apujärjestöjen ja seminaarin johtajien ja opettajien neuvottelevan vanhempien kanssa, jotta he voisivat vastata oppijoidensa tarpeisiin. Olen nähnyt nuorten naisten luokissaan, nuorten miesten Aaronin pappeuden koorumeissaan ja nuorten pyhäkoululuokissaan oppivan käyttämään tahdonvapauttaan ja toimimaan omasta puolestaan.

Eräs nuorten pyhäkoulunopettaja pohti, kuinka auttaa kahta autistista nuorta miestä toimimaan omasta puolestaan. Kun hän pyysi luokan jäseniä kertomaan oppimastaan, hän oli huolissaan, että nuo kaksi nuorta miestä saattaisivat kieltäytyä tehtävästä. Mutta he eivät tehneet niin. Toinen nousi opettaakseen, mitä hän oli oppinut, ja pyysi sitten autistista luokkatoveriaan auttamaan häntä. Kun ensimmäinen pojista alkoi takellella, hänen luokkatoverinsa pysyi hänen rinnallaan ja kuiskasi hänen korvaansa, jotta hän voisi tuntea onnistuvansa. Sinä päivänä he molemmat opettivat. He opettivat sitä, mitä Vapahtaja opetti, mutta he opettivat myös sitä, miten Vapahtaja opetti. Kun Vapahtaja opetti, Hän toimi rakkaudesta sitä kohtaan, jota Hän oli opettamassa, aivan kuten tämä luokkatoveri toimi ystäväänsä kohtaan.5

Kun opimme ja opetamme Hänen sanaansa Hänen tavallaan, me otamme vastaan Hänen kutsunsa ”tule ja seuraa minua”. Me seuraamme Häntä askel kerrallaan. Me pääsemme lähemmäksi Vapahtajaa joka askeleella. Me muutumme. Herra tiesi, ettei hengellinen kasvu tapahdu yhdellä kertaa. Se tapahtuu vähitellen. Joka kerta, kun otamme vastaan Hänen kutsunsa ja päätämme seurata Häntä, me edistymme tiellä täydelliseen kääntymykseen.

Kääntymys on kaiken evankeliumin oppimisen ja opettamisen päämäärä. Kääntymys ei ole kertaluonteinen tapahtuma. Se on elinikäinen pyrkimys tulla enemmän Vapahtajamme kaltaiseksi. Vanhin Dallin H. Oaks on muistuttanut meitä siitä, että tietäminen ei riitä. Kääntyminen ”vaatii meitä tekemään jotakin ja tulemaan joksikin”6. Joten kääntymykseen tähtäävä oppiminen on jatkuva tietämisen, tekemisen ja joksikin tulemisen prosessi. Niin ikään kääntymykseen tähtäävä opettaminen vaatii keskeistä evankeliumin oppia, kehotuksia toimia ja luvattuja siunauksia7. Kun opetamme tosi oppia, me autamme oppijaa tietämään. Kun kehotamme muita toimimaan, autamme heitä harjoittamaan oppia tai elämään sen mukaan. Ja kun Herran lupaamat siunaukset tulevat, me muutumme. Meistä voi Alman tavoin tulla uusia luotuja.8

Uudella nuorten oppiaineistolla on yksi keskeinen päämäärä: auttaa nuoria kääntymään Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin. Näin hiljattain erään nuoren miehen eräässä nuorten pyhäkoululuokassa saavan totuuden omakohtaisesti selville. Kun huomasin, että hänen oli hankalaa yhdistää sovitusta omaan elämäänsä, kysyin häneltä, oliko hän koskaan kokenut anteeksiantoa. Hän vastasi: ”Joo, kuten sillä kerralla, kun mursin yhden kaverin nenän, kun pelasimme jalkapalloa. Olin siitä pahoillani. Mietin, mitä minun pitäisi tehdä, jotta minulle tulisi parempi olo. Niin sitten menin hänen kotiinsa ja pyysin häntä antamaan minulle anteeksi, mutta tiesin, että minun piti tehdä enemmän, joten rukoilin ja sitten tunsin, että taivaallinen Isä antoi anteeksi myös minulle. Tätä sovitus tarkoittaa minulle.”

Kertoessaan luokassa tuona päivänä kokemuksestaan hän luki kohdasta Joh. 3:16 – ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa” – ja todisti sitten sovituksen voimasta. Tämä oppi ei ollut tälle nuorelle miehelle enää abstrakti käsite. Siitä tuli osa hänen elämäänsä, koska hän esitti oman kysymyksensä ja käytti sitten tahdonvapauttaan toimia9.

