Tule ja seuraa minua
Miksi meillä on koorumin ja Apuyhdistyksen kokouksia?


Miksi meillä on koorumin ja Apuyhdistyksen kokouksia?

Näinä myöhempinä aikoina Jumala on palauttanut pappeuden sekä järjestänyt pappeuskoorumit ja Apuyhdistyksen auttamaan Hänen pelastuksen työnsä toteuttamisessa. Tämän vuoksi kokoontuessamme joka sunnuntai vanhinten koorumin ja Apuyhdistyksen kokouksiin me keskustelemme siitä, kuinka aiomme olla avuksi Jumalan työn toteuttamisessa, ja teemme suunnitelmia sitä varten. Jotta nämä kokoukset olisivat tehokkaita, niiden tulee olla enemmän kuin oppiluokkia. Ne ovat tilaisuuksia neuvotella pelastuksen työstä, oppia yhdessä tähän työhön liittyviä asioita kirkon johtajien opetuksista sekä suunnitella työn toteuttamista ja järjestäytyä sen tekemiseen.