Kuka haluaa rukoilla?

Ollessani lähetystyössä toverini ja minä opetimme erästä monilapsista perhettä. Kerran suunnittelutuokiomme aikana rukoilimme ja keskustelimme siitä, minkä oppiaiheen opettaisimme lapsille seuraavaksi. Sovimme yhdessä, että aiheenamme olisi rukous.

Kun menimme perheen kotiin, isoäiti ja lapset olivat todella innoissaan. Aloitimme oppiaiheen rukouksella. Lapset olivat hiljaa ja valmiina kuuntelemaan. Me selitimme heille, millä tavoin ja miksi rukoillaan. Oppiaiheemme päätyttyä kysyimme heiltä: ”Kuka haluaa pitää loppurukouksen?” He kaikki halusivat rukoilla! Niinpä teimme heille aikataulun siitä, kuka pitäisi rukouksen kullakin kerralla, kun tulisimme esittämään oppiaiheen. Kehotimme heitä rukoilemaan silloinkin kun emme olisi paikalla.

Mietin tuon oppiaiheen jälkeen: ”Miksi pienten lasten on niin helppo rukoilla, vaikka se on niin vaikeaa vanhemmille tutkijoillemme?” Löysin vastauksen [englanninkielisen] Raamatun sanastosta: ”Heti kun me saamme tietää, mikä on todellinen suhteemme Jumalaan (nimittäin sen, että Jumala on meidän Isämme ja että me olemme Hänen lapsiaan), rukoilemisesta tulee meille oitis luonnollista ja vaistonvaraista (Matt. 7:7–11). Monet rukoukseen liittyvät niin kutsutut vaikeudet aiheutuvat tämän suhteen unohtamisesta.” (Ks. myös Pyhien kirjoitusten opas, ”Rukous”, scriptures.lds.org/fi.)

Siitä lähtien yritin auttaa ihmisiä ymmärtämään heidän todellisen suhteensa taivaalliseen Isäämme. Meidän Isämme taivaassa haluaa puhua lastensa kanssa aivan kuin maanpäälliset vanhempamme haluavat puhua meidän kanssamme. Hän rakastaa meitä, Hän haluaa puhua kanssamme ja Hän haluaa meidän puhuvan itselleen.