Tämä nuori mies koki etenevää kääntymystä, ja niin kokivat hänen luokkatoverinsakin. He keskittyivät erääseen keskeiseen oppiin tutkimalla pyhiä kirjoituksia. He vertasivat noita pyhiä sanoja omaan elämäänsä ja todistivat sitten niistä siunauksista, joita he olivat saaneet sen seurauksena, että he elivät opin mukaan. Opettaessamme Jeesuksen Kristuksen evankeliumia me keskitymme pyhiin kirjoituksiin ja nykyajan profeettojen sanoihin. Me turvaudumme pyhään tekstiin auttaaksemme vahvistamaan uskoa ja lujittamaan todistusta sekä auttaaksemme kaikkia kääntymään täydellisemmin. Uusi nuorten oppiaineisto auttaa kaikkia, jotka käyttävät sitä, ymmärtämään Jumalan sanaa ja elämään sen mukaisesti.

Opettaessani pyhiä Costa Ricassa näytin kirjaa Opettaminen, kutsumuksista suurin ja kysyin: ”Kuinka monella teistä on tämä oppikirja?” Melkein kaikki nostivat kätensä. Sanoin hymyillen: ”Ja te varmaan luette sitä joka ikinen päivä.” Yllätyksekseni eräs sisar eturivistä nosti kätensä ilmaisten, että hän luki sitä joka päivä. Pyysin häntä tulemaan puhujakorokkeelle ja selittämään. Hän vastasi: ”Minä luen Mormonin kirjaa joka aamu. Sitten minä luen jonkin kohdan kirjasta Opettaminen, kutsumuksista suurin, jotta voin opettaa lapsilleni parhaimmalla mahdollisella tavalla sen, mitä olen juuri oppinut.”

Tuo sisar halusi oppia ja opettaa Herran sanaa Herran tavalla, joten hän opiskeli Herran sanaa pyhistä kirjoituksista ja sitten hän opiskeli, kuinka voisi opettaa Herran sanaa niin että hänen lapsensa voisivat tulla täysin kääntyneiksi. Uskon, ettei tuon sisaren evankeliumin oppimisen ja opettamisen tapa muodostunut yhdellä kertaa. Hän teki päätöksen tehdä jotakin. Ja mitä enemmän hän teki sitä, mitä hän tiesi, että hänen tulisi tehdä, sitä enemmän Herra vahvisti häntä kulkemaan Hänen tietään.

Joskus tie kääntymykseen voi olla pitkä ja kova. Lankoni oli vähemmän aktiivinen kirkossa 50 vuoden ajan. Hän alkoi hyväksyä Vapahtajan kutsun tulla takaisin vasta ollessaan kuusissakymmenissään. Monet auttoivat häntä matkan varrella. Eräs kotiopettaja lähetti hänelle postikortin joka kuukausi 22 vuoden ajan. Mutta lankoni täytyi päättää, että hän halusi tulla takaisin. Hänen täytyi käyttää tahdonvapauttaan. Hänen täytyi ottaa tuo ensimmäinen askel – ja sitten seuraava ja sitä seuraava. Nyt hän ja hänen vaimonsa on sinetöity yhteen, ja hän palvelee piispakunnassa.

Näytimme hänelle hiljattain videot, joita on kehitetty johtajien ja opettajien avuksi uuden oppiaineiston käyttöönotossa. Katsottuamme nuo videot lankoni nojautui taaksepäin tuolissaan ja sanoi melkoisen liikuttuneena: ”Ehkä jos minulla olisi ollut nuo, kun olin nuori, en olisi luopunut.”

Useita viikkoja sitten tapasin nuoren miehen, jolla oli vaikeuksia. Kysyin häneltä, oliko hän kirkon jäsen. Hän kertoi olevansa agnostikko, mutta että hän oli tutustunut kirkkoon aikaisemmin elämässään. Kun kerroin hänelle tehtävästäni pyhäkoulussa ja että puhuisin yleiskonferenssissa, hän sanoi: ”Hei, jos sinä puhut siellä, minä katson sen kokouksen.” Toivon, että hän katselee tätä tänään. Tiedän, että jos hän katselee, hän on oppinut jotakin. Tämä konferenssikeskus on ainutlaatuinen kääntymykseen tähtäävän oppimisen ja opettamisen paikka.

Kun me elämme niiden periaatteiden mukaan, joita tukemamme profeetat, näkijät ja ilmoituksensaajat opettavat meille, me opimme Vapahtajan tavalla.10 Otamme askeleen lähemmäs Häntä. Tämän konferenssin lähetessä loppuaan kehotan kaikkia ääneni kuuluvilla olevia ottamaan tuon askeleen. Kuten muinaiset nefiläiset, me voimme palata koteihimme ja pohdiskella sitä, mitä on sanottu, ja pyytää Isältä Kristuksen nimessä, että me voisimme ymmärtää.11

Me haluamme jokaisen nuoren ymmärtävän. Haluamme heidän oppivan, opettavan ja elävän Jeesuksen Kristuksen evankeliumia joka päivä. Juuri sitä Herra haluaa kaikille lapsilleen. Oletpa sitten lapsi, nuori tai aikuinen, kehotan sinua tulemaan ja seuraamaan Hänen jalanjäljissään. Todistan, että Herra vahvistaa meitä jokaisella ottamallamme askeleella. Hän auttaa meitä tulemaan loppumatkan. Sitten kun esteitä ilmaantuu, me jatkamme matkaa. Kun epäilys iskee, me jatkamme matkaa. Me emme koskaan käänny takaisin. Me emme koskaan luovu.

Todistan, että Isä Jumala ja Hänen Poikansa Jeesus Kristus elävät. Todistan, että Vapahtaja kutsuu meitä edelleen tulemaan luokseen, juuri niin kuin Hän kutsui varhaisempina aikoina. Me kaikki voimme ottaa vastaan Hänen kutsunsa. Me kaikki voimme oppia ja opettaa Hänen sanaansa ja elää sen mukaan Hänen tavallaan ottamalla askeleen lähemmäksi Vapahtajaa. Kun teemme niin, meistä tulee todella kääntyneitä. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

Mostrar referencias

  1.  

    1. Ks. Joh. 3:1–7. Tässä kohdassa Vapahtaja vastasi Nikodemoksen itsensä esittämiin kysymyksiin. Hän opetti Nikodemoksen tarpeiden mukaan. Hän salli Nikodemoksen käyttää tahdonvapauttaan oppia. Hän auttoi Nikodemosta saamaan itse selville vastauksen.

  2.  

    2. Ks. Joh. 3:4; JS–H 18.

  3.  

    3. Ks. ”Evankeliumin opettaminen Vapahtajan tavalla” (lds.org/youth/learn/guidebook).

  4.  

    4. Ks. Luuk. 18:18–22.

  5.  

    5. Ks. 1. Joh. 4:19.

  6.  

    6. Dallin H. Oaks, ”Haaste muuttua”, Liahona, tammikuu 2001, s. 41: ”Todistus merkitsee tietämistä ja julistamista. Evankeliumi haastaa meidät kääntymään, mikä puolestaan vaatii meitä tekemään jotakin ja tulemaan joksikin. Jos joku meistä luottaa yksin tietoonsa ja todistukseensa evankeliumista, hän on samassa asemassa kuin autuaat mutta vielä keskeneräiset apostolit, joita Jeesus kehotti kääntymään. Me kaikki tunnemme jonkun, jolla on vahva todistus mutta joka ei toimi sen mukaan että olisi kääntynyt.”

  7.  

    7. Ks. Abr. 2:11.

  8.  

    8. Ks. Moosia 27:24–26; 2. Kor. 5:17.

  9.  

    9. Ks. David A. Bednar, ”Pysykää valveilla hellittämättä”, Liahona: ”Autammeko te ja minä lapsiamme tulemaan itsenäisiksi toimijoiksi, jotka etsivät oppia tutkimalla ja uskon kautta, vai olemmeko kouluttaneetlapsemme odottamaan opetusta ja olemaan toiminnan kohteina? Annammeko me vanhempina lapsillemme etupäässä hengellisen kalan vastineita syötäväksi vai autammeko heitä johdonmukaisesti toimimaan, oppimaan itse ja pysymään lujina ja järkkymättöminä? Autammeko me lapsiamme tekemään innokkaasti työtä pyytäen, etsien ja kolkuttaen?”

  10.  

    10. Ks. Dennis B. Neuenschwander, ”Eläviä profeettoja, näkijöitä ja ilmoituksensaajia”, Liahona, tammikuu 2001, s. 49–51.

  11.  

    11.  3. Nefi 17:3.